Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Veneily’

uuttajavanhaa

Monien muiden ihmisten tavoin minullakin on tapana vuoden vaihteessa ja näin alkaneen vuoden alkupuolella katsella vielä hieman taaksepäin ja pohtia, että mitä juuri päättyneestä vuodesta jäi päällimmäisenä mieleen. Oma vuoteni oli varsinkin työkuvioiden osalta melkoisen poikkeuksellinen. Vaihdoin alkuvuodesta työpaikkaa vain kahden kuukauden työskentelyn jälkeen. Toisaalta ehdin myös kesällä toimia kuolevan firman toimitusjohtajana myös sen kaksi kuukautta. Siltä osin kohdallani ajatus ”varastomiehestä toimitusjohtajaksi” pitää paikkansa. Harmittavsti siihen ei kuitenkaan liity taloudellista ”From Rags to Riches”- puolta. Huolimatta molempien pestien lyhyydestä opin niistä paljon. Ehkäpä joskus saan aikaiseksi kirjoittaa niistä asioista teillekin.

Suurta nautintoa tuotti kautta aikain ensimmäinen täysipainoinen veneilykesä. Aiemmat vuodet ovat menneet venettä kunnostaessa tai huonokuntoisen veneenmoottorin kanssa tapellessa. Viime kesä oli ensimmäinen, jolloin kaikki asiat veneessä toimviat moitteetta ja vesillä tulikin oltua kiitettävästi. Tästä olen vieläkin kiitollinen.

Harrastuspuolella tuli kuvioihin mukaan kuitenkin otsikon mukaisesti uutta ja vanhaa. Uutena harrastuksena innostuin Geokätköilystä. Geokätköily kuulosti mielestäni mielenkiintoiselta heti kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, mutta harvallapa meistä on aikaa aloitella jatkuvasti uusia harrastuksia. Jokaisen uuden asian aloittamiseen liittyy myös jonkilainen kynnys jonka ylittäminen on sitten enemmän tai vähemmän työlästä. Itse pääsin kyllä alkuun helposti, mutta itse kätköjen löytäminen oli aluksi hankalaa. Minä kun lähdin liikkeelle ilman ainuttakaan neuvojaa, enkä edes oikein tiennyt mitä etsiä. En voi sellaista tapaa suositella, koska lähestulkoon menetin mielenkiintoni koko touhuun. Päätin kuitenkin etsiä kaikkein helpoimmiksi määritetyt kätköt ensin ja pikkuhiljaa kätköjen löytyessä pääsin paremmin jyvälle siitä mitä, ja ennenkaikkea mistä etsiä. Tätä kirjoittaessa olen löytänyt vähän kolmattasataa kätköä ja olen siis vielä aloittelija. Monien löydöt liikkuvat tuhansissa ja joillakin jopa lähempänä kahtakymmentätuhatta. Toki eräskin tuhansia kätköjä löytänyt oli Geocaching.com -sivuston tilastojen mukaan löytänyt kätköjä lähes 350 päivänä vuodesta. Se kertoo jo melko vakavasta suhtautumisesta harrastukseen. Minä puolestani olen innostunut lähinnä veljeni ja muutamien kaverieni kanssa puoliksi ulkoilemaan ja puoliksi kätköilemään enkä todellakaan ehdi ihan noin paljoa kätköjä etsiä. Saa nähdä mitä tapahtuu, jos pahemmin hurahtaa tähän touhuun. Toistaiseksi olen saanut jopa värvättyä kolme uutta kätköilijää mukaan.

Vanhana harrastuksena olen uudelleen innostunut Salibandystä. Ei vanha rakkauteni ole mihinkään koskaan sammunut, mutta olin tässä välissä monia vuosia ihan vain höntsypallolinjalla. Edellisestä sarjapelistä on aikaa useita vuosia ja paikallinen kyläsarjakin jäi taakse, kun erään kerran peliin sattui parikymmentä pelaajaa paikalle. 2 x 15 minuutin pelissä ei montaa vaihtoa ehdi sillä pelaajamäärällä kokea. Lähdin kesken pelin kotiin, enkä ole sen jälkeen kyläsarjaa pelannut. Ymmärrettävästi ei ole kyllä kysyttykään. Tänä vuonna kuitenkin paikkallinen Jeppis FBC päätti kokeilla miesten kakkosjoukkueen perustamista. Lähes veteraani-ikäisenä salibandymiehenä jouduin tekemään sellaista sielun syväluotausta, jossa tosissaan kyselin itseltäni, että jaksanko enää lähteä turnauksiin ympäri Suomea. Ilokseni huomasin, että pelimatkat jäävät tätä nykyä melko lyhyiksi, sen verran joukkueita löytyy ihan Pohjanmaaltakin. Monia muitakin asioita joutui siinä pohtimaan, mutta lopulta puntari kääntyi siihen suuntaan, että päätin lähteä taas kerran areenoille kihisemään. Täytyy todeta, että on ollut mukavaa. Olen aiemminkin kertonut, että mielestäni joukkulajeisssa on sitä jotakin. Samaa mukavaa huulenheittoa ja yhteisöllisyyttä on oikeastaan ehtinyt vähän kaivatakin. Ja onhan siinä oma viehätyksensä olla yksi joukkueen vanhimmista (ellei vanhin, en tiedä jokaisen ikää) pelaajista. Sen olen jo huomannut, että koko ikänsä venyttelyä inhonnut pelimies joutuu vain ikävuosien nujertamana antautumaan ja venyttelemään ennenkuin kroppa suostuu yhtään mihinkään.

