Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Seurakunta’

IMG_5134Helluntaiherätyksen viikkolehti Ristin Voiton ja sen liitteen, Paimen Plussan päätoimittaja Leevi Launonen otti minuun yhteyttä uusien seurakuntien perustamiseen liittyen. Itse olen ollut keskeisessä roolissa vuonna 2009 perustetun Vedä Henkeä -seurakunnan perustamisessa ja Launosen kiinnostus juontaa siis juurensa niihin tapahtumiin. Helluntaiherätyksen toimijat ovat luoneet Talvipäivillä 2010 hankkeen, joka kulkee nimellä: ”Seurakunta jokaiselle 2020”. Helluntailiike on edelleen jäsentänyt toimintaansa muodostamalla ”Helmet – helluntaiherätyksen menettelytapaohjeet” uusien seurakuntien perustamisen avuksi ja tueksi.

Launonen pyysi minua ja muutamaa muuta uuden seurakunnan perustamiseen osallistunutta kommentoimaan Helmet-ohjeistoa ja helluntaiherätyksen nykytilaa. Olin luonnollisesti kiitollinen mahdollisuudesta saada kertoa ajatuksistani. Kuitenkin, kuten jokainen haastatteluja antanut tietää, päätyy pitkästäkin vastauksesta usein paperille vain yksi tai kaksi pientä lainausta. Niin nytkin. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei lehteen ole mahdollista laittaa jokaisen pastorin jaarituksia, mutta kun tarpeeksi moni kommentoi, niin kenenkään ääni ei tule kuuluviin. Loppujen lopuksi aukeaman kokoisen jutun sekaan mahtui ne pari lainausta minulta.

Helluntaiherätyksen mediatoimijoista Aikamedia, joka yllämainittuja lehtiä julkaisee on pitäytynyt tiukan vanhakantaisessa linjassaan sikäli, ettei lehden juttuja juuri pääse mistään näkemään. Näin ollen ihan todellista keskusteluakaan ei pääse syntymään. Paimen Plussa on levikiltään 1300 kappaleen lehti ja se on tarkoitettu helluntaiherätyksen johtajille. Yleisesti pyrin blogissani kommentoimaan asioita, joista jokaisella voisi olla käsitys, mutta tällä kertaa itse artikkelista ei ole toistaiseksi ole sähköistä versiota saatavilla, joten koko juttu voi mennä satunnaiselta lukijaltani ohi. Siitä huolimatta päätin laittaa vastaukseni kokonaisuudessaan näkyville. Puoliksi ihan jo senkin vuoksi, että lupasin niin tehdä.

Liitän tähän Leevin esittämät kysymykset ja niihin antamani vastaukset:

1. Miten arvioitte helluntailiikkeen / helluntaiseurakuntien kykyä uudistaa toimintakulttuuriaan nykypäivän tarpeita vastaavaksi?

Perusongelma toimintakulttuurin uudistamisessa on seuraava: Uudistumistarve on kääntäen verrannollinen uudistumiskykyyn. Toisin sanoen: mitä suurempi tarve uudistumiselle olisi, sitä vähemmän siihen on enää mahdollisuuksia ja kykyä. Toisaalta seurakunnat, jotka kykenevät uudistumaan ovat harvoin sen tarpeessa. Uudistumistarpeen ja uudistumiskyvyn väliin jää vain kapea mahdollisuuden ikkuna ja valitettavasti mielestäni valtaosa helluntaiseurakunnista on tuon mahdollisuutensa jo menettänyt. Suurimmalla osalla helluntaiseurakunnista on ilmeinen tarve toimintakulttuurin uudistamiselle, mutta niillä ei enää vuosiin ole ollut siihen mahdollisuutta eikä kykyä.

2. Miten arvioitte Helmet-menettelytapaohjeisiin (liitteenä tämän tekstin lopussa) sisältyviä periaatteita uusien seurakuntien perustamisesta ja niiden toimivuutta käytännössä?

