Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Twitter’

ff

Kaikkina aikoina omaa aikaansa seuraava ihminen voi tehdä mielenkiintoisia havaintoja ympäröivästä maailmasta. Toki niiden havaintojen mielenkiintoisuus on suhteellinen käsite. Minun mielestäni meidän aikanamme on mielenkiintoista havaita, kuinka meiltä on jotenkin kadonnut elämisen taito.

Yksi aikamme ilmiö on nimeltään downshiftaus. Ajallemme tyypillisesti se on englannin kielestä lainattu termi. Sillä halutaan kuvata elämän hidastamista tai leppoistamista. Downshifting tarkoittaa siis sitä, että vaihdetaan pienemmälle vaihtelle, eikä ajeta kaasu pohjassa.

Toinen samaan aatesuuntaan sisältyvä ajatus on minimalismi. Ystäväni Teemu Kunto on kunnostautunut tämä ajattelun kannattajana. Siinäkin haetaan tietynlaista mielenrauhaa, mutta enemmänkin tavaran vähentämisen kautta. Älä osta mitään -päivä pyrkii viestimään samasta asiasta. Pyritään siis tulemaan toimeen vähemmällä.

Nämä ovat kaikki varmasti hyviä ajatuksia. Jotenkin jäin tässä yhtenä päivänä vain miettimään asiaa oman mummuni kannalta. Inkeriläistaustainen ja Kauhavalla ikänsä asunut mummuni oli sellainen perusjärkevä maaseudun ihminen. Ja kun kävin mielessäni hänen kanssaan keskustelua näistä aiheista, voin nähdä sieluni silmin mummun hämmästyneen ilmeen.

Mummu olisi varmasti ihmetellyt ajatusta downshiftaamisesta. Hän olisi ehkä miettinyt, että eikö hidastaminen kuulu vain sille, joka on itse aluksi ajanut kaasu pohjassa. Eikö olisi fiksumpaa ajaa sopivaa vauhtia heti alun pitäenkin? Ja jos jollakulla on liian kiire, eikö hän osaa hidastaa ihan itse? Ilman mitään aatteita. Ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna. Miksi meitä pitää opettaa hidastamaan?

Ja oman aikansa lapsena mummu ei ostellut turhuuksia. Ostettiin tarpeeseen ja tavaroita käytettiin pitkään ja niitä korjattiin, kun menivät rikki. Minimalismi ja ostoboikotit olisivat varmasti tuntuneet hänestä kovin oudoilta ajatuksilta.

Downshiftaukseen liittyy myös ajatus oman ajankäytön tarkkailemisesta. Silmiini sattui Ylen sivuilla oleva artikkeli, jossa kysytään: Jos pomo lähettää sähköpostia yöllä, pitääkö vastata? Ei tarvitse. Ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna. Milloin me oikein kadotimme kykymme elää? Miksi meille pitää opettaa, ettei koko ajan tarvitse olla tavoitettavissa?

Artikkelin yhteydessä on viisi vinkkiä, joista yksi kehottaa jopa hankkimaan oma puhelin työpuhelimen rinnalle. Samoin kehotetaan hiljentämään viestisovellusten äänet, kun et ole töissä.

Kamppailen edelleen sen ajatuksen kanssa, että miten selittäisin mummulle tämän. Miten kertoisin, että meidän aikanamme on oltava kaksikin puhelinta, joissa on sähköposti, Messenger, Twitter, Whatsapp, Facebook, Instagram, LinkedIn ja sata muuta sovellusta, jotka me sitten kaikki hiljennämme, etteivät ne häiritse. Miten kertoisin, että meidän aikanamme on lukematon määrä yhteydenpitotapoja, mutta me haluamme hiljentää ne kaikki? Me voimme puhua videopuhelun toiselle puolelle maailmaa, mutta ärsyynnymme, kun videonkatseluhetkemme keskeyttää ilmoitus Whatsapp-viestistä.

Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat poistaneet puhelimensa sovelluksista kaikki ilmoitukset. Muuten, kun he näkevät sen punaisen pallon Facebook-ikonin kulmassa, heidän on päästävä katsomaan, kuka on tykännyt tai kommentoinut heidän ajatuksiaan. Samoin me ärsyynnymme, kun meitä liitetään ilman lupaa johonkin Facebook-ryhmään tai kun luokan vanhempien Whatsapp-ryhmään tulee kopioituja uuden vuoden toivotuksia. Kaikista sovelluksista etsimme ensiksi mahdollisuudet estää ilmoitukset ja turhat kaveripyynnöt.

Eräänä yönä, kun en saanut unta ja pyörin rauhattomana sängyssäni, havahduin outoon valoon keittiössä. Meni hetki ennen kuin tajusin, että se tuli tyttäreni puhelimesta. Hän oli jättänyt puhelimensa lataukseen ruutupuoli ylöspäin ja sai Snapchat-viestejä kavereiltaan. Pimeässä talossa älypuhelimen ruudun valo oli yllättävän kirkas. Se, että kello oli puoli kolme yöllä ei hidastanut tahtia.

Mitenkä selittäsin mummulle käsitteen snapstreak? ”Se on sellainen juttu, jossa pitää kommentoida toisen viestiä 24 tunnin kuluttua sen saamisesta. Muuten ketju katkeaa.” Oleellista ei ole se, että onko toiselle asiaa. Tärkeää ei ole se, mitä kommentoi. Pääasia, että ketju ei katkea. Ja kun mummu olisi kysynyt: ”Mitä tapahtuu, jos ketju katkeaa?”. Ei mitään. Ei yhtään mitään. Ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna se tuntuu kyllä typerältä.

Milloin me oikein kadotimme kykymme elää? Miksi me tarvitsemme yhtäkkiä opetusta siitä, kuinka käyttää aikaamme oikein ja kuinka olla vastaamatta sähköpostiin yöllä ja kuinka tulla toimeen vähemmällä? Milloin tästä tuli näin vaikeaa? Kadotimmeko me maalaisjärjen?

 

 

Read Full Post »

albert-einstein-fear-technology-surpass-human-interaction-generation-idiots

”Pelkään sitä päivää, jolloin teknologia ottaa vallan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Silloin maailma näkee ensimmäisen idioottien sukupolven” -Albert Einstein

Olen tietoinen siitä, että tuo alun sitaatti ei itse asiassa ole Albert Einsteinin sanoma. En loppujen lopuksi löytänyt selvää vastausta siihen, että kuka tuon ajatuksen on alunperin keksinyt. Minä käytän sitä tässä yhteydessä, koska JOKU on sen keksinyt ja MINÄ olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Minua on nimittäin tänä keväänä vaivannut pahemman laatuinen kevätallergia. Tähän allergiaan ei ole syypäänä mikään siitepöly, vaan yllätyksekseni olen tullut allergiseksi älypuhelimille ja sosiaaliselle medialle.

Muistan, kuinka joku vuosi sitten olin käymässä Englannissa tapaamassa muutamaa kaveria. Meistä kellään ei ollut paikallista puhelinliittymää, joten kun sitten pääsimme ilmaisen langattoman verkon ääreen, jokainen nappasi puhelimensa ja päivitti kuulumisensa Facebookiin. Kun tajusin meidän kaikkien päivittävän statuksiamme ja vieläpä tykkäävän toistemme tilapäivityksistä ja kommentoivan niitä samalla, kun istuimme samassa huoneessa hiljaisina puhelinten näyttöjen valaistessa kasvojamme, minä raukka pidin sitä jotenkin hienona ja modernina.

