Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Vedä Henkeä’

IMG_5134Helluntaiherätyksen viikkolehti Ristin Voiton ja sen liitteen, Paimen Plussan päätoimittaja Leevi Launonen otti minuun yhteyttä uusien seurakuntien perustamiseen liittyen. Itse olen ollut keskeisessä roolissa vuonna 2009 perustetun Vedä Henkeä -seurakunnan perustamisessa ja Launosen kiinnostus juontaa siis juurensa niihin tapahtumiin. Helluntaiherätyksen toimijat ovat luoneet Talvipäivillä 2010 hankkeen, joka kulkee nimellä: ”Seurakunta jokaiselle 2020”. Helluntailiike on edelleen jäsentänyt toimintaansa muodostamalla ”Helmet – helluntaiherätyksen menettelytapaohjeet” uusien seurakuntien perustamisen avuksi ja tueksi.

Launonen pyysi minua ja muutamaa muuta uuden seurakunnan perustamiseen osallistunutta kommentoimaan Helmet-ohjeistoa ja helluntaiherätyksen nykytilaa. Olin luonnollisesti kiitollinen mahdollisuudesta saada kertoa ajatuksistani. Kuitenkin, kuten jokainen haastatteluja antanut tietää, päätyy pitkästäkin vastauksesta usein paperille vain yksi tai kaksi pientä lainausta. Niin nytkin. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei lehteen ole mahdollista laittaa jokaisen pastorin jaarituksia, mutta kun tarpeeksi moni kommentoi, niin kenenkään ääni ei tule kuuluviin. Loppujen lopuksi aukeaman kokoisen jutun sekaan mahtui ne pari lainausta minulta.

Helluntaiherätyksen mediatoimijoista Aikamedia, joka yllämainittuja lehtiä julkaisee on pitäytynyt tiukan vanhakantaisessa linjassaan sikäli, ettei lehden juttuja juuri pääse mistään näkemään. Näin ollen ihan todellista keskusteluakaan ei pääse syntymään. Paimen Plussa on levikiltään 1300 kappaleen lehti ja se on tarkoitettu helluntaiherätyksen johtajille. Yleisesti pyrin blogissani kommentoimaan asioita, joista jokaisella voisi olla käsitys, mutta tällä kertaa itse artikkelista ei ole toistaiseksi ole sähköistä versiota saatavilla, joten koko juttu voi mennä satunnaiselta lukijaltani ohi. Siitä huolimatta päätin laittaa vastaukseni kokonaisuudessaan näkyville. Puoliksi ihan jo senkin vuoksi, että lupasin niin tehdä.

Liitän tähän Leevin esittämät kysymykset ja niihin antamani vastaukset:

1. Miten arvioitte helluntailiikkeen / helluntaiseurakuntien kykyä uudistaa toimintakulttuuriaan nykypäivän tarpeita vastaavaksi?

Perusongelma toimintakulttuurin uudistamisessa on seuraava: Uudistumistarve on kääntäen verrannollinen uudistumiskykyyn. Toisin sanoen: mitä suurempi tarve uudistumiselle olisi, sitä vähemmän siihen on enää mahdollisuuksia ja kykyä. Toisaalta seurakunnat, jotka kykenevät uudistumaan ovat harvoin sen tarpeessa. Uudistumistarpeen ja uudistumiskyvyn väliin jää vain kapea mahdollisuuden ikkuna ja valitettavasti mielestäni valtaosa helluntaiseurakunnista on tuon mahdollisuutensa jo menettänyt. Suurimmalla osalla helluntaiseurakunnista on ilmeinen tarve toimintakulttuurin uudistamiselle, mutta niillä ei enää vuosiin ole ollut siihen mahdollisuutta eikä kykyä.

2. Miten arvioitte Helmet-menettelytapaohjeisiin (liitteenä tämän tekstin lopussa) sisältyviä periaatteita uusien seurakuntien perustamisesta ja niiden toimivuutta käytännössä?

Vaikuttaaa vahvasti siltä, että Helmet-ohjeiston laadinnassa on jälleen syyllistytty perihelluntailaiseen virheeseen: On tehty ohjeet kysymättä keneltäkään lähteneeltä, ulkopuoliselta tai sellaiselta, joka voisi kuvata uuden seurakunnan perustamisen haasteita toiselta puolelta. Erityisesti ”ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen” on erikoista luettavaa. Tottakai lähtökohdaksi tarjotaan neuvottelua, mutta useimmiten tilanne on se, että uuden seurakunnan perustamiseen joudutaan, koska kaikesta neuvottelusta huolimatta työlle ei löydy tilaa tai ymmärrystä. Jatkoneuvottelu ei auta enää siinä vaiheessa. Sen jälkeen Helmet-menettelytapaohjeet keskittyvät oman tulkintani mukaan kolmeen askeleeseen: Tehdään lausunto, jossa todetaan ettei uusi seurakunta kuulu veljesyhteyteen ja ettei helluntaiseurakunta ole vastuussa sen toilailuista ja tiedotetaan tämä asia vielä kaikkien muidenkin seurakuntien tietoon. Päävaikutelma on siis se, että on annettu ohjeet siihen, kuinka tehdään selkeä, nopea ja lopullinen pesäero niihin, jotka ajattelevat toisin. Muuta apua näistä ohjeista ei ole.