Vaikuttaaa vahvasti siltä, että Helmet-ohjeiston laadinnassa on jälleen syyllistytty perihelluntailaiseen virheeseen: On tehty ohjeet kysymättä keneltäkään lähteneeltä, ulkopuoliselta tai sellaiselta, joka voisi kuvata uuden seurakunnan perustamisen haasteita toiselta puolelta. Erityisesti ”ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen” on erikoista luettavaa. Tottakai lähtökohdaksi tarjotaan neuvottelua, mutta useimmiten tilanne on se, että uuden seurakunnan perustamiseen joudutaan, koska kaikesta neuvottelusta huolimatta työlle ei löydy tilaa tai ymmärrystä. Jatkoneuvottelu ei auta enää siinä vaiheessa. Sen jälkeen Helmet-menettelytapaohjeet keskittyvät oman tulkintani mukaan kolmeen askeleeseen: Tehdään lausunto, jossa todetaan ettei uusi seurakunta kuulu veljesyhteyteen ja ettei helluntaiseurakunta ole vastuussa sen toilailuista ja tiedotetaan tämä asia vielä kaikkien muidenkin seurakuntien tietoon. Päävaikutelma on siis se, että on annettu ohjeet siihen, kuinka tehdään selkeä, nopea ja lopullinen pesäero niihin, jotka ajattelevat toisin. Muuta apua näistä ohjeista ei ole.

3. Miten Helmet-ohjeistuksen periaatteet ovat toimineet Pietarsaaren helluntaiseurakunnan ja Vedä henkeä -seurakunnan välillä?

Kuten edellisessä kohdassani mainitsin, nämä ohjeet eivät valitettavasti auta oikein mitenkään. Ymmärtääkseni ne on kuitenkin laadittu paljon lähtömme jälkeen. Jos ne ovatkin olleet olemassa, niin tämä haastattelu oli ensimmäinen kerta kun niistä kuulin.

4. Tarvitaanko Helmet-menettelytapaohjeisiin tai helluntailiikkeen nykyisiin käytäntöihin uusien seurakuntien perustamisessa jotain muutoksia? Mitä ja miksi?

Helmet-ohjeet voi laittaa arkistoon ja aloittaa koko homman alusta. Sen sijaan, että perustetaan Seurakunta kaikille 2020 -työryhmiä, luodaan menettelytapaohjeita ja tehdään lausuntoja maakunnallisille neuvottelupäiville, olisi syytä unohtaa kaikki byrokratia ja komiteat ja nöyrästi kuunnella edes niitä syitä, jotka ovat johtaneet uusien seurakuntien perustamiseen ja niitä kokemuksia, joita nämä uuden ajan pioneerit ovat keränneet. Ennen ainuttakaan julkilausumaa ja tiedonantoa on nöyrryttävä kuuntelemaan. Ilman ongelmatilannettakin on nähdäkseni melko rohkeaa ajatella, että toiminnassaan väljähtänyt tai uriinsa kangistunut helluntaiseurakunta kykenee perustamaan vireän, elinvoimaisen ja erilaisen seurakunnan yhtään minnekään. Todennäköistä on, että jos jotakin saadaan aikaan, niin korkeintaan kopio emäseurakunnasta. Sellainen ei palvele ketään.

5. Kuuluuko Vedä Henkeä -seurakunnan keskeisistä vastuunkantajista kukaan enää jäsenenä Pietarsaaren helluntaiseurakuntaan? Jos kuuluu, miksi?

Ei kuulu.

6. Muita vapaamuotoisia ajatuksia aiheesta?

Helluntaiherätys kärsii myös samoista ongelmista, mistä useat seurakunnat kärsivät pienemmässä mittakaavassa: kaksoishallinnosta ja johtajuuden puutteesta. Meidän seurakuntamme ei saa esimerkiksi mainostaa millään tavalla sen enempää Netmissionin kuin Ristin Voitonkaan kautta. Perusteluksi saatetaan mainita, ettei kilpailevaa toimintaa sallita. Kuitenkin vaikkapa Pirkko Jalovaara tai Seppo Juntunen ovat kelvanneet mainostajiksi, vaikka heidänkään taustansa ei ole helluntailiikkessä. Kun yritin asiaan aikoinaan selvyyttä, niin välillä asiaa piti kysyä Avainmedialta tai Aikamedialta. Välillä ohjattiin Ristin Voiton puoleen ja välillä asiaa piti kysyä HyRyn päättäjiltä. Loppujen lopuksi päätösvaltaa ei ollut kenelläkään, mutta selväksi tuli, ettei kannata kysyäkään. Sellaista päättäjää, joka ottaa vastuun ja kantaa sen, ei enää löydy.