Viime kesänä sain etuoikeuden viedä kauniin vaimoni veneretkelle lastemme jäädessä isovanhempien huomaan. Ajoimme veneellämme läheiseen rantaravintolaan ja nautimme upeasta kesäsäästä ja toisistamme. Siinä ruokaamme odottaessamme läheiseen pöytään tuli keski-ikäinen pariskunta. Hetkeä myöhemmin omilla veneillään saapuivat ilmeisesti pariskunnan pojat, pari kaveria ja mahdollinen tyttöystävä tai vaimo. Ruokansa tilattuaan jokainen otti puhelimensa eteensä ja alkoi räpeltää sillä. Muistelen, että ainoastaan perheen äiti oli ilman puhelinta ja hän katseli yksinäisenä ympäriinsä, kun kaikki olivat kiinni koneissaan. Silloin se ei enää näyttänyt hienolta tai edes modernilta.

Niin, kyllä minä tiedän, että älypuhelimilla voi tehdä paljon hyvää. Samoin sosiaalinen mediakin on tuonut mukanaan paljon hyvää ja toimivaa. Niiden yhdistelmä on vain hankala. Liian usein näkee ihmisiä, jotka sen sijaan että keskittyisivät läsnäoleviin ihmisiin, käyttävät aikaansa puhelintaan räpeltäen. On liian tärkeää selata Facebookia, Twitteriä tai WhatsAppia. On todella ärsyttävää olla sellaisessa seurassa läsnä. Tiedän, että on jo olemassa yrityksiä ja vaikkapa seurakuntia, joissa puhelinten tuonti palaveriin on kokonaan kielletty. Erään seurakunnan nuorisotiimin jäsenet jättävät puhelimensa oven vieressä olevaan koriin, äänettömänä ja kuvaruutu alaspäin.

Viimeksi, kun tyttäreni synttäreillä törmäsin samaan ilmiöön tein päätöksen. Tästä lähtien meidän perhejuhlissamme ovat puhelimet kiellettyjä. Niin ikään olen alkanut huomautella kavereille asiasta. Sanon melko suoraan ja töykeästikin: Laita puhelin pois! Ole läsnä! Me olemme tässä nyt! Räplää kotonasi!

Kevätallergia ei ole naurun asia! Minä en enää suostu siihen, että kanssani olevat ihmiset kokevat virtuaalimaailman tärkeämmäksi kuin minut. Olen ehkä vanhanaikainen. Kenties olen itsekäs. Olkoon niin, mutta rajansa kaikella. Tässä on minun rajani.

Mitä mieltä sinä olet?

Ps. Tässä on aiheeseen liittyvä video. Törmäsin siihen sattumalta tänään.

Read Full Post »

”Jos vartuit kotiruualla, ajoit polkupyörällä ilman kypärää, sait tukkapöllyjä kun siihen oli aihetta, sinulla oli telkkari jossa oli 3 kanavaa ja jouduit nousemaan sohvalta kanavan vaihtoon, kelasit C-kasetteja lyijykynällä, kaupat olivat sunnuntaisin kiinni, kukaan ei puhelimessa kysynyt ”Missä muuten olet?”. Kopioi seinällesi todistaaksesi, että silti selvisit hengissä.” – Facebookissa kiertävä statuspäivitys

Yllä kuvatun kaltaisia tilapäivityksiä kiertää Facebookissa useita. Niille on yhteistä se, että ne kaikki kuvailevat mennyttä aikaa. Erityisesti kerrotaan asioista, jotka ennen olivat toisin kuin nykyään. Jokainen minun ikäiseni on tosiaan kelannut C-kasetteja lyijykynällä ja tehnyt niille samoille kaseteille omia musiikkikokoelmiaan kauan ennen iPodeja ja Spotifytä. Joku on kenties soittanut puhelunsa puhelinkopista ja jokainen joutunut olemaan sovittuna aikana sovitussa paikassa, ettei jää pois matkasta. Ehkäpä tuollaisten tilapäivitysten ajatuksena on osaltaan nostaa pikkuisen sitä omaa itsetuntoa, kun on sentään selvinnyt lähes keskiaikaisesta kurjuudesta.