3. Miten Helmet-ohjeistuksen periaatteet ovat toimineet Pietarsaaren helluntaiseurakunnan ja Vedä henkeä -seurakunnan välillä?

Kuten edellisessä kohdassani mainitsin, nämä ohjeet eivät valitettavasti auta oikein mitenkään. Ymmärtääkseni ne on kuitenkin laadittu paljon lähtömme jälkeen. Jos ne ovatkin olleet olemassa, niin tämä haastattelu oli ensimmäinen kerta kun niistä kuulin.

4. Tarvitaanko Helmet-menettelytapaohjeisiin tai helluntailiikkeen nykyisiin käytäntöihin uusien seurakuntien perustamisessa jotain muutoksia? Mitä ja miksi?

Helmet-ohjeet voi laittaa arkistoon ja aloittaa koko homman alusta. Sen sijaan, että perustetaan Seurakunta kaikille 2020 -työryhmiä, luodaan menettelytapaohjeita ja tehdään lausuntoja maakunnallisille neuvottelupäiville, olisi syytä unohtaa kaikki byrokratia ja komiteat ja nöyrästi kuunnella edes niitä syitä, jotka ovat johtaneet uusien seurakuntien perustamiseen ja niitä kokemuksia, joita nämä uuden ajan pioneerit ovat keränneet. Ennen ainuttakaan julkilausumaa ja tiedonantoa on nöyrryttävä kuuntelemaan. Ilman ongelmatilannettakin on nähdäkseni melko rohkeaa ajatella, että toiminnassaan väljähtänyt tai uriinsa kangistunut helluntaiseurakunta kykenee perustamaan vireän, elinvoimaisen ja erilaisen seurakunnan yhtään minnekään. Todennäköistä on, että jos jotakin saadaan aikaan, niin korkeintaan kopio emäseurakunnasta. Sellainen ei palvele ketään.

5. Kuuluuko Vedä Henkeä -seurakunnan keskeisistä vastuunkantajista kukaan enää jäsenenä Pietarsaaren helluntaiseurakuntaan? Jos kuuluu, miksi?

Ei kuulu.

6. Muita vapaamuotoisia ajatuksia aiheesta?

Helluntaiherätys kärsii myös samoista ongelmista, mistä useat seurakunnat kärsivät pienemmässä mittakaavassa: kaksoishallinnosta ja johtajuuden puutteesta. Meidän seurakuntamme ei saa esimerkiksi mainostaa millään tavalla sen enempää Netmissionin kuin Ristin Voitonkaan kautta. Perusteluksi saatetaan mainita, ettei kilpailevaa toimintaa sallita. Kuitenkin vaikkapa Pirkko Jalovaara tai Seppo Juntunen ovat kelvanneet mainostajiksi, vaikka heidänkään taustansa ei ole helluntailiikkessä. Kun yritin asiaan aikoinaan selvyyttä, niin välillä asiaa piti kysyä Avainmedialta tai Aikamedialta. Välillä ohjattiin Ristin Voiton puoleen ja välillä asiaa piti kysyä HyRyn päättäjiltä. Loppujen lopuksi päätösvaltaa ei ollut kenelläkään, mutta selväksi tuli, ettei kannata kysyäkään. Sellaista päättäjää, joka ottaa vastuun ja kantaa sen, ei enää löydy.

Uutta seurakuntaa perustettaessa ongelmatilanteessa on todennäköistä, että seurakunta josta lähdetään pitää lähtöä jollakin perusteella vääränä ja lähtijät puolestaan välttämättömänä. Tilanne etenee kuitenkin kaiketi siten, että olemassaoleva helluntaiseurakunta käyttää veto-oikeuttaan ja ilmoittaa Ristin Voitonn kautta helluntaikansalle, että lähtijät ”Eivät nauti seurakuntamme luottamusta” tai ”Lähtijät eivät ole toimineet raamatullisten periaatteiden mukaan”. Sanomattakin on selvää, että vanha helluntaiseurakunta täyttää kaikki raamatulliset ja teologiset kriteerit. Helluntaikenttää tunteva tietää mikä painoarvo on sillä, että yksilö tai yhteisö todetaan tahoksi, joka ei enää nauti luottamusta. Tämän jälkeen lähtijän tie on suljettu. Ja vaikka tahtoakin olisi, niin ei ole sitä johtajaa, jolla olisi valta enää avata tietä. Minkä helluntaiherätys sulkee, sitä ei Jumalakaan avaa.



