Nykyisin pienenkin seurakunnan jäsenet voivat ennen sunnuntaisaarnaa kuunnella netin kautta maailman voidelluimpia julistajia ja osallistua herätyksen keskuksista lähetettäviin tilaisuuksiin kotonaan. Ylityöllistetyn keskivertopastorin on vaikea voittaa Reinhard Bonnkea tai Joyce Meyeriä kiinnostavuudessa, ja usein päiväpiirin kuoron kitarasäestys on vähemmän hiottua kuin musiikki Hillsongin ylistysvideolla. -Vilma Luoma-Aho, RiVo 14/2010
Kylläpä osasi Vilma kirjoittaa aivan kuin omia ajatuksiani olisi toistanut. Totta on, että moni on oppinut löytämään paljon parempaa opetusta netin loputtomasta valikoimasta perinteisen sunnuntaiopetuksen tilalle. Voit toki sovitella itse eri vaihtoehtoja tuon sanan ”parempaa” tilalle. Voidellumpaa? Syvällisempää? Puhuttelevampaa? Pinnallisempaa? Köyhempää? Rukiisempaa?
Vilma Luoma-Ahon näkökulma tuossa alkuperäisessä RiVon artikkelissa on kriittinen kuluttajuus seurakunnassa. Itse näkisin, että netin kautta saatavilla vaikutteilla on merkitystä laajemmassa kuvassa myös ihan seurakunnan tai vaikkapa pastorin uskottavuuteen. Muistan, kuinka taannoin jonkun seurakunnan pastori esitti julkilausumaa siitä, ettei heidän seurakunnassaan hyväksytä ylistystanssia missään muodossa. Voin vain kuvitella, mitä liikkuu sellaisen seurakuntalaisen mielessä, joka näkee netissä kaikin puolin terveen oloisen seurakunnan ylistystanssia ja vertaa sitä oman pastorinsa opetukseen. Tai mitä ajattelee nuori, jonka seurakunnassa ei mikään tekninen laite saa olla käytössä katsoessaan vaikkapa edellä mainitun Hillsongin tilaisuuksia. Saattaapa joskus pastori innoissaan lainata toisen pastorin opetuksia, vaikka tuon toisen pastorin seurakuntamalli ei kelpaisi millään tavalla omalle kohdalle. Eihän se väärin ole, mutta aika hämmentävää kyllä.
Voisiko olla, että nuori joka kuulee omassa seurakunnassaan paheksuttavan kaikkea sitä mikä toisella seurakunnalla on käytössä, epäilee jossakin vaiheessa koko seurakunnan opetusta? Siis jotenkin näin: (karkeasti yleistäen) Meillä ylistystanssi ja ylistysmusiikki ovat väärin. Tuolla toisella seurakunnalla ne ovat oikein. Meitä on 150 jäsentä ja heillä on 10 000. Molemmat eivät voi olla oikeassa. Meidän seurakuntamme kutistuu ja tuo toinen kasvaa. Onko tuo toinen porukka oikeassa? Kannattaako tähän omaan porukkaan satsata? Voinko saada aikaan muutoksen vai kuuntelenko saarnoja ja tilaisuuksia netissä ja jään pois oman seurakunnan tilaisuuksista?
Mitä mieltä olet? Onko tässä havaittavissa selkeä malli vai onko koko touhu turhaa jauhantaa? Onko kyseessä vain peräkylän porukoiden haaveista saada pala metropolien loistetta seurakuntaan. Onko tämä vain suurta lopunajan eksytystä? Tuleeko mieleen muita esimerkkejä asioista, joissa lisääntyvä tieto muuttaa tapoja tehdä asioita?
Ps. Tämä on 50. postaus korpialttarilla. Taidan juhlia kaurapuurolla.
Korpialttari 