Yleisesti ottaen en haikaile menneiden aikojen perään. Ajat ja maailma muuttuvat ja on vain muututtava mukana. On kuitenkin asioita, joiden en toivoisi muuttuvan. Sosiologit tietävät kertoa, että esimerkikisi perheiden yhteiset ruokailuhetket alkavat olla aina vain harvinaisempia ja että keskivertoihmisellä on nykyään tilastollisesti vähemmän ystäviä kuin ennen. Tämä on osaltaan syynä ’ostettujen’ ystävien (terapeuttien, kouluttajien ja valmentajien) määrän kasvuun. Samaan aikaan kun meillä on yhteyksiä ihmisiin ympäri maailmaa, meidän aidot ja todelliset ihmissuhteemme ovat vähenemään päin. Niinpä toivoisinkin, että aito välittäminen ei koskaan tulisi vanhanaikaiseksi.

Jokin aika sitten kirjoitettiin, kuin miesporukka töhri junan keskellä kirkasta päivää. Uutista seuranneessa keskustelussa ihmeteltiin, että miksi kukaan ei puutu asiaan. Olenpa itsekin joskus samasta aiheesta kirjoittanut. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että sellainen aito toisesta välittäminen on katoava luonnonvara. Edellä mainittujen töhrimisten lisäksi on melko tavallista lukea ihmisistä, jotka ovat joutuneet pahoinpitelin uhriksi ilman, että kukaan olisi edes yrittänyt auttaa heitä. Sattuipa maahanmuuttajataustaiselle ystävällenikin tapaus, jossa ulkopaikkakuntalaiset, miehisyyttään etsivät nuorukaiset tulivat Pietarsaareen ystävääni nöyryyttämään. Apua ei tarjonnut kukaan.

Yhtenä ilmentymänä välittämisen vähenemisestä lienee talkoohengen kuolema. En sano tätä siksi, että juuri nyt olisi kohdallani jotkut talkoot menossa, vaan enemmänkin muistelen kertomuksia siitä, kuinka taloja ja vaikkapa rukoushuoneita on aikoinaan rakennettu pelkällä talkoovoimalla. Siirtyminen ’rahalla saa ja hevosella pääsee’ -tyyppiseen kulttuuriin ei ole puhtaasti hyvä asia. Tuntuu, että liian monet yksinhuoltajat ja apua tarvitsevat ovat oman onnensa nojassa. Meillä on tuhansia Facebook-kavereita, mutta muuttopäivänä olemme yksin. Twitterissä sinulla on satoja seuraajia, mutta lapsenvahdiksi suostuvat vain vanhempasi.

Kehitys on upea asia. Minä en kaipaa C-kasetteja, ankeita lankapuhelimia enkä missään nimessä VHS-kasetteja. En silti toivo, että kaiken kehityksen ja sosiaalisen median alle unohtuu yksinkertainen totuus välittämisestä ja siitä, mitä on olla ihminen ihmiselle. Meillä oli kavereiden kanssa tapana hokea suomalaista sananlaskua: ”joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään”. Tässä tapauksessa tikku silmässä voi olla halpa hinta…

Read Full Post »

”Jos sinulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan, olet uskonnollinen kristitty. Minulla itselläni ja monella kaltaisellani ei välttämättä ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. Me uskomme kuitenkin kristillisyyteen kulttuurillisena ja sosiaalisena identiteettinä ja moraalisena ohjelmana. Tämä tekee meistä kristittyjä.”Anders Behring Breivik

Olen tässä kamppaillut itseni kanssa, että pitäisikö korpialttarillekin kirjoittaa ajatuksia Norjan tapahtumista, vai pitäisikö olla hiljaa. Tottakai tuo järkyttävä tapahtuma on (luonnollisesti) innoittanut lukemattoman määrän bloggaajia, toimittajia ja kolumnisteja kertomaan ajatuksiaan ja näkökulmiaan aiheesta. Monen loistavan kirjoituksen ohella sekaan mahtuu naiiveja ja suorastaan typeriäkin kirjoituksia, mutta ehkä jätämme niiden ruotimisen sikseen.