Helmet – menettelytapaohjeisto

Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 1 (Aikamedia, 2013)

Uuden seurakunnan perustaminen

Seurakunnan perustaminen vastoin yhteisesti sovittuja periaatteita aiheuttaa hajaannusta. Siksi onkin tärkeää, että käytössä on yhteisesti sovittu seurakunnan perustamismenettely.

Neuvoa-antavien vanhimpien luoma ohjeistus seurakunnan perustamiseen

  • Jokaisella seurakunnalla on oikeus perustaa uusia seurakuntia omalle paikkakunnalleen.
  • Seurakunnilla tulisi olla halu kasvaa ja synnyttää uusia seurakuntia alueille, joissa ei ole helluntaiseurakuntaa.
  • Seurakuntaa, jonka toimintaedellytykset ovat jäsenkehityksen myötä heikentyneet, suositellaan hakeutumaan yhteistyöhön lähialueella toimivan helluntaiseurakunnan kanssa.

Ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen

  • Jos paikkakunnalle on syntymässä uusi työ, on siitä neuvoteltava paikkakunnalla jo toimivan seurakunnan johdon kanssa.
  • Uuden työn aloittava taho on vastuussa jäsenensä ja työntekijänsä tekemästä työstä.
  • Ellei yhteistyötä synny, on käännyttävä neuvoa-antavien veljien puoleen, jotka valmistavat prosessin jälkeen lausunnon maakunnallisille neuvottelupäiville.
  • Mikäli osapuolet eivät pääse sopimukseen uudesta työstä, syntyvää seurakuntaa ei katsota veljespiiriin kuuluvaksi helluntaiseurakunnaksi.
  • Neuvoa-antavien veljien toimesta asiasta tiedotetaan seurakuntien vanhimmille.
Mainokset

Read Full Post »

Katselin linja-auton ikkunasta pimeää maisemaa. Siellä täällä pimeyttä elävöittivät satunnaiset valopilkut. Pitkän, Kuolleella merellä vietetyn päivän jälkeen useimmat halusivat vain ummistaa silmänsä hetkeksi ennen Jerusalemiin saapumista. Minusta tuntui, että olin tuon saman reitin ajanut jo niin monta kertaa, etten niitä kaikkia edes muista. Silti juuri nyt, kun ajoin tuota tietä kenties viimeistä kertaa, en osannut ajatella mitään. Olin tullut siihen hetkeen, jossa yksi vaihe elämässä päättyy. Jäljelle jää kasa muistoja, joukko ystäviä ja sekalainen ryhmä kokemuksia, joiden lajittelussa aivojen oikeisiin lokeroihin menee vuosia. Edessä on vain uusi ja kartoittamaton tie, joka kiehtoo ja pelottaa yhtä paljon…

Meistä jokainen on joskus samanlaisen tilanteen edessä. Siis siinä hämmentävässä tilanteessa, jossa joku vaihe elämästäsi tulee päätökseen ja uusi alkaa. Niihin vaiheisiin liittyy usein jännitystä, innostusta ja myös surua tai epävarmuutta. Usein kaikkia yhtä aikaa. Olen tehnyt viime vuodet päätyönäni ICEJ:n Grafted-johtajan työtä. Työni on ollut vaihtelevaa ja samalla vähän vaikeasti määriteltävää. Olen johtanut matkoja Israeliin, pitänyt puheita, toiminut tulkkina, suunnitellut esitteitä ja päivittänyt nettisivuja. Siinä yhteydessä olen kiertänyt eri maissa ja tavannut lukemattoman määrän ihmisiä eri puolilta maailmaa.

Israel ei ole koskaan ollut poliittisesti tai edes teologisesti helppo aihe. Vastustajia ja kannattajia on pilvin pimein ja todellisten ja hyvien argumenttien ohella saa kuulla järkyttävän määrän naiiveja tai suorastaan typeriä ajatuksia. Faktaa ja fiktiota sekoitetaan parhaimpaan Hollywood-tyyliin ja hengellisellä puolella hengellinen tietämättömyys ja Israelin sokea fanittaminen saattavat kulkea suloisesti käsi kädessä. Israel tuntuu myös houkuttelevan uskovissa esiin joskus kaikkein erikoisimmat ja oudoimmat piirteet.

