Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Ristin Voitto’

IMG_5134Helluntaiherätyksen viikkolehti Ristin Voiton ja sen liitteen, Paimen Plussan päätoimittaja Leevi Launonen otti minuun yhteyttä uusien seurakuntien perustamiseen liittyen. Itse olen ollut keskeisessä roolissa vuonna 2009 perustetun Vedä Henkeä -seurakunnan perustamisessa ja Launosen kiinnostus juontaa siis juurensa niihin tapahtumiin. Helluntaiherätyksen toimijat ovat luoneet Talvipäivillä 2010 hankkeen, joka kulkee nimellä: ”Seurakunta jokaiselle 2020”. Helluntailiike on edelleen jäsentänyt toimintaansa muodostamalla ”Helmet – helluntaiherätyksen menettelytapaohjeet” uusien seurakuntien perustamisen avuksi ja tueksi.

Launonen pyysi minua ja muutamaa muuta uuden seurakunnan perustamiseen osallistunutta kommentoimaan Helmet-ohjeistoa ja helluntaiherätyksen nykytilaa. Olin luonnollisesti kiitollinen mahdollisuudesta saada kertoa ajatuksistani. Kuitenkin, kuten jokainen haastatteluja antanut tietää, päätyy pitkästäkin vastauksesta usein paperille vain yksi tai kaksi pientä lainausta. Niin nytkin. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei lehteen ole mahdollista laittaa jokaisen pastorin jaarituksia, mutta kun tarpeeksi moni kommentoi, niin kenenkään ääni ei tule kuuluviin. Loppujen lopuksi aukeaman kokoisen jutun sekaan mahtui ne pari lainausta minulta.

Helluntaiherätyksen mediatoimijoista Aikamedia, joka yllämainittuja lehtiä julkaisee on pitäytynyt tiukan vanhakantaisessa linjassaan sikäli, ettei lehden juttuja juuri pääse mistään näkemään. Näin ollen ihan todellista keskusteluakaan ei pääse syntymään. Paimen Plussa on levikiltään 1300 kappaleen lehti ja se on tarkoitettu helluntaiherätyksen johtajille. Yleisesti pyrin blogissani kommentoimaan asioita, joista jokaisella voisi olla käsitys, mutta tällä kertaa itse artikkelista ei ole toistaiseksi ole sähköistä versiota saatavilla, joten koko juttu voi mennä satunnaiselta lukijaltani ohi. Siitä huolimatta päätin laittaa vastaukseni kokonaisuudessaan näkyville. Puoliksi ihan jo senkin vuoksi, että lupasin niin tehdä.

Liitän tähän Leevin esittämät kysymykset ja niihin antamani vastaukset:

1. Miten arvioitte helluntailiikkeen / helluntaiseurakuntien kykyä uudistaa toimintakulttuuriaan nykypäivän tarpeita vastaavaksi?

Perusongelma toimintakulttuurin uudistamisessa on seuraava: Uudistumistarve on kääntäen verrannollinen uudistumiskykyyn. Toisin sanoen: mitä suurempi tarve uudistumiselle olisi, sitä vähemmän siihen on enää mahdollisuuksia ja kykyä. Toisaalta seurakunnat, jotka kykenevät uudistumaan ovat harvoin sen tarpeessa. Uudistumistarpeen ja uudistumiskyvyn väliin jää vain kapea mahdollisuuden ikkuna ja valitettavasti mielestäni valtaosa helluntaiseurakunnista on tuon mahdollisuutensa jo menettänyt. Suurimmalla osalla helluntaiseurakunnista on ilmeinen tarve toimintakulttuurin uudistamiselle, mutta niillä ei enää vuosiin ole ollut siihen mahdollisuutta eikä kykyä.

2. Miten arvioitte Helmet-menettelytapaohjeisiin (liitteenä tämän tekstin lopussa) sisältyviä periaatteita uusien seurakuntien perustamisesta ja niiden toimivuutta käytännössä?