Uutta seurakuntaa perustettaessa ongelmatilanteessa on todennäköistä, että seurakunta josta lähdetään pitää lähtöä jollakin perusteella vääränä ja lähtijät puolestaan välttämättömänä. Tilanne etenee kuitenkin kaiketi siten, että olemassaoleva helluntaiseurakunta käyttää veto-oikeuttaan ja ilmoittaa Ristin Voitonn kautta helluntaikansalle, että lähtijät ”Eivät nauti seurakuntamme luottamusta” tai ”Lähtijät eivät ole toimineet raamatullisten periaatteiden mukaan”. Sanomattakin on selvää, että vanha helluntaiseurakunta täyttää kaikki raamatulliset ja teologiset kriteerit. Helluntaikenttää tunteva tietää mikä painoarvo on sillä, että yksilö tai yhteisö todetaan tahoksi, joka ei enää nauti luottamusta. Tämän jälkeen lähtijän tie on suljettu. Ja vaikka tahtoakin olisi, niin ei ole sitä johtajaa, jolla olisi valta enää avata tietä. Minkä helluntaiherätys sulkee, sitä ei Jumalakaan avaa.



Helmet – menettelytapaohjeisto

Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 1 (Aikamedia, 2013)

Uuden seurakunnan perustaminen

Seurakunnan perustaminen vastoin yhteisesti sovittuja periaatteita aiheuttaa hajaannusta. Siksi onkin tärkeää, että käytössä on yhteisesti sovittu seurakunnan perustamismenettely.

Neuvoa-antavien vanhimpien luoma ohjeistus seurakunnan perustamiseen

  • Jokaisella seurakunnalla on oikeus perustaa uusia seurakuntia omalle paikkakunnalleen.
  • Seurakunnilla tulisi olla halu kasvaa ja synnyttää uusia seurakuntia alueille, joissa ei ole helluntaiseurakuntaa.
  • Seurakuntaa, jonka toimintaedellytykset ovat jäsenkehityksen myötä heikentyneet, suositellaan hakeutumaan yhteistyöhön lähialueella toimivan helluntaiseurakunnan kanssa.

Ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen

  • Jos paikkakunnalle on syntymässä uusi työ, on siitä neuvoteltava paikkakunnalla jo toimivan seurakunnan johdon kanssa.
  • Uuden työn aloittava taho on vastuussa jäsenensä ja työntekijänsä tekemästä työstä.
  • Ellei yhteistyötä synny, on käännyttävä neuvoa-antavien veljien puoleen, jotka valmistavat prosessin jälkeen lausunnon maakunnallisille neuvottelupäiville.
  • Mikäli osapuolet eivät pääse sopimukseen uudesta työstä, syntyvää seurakuntaa ei katsota veljespiiriin kuuluvaksi helluntaiseurakunnaksi.
  • Neuvoa-antavien veljien toimesta asiasta tiedotetaan seurakuntien vanhimmille.
Mainokset

Read Full Post »

Kävipä pitkästä aikaa niin, että heräsin keskellä yötä pirteänä. Tiesin heti, että en taida saada ihan hetkiseen unta. Niinpä päädyin kieriskelemään sängyllä ja pohdiskelemaan asioita. Kahdesta neljään aamuyöllä ei ole välttämättä kaikkein paras hetki pohdiskella mitään, mutta minkäs teet?

Yön pimeinä tunteina tajusin, että on kaksi asiaa, jotka tavallaan yllättivät minut tässä prosessissa jossa olen. Korpialttarin lukijat tietänevät, että prosessilla viittaan vähän yli vuosi sitten käynnistämäämme uuteen seurakuntaan. Ensimmäistä asiaa olen kuvannut aiemminkin, mutta tulipahan vain asia uudelleen mieleen, kun keskustelin asiasta tuttavani kanssa. Pastoriystäväni kertoi toisen pastorin, joka toisaalla Suomessa perusti vuosi sitten uuden seurakunnan todenneen, että: ”Se mitä luulin veljesyhteydeksi, olikin vain työ-yhteyttä”. Uskoakseni mies halusi ajatuksellaan kuvata sitä, että oli yllättynyt kuinka moni lopetti yhteydenpidon, kun työ tapahtuikin oman yhteisön ulkopuolella.

En minä silti sääliä kaipaa. Enkä edes varsinaisesti kannanottoja tähän ’ensimmäiseen’ ajatukseen, sillä siitä on jo aiemminkin puhuttu.