Henkilökohtaisesti olen melko ärsyyntynyt Suomessa käytävästä keskustelusta. Mikael Jungerin esitystä Jussi Halla-Ahon hyllyttämisestä kuvaa mielestäni hyvin Twitter-seurattavani MannerheimCGE:n twiitti: ”Demarit kasaavat norjalaisista arkuista suurta puhujanponttöä saadakseen itsensä näkyville ja äänensä kuuluville!”. On masentavaa seurata sitä intoa, millä norjalaisen mielipuolen teko sälytetään suomalaisten poliitikkojen syyksi. Tässä postauksessa en käy kuitenkaan tätä kappaletta enempää myöskään politiikkaa pohtimaan.

Se, mitä olen pohtinut kaikkein eniten on tuo uutisoinnin alkuvaiheessa esille noussut Breivikin kristillisyys. Aiheesta ovat minua paremmin ja asiantuntevammin kirjoittaneet muun muassa Pasi Turunen ja Juha Ahvio, joten en käy parempiani tässä asiassa haastamaan. Joitakin huomioita kerron kuitenkin:

1. Nykymaailmassa on noussut jonkinasteiseksi muoti-ilmiöksi tietynlainen kulttuurikristillisyys. Sillä ei ole mitään tekemistä vakaumuksellisen kristillisyyden tai ’uskovaisuuden’ kanssa, vaan se tarkoittaa sitä, että ollaan ’lähinnä’ kristittyjä. Siis siinä mielessä, ettei olla ainakaan muslimeita, juutalaisia tai hinduja. Raamattu ei kiinnosta, rukousta ei tarvita ja kirkkoon kuulutaan hääpalveluiden ja jouluperinteiden vuoksi. Suuri osa suomalaisista kuuluu tähän kategoriaan. Jos heidän pitää valita, he sanovat olevansa kristittyjä, mutta muistavat nopeasti lisätä etteivät ole kovin uskonnollisia, ettei hihhuliksi erehdytä luulemaan.

Amerikkalaisessa yhteiskunnassa tilanne on se, että sekulaarinkin poliitikon on jossakin vaiheessa uraansa siteerattava raamatunlauseita ja puhuttava Jeesuksesta ”henkilökohtaisena vapahtajanaan” varmistaakseen uskovien äänet. Siitä huolimatta kristillisyys on heille vain osa poliittista profiilia, ei välttämättä syvä sydämen vakaumus. Kun kristillisyydestä tulee vain kappale ylläpidettävää imagoa ja sosiaalista identiteettiä se menettää merkityksensä ja mahdollistaa monenlaiset väärinkäytökset. Yhtäkkiä on tärkeää puolustaa kristillisiä arvoja – ei niiden sisällön vuoksi – vaan vastavoimana muille. Joulu ei ole tärkeää sanomansa vuoksi, vaan vastavoimana inhottavalle Ramadanille ja niin edelleen…

2. On myös huomattava, että ääriliikkeillä tai -ideologioilla on taipumuksena sekoittaa omaan pataansa sellaisia toisen ajatusmaailman aineksia, jotka siihen sopivat. Kansallissosialistista Saksaa aikoinaan johtanut Adolf Hitler sekoitti natsi-ideologiaansa Martti Lutherin juutalaisvastaisia opetuksia ja muita kristillisiä ajatuksia siltä osin, kuin ne soveltuivat. Samoin hän rakensi rotuoppia puolitieteellisillä tutkimuksilla ja julkaisuilla. Okkultimismi ja ennustajatkaan eivät olleet poissuljettuja komponentteja kolmatta valtakuntaa rakennettaessa.