Vuosi 2013 jää muistoihin ja historiaan voittopuolisesti positiivisena vuotena. Kiitollisin mielin koitetaan tehdä tästä vuodesta entistä parempi. Uuden vuoden lupauksenani julkistin tavoitteen olla taas vuosi ilman karkkia, sipsiä ja suklaata. Geokätköjä koetan maltillisesti löytää sen verran, että 500 menee rikki tänä vuonna ja veneillä aion niin paljon kuin sielu sietää. Tämä kaikki Raamatun muistutusta mukaillen: ”Jos Jumala elinpäiviä suo ja saamme elää.”

Ps. Arvaatte varmasti, että edellämainitut harrastukset, työ ja seurakunnan johtaminen ovat osaltaan syyllisiä harventuneeseen kirjoitustahtiini. Koitetaan tehdä parannus.

Read Full Post »

Innokkaimmat Korpialttarin lukijat ovat huomanneet, että olen pitänyt luvattoman pitkää taukoa viimeisen postaukseni jälkeen. Syy on kovin yksinkertainen: lisääntyvä valo ja ankara veneilykuume pitävät minut poissa tietokoneeni ääreltä. Marraskuussa 2010 kirjoittelin ostovimmasta, joka tuntuu meistä itse kutakin joskus vaivaavan. Tällä kertaa minua ei niinkään vaivaa ostovimma, vaan ihan perinteisen sairas odotus, että jäät sulaisivat jo pois. Ystäväni näet yllätti minut antamalla minulle lahjaksi vanhan, mutta omalla tavallaan kauniin Finmar-veneen. (Kuva ei liity siihen veneeseen mitenkään. Laitan kuvia myöhemmin.) Olen viettänyt tuntikausia omassa tallissani vanhaa venettä kunnostaen ja ehostaen. Jokainen jonkinlaista remonttia joskus tehnyt tietää sen palkitsevan tunteen, joka liittyy omilla käsillä tekemiseen ja selkeään tuloksen näkemiseen.

Yksi meidän aikamme ilmiöistä on valitettavan yleiseksi käynyt työssä uupuminen. On monenlaista väsymistä, uupumista, loppuunpalamista, masennusta ja paniikkihäiriötä. Lähipiirissänikin on ihmisiä, jotka ovat kokeneet näitä valitettavia kohtaloita. Olen siinä venettä kunnostaessani pohtinut, että mahtaako edes pienenä osasyynä joidenkin uupumiseen olla se, etteivät he saa oikeastaan koskaan kunnolla nähdä työnsä tuloksia. Monen ihmisen työ on sellaista jatkuvaa prosessia, jossa ei ole kunnollista alkua tai loppua. Työpäivän jälkeen ei välttämättä voi kokea tehneensä hyvää työtä tai näyttää jotakin sellaista, josta voi olla aidosti ylpeä.

Ei sillä, että en pitäisi kaikenlaista työtä arvokkaana, mutta luulen vain, että monen työstä puuttuu jokin sellainen elementti, joka työhön on entisaikaan saattanut liittyä. Suutari lienee ollut ylpeä tekemistään kengistä ja räätäli ompelemistaan puvuista. Koko päivän palavereissa istuva ja papereita siirtelevä konttori-ihminen tekee myös arvokasta työtä, mutta mahtaako hän silti kokea työtänsä arvokkaaksi? Tehtaalla prosessia valvova ammattilainen saattaa kokea näyttöpäätteiden tuijottamisen ja mittareiden seuraamisen loppuviimein melko yksitoikkoiseksi työksi. Alkaako mahdollinen arvottomuuden tunne syömään sitä jaksamista pitemmän päälle? Väsymyskin voi olla hieno tunne. Sitä se on ainakin silloin, kun raskaan työn ja tekemisen jälkeen jokainen lihas huutaa lepoa ja saa kaatua omaan sänkyyn. Itse tarvitsen sitä ainakin silloin tällöin.

Toivottavasti sinä saat kokea onnistumisen tunteita ja löydät jotakin sellaista elämääsi, joka tuo siihen sisältä. Toivottavasti saat tehtyä jotakin sellaista, josta voit olla ylpeä ja kokea tehneesi hyvää työtä.

 

Read Full Post »