Enemmänkin pohdiskelin tätä ’toista’ asiaa. Olen ollut aidosti yllättynyt siitä, kuinka suuri kynnys toisilla ihmisillä on tulla tutustumaan uuten yhteisöön. Olin omassa yksinkertaisuudessani ajatellut, että yrittäisin samalla innostaa mukaan sellaisia ihmisiä, joiden tiedän olevan kiinnostuneita asioista. Satun tuntemaan monia ihmisiä, jotka ovat edelleen vakaumuksellisia kristittyjä, mutta ovat syystä tai toisesta vieraantuneet omasta yhteisöstään. Olen tietoinen siitä, että ihmisillä on lukematon määrä erilaisia syitä sille, miksi he eivät enää käy mukana edes siinä seurakunnassa, jossa joskus viettivät paljonkin aikaa. Joku voi olla kokenut koko uskonsa turhaksi, mutta useimmat eivät. Syy täytyy siis olla jossakin muualla.

Minulla oli se ennakkokäsitys, että osa näistä ihmisistä haluaisi ainakin kokeilla uudenlaista seurakuntaa. Jotkut ovat henkilökohtaisia ystäviäni ja toiset vanhempieni ystäviä, siis perhetuttuja. Edelleen omassa naiiviudessani päätin, että en edes halua kalastella sellaisia ihmisiä, jotka ovat toimivassa seurakuntayhteydessä. Päätin vain lähestyä niitä, joiden arvelin olevan ilma hengellistä kotia. Yllätykseni oli melko suuri, kun huomasin etteivät monet halunneet tulla. Joidenkin on jopa silminnähden vaikeaa puhua koko asiasta.

Toki ymmärrän, että meidän tapamme toimia voi olla vieras monille. Ymmärrän senkin, että en persoonana miellytä kaikkia ja joku saattaa suorastaan inhota minua. Enimmäkseen luulen kuitenkin, että kyseessä on perinteen, ihmispelon ja viitsimättömyyden eri tavoin muotoutuva yhdistelmä.

Mitä tällä kaikella on sitten väliä? Ei kovinkaan paljoa. Lähinnä haluan jälleen jakaa jotakin oppimastani sille, joka kokee voimakkaasti, että häntä on kutsuttu perustamaan oma seurakunta. Jos olet tarpeeksi viisas oppiaksesi muilta, opi tämä minulta.

Jos päätät perustaa seurakunnan:

1. Joudut maksamaan hintaa. Tulet menettämään ystäviä ja katkaisemaan ihmisuhteitasi. Tulet myös löytämään aivan uusia ihmisiä ja rakentamaan syvemmät ja täydemmät suhteen joihinkin ennen hieman etäämmällä olleisiin ystäviisi. Näet todella, kuka on ystävä ja kuka vain esittää sitä.

2. Et voi laskea kenenkään varaan. Et voi etukäteen tietää kuka on mukana ja kuka ei. Älä silti lannistu. Jos joku ei koe haluavansa olla mukana, anna hänelle kaikki vapaus olla pois. Satsaa aikaasi niihin, jotka tulevat mukaan. Olen saanut löytää aivan uusia ihmisiä ja ihmisuhteita tämän lyhyen ajan sisällä. En vaihtaisi kokemustani mihinkään.

Read Full Post »

”Identiteettivarkaus (engl. identity theft) tarkoittaa toisen henkilötietojen (nimenhenkilötunnuksen tms.) hyväksikäyttöä. Tekijä pyrkii hyötymään tekemällä muun muassa rahanarvoisia sitoumuksia ”varastetun” identiteetin eli henkilöyden avulla. Identiteettivarkaudet ovat yleistyneet ja helpottuneet sähköisten tietoverkkojen käytön yleistyessä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa ei ole minkäänlaista henkilökorttijärjestelmää eikä väestörekisteriä, niitä paljastuu vuosittain miljoonia ja Suomessakin yhä enemmän pikavippien yhteydessä.” -Wikipedia

Identiteeettivarkaus on varmasti ikävä ja kiusallinen asia sellaiselle, joka on sen joutunut kokemaan. Toisaalta, se taitaa päteä kaikki varkauksiin. Luulen kuitenkin, että toisen henkilötietojen väärinkäyttöäkin vakavampaa on toisen ihmisen identiteetin, minuuden varastaminen.