Älä käsitä väärin. Mukana on ihan aidosti fiksuja, osaavia ja valtavalla tietomäärällä varustettuja ihmisiä. On hyvin koulutettua ja ammatillisesti pätevää toimittajaa, pastoria, historioitsijaa ja tutkijaa. Joskus vain hyvä hukkuu epämääräisen keskelle. ICEJ tekee osaltaan ihan aidosti hyvää työtä ja kelpaa kyllä monelle järjestölle esimerkiksi hyvästä ja vastuullisesta tavasta toimia vaikealla työkentällä.

Minä jatkan puolipäiväisenä ICEJ:n Graafisena suunnittelijana. Vastuullani on siis ihan vain esitteet, ilmoitukset ja muu sellainen sälä, joka suunnittelua vaatii. Toisella puoliskolla yritän saada vietyä Vedä Henkeä -seurakuntaa eteenpäin. Tämän pienen yhteisön yksivuotissynttärit lähestyvät ja edessämme oleva tie on vielä piilossa. Siitä huolimatta olen täynnä intoa ja ole jo tajunnut, että olen vuodessa oppinut enemmän kuin ehkä koko muun elämäni aikana yhteensä. Yksi vaihe on tullut päätökseen ja uusi on alkamassa. Niinpä on taas aika olla innostunut, hämillään, epävarma, surullinen, kiitollinen ja toiveikas. Kaikkea yhtä aikaa.

Ps. Kiitos ICEJ tähänastisesta.

Read Full Post »

Syksy on suomalaisessa yhteiskunnassa sopivaa aikaa uusien projektien käynnistämiseen. Lomat on lusittu ja keskimäärin surkea syyssää pitää ihmiset sisällä kodeissaan. On aikaa pohtia tulevaisuutta, kun helle ei enää turruta aivoja.

Me päätimme jo keväällä kokeilla pienimuotoista mainoskampanjaa Vedä Henkeä -seurakunnan nimissä. Vaihtoehtoina nyt tässä vaiheessa olivat vain internetmainonta ja lehtimainonta. Facebook-sivuilla on jo mukavasti kävijöitä ja seurakunnan nettisivujen toinen sukupolvi on työn alla. Kuitenkin ihan lanseerausmielessä selkeä lehtimainoskampanja on mielestäni paras. Ennenkuin päädyin lehtimaokseen, ajattelin mainostaa toimintaamme Netmissionin ja Ristin voiton kautta, mutta se ei onnistunut eikä ollut edes kovin hyvä idea. Seurakuntammehan toimii Pietarsaaressa ja pietarsaarelaisia varten, joten helpoiten saamme itsemme ihmisten tietoon mainostamalla paikallislehdessä. Ei ehkä trendikästä, mutta toimivaa! Sitäpaitsi en ole ollenkaan varma, että onko tavoittelemisen arvoista kerätä ihmisä ”vain” Facebook-sivuille, jos heitä ei muuten saa innostettua mitenkään. No, se on toinen juttu se…

Siispä lokakuun ajan, joka sunnuntain Pietarsaaren sanomissa on tarkoitus olla kuvan kaltainen mainos. Mainoksen on tottakai suunnitellut Mika Tervaskangas, ystäväni ja loistava mainosmies. Neljän eri iskulauseen kautta kerromme Pietarsaarelaisille, keitä me olemme. Erilainen seurakunta erilaiselle ihmiselle. Ainutlaatuinen seurakunta ainutlaatuiselle ihmiselle. Rikkinäinen seurakunta rikkinäiselle ihmiselle ja onnellinen seurakunta onnelliselle ihmiselle. Vedä Henkeä -seurakunnan ydinarvoihin kuuluu toisten seurakuntien työn arvostaminen. Me emme koe olevamme kilpailijoita kenenkään kanssa. Me uskomme, että on ihmisiä joille meidän seurakuntamme on paras seurakunta. Uskomme myös, että on ihmisiä joille joku toinen seurakunta on paras seurakunta.

Jos luet Pietarsaaren sanomia, etsi lehdestä meidän mainoksemme. Leikkaa se leikekirjaan talteen, niin voidaan vuosien päästä istua takkatulen loimussa ja muistella: Oi niitä aikoja…

Liitän tähän myös uusimman esittelyvideomme…

Read Full Post »

Kesän kynnyksellä avattiin vihdoinkin uusi Hengenveto.fi -sivusto. Nyt jo kolmanteen kehitysversioonsa ehtinyt sivusto on ainakin allekirjoittaneen mielestä tyylikkään ja nuorekkaan näköinen. Perinteisessä juhannuskonferenssissa olivat sivuston taustavoimat Janne Maunumäen johdolla esittelemässä sivustoa kiinnostuneille.