Samoin Breivik sekoittaa sopivasti kristillisyyttä, vapaamuurariutta, temppeliritareita, islamia ja kansainvälistä politiikkaa ideologiaan, jossa terroriteot, joukkomurhat ja joukkotuhoaseet porisevat kaikki sopuisasti yhdessä padassa.

Luulen, että me kaikki olemme tietyllä tapaa samassa tilanteessa: Minua kristittynä, uskovana ja pastorina suututtaa, että joku käyttää minulle tärkeitä arvoja näin räikeästi väärin. Olen varma, että monia muslimeita ärsyttää se, kuinka muutama ääri-ihminen on kaapannut heidän uskontonsa ajaakseen poliittisia tai uskonnollisia päämääriään jopa väkivallan tai terrorin keinoin (siis muissa, kuin Breivikin tapauksessa). Olen varma, että poliitikkoja, kuten Halla-Ahoa tai muita tässä keskustelussa profiloituneita harmittaa se, että heille tärkeää politiikkaa pilataan tällaisillä ääriteoilla.

Apt 11:26 ”…Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi.” Kristittynä oleminen on opetuslapseutta, Jeesuksen seuraamista. Sosiaaliseksi identiteetiksi tai imagoksi sitä ei ole koskaan tarkoitettu.

Read Full Post »

Henry David Thoreau vietti erakkoelämää Mainen osavaltiossa. Eräänä päivänä hänen rauhaansa tuli häiritsemään joukko työmiehiä. Tutkiessaan asiaa tarkemmin Thoreau sai selville, että miehet olivat panemassa paikoilleen lankoja, jotka kuuluvat johonkin lennättimeksi nimettyyn uudenaikaiseen keksintöön. ”Ettekö ole kuulleet siitä?” kysyi yksi työmiehistä. ”On keksitty lennätin! Nyt floridalaiset voivat saada silmänräpäyksessä yhteyden mainelaisiin!” ”Sepä hienoa!” vastasi siihen Thoreau. Mutta mietittyään asiaa hän kysyi: ”Entä jos floridalaisilla ei ole mitään sanottavaa mainelaisille?” -Ote kirjasta Pyhät lehmät & taivaan valuutta.

Herra Thoreaun kysymys oli oikea. Tajusin sen hiljattain, kun yhdysvaltalainen kaverini kysyi minulta Facebookissa, että pidänkö yhteyttä yhteisiin tuttuihimme. Kirjoitin hänelle jotakin ympäripyöreää liitteeksi kieltävään vastaukseeni, mutta tajusin että ehkä minä olen se ’floridalainen’, jolla ei ole mitään sanottavaa ’mainelaiselle’. Ehkä minä en pidä tuttuihimme yhteyttä, koska en tiedä mistä puhua. Se mikä meidät joskus yhdisti on jäänyt kauas taakse.

Selitän asiaa tällä tavalla: Moni meistä löytää lapsuudessaan koulusta hyviä ystäviä. Kukaan ei oikeastaan pääse luokkakavereitaan valitsemaan, vaan päädymme samoille luokille ties minkälaisten kaavojen ja elämäntilanteiden seurauksena. Kuitenkin kouluvuosien kuluessa joistakin luokkakavereista tulee todella läheisiä ja ystävyys on ihan aitoa. Koulu kuitenkin ylläpitää ystävyyttä ihan omalla painollaan. Moni meistä havahtuu siihen, että koulun jälkeen yhteydet moniin ystäviin vain katkeavat. Kun ystävyyden ylläpitäminen vaatiikin omaa panostusta, eikä enää hoidu automaattisesti, tapahtuu luonnollista karsintaa kaverisuhteissa.

Varusmiespalvelus tuo sen läpikäyville eteen saman kokemuksen. Moni varusmies tietää, kuinka läheiseksi voikaan ennestään tuntematon varusmieskaveri yhteisten sulkeisten ja metsäkeikkojen aikana tulla. Yhteinen kokemus sitoo porukan nopeasti kasaan. Kuitenkin varusmiesaikojen jälkeen yhteydet katkeavat melko lailla nopeasti. Muistelen, että läheisimmän varusmiestoverini kanssa pidin yhteyttä vuoden verran palveluksen jälkeen. Kun sitten kaikki vanhat armeijamuistot oli koluttu läpi, ei ollut enää mitään sanottavaa.