Taannoisessa Vedä Henkeä -illassa oli monien vieraiden joukossa ihminen, joka sattui kuulumaan toiseen seurakuntaan. Hän oli käynyt mukana kerran aiemmin ja pitänyt näkemästään. Takkia riisuessaan hän totesi minulle hiljaisella äänellä: ”Tuntuu kuin olisin varkaissa”. Kun siinä hämmästyksissäni yritin sanoa jotakin diplomaattista, vieraamme jatkoi: ”Minä en ole tottunut tällaiseen, mutta te olette niin vapaita. Minäkin haluaisin olla vapaa, mutta olen ihmispelon vanki”.

Samassa tuo tilanne meni ohi ja vieras istui paikalleen. Illalla kotona pohdin kuitenkin pitkään hänen sanojaan. Minkälainen hänen oma seurakuntayhteisönsä on? Miksi hän koki olevansa kuin varkaissa? Olisiko joku kieltänyt häntä tulemasta? Olivako käyttämämme valot ja savukoneet liian radikaaleja tälle ihmiselle? Kuka hänelle oli niin sanonut ja miksi? Kuka on se ihminen, jota hän pelkäsi?

En tietenkään saa niihin kysymyksiini vastausta, mutta en voinut olla miettimättä, onko joku varastanut hänen identiteettinsä? Jos hän haluaisi olla vapaa ja kokea seurakunnan niinkuin me sen koemme, mutta on ”ihmispelon vanki”, eikö se ole väärin? En tunne vierastamme millään tavalla, mutta tunnen hänen kaltaisiaan. Sellaisia ihmisiä, jotka ovat joskus saaneet kokea sen vapauden, jonka usko voi parhaimmillaan tuoda. Joku on vain kahlinnut heidän vapautensa uskonnollisuuden kahleisiin, jotka ovat aivan yhtä vahvat kuin alkoholin tai huumeiden kahleet jonkun toisen elämässä.

Jos joku vie meidän minuutemme, eikö se ole kaikkein vakavin identiteettivarkaus?

Read Full Post »

Tapaan aina aika ajoin käydä kuuntelemassa North Point Community Churchin johtajan, Andy Stanleyn puheita. Erityisen usein kuuntelen silti yhtä ja samaa puhetta seuraavan sukupolven tavoittamisesta. (Jos haluat katsoa videon, klikkaa tuota North Pontin linkkiä ja valitse vasemmalta alhaalta ”Church Leaders”.) Yksi Andyn puheen päätemoista on Al Reisin kirjasta otettu lainaus:

”Seuraavan sukupolven tuote ei juuri koskaan tule edelliseltä sukupolvelta.” -Al Reis.

Andy huomauttaa puheessaan, että seurakunnassa ei ole kyse tuotteesta vaan siitä, että jossakin seurakuntaelämän reunamilla joku tajuaa miltä näyttää seuraavan sukupolven seurakunta. Jossakin päin maailmanlaajuista seurakuntaa on joku, joka tajuaa kuinka huomisen ihmisen mielenkiinto, innostus, ideat ja energia saadaan valjastettua käyttöön. Me, jotka olemme nyt vastuussa emme todennäköisesti sitä tajua. Tulevaisuuden kannalta on jonkun kaksikymmpisen puuhastelu on paljon tärkeämpää kuin meidän nyt puikoissa olevien touhuaminen.

Andy kertoo, kuinka hän nuorena pastorina luuli tietävänsä, mikä on oikea tapa tavoittaa seuraava sukupolvi. Andy ajatteli, että ”Mä tiedän, mikä on se seuraava juttu, jolla ihmisiä tavoitetaan”. Seurakunnasta löytyi silti johtajia, jotka tiesivät varmuudella kertoa, että ”tuo ei ole se seuraava juttu”. Eikö olekin niin, että on paljon helpompi kertoa mikä ei toimi, kuin luoda uutta ja ottaa riskejä kokeillessaan sitä mikä saattaa toimia?

Minä toivon, että kun tulee minun vuoroni kuunnella jonkun nuoren intoilua ja ajatuksia siitä suuresta unelmasta ja visiosta, joka heillä on ihmisten tavoittamiseksi, minä olen ensimmäisenä antamassa tukeni ja siunaukseni heille. Seurakunnan yleisiin haasteisiin kuuluu sekin, että usein ideat tulevat nuorilta ja rahat ovat vanhemmilla. Minä toivon, että osaan itse olla antamassa varani ja tukeni sille seuraavalle jutulle, kuten Andy kehottaa. Mitä sinä aiot tehdä?