Vedä Henkeä -seurakuntaa ja Hengenveto.fi -sivustoa sekoitetaan toisiinsa melko usein. Syyt ovat ilmeiset, ovathan molemmat nimet johdettu samankaltaisesta ajatuksesta. Ihan vain avoimuuden nimissä ja sekaannusta välttääkseni kerron lyhyesti taustaa molemmista.

Hengenveto.fi -domain varattiin alunperin Pietarsaaren helluntaiseurakunnan käyttöön. Ideana oli tavoitella Internet -ajan nuoria raportoimalla netissä seurakunnan nuorten toiminnasta. Melko nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että raportoitavaksi kelpaavaa toimintaa ei oikein ollut, vaan sitä piti kehittää. Hengenveto.fi -sivuston rinnalle syntyi siis talk show -tyyppinen Vedä Henkeä-ilta. Looginen paketti syntyi siis tyylikkäästi lavastetusta ja teemoitetusta live-illasta, josta pyrittiin nopeasti uutisoimaan omalla Hengenveto.fi -sivustolla.

Hengenveto-sivuston toimivuus huomattiin laajemmaltikin ja mukaan halusi muitankin seurakuntia. Syntyi ajatus koko sivuston laajentamisesta valtakunnalliseksi nuorisotyön työkaluksi. Prosessi oli toki työläs ja monivivahteinen, mutta todettakoon vain, että nyt avatut sivut ovat tuon prosessin eräänlainen päätepiste. Kun Hengenveto.fi siirtyi valtakunnalliseksi työkaluksi, sen hallinta siirrettiin Avainmedialle ja Netmissionille. Samalla yhteys Vedä Henkeä-iltoihin luonnollisesti lakkasi.

Vedä Henkeä -seurakunta on vuoden 2010 alusta toiminut itsenäinen seurakunta, jonka vastuuhenkilöt olivat keskeisinä tekijöinä mukana alkuperäisten Vedä Henkeä -iltojen järjestämisessä. Valmiiksi lanseerattu nimi ja jo hyväksi koettu konsepti olivat osasyynä siihen, että uusi seurakunta päätti ottaa käyttöönsä Vedä Henkeä -nimen. Seurakunnan nimi olisi siis voinut olla aivan joku toinenkin, mutta tämä vaihtoehto tuntui olevan enemmistön mieleen.

Näin siis lyhyt selonteko selvennykseksi. Hengenveto.fi ja Vedä Henkeä -illat ovat joskus olleet samaa kokonaisuutta, mutta tänä päivänä sivusto ja Vedä Henkeä -seurakunta ovat täysin itsenäisiä toimijoita.

Kysy, jos haluat tarkennuksia.

Read Full Post »

Saimme vihdoin tällä viikolla loputkin tilaamamme trussit ja äänentoistokamat. Pieneen kokoontumistilaan ahdettuna trussit ja valot tuntuvat varmasti jonkun mielestä turhalta ja jopa typerältä. Nuori poika kysyikin minulta, kun roudasimme trusseja pois: ”Onko näitä pakko olla?” Vastaus on: ”Ei, ei niitä ole pakko olla”. Ne kuitenkin kuuluvat olennaisena osana meidän tapaamme toimia. Loppujen lopuksi mitään ei ole pakko olla. Ei edes seurakuntaa. Kysymys on kuitenkin sikäli tavallinen, että erilaisten lisähärpäkkeiden mukaantuominen on aina herättänyt keskustelua eri tahoilla.

Meillä on Vedä Henkeä -seurakunnassa mukana tässä vaiheessa ehkä kolmisenkymmentä ihmistä. Joka tiistai me kasaamme trussit, ripustamme valot ja kasaamme äänentoiston. Joku laittaa kahvit ja leivonnaiset, toinen sytyttää kynttilöitä ja muusikot vetävät samalla sound checkiä. Illan jälkeen kaikki puretaan pois ja koko paikka siivotaan. Viimeksi minulla taisi mennä 12 tuntia aikaa vain yhden tiistan vuoksi. Minä nautin siitä. Onko siinä silti mitään järkeä? Onko kaikki turhaa, vai näetkö touhussamme jotain logiikkaa?

Rick Warren kertoo joskus kiukutelleensa Jumalalle kantaessaan tuoleja, kukkia ja lavasteita ennen tilaisuuden alkua jonkun koulun salissa. Hänkin mietti koko touhun mielekkyyttä. Rick kertoo, kuinka koko Jumalan kysyvän, että ”Kenelle sinä tätä hommaa teetkään?” Saman kysymyksen kuulen usein itsekin. Toimiiko Rick mielestäsi vain maallisten mallien varassa, ilman ”Henkeä”? Tekeekö Rick työtään Jumalalle? Teenkö minä?