Vaikuttaaa vahvasti siltä, että Helmet-ohjeiston laadinnassa on jälleen syyllistytty perihelluntailaiseen virheeseen: On tehty ohjeet kysymättä keneltäkään lähteneeltä, ulkopuoliselta tai sellaiselta, joka voisi kuvata uuden seurakunnan perustamisen haasteita toiselta puolelta. Erityisesti ”ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen” on erikoista luettavaa. Tottakai lähtökohdaksi tarjotaan neuvottelua, mutta useimmiten tilanne on se, että uuden seurakunnan perustamiseen joudutaan, koska kaikesta neuvottelusta huolimatta työlle ei löydy tilaa tai ymmärrystä. Jatkoneuvottelu ei auta enää siinä vaiheessa. Sen jälkeen Helmet-menettelytapaohjeet keskittyvät oman tulkintani mukaan kolmeen askeleeseen: Tehdään lausunto, jossa todetaan ettei uusi seurakunta kuulu veljesyhteyteen ja ettei helluntaiseurakunta ole vastuussa sen toilailuista ja tiedotetaan tämä asia vielä kaikkien muidenkin seurakuntien tietoon. Päävaikutelma on siis se, että on annettu ohjeet siihen, kuinka tehdään selkeä, nopea ja lopullinen pesäero niihin, jotka ajattelevat toisin. Muuta apua näistä ohjeista ei ole.

3. Miten Helmet-ohjeistuksen periaatteet ovat toimineet Pietarsaaren helluntaiseurakunnan ja Vedä henkeä -seurakunnan välillä?

Kuten edellisessä kohdassani mainitsin, nämä ohjeet eivät valitettavasti auta oikein mitenkään. Ymmärtääkseni ne on kuitenkin laadittu paljon lähtömme jälkeen. Jos ne ovatkin olleet olemassa, niin tämä haastattelu oli ensimmäinen kerta kun niistä kuulin.

4. Tarvitaanko Helmet-menettelytapaohjeisiin tai helluntailiikkeen nykyisiin käytäntöihin uusien seurakuntien perustamisessa jotain muutoksia? Mitä ja miksi?

Helmet-ohjeet voi laittaa arkistoon ja aloittaa koko homman alusta. Sen sijaan, että perustetaan Seurakunta kaikille 2020 -työryhmiä, luodaan menettelytapaohjeita ja tehdään lausuntoja maakunnallisille neuvottelupäiville, olisi syytä unohtaa kaikki byrokratia ja komiteat ja nöyrästi kuunnella edes niitä syitä, jotka ovat johtaneet uusien seurakuntien perustamiseen ja niitä kokemuksia, joita nämä uuden ajan pioneerit ovat keränneet. Ennen ainuttakaan julkilausumaa ja tiedonantoa on nöyrryttävä kuuntelemaan. Ilman ongelmatilannettakin on nähdäkseni melko rohkeaa ajatella, että toiminnassaan väljähtänyt tai uriinsa kangistunut helluntaiseurakunta kykenee perustamaan vireän, elinvoimaisen ja erilaisen seurakunnan yhtään minnekään. Todennäköistä on, että jos jotakin saadaan aikaan, niin korkeintaan kopio emäseurakunnasta. Sellainen ei palvele ketään.

5. Kuuluuko Vedä Henkeä -seurakunnan keskeisistä vastuunkantajista kukaan enää jäsenenä Pietarsaaren helluntaiseurakuntaan? Jos kuuluu, miksi?

Ei kuulu.