Ps. Kuvassa on kaksi suosikkiani ja esikuvaani. Vasemmalla Graig Groeschel ja oikealla Andy Stanley.

Read Full Post »

”Keskeltä kumpujen, mullasta maan, isät ylpeinä katsovat poikiaan. Työttömyys, viina, kirves ja perhe. Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe.” – Eppu Normaali

”Kaksikielisyys on rikkaus” – sanotaan. Olenpa tainnut joskus itsekin moisia kliseitä viljellä. Näin kun asuu kaksikielisellä paikkakunnalla sitä on tavallaan ikäänkuin aitiopaikalla seuraamassa ja ehkä vähän vertaamassakin valtaväestön ja suomenruotsalaisen kansanosan eroavaisuuksia.

Tulin tässä käyneeksi Pietarsaaren loistavien Jaakon Päivät -kaupunkifestivaalin aikaan koulupuistossa kuuntelemassa Jakob Gospel -kuoroa. Kun siinä katselin ympärilleni tajusin, että paikalla oli varmasti satoja kuuntelijoita. Valehtelematta ensimmäinen ajatukseni oli, että suomenkieliset eivät ikinä lähtisi kuuntelemaan minkäänlaista gospel-musiikkia samanlaisella joukolla. Ei siis Pietarsaaressa. (Heinäkuun lopulla Fantasea Parkissa järjestetään FantaSea Gospel. Mukana ovat silloin Exit ja Fog. En jaksa uskoa kovin suureen yleisöryntäykseen. Toivottavasti olen väärässä. Kaikki kunnia yrittäjille.) Kun hetken päästä törmäsin yleisön joukossa hyvään ystävääni, tämä kertoi miettineensä täsmälleen samaa asiaa. Suomenkieliset eivät vain intoudu samalla tavalla liikkeelle. Ihmettelivätpä Jaakon Päivien järjestäjätkin, kuinka paljon passiivisempia suomenkieliset ovat järjestämään minkäänlaista ohjelmaa festareille.

Luulen, että kyse on ennenkaikkea yhteisöllisyydestä. Siinä missä suomenkieliset seurakunnat profiloituvat liian usein toistensa vastavoimiksi, tuntuvat ruotsinkieliset löytäneet ihan aitoa yhteyttä keskenään. Monet muualta muuttaaneet vahvistavat tämän todeksi. Ruotsinkielisten kulttuuri on vain avoimempaa, iloisempaa ja lämpimämpää. Luterilaiset, hellarit ja baptistit tulevat kyllä toimeen ruotsinkielellä, mutta suomeksi monen seurakunnan yhteistyö on olematonta. Yhteistyö niissäkin seurakunnissa, jotka sitä harrastavat on melko satunnaista ja varovaista.

Rohkenenko sanoa vielä senkin, että kokonaan seurakuntakulttuurin ulkopuolella on helppoa paikallistaa suomenkieliset kaupungista. Siellä, missä on eniten humalaisia, kovin meteli ja rääväsuisimmat jutut on yleensä meitä suomenkielisiä enemmistönä. Toisaalta siellä, missä on hyväntuulisia, fiksusti käyttäytyviä ja tyylikkäästi pukeutuneita ihmsiä, kuulee yleensä ruotsia. Niin. Kyllä minä tiedän, että poikkeuksiakin on. Ne taitavat silti vain vahvistaa säännön? Onko Suomi todella murheellisten laulujen maa? Onko meillä toivoa?

Kirjoitus sivuaa aiempaa kirjoitusta: Suomalainen idiootti.

Read Full Post »

Harhaillessani päämäärättömänä virtuaalimaailman loppumattoman linkkiviidakon ummehtuneissa tiheiköissä, törmäsin mielenkiintoiseen blogikirjoitukseen. Promener Oy:n toimitusjohtaja Marko Sykkö pohtii kirjoituksessaan hallittua muutosta tutun apinatarinan kautta. Jos et tunne kyseistä tarinaa, lue se alkuperäisestä postauksesta. (Tarina on melko tunnettu, mutta en pikaisella etsinnällä löytänyt siihen alkuperäistä lähdettä, josta varmentaa tarinan todenperäisyys.)