Minä olen yksi niistä, jotka uskovat kovaan työntekoon. Kyllä, kyllä, armosta tässä pelastutaan, mutta minä en vain jaksa uskoa siihen, että Jumala on kutsunut meidät odottamaan vain hänen toimiaan. Minä uskon, että Jumala odottaa meidänkin tekevän jotakin. Minusta on upeaa nähdä ihmisten löytävän erilaisia mahdollisuuksia käyttää osaamistaan iltojen mahdollistamiseen.

Sen ymmärrän, että kaikille eivät merkitse kaikki asiat yhtä paljon. Tämänkin lukijoissa on niitä, jotka sanovat, että ei tarvita muutakuin Raamattua ja rukousta. Kaikki muu on turhaa. Talvella sentään lämmitetyt sisätilat ja kenties edes istuimet kelpaavat. Mutta kerro, mikä tekee sinun seurakuntasi tilaisuuksista tai kokoontumista onnistuneita? Mitä sinä kaipaat seurakunnalta? Mikä on sinulle merkki maailmallisuudesta ja mikä innokkaasta paneutumisesta siihen mitä tehdään? Onko millään ulkoisella juuri sinulle mitään merkitystä?

En voi sinun seurakuntasi toimintaan vaikuttaa, mutta olisi kiva tietää mikä toimii ja mikä ei. Jos olet kanssani eri mieltä, kerro sekin. Kunhan jonkinlaisen tunnistamismahdollisuuden tarjoat…

Jollakin tavalla aiheeseen liittyy sähköpaimenen ansiokas sunnuntaidebatti: Pitääkö seurakunnallisen toiminnan olla viimeisen päälle tehtyä? Näkökulma on toki toinen siellä.

[Lisäys 26.3.2010]
Omaan elämänfilosofiaani liittyy selkeästi lapsuuden malli. Muistan, kuinka joskus joulusiivousta tehdessäni ihmettelin Äidilleni, että onko kaikkea tätä pakko tehdä? Meillä kun pyyhittiin kattolistatkin ja taisi isi irrottaa joskus hellasta säätönupitkin, että niiden takaa voi pyyhkiä. Äiti leipoi viikkojen ajan ja se kaikki tuntui kovin työläältä ja raskaalta. Äiti kuitenkin vastasi minulle: ”Ei se joulu tule ilman työtä”. Niin se taitaa olla. Kun kaikki on siistiä ja jouluaatto tulee, on helppo alkaa nauttia joulurauhasta. Sen on jotenkin ansainnut. Sama ilmiö näkyy siinä, että kun nuorena säästät ensimmäisiin stereoihin tai autoon, niin ne jäävät monesti paljon rakkaammaksi kuin laadukkaammat tavarat, joita kenties hankit elämäsi yltäkylläisyydessä.

Read Full Post »

Se oli vain hetken häivähdys. Ehkä syynä oli jatkuva lentäminen edestakaisin tai lyhyeksi jääneet yöunet. Kenties oikealta lennolta myöhästymisen aiheuttama stressi tai kaikki edellämainittu yhdessä vaikuttivat sekavuuteeni. Katsoin kuvaani lentokoneen wc:n peilissä. Tunne kesti vain hetken ja oli samaan aikaan kiehtova ja pelottava. Tuon lyhyen hetken ajan mietin tosissani: kuka minä olen ja minne olen menossa? Peilistä katsovat kasvot olivat yhtä aikaa tutut ja vieraat. Ravistin päätäni, pesin kasvoni ja muistin: minä olen Rami ja matkalla Lontooseen…

Vedä Henkeä -seurakunnan lyhyen elämän aikana on eteen tullut jo monenlaisia tilanteita ja jopa haasteita. Seurakuntamme on ns. ”Non-Denominational” eli mihinkään kirkkokuntaan kuulumaton. Syynä on lähtökohtaisesti se, että mihinkään kirkkokuntaan ei voi liittyä ihan vapaasti. Joihinkin kirkkokuntiin emme edes halua liittyä. Ihan vain sen vuoksi, että ne ovat meille vieraita. Eivätkä tietenkään kaikki meitäkään joukkoonsa halua. Jokaisessa kirkkokunnassa ja itse asiassa jokaisessa valinnassa muutenkin on omat hyvät ja huonot puolensa. Kuulumatta kirkkokuntaan tai muuhuun liikkeeseen jäät vaille sitä hyvää, mikä tarjolla olisi ja pääset irti siitä huonosta, mitä et kaipaa.