6. Muita vapaamuotoisia ajatuksia aiheesta?

Helluntaiherätys kärsii myös samoista ongelmista, mistä useat seurakunnat kärsivät pienemmässä mittakaavassa: kaksoishallinnosta ja johtajuuden puutteesta. Meidän seurakuntamme ei saa esimerkiksi mainostaa millään tavalla sen enempää Netmissionin kuin Ristin Voitonkaan kautta. Perusteluksi saatetaan mainita, ettei kilpailevaa toimintaa sallita. Kuitenkin vaikkapa Pirkko Jalovaara tai Seppo Juntunen ovat kelvanneet mainostajiksi, vaikka heidänkään taustansa ei ole helluntailiikkessä. Kun yritin asiaan aikoinaan selvyyttä, niin välillä asiaa piti kysyä Avainmedialta tai Aikamedialta. Välillä ohjattiin Ristin Voiton puoleen ja välillä asiaa piti kysyä HyRyn päättäjiltä. Loppujen lopuksi päätösvaltaa ei ollut kenelläkään, mutta selväksi tuli, ettei kannata kysyäkään. Sellaista päättäjää, joka ottaa vastuun ja kantaa sen, ei enää löydy.

Uutta seurakuntaa perustettaessa ongelmatilanteessa on todennäköistä, että seurakunta josta lähdetään pitää lähtöä jollakin perusteella vääränä ja lähtijät puolestaan välttämättömänä. Tilanne etenee kuitenkin kaiketi siten, että olemassaoleva helluntaiseurakunta käyttää veto-oikeuttaan ja ilmoittaa Ristin Voitonn kautta helluntaikansalle, että lähtijät ”Eivät nauti seurakuntamme luottamusta” tai ”Lähtijät eivät ole toimineet raamatullisten periaatteiden mukaan”. Sanomattakin on selvää, että vanha helluntaiseurakunta täyttää kaikki raamatulliset ja teologiset kriteerit. Helluntaikenttää tunteva tietää mikä painoarvo on sillä, että yksilö tai yhteisö todetaan tahoksi, joka ei enää nauti luottamusta. Tämän jälkeen lähtijän tie on suljettu. Ja vaikka tahtoakin olisi, niin ei ole sitä johtajaa, jolla olisi valta enää avata tietä. Minkä helluntaiherätys sulkee, sitä ei Jumalakaan avaa.



Helmet – menettelytapaohjeisto

Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 1 (Aikamedia, 2013)

Uuden seurakunnan perustaminen

Seurakunnan perustaminen vastoin yhteisesti sovittuja periaatteita aiheuttaa hajaannusta. Siksi onkin tärkeää, että käytössä on yhteisesti sovittu seurakunnan perustamismenettely.

Neuvoa-antavien vanhimpien luoma ohjeistus seurakunnan perustamiseen

  • Jokaisella seurakunnalla on oikeus perustaa uusia seurakuntia omalle paikkakunnalleen.
  • Seurakunnilla tulisi olla halu kasvaa ja synnyttää uusia seurakuntia alueille, joissa ei ole helluntaiseurakuntaa.
  • Seurakuntaa, jonka toimintaedellytykset ovat jäsenkehityksen myötä heikentyneet, suositellaan hakeutumaan yhteistyöhön lähialueella toimivan helluntaiseurakunnan kanssa.

Ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen

  • Jos paikkakunnalle on syntymässä uusi työ, on siitä neuvoteltava paikkakunnalla jo toimivan seurakunnan johdon kanssa.
  • Uuden työn aloittava taho on vastuussa jäsenensä ja työntekijänsä tekemästä työstä.
  • Ellei yhteistyötä synny, on käännyttävä neuvoa-antavien veljien puoleen, jotka valmistavat prosessin jälkeen lausunnon maakunnallisille neuvottelupäiville.
  • Mikäli osapuolet eivät pääse sopimukseen uudesta työstä, syntyvää seurakuntaa ei katsota veljespiiriin kuuluvaksi helluntaiseurakunnaksi.
  • Neuvoa-antavien veljien toimesta asiasta tiedotetaan seurakuntien vanhimmille.
Mainokset

Read Full Post »

Syksy on suomalaisessa yhteiskunnassa sopivaa aikaa uusien projektien käynnistämiseen. Lomat on lusittu ja keskimäärin surkea syyssää pitää ihmiset sisällä kodeissaan. On aikaa pohtia tulevaisuutta, kun helle ei enää turruta aivoja.

