”Ympärilläni vilisee ihmisiä loputtomana, sekavana massana. Tuhansien äänien sekamelskasta erottuu satunnaisia sanoja, puhelimien soittoääniä, matkalaukkujen pyörien kitinää ja asematunneleissa soittavien muusikoiden musiikkia. Hajuaistiani kuormittavat tuoksut kymmenistä ravintoloista ja pikaruokapaikoista. Junia tulee ja menee. Tämä on Penn Station. Yksi New Yorkin keskeisistä rautatieasemista. Täällä tuhansien ihmisten seassa olen myös minä. Tunnen itseni hyvin pieneksi.”
Minulla oli etuoikeus käydä Yhdysvalloissa vierailulla ystäväni Lorenzon luona. Pääosan matkastani vietin Schenectadyssa, New Yorkista pohjoiseen. Yksi vierailuni päätavoitteista oli tutustua ystäväseurakuntamme Calvary Tabernacle -seurakunnan toimintaan ja rakentaa verkostoa myöhempää toimintaa ajatellen. Ajatuksenani on siis oppia rakenteita ja toimintamalleja ennekuin niitä edes vielä tarvitaan, että on sitten rakennuspalikoita, millä rakentaa.
Nautin suunnattomasti mahdollisuudesta tutustua amerikkalaiseen kulttuuriin ihan omin silmin. Tiedän, että viikon vierailun jälkeen ei kovin suurella asiantuntijuudella kannatta kukkoilla, mutta jotakin ymmärsin silti. Urheilu tuntuu olevan iso asia noilla kulmilla. Kävin perjantai-iltana katsomassa kahden ihan tavallisen lukion välistä jalkapallo-ottelua ja paikalla oli ainakin pari tuhatta ihmistä. Kuulin, että paria viikkoa aiemmin oli porukkaa ollut monin verroin enemmän, mutta tämän perjantain kylmä ja sateinen sää oli verottanut yleisöä tällä kertaa. Minun on vaikea kuvitella yhdenkään suomalaisen lukion tekevän mitään, mikä saisi liikkeelle vaikkapa sen 5000 ihmistä.
Toinen havaitsemani asia oli suhtautuminen pastoreihin. Minua ei ole koskaan puhuteltu pastoriksi niin paljon kuin tämän yhden viikon aikana. Ei sillä, että sitä keneltäkään odotankaan, mutta tuolla se tuntui olevan osa kulttuuria. Jokainen seurakuntalainen puhutteli minua ”Pastor Ramiksi” ja jopa majoittajaperheen emäntä sanoi aamulla aina: Good Morning, Pastor. Eipä tuo titteli ollut vieras kitarakaupan myyjällekään, joka sen otti muitta mutkitta käyttöönsä. Ei sellaista tapaa tarvitse Suomeen yrittää tuoda, mutta siellä se tuntui olevan osa luontevaa kielenkäyttöä.
Seurakuntia alueella oli kuulemma yli 200. Vähän yli 60 000 asukkaan kaupungissa se on aika paljon enemmän kuin vaikkapa noin 20 seurakuntaa Pietarsaaressa. Ja aivan kuten Suomessakin, olivat monet seurakunnat ihan sulassa sovussa ja toisiaan kunnioittavia, kun taas toisilla saattoi olla sellainen yksin oikeassa olemisen taakka harteillaan. Ajattelin mielessäni, että erilaisten ihmisten tavoittamiseksi tosiaan tarvitaan erilaisia seurakuntia. Suomalaisesta näkökulmasta uusi asia oli sekin, että kun eräs tunnettu pastori perusti uutta seurakuntaa uudelle paikkakunnalle, niin muut pastorit vetosivat häneen, ettei hän toteuttaisi suunnitelmiaan. Laskelmien mukaan näet yli 400 pientä seurakuntaa kuihtuisi kasaan yhden ison varjossa ja kaikkien niiden pastorit jäisivät ilman työtä. Ei ollut koskaan moinen ajatus tullut mieleeni.
Kaiken kaikkiaan matka oli opettavainen ja mielenkiintoinen. Yhden päivän käytin ihan vain kiertämällä New Yorkia Manhattanilla. Ground Zero, NYSE, Wall Sreet, Battery Park, Korean War Memorial, Empire State Building, Flatiron Building ja Times Square on nyt nähty ihan omin silmin. Minun mielestäni paikka oli vaikuttava ja jopa mykistävä. Monet vanhat Eurooppalaiset kaupungit, kuten Praha, Berliini tai jopa Tukholma ovat omalla tavalla kauniita. New York on kaunis aivan toisella tavalla. Luulen, että pala sydäntäni jäi sinne. Kaikkien näiden rinnalla kuitenkin jopa pieni Pietarsaari on kaunis. Täältä on hyvä lähteä ja tänne on hyvä palata.
Korpialttari 