Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Uusi’

Tässä vaiheessa matkaa on meidän pieni seurakuntamme uuden, upean mahdollisuuden edessä. Olemme siirtymässä uusiin tiloihin. Tätä ennen olemme kokoontuneet jo noin vuoden verran Pietarsaaressa, Wisa Clubilla. Se on ollut meille hyvä ja kodikas paikka, mutta aika ajoin ovat tilat käyneet pieneksi. Lisäksi joka tiistai tehtävä laitteiden kasaaminen ja purkaminen on aikaa ja voimia vievää puuhaa. Ei sillä, kyllä me mielellämme käytämme aikaa ja voimia, mutta jos niille löytyy parempi kohde, niin sekään ei haittaa. Aivan tässä vuoden lopulla saimme sovittua yksityskohdat vuokrasopimukseen ja päätimme vuokrata kuvassa näkyvän entisen rukoushuoneen. Tiloissa on sen historian aikana toiminut muun muassa erilaisia seurakuntia, mutta jopa kirjapaino ja moottoripyöräharrastajatkin ovat siellä majaansa pitäneet.

Meidän tarkoituksenamme on kunnostaa tiloista Vedä Henkeä Club. Haluamme, että meidän Clubillamme on tyylikäs ja kodikas sisustus. Haluamme, että se houkuttelee jäämään pitemmäksikin aikaa. Me haluamme, että jokainen voi viihtyä ja viettää iltaa Clubillamme hektisen arjen keskellä. Jo ensi silmäyksellä näimme, kuinka upeat mahdollisuudet sisältyvät tähän rakennukseen. Tilaa on selkeästi enemmän ja samalla se on paljon käytännöllisempää. Päätimme sisustaa tilan kokonaan uudestaan ja työt ovat parasta aikaa käynnissä. Luulen kuitenkin, että vaikka olenkin innoissani uusista tiloista, olen vielä kiitollisempi siitä innosta jota huomaan kaikilla olevan. On vaihteeksi todella vapauttavaa ja innostavaa toimia sellaisesta lähtökohdasta, että joutuu enemmänkin jarruttelemaan, kuin innostamaan porukkaa liikeelle.

Minä toivon, että missä ikinä elätkin, sinäkin saisit joskus kokea samanlaista innokkuutta. Ympärilleni on siunattu todella upeaa porukkaa. He tuovat ideansa, osaamisensa, lahjansa, aikansa ja jopa varansa käyttöön yhteisen hyvän vuoksi. Sellainen on mykistävä näky. Luulen, että monilla seurakunnilla on ainakin joskus ollut samanlainen into ja samanlainen halu mennä eteenpäin. Minne se on sitten kadonnut ja miksi? Ne ovat vaikeita kysymyksiä.

Tässä vaiheessa ei ole vielä sen enempää kerrottavaa. Kunhan saamme tilat valmiiksi, saat varmasti lukea siitä myös täältä. Sitä odotellessa: Joulurauhaa.

Read Full Post »

Katselin linja-auton ikkunasta pimeää maisemaa. Siellä täällä pimeyttä elävöittivät satunnaiset valopilkut. Pitkän, Kuolleella merellä vietetyn päivän jälkeen useimmat halusivat vain ummistaa silmänsä hetkeksi ennen Jerusalemiin saapumista. Minusta tuntui, että olin tuon saman reitin ajanut jo niin monta kertaa, etten niitä kaikkia edes muista. Silti juuri nyt, kun ajoin tuota tietä kenties viimeistä kertaa, en osannut ajatella mitään. Olin tullut siihen hetkeen, jossa yksi vaihe elämässä päättyy. Jäljelle jää kasa muistoja, joukko ystäviä ja sekalainen ryhmä kokemuksia, joiden lajittelussa aivojen oikeisiin lokeroihin menee vuosia. Edessä on vain uusi ja kartoittamaton tie, joka kiehtoo ja pelottaa yhtä paljon…

Meistä jokainen on joskus samanlaisen tilanteen edessä. Siis siinä hämmentävässä tilanteessa, jossa joku vaihe elämästäsi tulee päätökseen ja uusi alkaa. Niihin vaiheisiin liittyy usein jännitystä, innostusta ja myös surua tai epävarmuutta. Usein kaikkia yhtä aikaa. Olen tehnyt viime vuodet päätyönäni ICEJ:n Grafted-johtajan työtä. Työni on ollut vaihtelevaa ja samalla vähän vaikeasti määriteltävää. Olen johtanut matkoja Israeliin, pitänyt puheita, toiminut tulkkina, suunnitellut esitteitä ja päivittänyt nettisivuja. Siinä yhteydessä olen kiertänyt eri maissa ja tavannut lukemattoman määrän ihmisiä eri puolilta maailmaa.

Israel ei ole koskaan ollut poliittisesti tai edes teologisesti helppo aihe. Vastustajia ja kannattajia on pilvin pimein ja todellisten ja hyvien argumenttien ohella saa kuulla järkyttävän määrän naiiveja tai suorastaan typeriä ajatuksia. Faktaa ja fiktiota sekoitetaan parhaimpaan Hollywood-tyyliin ja hengellisellä puolella hengellinen tietämättömyys ja Israelin sokea fanittaminen saattavat kulkea suloisesti käsi kädessä. Israel tuntuu myös houkuttelevan uskovissa esiin joskus kaikkein erikoisimmat ja oudoimmat piirteet.

Älä käsitä väärin. Mukana on ihan aidosti fiksuja, osaavia ja valtavalla tietomäärällä varustettuja ihmisiä. On hyvin koulutettua ja ammatillisesti pätevää toimittajaa, pastoria, historioitsijaa ja tutkijaa. Joskus vain hyvä hukkuu epämääräisen keskelle. ICEJ tekee osaltaan ihan aidosti hyvää työtä ja kelpaa kyllä monelle järjestölle esimerkiksi hyvästä ja vastuullisesta tavasta toimia vaikealla työkentällä.

Minä jatkan puolipäiväisenä ICEJ:n Graafisena suunnittelijana. Vastuullani on siis ihan vain esitteet, ilmoitukset ja muu sellainen sälä, joka suunnittelua vaatii. Toisella puoliskolla yritän saada vietyä Vedä Henkeä -seurakuntaa eteenpäin. Tämän pienen yhteisön yksivuotissynttärit lähestyvät ja edessämme oleva tie on vielä piilossa. Siitä huolimatta olen täynnä intoa ja ole jo tajunnut, että olen vuodessa oppinut enemmän kuin ehkä koko muun elämäni aikana yhteensä. Yksi vaihe on tullut päätökseen ja uusi on alkamassa. Niinpä on taas aika olla innostunut, hämillään, epävarma, surullinen, kiitollinen ja toiveikas. Kaikkea yhtä aikaa.

Ps. Kiitos ICEJ tähänastisesta.

Read Full Post »