Me päätimme jo keväällä kokeilla pienimuotoista mainoskampanjaa Vedä Henkeä -seurakunnan nimissä. Vaihtoehtoina nyt tässä vaiheessa olivat vain internetmainonta ja lehtimainonta. Facebook-sivuilla on jo mukavasti kävijöitä ja seurakunnan nettisivujen toinen sukupolvi on työn alla. Kuitenkin ihan lanseerausmielessä selkeä lehtimainoskampanja on mielestäni paras. Ennenkuin päädyin lehtimaokseen, ajattelin mainostaa toimintaamme Netmissionin ja Ristin voiton kautta, mutta se ei onnistunut eikä ollut edes kovin hyvä idea. Seurakuntammehan toimii Pietarsaaressa ja pietarsaarelaisia varten, joten helpoiten saamme itsemme ihmisten tietoon mainostamalla paikallislehdessä. Ei ehkä trendikästä, mutta toimivaa! Sitäpaitsi en ole ollenkaan varma, että onko tavoittelemisen arvoista kerätä ihmisä ”vain” Facebook-sivuille, jos heitä ei muuten saa innostettua mitenkään. No, se on toinen juttu se…

Siispä lokakuun ajan, joka sunnuntain Pietarsaaren sanomissa on tarkoitus olla kuvan kaltainen mainos. Mainoksen on tottakai suunnitellut Mika Tervaskangas, ystäväni ja loistava mainosmies. Neljän eri iskulauseen kautta kerromme Pietarsaarelaisille, keitä me olemme. Erilainen seurakunta erilaiselle ihmiselle. Ainutlaatuinen seurakunta ainutlaatuiselle ihmiselle. Rikkinäinen seurakunta rikkinäiselle ihmiselle ja onnellinen seurakunta onnelliselle ihmiselle. Vedä Henkeä -seurakunnan ydinarvoihin kuuluu toisten seurakuntien työn arvostaminen. Me emme koe olevamme kilpailijoita kenenkään kanssa. Me uskomme, että on ihmisiä joille meidän seurakuntamme on paras seurakunta. Uskomme myös, että on ihmisiä joille joku toinen seurakunta on paras seurakunta.

Jos luet Pietarsaaren sanomia, etsi lehdestä meidän mainoksemme. Leikkaa se leikekirjaan talteen, niin voidaan vuosien päästä istua takkatulen loimussa ja muistella: Oi niitä aikoja…

Liitän tähän myös uusimman esittelyvideomme…

Read Full Post »

Muistan jossakin kuulleeni rovasti Urho Muroman sanoneen herätysliikkeistä jotenkin tähän tapaan: ”Herätysliikkeen ensimmäinen sukupolvi joutuu raivaamaan tilan itselleen. Toinen sukupolvi saa nauttia hedelmistä, kolmas alkaa tehdä sääntöjä ja neljäs sukupolvi elää traditioissa”. Myönnän heti alkuun, että muistikuvani on niin hatara, että lainaus on sen vuoksi kovin epämääräinen. (Jos joku tietää sanamuodot paremmin, kerro ihmeessä minulle.) Muroman ajatus, sellaisena kun sen itse ymmärrän, on se että jokainen herätysliike kulkee jonkinlaisen kehityskaaren lävitse ja päätyy lopulta vanhoissa muistoissa tarpovaksi marginaalivoimaksi.

Ollessani aikoinani helluntaipastorina törmäsin aika ajoin ihmisiin, jotka arvelivat ajan kulkeneen jo helluntaiherätyksenkin ohitse. En oikein osannut sanoa asiaan mitään, sillä moisen toteaminen vaatii enemmän perspektiiviä kuin minulla silloin oli. En laita kovin paljoa painoarvoa tämänhetkiselle perspektiivin tasollenikaan, mutta muutamat yksittäiset esimerkit ovat silti pysäyttäneet miettimään.