Oli seurakuntasi minkälainen tahansa, se tarvitsee silti jonkinlaista tukea ja ystävyyttä. Suomen kuvioissa ja suomalaisessa seurakuntaskenessä meidän on vaikea löytää kokonaisia seurakuntia tueksemme. Yksittäisiä ymmärtäjiä on toki monia. Jotkut henkilöt voivat toimia ihan avoimestikin meidän rinnallamme, toisia sitoo kenties luja lojaalius seurakuntaa tai herätysliikettä kohtaan. Joidenkin tuki on sellaista, että sen voi sanoa vain kahvipöytäkeskustelussa, mutta julkisesti pitää olla hiljaa. Oli tilanne mikä tahansa, niin arvostan jokaista tukeansa tarjonnutta ja jokaista työmme ja näkymme ymmärtäjää.

Lontoossa tarkoitukseni oli verkostoitua muutamien muiden seurakuntien kanssa yhteistyön merkeissä. Shakaba Global Family on juuri meille sopiva verkko. Samanhenkisten ja omalla tavallaan luovien, jopa hulluja ideoita kokeilevien pastorien seura oli kuin kesäsade kuivalle nurmelle. Ihanaa oli. Näinpä tämä pieni Vedä Henkeä -seurakunta on alle kolmen kuukauden olemassaolonsa jälkeen saanut organisaationsa kuntoon, työmuodot käyntiin, visiot, mantrat ja strategiat hiottua ja löytänyt kolme ystäväseurakuntaa. Yhden Yhdysvalloista, toisen Etelä-Afrikasta ja kolmannen Englannista.

Kun upean ja rakentavan yhdessäolon lisäksi tuli nähtyä Buckinhamin palatsi, käytyä London Eyessä ja ajeltua metrossa, niin mikäs tässä on seurakuntaa rakentaessa. Kaikki on vielä pientä, mutta suunta on hyvä. Thanks Shakaba Global Family for everything!

Read Full Post »

Ei sitä aina tiedä, mihin kaikkeen tulee elämässään ryhtyneeksi. Muistan vieläkin, kuinka istuimme Pietarsaaren Saalemin alakerrassa suunnittelemassa tulevien Vedä Henkeä -iltojen aiheita. Kaikkien villien ja outojenkin aihevaihtoehtojen keskelle Ville Mäkipelto tömäytti ehdotuksensa: Puhutaan pornoriippuvuudesta. Pakollisen naurunremahduksen jälkeen meistä oikeastaan jokainen hiljeni ja tajusimme, että se olisi aivan loistava aihe. Vaikka en itse koskaan ole suoranaisesti pornoa katsellut, olin kuitenkin törmännyt aivan liian moneen ihmiseen, joka oli koukussa pornoon. Eivätkä ne kaverit edes olleet enää teinipoikia. Jollakulla oli kaunis vaimo ja toisella suloinen kihlattu. Porno vain vei niin, ettei oikein kiinnostanut se oma kulta.

Innostuinpa sitten lukemaan oikein kirjojakin aiheesta. Steve Gallagherin: At the Altar of Sexual Idolatry oli ensimmäinen kirja, jonka luin. Kirjan tiedoilla ja muutamalla muulla faktalla varustautuneena puhuin aiheesta 22.11.2008 pidetyssä ”Suoraa puhetta pornosta” -illassa. Omissa pienissä kuvioissamme aihevalinta sai aikaan paljon kihinää ja huomasin, että monilla oli ihan tajuttomia ongelmia pornon kanssa. Kun sitten vuoden vaihteen jälkeen saimme kuulla, että meitä oli pyydetty pitämään tuo samantyyppinen Vedä Henkeä -ilta vuotuisessa helluntaikonferenssissa oli aihevalintamme selvä: puhuisimme uudelleen pornoriippuvuudesta. Toki sillä edellytyksellä, että saisimme siihen luvan. (Tapahtuman järjestäjillä on luonnollisesti veto-oikeus aihevalintoihin nähden.) Järjestäjät eivät kuitenkaan nähneet mitään ongelmaa aiheessamme, joten sillä päätettiin edetä.

Valmistelimme kevään 2009 aikan juhannuskonferenssissa pidettävää Vedä Henkeä -iltaamme ja luin aihetta varten uusia kirjoja. Michael Leahyn Porn Nation oli toinen lukemistani kirjoista. Michaelin elämän tarina on kaikessa surkeudessaan klassinen esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun alunperin harmittoman tuntuisesta pornon katselusta kasvaa vaikea, sairaalloinen seksiriippuvuus, jonka hintana on avioliitto, lapset, työpaikka, yritys ja lopulta lähes oma henki. Jatkoin tutkimistani, vaikka olin samaan aikaan sekä väsynyt että ahdistunut kaikesta eteeni tulevasta.