Vaikka alkuperäisen postauksen näkökulma liittyy erityisesti yrityksiin ja kaupallisiin organisaatioihin, on apinatarinaa helppoa soveltaa myös seurakuntapuolelle. Vaikka itse tarina osoittautuisi jopa sepitetyksi, sen ydinajatus toteutuu sellaisenaan liian usein mitä erilaisimmissa yhteisöissä, myös seurakunnissa. Jotkut ovat luonnehtineet minua edelläkävijäksi tai tienraivaajaksi. Ne ovat aika mahtipontisia määritelmiä ja aika voi osoittaa minut köykäiseksi moisia arvonimiä kantamaan.  Näiden imartelevien kuvausten taustalla lienee roolini sekä uuden seurakunnan perustajana että koukussapornoon.com -sivuston ylläpitäjänä, vaikka kummassakaan roolissa en ole mitenkään ainutlaatuinen. Rohkenipa taannoin eräs pastoriystäväni arvioida, että meidän ratkaisumme perustaa uusi seurakunta on vain ensimmäinen monista samankaltaisista ratkaisuista. Kokenut pastori koki, että monen vanhan seurakunnan on mahdoton enää uudistua tarpeeksi nopeasti ja uusia seurakuntia tarvitaan.

On selvää, että me emme ensijaisesti ole olleet käynnistämässä mitään vallankumousta tai radikaalia muutosliikettä. Toisaalta on aivan yhtä selvää, että meidän esimerkkimme on silti puhutellut monia ihmisiä. Tiedän sen niistä ihmiskohtaloista, joista olen saanut kuulla. Monet ovat oman näkynsä valtaamana etsineet seurakunnastaan tilaa tehdä asioita uudella tavalla. On surullista nähdä niin monia väsyneitä, pettyneitä ja turhautuneita, mutta silti palvelualttiita henkilöitä ilman seurakunnan tukea. Nämä ihmiset ovat niitä, joiden on tavattoman turhauttavaa kuulla kuinka ”tarvitaan työmiehiä elonkorjuuseen”, kun heidän työpanoksensa tai työtapansa ei kuitenkaan ole ollut tarpeellinen. Luulen että yksi syvimmistä haavoista, joka seurakunnassa voidaan ihmiseen lyödä on yksilön tarpeettomaksi tekeminen. ”Kukaan ei tarvitse minua” -haava paranee hitaasti.

Jos minä kelpaan juuri sinulle edelläkävijäksi, niin salli minun yrittää neuvoa sinua edes hiukan. Apinatarinan mukaan voi olla niin, että ympärilläsi tai seurakunnassasi on ihmisiä, joita on aikoinaan suihkutettu kylmällä vedellä. Toisin sanoen he ovat polttaneet näppinsä, polttaneet siipensä tai pudonneet korkealta. Mikä tahansa on ollutkaan tavoitteena, he eivät ole saaneet sitä tavoitella. Näiden ihmisten on tavattoman vaikea suoda sinullekaan mitään sellaista, mitä he eivät itse ole saaneet tavoitella. Toinen tosiasia apinatarinasta johdettuna on se, että jossakin vaiheessa alkuperäiset apinat olivat kaikki poissa, mutta käytäntö jatkui. Vaikka apinoita ei enää suihkutettu vedellä, alkuperäisten apinoiden kokemus ajoi kaikki apinat varomaan uuden tekemistä.

Jos sinä olet taistellut pitkään elintilasta ja halunnut kokeilla jotakin uutta tapaa viedä Jumalan valtakuntaa eteenpäin, kenties sinunkin pitää harkita astumista tyhjän päälle. Kenties vanhan seurakuntasi sisällä on niin monta kylmän suihkun saanutta, että he haluavat estää sinuakin menemästä eteenpäin. Kenties näkyäsi jarruttavat ja rajoittavat käytännöt ovat peräisin vuosikymmenten takaa ja seurakunnastasi on tullut apinoiden planeetta. Kenties kukaan ei enää tiedä miksi kaikki tehdään niinkuin tehdään, ja kenties kukaan ei uskalla myöntää että aika voi muuttua. Kenties kylmät suihkut ovat loppuneet.