Tämän päivän teknologia on tuonut mukanaan Skypet ja Twitterit, Facebookit ja MySpaceit. Siitä huolimatta voi edelleen olla niin, että ei vain ole mitään sanottavaa. Huomaan, että vaikka minulla on yli 900 kaveria Facebookissa, niin useimmiten kommunikoin niiden kanssa, joita muutenkin tapaan. Ei siinä, on kivaa löytää joku kauan kadoksissa ollut ihminen vaikka juuri naamakirjan kautta, mutta pakollisen ”mitä sulle kuuluu” -keskustelun jälkeen on pian kaikki niinkuin ennenkin.

Mitä haluan tällä sanoa? Ehkä vain sen, että todellinen yhteys ja ystävyys on muutakin kuin kaveriutta Facebookissa. Se on enemmän kuin seuraajat Twitterissä. Se on suurempaa kuin vain numerot puhelimen yhteystiedoissa. Jos sinua on siunattu todellisilla, elävillä ja läheisillä ihmissuhteilla, vaali niitä. Ne ovat arvokkaita.

Read Full Post »

Church Marketing Sucks – sivustolta keräämääni ja kääntämääni materiaalia: Monet pastorit eivät osaa tai halua hyödyntää sosiaalista mediaa seurakuntansa työssä. Tässä vähän tilastoja, joilla yrittää saada muutosta aikaan:

  • Radiolta meni 38 vuotta saavuttakseen 50 miljoonaa kuuntelijaa. Antenni TV:ltä meni 13 vuotta 50 miljoonan katselijan saavuttamiseen. Internet saavutti 50 miljoonaa käyttäjää neljässä vuodessa. Facebookiin liittyi alle 9 kuukaudessa 100 miljoonaa käyttäjää.
  • Universal McCann raportoi että 77% kaikista aktiivisista internetin käyttäjistä lukee säännöllisesti blogeja.
  • Yli 120 miljoonaa käyttäjää kirjautuu sisään Facebookiin vähintään kerran päivässä ja yli 30 miljoonaa käyttäjää muuttaa tilapäivityksiään vähintään kerran päivässä. Yhteensä yli 5 miljardia minuuttia käytetään Facebookissa päivittäin.
  • Kuluneen 12 kuukauden aikana Twitterin vuosittainen kasvu rikkoi 1000% rajan.
  • Jos Facebook olisi valtio, se olisi neljänneksi suurin väestöltään. Facebook olisi siis selkeästi suurempi kuin Brasilia, Venäjä tai Japani.
  • Sosiaaliset verkostot ja blogit ovat neljänneksi suosituinta ajanvietettä verkossa. Suosiossaan ne ylittävät henkilökohtaisen sähköpostin käytön. 67% maailmanlaajuisista käyttäjistä vierailevat jäsenyhteisöissä ja 10% kaikesta Internetissä käytetystä ajasta kulutetaan sosiaalisen median parissa.
  • Tuoreimmat lukemat blogeista kertovat, että Technoratin listaamia blogeja on tällä hetkellä 133 miljoonaa. Vuorokouden aikana tehdään keskimäärin 900,000 blogipostausta.
  • On todennäköistä, että YouTube tarjoaa yli 75 miljardia videoklippiä lähes 375 miljoonalle käyttäjälle vuonna 2009.
  • Twitterin kolmella suosituimmalla henkilöllä (Ashton Kutcher, Ellen DeGeneres ja Britney Spears) on yhteensä enemmän seuraajia kuin koko Itävallassa on asukkaita.

Mitäs me voimme tehdä?

Read Full Post »