Taannoin pastori harmitteli puhelimessa tehneensä virkavirheen antaessaan siirtotodistuksia seurakuntaansa vaihtaneille ihmisille. (Siirtotodistus on ns. vapaiden suuntien seurakuntien tulostama lappunen, jossa siirtyvät yhteys- ja muut tiedot uuteen seurakuntaan. Suosituksena on, että paperi lähetetään suoraan uuteen seurakuntaan eikä sitä anneta ihmiselle itselleen, ettei se jää hyllyyn makaamaan.) . Pastorin vilpittömän harmistuksen purkausta kuunnellessani ajattelin: ”Ethän sinä ole virkamies. Et sinä voi tehdä virkavirhettä. Ei ole olemassa sääntöä siirtotodistuksesta, on vain suosituksia. Ei tämä siirtotodistus ole huippusalainen asiapaperi, se on itse tulostettu lappunen”. On ikävää, että pastori koki niin voimakkasti tehneensä väärin, vaikka hän ei itse asiassa ollut minkäänlaista rikettä tehnyt.

Sama vakava virkamiehen asenne tuntuu vain yleistyvän muutenkin helluntaiherätyksessä. Joskus tulin maininneeksi seurakuntaoppaasta, jonka suositusten mukaan maksetaan kilometrikorvauksia ja puhujapalkkioita. Hyvä tavoite tasapuolisesta palkkauksesta on toisaalta johtanut monin paikoin puhujavierailujen loppumiseen. Ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa sitä, mitä suositukset sanovat. Kun äänentoiston volyymin kestoaihe kiertää RiVon palstoilla, on laki 85 desibelin voimakkuusrajasta esillä. Tavoite on hyvä, mutta afrikkalaisen seurakunnan kirkonmenoja katsoessa ei tule ensimmäisen mieleen, että murehtivatkohan nämä desibelirajaa?

Tiedän kyllä, että muuttuva ja uudistuva lainsäädäntö tuovat uusia vaatimuksia seurakunnille. Olen kuitenkin huolissani jos seurakunnat ja pastorit, joiden tulisi murehtia ihmisistä ja ilosanomasta, ovat kiinni strategioiden luomisessa, pelastussuunitelmien täyttämisessä ja lapsi- ja nuorisotyön linjausten parissa. Tarkistetaan työehtosopimuksia ja rikosrekisteriotteita. On huolehdittava koulumaksuista ja kannatusmaksuista. Ollaan mukana erilaisten järjestöjen hallituksissa, lautakunnissa, valiokunnissa ja yhteistyöelimissä. Ylläpidetään kortistoa, säännöstöä ja rekistereitä.

Sanalla sanoen tuntuu, että ihminen on hukkunut kaiken muun säätämisen keskelle. Tuntuu, että herätysliikkeestä on tullut virkamiesliike. Tuntuu, että on saavuttu tuohon neljänteen sukupolveen, joka elää menneiden aikojen muistoissa ja traditioissa. Olenko väärässä? Ovatko syyssateet pehmittäneet pääni? Onko helluntaiherätys tullut marginaalivoimaksi?  Onko tämä vain katkeruudesta kumpuavaa kitinää? Onko tässä ponttia?

[Lisäys: Tämän postauksen kirjoittamisen ja julkaisun välillä meni pari päivää. Nyt kun luen sitä uudestaan haluan täsmentää vähän. Tarkoitukseni ei ole ensisijaisesti kiukutella tai kritisoida , vaan avata keskustelua. Olen ensimmäisenä valmis myöntämään, että voin olla väärässä ja turhan kriittinen. Minä tiedän, että helluntaiherätyksessä on paljon potentiaalia. Saadaanko se käyttöön, on toinen juttu. Kerro oma ajatuksesi. Miten sinä näet asiat?]

Read Full Post »