Jos sinä olet juuri tässä suloisessa, pysäyttävässä, elävöittävässä, kuluttavassa ja musertavassa prosessissa, niin rukoile. Kysy Jumalalta hänen ajatuksiaan. Jos Jumala on antanut sinulle näyn työstä, älä kuluta voimiasi loppuun taistelemalla tuulimyllyjä vastaan. Anna tilaa niille, jotka eivät halua muutosta. Jos joudut jäämään pois seurakuntasi toiminnasta, tee se mahdollisimman rauhallisesti. Itse jätin jälkeeni kirjallisen anteeksipyynnön ihan vain yrittääkseni puhdistaa pöydän mahdollisista skismoista. Lähtiessäni seurakunnan toimistosta kättelin reilusti pastoria ja toivotin hänelle siunausta. Tämän kerron vain siksi että muistaisit, ettei kyse ei ole taisteluhaasteesta tai kilpailusta vaan erilaisesta näystä. Erilaisten ihmisten tavoittamisen tarvitaan erilaisia näkyjä, erilaisia seurakuntia ja erilaisia ihmisiä. Kenties juuri sinua.

Read Full Post »

Vierasblogissa kirjoittavat vierailevat kirjoittajat. Tarkoituksenani on aina silloin tällöin pyytää eri henkilöitä kirjoittamaan ajatuksiaan joko ihan vapaasti tai johonkin muuhun aiheeseen liittyen. Vierasblogien kirjoittamisen aloittaa Tapani Lehtola. (Rami Lehtola, Korpialttari)

Seurakuntakasvu  Suomen Siionissa – Mitä se on?

”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset.” (Luuk. 16:8)

Ilkikurinen puoleni haluaisi sanoa, että no sehän on sitä, että seurakuntien lukumäärä Suomessa kasvaa. Mutta sen sijaan seurakuntien jäsenmäärä ei, vaan pikemminkin pienenee!

Olen tässä asiassa enemmän kuin mielelläni väärässä, mutta pelottavan toden tuntuiselta tämänkaltainen visio näyttäisi. Mitkä mahtaisivat olla syitä nurinkuriseen kasvuun?

Mieleeni tulee muutamia käytössä olleita ja edelleen käytössä olevia metodeja:

”Tule sellaisena kuin olet” -metodi
Hämäävä käsite, joka käytännössä tarkoittaa: Me teemme sinusta sellaisen kuin me haluamme, ennen kuin sinut voidaan liittää seurakuntaan.

”Lukkimetodi”
Perustuu ajatukseen, jossa ollaan ikään kuin hämähäkki verkon perällä, odottamassa saalin tarttumista verkkoon ajatuksella: pakkohan sen joskus on onnistua! Erittäin käytännöllinen ja minimaalisesti vaivannäköä aiheuttava keino. Soveltuu myös kadonneiden ja niskuroivien lampaiden ruotuun palauttamiseen ajatuksella: kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Usein ja pitkään käytössä ollut metodi. Tulokset eivät ehkä mairittele, kätevä keino kuitenkin.

”Meillä ei ole sellainen tapa” -metodi
Tehokas tapa keskustelun, ja mahdollisten vastaväitteiden tukahduttamiseksi. Paljon käytetty.

”Silmäterämetodi”
Myös erittäin tehokas keskustelun tukahduttaja. Soveltuu erityisen hyvin ”meillä ei ole sellainen tapa” metodin kanssa yhdessä. Sillä kuka nyt haluaisi tai uskaltaisi koskea Jumalan silmäterään!

”Täällä ei ole pakko olla” -metodi
Myöskin pitkään käytössä ollut ja johdon vaivoja säästävä keino. Koska mukana-olo perustuu vapaaehtoisuutteen, ei johdon tarvitse vaivautua ”kadonneiden” etsimiseen. Erittäin suosittu.

”Tämä on Perkeleestä” -metodi
Ylivoimaisesti pisimpään ja eniten käytössä ollut. Käytettävyydelle voi vain mielikuvitus, tai sen puute asettaa rajoituksia.Vuorollaan ovat muun muassa polkupyörä, radio ja televisio olleet tulilinjalla, muutamia mainitakseni. Viimeisimpiä lienevät värivalot, trussit ja savukoneet.

Mutta nämähän ovat niitä koeteltuja ja hyviksi havaittuja metodeja, joten niissä se syy ei ainakaan voi olla?!

Tapani Lehtola

Read Full Post »

Older Posts »