Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Raamattu’

Näin eläkeputkessa jo olevana, eläkettä odotellessa, on ehkäpä enemmän aikaa kiinnittää huomiota erilaisiin yhteiskunnassa esiintyviin kummallisuuksiin. Kuten armottomaan kilpailuun, joka alkaa viimeistään päiväkodissa, mutta sen voidaan nykymenolla sanoa alkavan jo kohdussa!

Otin pienen näytteen Wikipedian aborttia käsittelevästä kohdasta jossa todetaan: ”Vuotta 1973 voidaan pitää aborttien huippuvuotena, jolloin tehtiin abortteja yli 23 000.” Sen enempää en asiaa tutkinut, mutta päättelen että jos aborteista nykyään olisi kokonaan luovuttu, olisi se luultavasti ylittänyt uutiskynnyksen ollen täten yleisessä tiedossa.

Eli ihminen joutuu jo sikiövaiheessa, itse sitä tiedostamatta kilpailemaan pelkästään siitä, näkeekö hän päivänvalon! Jos tuo vaihe onnistuneesti sivuutetaan, on seuraava areena päiväkodissa.

Tässä joku päivä sitten osui silmään artikkeli Pohjalaisen matkailuliitteestä, jossa kerrottiin Etelä-Korean arjesta, jossa ikuinen kilpailu alkaa todellakin pahimmillaan jo päiväkodissa:

”Viimeistään 10-vuotiaina lapset lähetetään peruskoulun lisäksi yksityiskouluun, oli varaa tai ei.” Leikkimisen voi unohtaa, ”koska koulupäivä venähtää usein iltakymmeneen.” ”Itsemurhatilastojen piikki osuu yliopistojen hakuajoille”, ja jos noista vaiheista vielä selviää korkeasti koulutettuna, ”alkaa armoton taistelu työpaikoista. Työmarkkinoilla pelkkää ysin todistusta ei edes vilkaista!” Siinä muutama poiminta kyseisestä artikkelista joka oli Pohjalaisen liitteenä 28.09.2011.

Noita mietiskellessäni, kuinka ollakaan, samaisen Pohjalaisen 01.10.2011 numerossa oli artikkeli sekä lasten, että ikääntyvien yliopistosta! Ihan täällä koto-Suomessa!

Lasten kouluttamiselle ehkä jonkin verran löytyy ymmärrystä (jotta pärjäisivät Korealaisille?), mutta ikäihmisten kohdalle nousee suuri kysymysmerkki. Etenkin kun yritysten kolmekymppiset rekrytoijat tekevät hartiavoimin työtä saadakseen yli 50-kymppiset työnnettyä joko eläkeputkeen tai mihin vain, kunhan häipyvät pois silmistä.

Saman aikaisesti päättäjät hokevat mantraa työurien pidentämisestä!

Loppukaneetiksi haluan kuitenkin muistuttaa niin itseäni, kuin meitä kaikkia kilpailulajista, josta aiheutuneita rasitusvammoja ei yksikään lääkäri sen paremmin kuin kiropraktikkokaan, todennäköisesti koskaan ole joutunut hoitamaan. Toisaalta, jos tuon kaltaisessa kilpailussa ihan rasitusvammoihin asti uurastaa, lienee se pelkästään positiivinen asia. Taitaa muuten olla ainoa laji, jossa Raamattu kehoittaa meitä keskinäiseen kilpailuun:

”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room. 12:10)

Mainokset

Read Full Post »

Forum Romanum, Rom (Kuva Wikipediasta)

Forum Romanum, Rom (Wikipedia)


