Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Traditio’

Muistan jossakin kuulleeni rovasti Urho Muroman sanoneen herätysliikkeistä jotenkin tähän tapaan: ”Herätysliikkeen ensimmäinen sukupolvi joutuu raivaamaan tilan itselleen. Toinen sukupolvi saa nauttia hedelmistä, kolmas alkaa tehdä sääntöjä ja neljäs sukupolvi elää traditioissa”. Myönnän heti alkuun, että muistikuvani on niin hatara, että lainaus on sen vuoksi kovin epämääräinen. (Jos joku tietää sanamuodot paremmin, kerro ihmeessä minulle.) Muroman ajatus, sellaisena kun sen itse ymmärrän, on se että jokainen herätysliike kulkee jonkinlaisen kehityskaaren lävitse ja päätyy lopulta vanhoissa muistoissa tarpovaksi marginaalivoimaksi.

Ollessani aikoinani helluntaipastorina törmäsin aika ajoin ihmisiin, jotka arvelivat ajan kulkeneen jo helluntaiherätyksenkin ohitse. En oikein osannut sanoa asiaan mitään, sillä moisen toteaminen vaatii enemmän perspektiiviä kuin minulla silloin oli. En laita kovin paljoa painoarvoa tämänhetkiselle perspektiivin tasollenikaan, mutta muutamat yksittäiset esimerkit ovat silti pysäyttäneet miettimään.

Taannoin pastori harmitteli puhelimessa tehneensä virkavirheen antaessaan siirtotodistuksia seurakuntaansa vaihtaneille ihmisille. (Siirtotodistus on ns. vapaiden suuntien seurakuntien tulostama lappunen, jossa siirtyvät yhteys- ja muut tiedot uuteen seurakuntaan. Suosituksena on, että paperi lähetetään suoraan uuteen seurakuntaan eikä sitä anneta ihmiselle itselleen, ettei se jää hyllyyn makaamaan.) . Pastorin vilpittömän harmistuksen purkausta kuunnellessani ajattelin: ”Ethän sinä ole virkamies. Et sinä voi tehdä virkavirhettä. Ei ole olemassa sääntöä siirtotodistuksesta, on vain suosituksia. Ei tämä siirtotodistus ole huippusalainen asiapaperi, se on itse tulostettu lappunen”. On ikävää, että pastori koki niin voimakkasti tehneensä väärin, vaikka hän ei itse asiassa ollut minkäänlaista rikettä tehnyt.

Sama vakava virkamiehen asenne tuntuu vain yleistyvän muutenkin helluntaiherätyksessä. Joskus tulin maininneeksi seurakuntaoppaasta, jonka suositusten mukaan maksetaan kilometrikorvauksia ja puhujapalkkioita. Hyvä tavoite tasapuolisesta palkkauksesta on toisaalta johtanut monin paikoin puhujavierailujen loppumiseen. Ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa sitä, mitä suositukset sanovat. Kun äänentoiston volyymin kestoaihe kiertää RiVon palstoilla, on laki 85 desibelin voimakkuusrajasta esillä. Tavoite on hyvä, mutta afrikkalaisen seurakunnan kirkonmenoja katsoessa ei tule ensimmäisen mieleen, että murehtivatkohan nämä desibelirajaa?

Tiedän kyllä, että muuttuva ja uudistuva lainsäädäntö tuovat uusia vaatimuksia seurakunnille. Olen kuitenkin huolissani jos seurakunnat ja pastorit, joiden tulisi murehtia ihmisistä ja ilosanomasta, ovat kiinni strategioiden luomisessa, pelastussuunitelmien täyttämisessä ja lapsi- ja nuorisotyön linjausten parissa. Tarkistetaan työehtosopimuksia ja rikosrekisteriotteita. On huolehdittava koulumaksuista ja kannatusmaksuista. Ollaan mukana erilaisten järjestöjen hallituksissa, lautakunnissa, valiokunnissa ja yhteistyöelimissä. Ylläpidetään kortistoa, säännöstöä ja rekistereitä.

Sanalla sanoen tuntuu, että ihminen on hukkunut kaiken muun säätämisen keskelle. Tuntuu, että herätysliikkeestä on tullut virkamiesliike. Tuntuu, että on saavuttu tuohon neljänteen sukupolveen, joka elää menneiden aikojen muistoissa ja traditioissa. Olenko väärässä? Ovatko syyssateet pehmittäneet pääni? Onko helluntaiherätys tullut marginaalivoimaksi?  Onko tämä vain katkeruudesta kumpuavaa kitinää? Onko tässä ponttia?

[Lisäys: Tämän postauksen kirjoittamisen ja julkaisun välillä meni pari päivää. Nyt kun luen sitä uudestaan haluan täsmentää vähän. Tarkoitukseni ei ole ensisijaisesti kiukutella tai kritisoida , vaan avata keskustelua. Olen ensimmäisenä valmis myöntämään, että voin olla väärässä ja turhan kriittinen. Minä tiedän, että helluntaiherätyksessä on paljon potentiaalia. Saadaanko se käyttöön, on toinen juttu. Kerro oma ajatuksesi. Miten sinä näet asiat?]

Read Full Post »