Törmäsin muun muassa Valtion elokuvatarkastamon tilastoihin vuodelta 2007. Sinä vuonna Suomeen tuotiin tarkastettavaksi yli 25300 elokuvaa. Niistä 24147 oli kovaa pornoa. Siinä ei ole mukana niin sanottu pehmoporno eikä Suomessa laiton eläin-, lapsi-, ja väkivaltaporno. Opin, että lapsiporno tuottaa 3 miljardia dollaria vuodessa maailmassa, jossa lasketaan olevan 420 miljoonaa pornosivua. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset ovat kasvaneet yhdysvalloissa vuoden 1998 4500 tapauksesta 112083 tapaukseen vuonna 2004. Huomasin, että 1/3 pornosivuilla käyvistä on naisia ja että heistä joka kuudes taistelee pornoriippuvuuden kanssa. Opin senkin, etttä keskimäärin pornoon törmätään 11 vuotiaana ja että 15-17 vuotiaista nuorista 80% on nähnyt useita kertoja kovaa pornoa ja 90% 8-16 vuotiaista on katsonut nettipornoa.

Kun sitten lopulta sain puheeni kasattua ja ennenkaikkea rajattua jollakin tavalla olin todella epävarma sen suhteen. En oikein ollut varma, että uskaltaako moista aihetta kuitenkaan ottaa esille. Oman epäröintini keskellä tein päätöksen, että en aio enää vaihtaa aihetta ja niin me pidimme iltamme suunnitelmien mukaan juhannuksena 2009. Saamamme palaute oli huikeaa. Luullakseni pitkästi toistasataa ihmistä tuli juttelemaan kanssani puhettani seuranneina päivinä. Olin joutunut käyttämään hyväkseni paljolti yhdysvaltalaista tilastotietoa, mutta nyt sain kuulla ihan suomalaisten kertomuksia. Kuulin surullisia, hätkähdyttäviä, kuvottavia, masentavia ja yllättäviä tarinoita. Saatoin kuulla pornoriippuvuudesta vanhalta harmaapäiseltä mieheltä tai nuorelta naiselta. Näin aviopareja, joiden liitto oli pelkkä kulissi, koska porno riivasi taustalla. Kuulin pastoreista, jotka ovat seurakunnan johtotehtävissä, mutta ovat kiinni pornossa.

Kaiken tämän keskellä kuljin kuin sumussa. Osin oli oloni kuin rocktähdellä (mikä ei näissä pienissä kuvioissani vaadi paljoa) ja toisaalta tajusin sen huutavan hädän, mikä ihmisillä oli oman riippuvuutensa kanssa. Jotenkin sen kaiken hälinän keskellä tajusin, yhdessä ystävieni kanssa, että meidän on tehtävä asialle jotakin. Koska suurin osa pornoriippuvuudesta keskittyy nimen nettipornon ympärille, päätimme perustaa nettisivuston nimeltä Koukussa pornoon. Esikuvanamme pidimme xxxchurch.com -sivustoa, joka oli toiminut jo muutamia vuosia. Ongelmana oli se, ettei apua ollut tarjolla suomeksi. Me halusimme omalta osaltamme yrittää tuoda apua niiden ihmisten elämään, jotka todella kärsivät pornoriippuvuudesta. Oma lähtökohtamme on kristillinen, mutta loppuviimein pornoriippuvuudella ei ole mitään tekemistä teologian tai uskon kanssa. Vaikka ihminen ei mitenkään uskoisi Jumalaan voi pornoriippuvuus silti tuhota hänen elämänsä.

On selvää, että olemme saaneet oman osamme arvostelustakin, mutta sen kanssa oppii aina elämään. Meitä on syytetty julkisuushakuisiksi tai oman kunniamme metsästäjäksi (vaikka pornoriippuvuudesta puhuminen ei suoranaista kunniaa ole tuonut). Monenlaista muutakin arviota on osaksemme siunaantunut, mutta loppujen lopuksi olen vain kiinnostunut siitä, että pornoriippuvainen voisi päästä vapauteen. Koko sivustomme on tehty oikeastaan vapaaehtoisvoimin. Siitä syystä aikataulummekin venyi muutamalla kuukaudella. Vaikka yritimme saada sivustomme avatuksi viime syksyn aikana, emme siinä onnistuneet. Nyt sivut on kuitenkin avattu siitä iso kiitos kaikille innokkaille. Voit käydä tarkistamassa sivut osoittessa www.koukussapornoon.com. Graig Grossia mukaillen olen ennakoiden ottanut tittelikseni: pornopastori. Että sitä saa kyllä ihan käyttää…

Read Full Post »

Older Posts »