Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Turha’

Saimme vihdoin tällä viikolla loputkin tilaamamme trussit ja äänentoistokamat. Pieneen kokoontumistilaan ahdettuna trussit ja valot tuntuvat varmasti jonkun mielestä turhalta ja jopa typerältä. Nuori poika kysyikin minulta, kun roudasimme trusseja pois: ”Onko näitä pakko olla?” Vastaus on: ”Ei, ei niitä ole pakko olla”. Ne kuitenkin kuuluvat olennaisena osana meidän tapaamme toimia. Loppujen lopuksi mitään ei ole pakko olla. Ei edes seurakuntaa. Kysymys on kuitenkin sikäli tavallinen, että erilaisten lisähärpäkkeiden mukaantuominen on aina herättänyt keskustelua eri tahoilla.

Meillä on Vedä Henkeä -seurakunnassa mukana tässä vaiheessa ehkä kolmisenkymmentä ihmistä. Joka tiistai me kasaamme trussit, ripustamme valot ja kasaamme äänentoiston. Joku laittaa kahvit ja leivonnaiset, toinen sytyttää kynttilöitä ja muusikot vetävät samalla sound checkiä. Illan jälkeen kaikki puretaan pois ja koko paikka siivotaan. Viimeksi minulla taisi mennä 12 tuntia aikaa vain yhden tiistan vuoksi. Minä nautin siitä. Onko siinä silti mitään järkeä? Onko kaikki turhaa, vai näetkö touhussamme jotain logiikkaa?

Rick Warren kertoo joskus kiukutelleensa Jumalalle kantaessaan tuoleja, kukkia ja lavasteita ennen tilaisuuden alkua jonkun koulun salissa. Hänkin mietti koko touhun mielekkyyttä. Rick kertoo, kuinka koko Jumalan kysyvän, että ”Kenelle sinä tätä hommaa teetkään?” Saman kysymyksen kuulen usein itsekin. Toimiiko Rick mielestäsi vain maallisten mallien varassa, ilman ”Henkeä”? Tekeekö Rick työtään Jumalalle? Teenkö minä?

Minä olen yksi niistä, jotka uskovat kovaan työntekoon. Kyllä, kyllä, armosta tässä pelastutaan, mutta minä en vain jaksa uskoa siihen, että Jumala on kutsunut meidät odottamaan vain hänen toimiaan. Minä uskon, että Jumala odottaa meidänkin tekevän jotakin. Minusta on upeaa nähdä ihmisten löytävän erilaisia mahdollisuuksia käyttää osaamistaan iltojen mahdollistamiseen.

Sen ymmärrän, että kaikille eivät merkitse kaikki asiat yhtä paljon. Tämänkin lukijoissa on niitä, jotka sanovat, että ei tarvita muutakuin Raamattua ja rukousta. Kaikki muu on turhaa. Talvella sentään lämmitetyt sisätilat ja kenties edes istuimet kelpaavat. Mutta kerro, mikä tekee sinun seurakuntasi tilaisuuksista tai kokoontumista onnistuneita? Mitä sinä kaipaat seurakunnalta? Mikä on sinulle merkki maailmallisuudesta ja mikä innokkaasta paneutumisesta siihen mitä tehdään? Onko millään ulkoisella juuri sinulle mitään merkitystä?

En voi sinun seurakuntasi toimintaan vaikuttaa, mutta olisi kiva tietää mikä toimii ja mikä ei. Jos olet kanssani eri mieltä, kerro sekin. Kunhan jonkinlaisen tunnistamismahdollisuuden tarjoat…

Jollakin tavalla aiheeseen liittyy sähköpaimenen ansiokas sunnuntaidebatti: Pitääkö seurakunnallisen toiminnan olla viimeisen päälle tehtyä? Näkökulma on toki toinen siellä.

[Lisäys 26.3.2010]
Omaan elämänfilosofiaani liittyy selkeästi lapsuuden malli. Muistan, kuinka joskus joulusiivousta tehdessäni ihmettelin Äidilleni, että onko kaikkea tätä pakko tehdä? Meillä kun pyyhittiin kattolistatkin ja taisi isi irrottaa joskus hellasta säätönupitkin, että niiden takaa voi pyyhkiä. Äiti leipoi viikkojen ajan ja se kaikki tuntui kovin työläältä ja raskaalta. Äiti kuitenkin vastasi minulle: ”Ei se joulu tule ilman työtä”. Niin se taitaa olla. Kun kaikki on siistiä ja jouluaatto tulee, on helppo alkaa nauttia joulurauhasta. Sen on jotenkin ansainnut. Sama ilmiö näkyy siinä, että kun nuorena säästät ensimmäisiin stereoihin tai autoon, niin ne jäävät monesti paljon rakkaammaksi kuin laadukkaammat tavarat, joita kenties hankit elämäsi yltäkylläisyydessä.

Read Full Post »

”Väittely on keskustelun kuolema.” -Kitty O’Neill Collins

Meilla kaikilla ihmisillä on joitakin vahvuuksia. Siinä missä toinen on musikaalinen, on joku urheilullinen, luova tai graafisesti lahjakas. Oma vahvuuteni on aina liittynyt verbaliikkaan. Oli sitten kyseessä puheiden pitäminen tai keskustelu, olen siinä aina pärjännyt ja joskus jopa loistavasti onnistunut. Sillä on myös ollut vaikutusta elämääni ja elämänfilosofiaani. Tälläkin hetkellä työtäni voi rehellisesti kuvata puheammattilaisen työksi, vaikka muitakin osa-alueita siihen liittyy. Olen myös aina uskonut siihen, että hyvin perustelemalla, asiallisesti keskutelemalla ja sopivasti retoriikalla höystämällä voi saada toisen ihmisen ymmärtämään kovinkin erilaisia näkemyksiä. Ehkäpä minun sisälläni todella asuu pieni diplomaatti/idealisti, mutta olen aina ajatellut, että ”pidetään vähän palaveria, niin kyllä se siitä etenee”.

