Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Ruuben’

Islannin tulivuoren purkauksen aiheuttama tuhkapilvi tuntuu innoittavan monenlaisia ajattelijoita kertomaan näkemyksiään asiasta. Intoudunpa minäkin. Erilaisilla keskustelupalstoilla ilakoidaan sillä, että kaiken maailman työmatkaajat joutuvat hetkeksi pysähtymään ja turhaan lomalla ramppaavat saastuttajat saavat maistaa omaa lääkettään. Omalla patiollaan keväästä nauttivat suomalaiset paistattelevat hetken tuossa ihanassa vahingonilon ja ylemmyydentunteen syleilyssä. Suomalais-Einsteinin ideologian lentomatkailua vastaan voi kiteyttää yhteen vastaansanomattomaan argumenttiin: Koska minun ei tarvitse lentää, kenenkään ei tarvitse lentää. Näiden ilmastonatsien keskeisin saavutus onkin ollut saada työmatkalle lentäminen tuntumaan rikokselta.

Toisaalta seurakuntapiireissä on tähän kyseiseen ilmiöön liitetty jos minkälaista apokalyptistä skenaariota. On viestiä lopunajoista, ilmestyskirjan petoa ja monenlaista sanomaa katumuksen ja tuomion kuluneilla aihe-alueilla. Kuka tietää, ehkä aika osoittaa viestit todeksi? Minä kuitenkin mietin ensisijaisesti sitä, kuinka haavoittuvainen koko Euroopan lentoliikenne onkaan. Täytyy todeta, että lakkojen vuoksi kentälle jääneiden tai laukkunsa hukanneiden kohtalot eivät ole jaksaneet minua suuresti aiemmin kiinnostaa. Nyt kun olen itse jumissa kaukana kotoa tajuan, kuinka ikävää tämä on. Moni ajattelee, että onhan se kivaa olla lomalla vähän pitempään. Niin minäkin ennen ajattelin. Itse asiassa yksikään tapaamistani ihmisistä ei silti nauti ylimääräisestä ”lomasta”. Rahaa tai vaatteita ei ole mukana tarpeeksi, työt jäävät tekemättä ja jatkuva epätietoisuus mahdollisesta lennosta syö suurimman osan nautinnosta.

Kaikkein eniten tajuan, kuinka paljon perhe ja ystävät merkitsevät. Jos perheeni olisi täällä, ei muutama päivä haittaisi mitään. Jos ystäväni olisivat mukana, me keksisimme varmasti tekemistä vieraassakin kaupungissa. Ruuben haluaa rakentaa pyörästään helikopterin, jolla tulla hakemaan minua. Minä odotan Ruubenin kopteria. Sillä pääsee kotiin.

Mainokset

Read Full Post »

Hyvin menee, isi

Ruut

Näin isäinpäivän aamuna oli taas kerran upeaa heräillä rauhassa siihen, että lapset toivat omat korttinsa ja piirustuksensa minulle sänkyyn. Vielä upeampaa oli lasten lähdettyä maata vain sängyllä vaimon kanssa sylikkäin. Se oli yksi niitä hetkiä, joissa lapsetkin tajuavat touhuta omia asioitaan ja antavat meille kohtuullisen häiriötöntä aikaa.

Näissä hetkissä, kun on aikaa edes hetkeksi pysähtyä miettimään elämäänsä, tajuaa kuinka nopeasti aika meneekään. Muistan elävästi, kuinka Tytti kertoi minulle ensimmäisen kerran odottavansa lastamme. Istuin oululaisen kaksiomme olohuoneessa ja Tytti sanoi, niinkuin vain naiset osaavat: ”Mulla olis sulle vähän asiaa”. Muistan kuinka yllätyin itsekin tunteideni voimakkuudesta ja runsaudesta. Samaan aikaan tunsin ylpeyttä meistä, rakkautta ja ihailua vaimoani kohtaan, jännitystä ja pelkoa tulevasta ja ihmetystä Jumalan hyvyyttä kohtaan.

Kolmen lapsemme kautta olen saanut muistoihini uskomattoman rikkaita, rakkaita, hauskoja ja outoja hetkiä. Olen saanut maata sohvalla nukkuva lapsi sylissäni. Olen saanut nähdä esikoisemme konttaavan uuden kotimme lattialla, nähdä ensimmäiset askeleet, kuulla ensimmäiset sanat ja vastaanottaa lukemattomat halaukset, pusut ja halipusut. Olen puhaltanut kipeisiin polviin, laastaroinut pienet naarmut ja suuremmat haavat, olen kammannut hiukset, vaihtanut vaipat, pukenut vaatteet ja rukoillut iltarukoukset.

Tänään ihailen ja rakastan vaimoni enemmän kuin koskaan. Hän on antanut minulle kolme ihanaa lasta ja on aivan upea vaimo ja äiti. Kiitän Jumalaa hänestä jatkuvasti. Vuorotahtiin sanomme, ettei meille enää tule lapsia. Kuitenkin, aina silloin tällöin minut valtaa halu saada nähdä elämän kasvavan vaimoni sisällä. Mietin, jaksanko vielä kerran koko rumban uudestaan. En ole varma, mutta haluan pitää mahdollisuuden avoimena ainakin mielessäni.

Kuvassa näkyvä Ruut tapasi aina ennen sanoa: ”Isi, sä rakastat mua”. Hän ei sanonut, että ”Mä rakastan sua”. Kyllähän Ruut minua rakastaa, mutta hänelle oli tärkeämpää, että isi rakastaa häntä. Minä mietin aina Ruutin noin sanoessa, että ”Et edes tiedä kuinka paljon”. Mä olen jo pitkästi päälle kolmekymppinen ja kutsun silti isiäni isiksi, en isäksi. Toivon, että minäkin voisin olla aina lapsilleni isi.

Vuosia sitten olimme lähdössä helluntaikonferenssiin. Olin hakenut asuntovaunun vuokralle ja olin ajanut sen pihaamme. Kun ruuvasin vaunun jalkoja alas, Ruuben tuli katsomaan minua. Siinä katsellessaan Ruuben kyykistyi maahan ja sanoi: ”Hyvin menee isi, hyvin menee”. Toiveeni ja rukoukseni on, että kun lapseni aikanaan miettivät millainen isi olen ollut, he voisivat sanoa minulle: ”Hyvin menee isi, hyvin menee”

Read Full Post »