Olen muutamille läheisilleni kertonut, että sekä työssäni että seurakuntakuvioissa uskoni keskustelun tehoon on täysin kuollut. Työni liittyy suurelta osin Israelin valtioon ja se ei ole koskaan suosittu aihe. Oli sitten kysymys palestiinalaistilanteesta, lähi-idän rauhasta tai teologisista linjauksista suhteesta juutalaisiin tai loputtomista eskatologisista väittelyistä, aina on joku joka on täysin eri mieltä asioista. Seurakunnissakin olen kiertänyt takuulla keskivertojannua enemmän ja niissä törmännyt mitä erilaisimpiin keskustelunaiheisiin. Voit marssia mihin tahansa seurakuntaan ja keskustella toimintatavoista, liturgiasta tai konsepteista, Pyhän Hengen voitelusta tai markkinoinnista, nuorista, vanhoista, perinteistä ja uudistamisesta ja jokaisesta aiheesta saat kuulla hyviä, huonoja, outoja, typeriä, mielenkiintoisia ja innovatiivisia mielipiteitä.

Se, mikä sitten loppujen lopuksi jää jäljelle on syvä käsitys, että loppujen lopuksi et voi juurikaan vaikuttaa toisen ihmisen ajatuksiin. Jos joku on päättänyt olla eri mieltä ja on päättänyt olla tajuamatta omia perustelujasi, on täysin mahdotonta tehdä mitään. Tässä siteeraan Raamattua: ”Sillä niin on: puheen paljous enentää turhuutta. Mitä etua on ihmisellä siitä?” (Saarnaaja 6:11). Ehkäpä mietit, että miksi ihmeessä sillä on mitään väliä, mitä joku toinen ajattelee? Sillä on se merkitys, että seurakuntakuvioissa ja hengellisessä työssä esiintyy myös usein opetuslastenkin osoittama asenne: Hän ei ole yksi meistä. New International Version sanoo asian kaikkein selvimmin: ”Master,” said John, ”we saw a man driving out demons in your name and we tried to stop him, because he is not one of us.” Luukas 9:49. Näinpä sitten joudut kohtamaan ihmisiä, jotka ajattelevat, ettet ole yksi heistä ja yrittävät samaan tapaan pysäyttää sinut.

Miksi sitten roikun mukana? Siitä yksinkertaisesta syystä, että minulle Jeesus on silti tärkeämpi kuin se, että ymmärtääkö joku minua. Sitä elämän täytetyttä, sisältöä, varmuutta ja rauhaa ei silti mikään muu voi minulle suoda. Vaikka en enää jaksa uskoa kanssaihmiseen, uskon silti Jobin sanoin: ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.” (Job 19:25)

Read Full Post »

Raamattu

Ville Mäkipellon osuva poiminta vanhasta videon pätkästä toi mielen toisen videon, jossa Baptistipastori saarnaa innoittuneesti oikeasta virtsausasennosta. Itse asiassa jälkimmäisen videon toi tietoisuuteni jo aikoja sitten hyvä ystäväni Teemu Kunto, omassa blogissaan: sähköpaimen. Molemmissa videoissa pastorinvirkaa toimittava kaveri kertoo melko lailla palavasti kuinka ainoa oikea englannikielinen käännös on King James -versio. Tämän postauksen otsikon johdin toisen videon ajatuksesta, jossa kaverit ajattelivat polttaa kirjallisuutta, joka on saatanallista alkuperää. Heidän tapauksessaan siis kaikki muut Raamatun käännökset, useat kristittyjen kirjailijoiden kirjat ja niin edelleen.

Kuulinpa kerran Venäjällä työskentelevältä amerikkalaiselta, että ovat sielläkin jotkut vannomassa ehdottomasti venäjänkielisen King James -version nimeen!?! Olivat aivan yhtälailla ehdottomia ja muistivat kertoa, että muita Raamattuja lukemalla ei voi pelastua!?! Moista taustaa vasten yhdeksänkymmentäluvun aikana käyty kiistely suomenkielisten raamatunkäännästen oikeellisuudesta on aika laimeaa. Toki nopealla haullakin löytyy vaikkapa oheinen sivu.

Jotenkin en jaksa aina käsittää joukoissamme esiintyvää tarvetta olla aina ehdottoman oikeassa. Jos edellämainittuun soppaan lisää vaikkapa jostakin raamatunkääntäjien kirjasta löytämäni kertomuksen kilpikonnasta, saa koko touhu mukavaa lisämakua. Kilpikonnajuttu liittyy siihen yksinkertaiseen faktaan, ettei kaukaisen heimon kielessä ollut sanaa ”leipä”, koska eivät leipää syö. Niinpä teksti ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” muutettiin muotoon: ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen kilpikonnamme”. Mahtaa olla itsestään perkeleestä moinen Sanan raiskaus? Laitanpas tähän huvikseni pienen äänestyksen: Mikä on mielestäsi paras englanninkielinen käännös?

Read Full Post »