Puolimatka hämmästeli antiikin ajan raa`an ajattelumallin paluuta. -Meidän parhaat filosofit puolustavat nyt, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa. Hän kertoi olleensa paikalla luennolla, kun eräs kansainvälisesti tunnettu filosofi argumentoi ihmisten, vanhempien olevan vapaita.
Jos heille syntyy lapsi, on vanhemmilla oikeus päättää haluavatko he hoitaa lasta. Jos lasta ei kukaan hoida, lapsi kuolee parin päivän päästä. Puolimatkan mukaan heti, kun evankeliumin perusta lähtee pois, älykkäistä ihmisistä tulee typeriä. Hän hämmästelee, että kuka olisi voinut kuvitella, että yht-äkkiä syntyy kulttuuri, jossa aletaan puolustaa oikeutta tappaa lapsi. -Kristuksen viisaus näkyy maailman historiassa modernin tieteen ja demokratian synnyssä, ehdottomien ihmisoikeuksien perustassa.” (Pohjalainen 03.07.2011)

Tälle ajalle on ominaista se, että erilaisille perversioille haetaan väen väkisin oikeutusta ja tasa-arvoista kohtelua. Kuin myös se, että näitä asioita harjoittavat ja heidän kannattajansa ovat sen verran äänekästä väkeä, että syntyy helposti mielikuva heidän olemisestaan enemmistönä yhteiskunnassa. Juuri tällä hetkellä väännössä olevan sukupuolineutraalin lain läpimenon(?) seuraava vaihe lienee lukumäärän rajoittamattomuus?

Tahtoo sanoa, että saa solmia avioliiton useamman henkilön kanssa, jos vain rahkeet muuten siihen riittävät. Tähän kohtaan on jo pakko kerrata: ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Saman aikaisesti kauhistellaan raiskausten ja lapsiin sekaantumisten yleistymistä.

Miksi kauhistella? Mihin pitää vetää raja eri taipumusten toteuttamisen oikeutukselle, ja kuka sen määrittelee? Miksei pedofiili (pedofilian todettiin muuten samaisessa Puolimatkan puheessa olleen yleisesti hyväksyttyä antiikin aikana) saa vapaasti elää ja toimia taipumustensa mukaan? Tai vaikkapa nekrofiili? Naturalistisen luonnonkäsityksen mukaan me olemme kaikki eläimiä, joten kuinka voi eläin sanoa toiselle eläimelle: sinä teit väärin? Tai mikä ylipäätään on väärin? Homoseksuaalisten taipumusten vietäväksi antautumista puolustetaan kiivaasti sillä, että se on synnynnäinen ominaisuus. Uskallan väittää että meillä jokaisella on synnynnäisesti -ensimmäisen ihmisparin lankeemuksen jälkeen- taipumus kieroutua kuka mitenkin, kunhan oikeat olosuhteet toteutuvat.

Minun henkilökohtainen käsitykseni Raamatun Jumalasta on sellainen, että Hän ei valehtele. Jos Hän määrittelee esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen synniksi, josta on tehtävä parannus, ihmisen on parasta hyväksyä se ja ojentautua sen mukaan. Olisikin vähintäänkin kummallista ensin luoda ihmiseen ominaisuus, jonka mukaisesti hänen on pakko elää kun ei muuta voi, ja sitten määritellä sen mukaan eläminen synniksi ankarilla seuraamuksilla uhaten!

Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” ” (Ilm. 22:10-12)

Ja joka ei vielä ole ratkaissut kantaansa, voi sen yhä tehdä. Se on viisautta!

Read Full Post »

Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksen esimies Laura Saarikoski kirjoitti tiistain 16.2. lehdessä tällä samaisella otsikolla. Näin Saarikoski liittyi siihen suureen joukkoon ihmisiä, jotka eri näkökulmista paheksuvat kirkkoa ja sen tapoja. Itse en eläissäni ole kuulunut kirkkoon, joten siltä osin en koe suurta sympatiaa heidän julkisuuskuvansa ongelmien suhteen. Kirjoituksessaan Saarikoski kertoo kuitenkin oman näkemyksensä siitä, miten asioista pitäisi puhua. Saarikoski oli arvostanut astetta vapaampaa seksuaalikasvatusta rippileirillä ja paheksui sitä, että jossakin oli oikein tultu uskoon. Kuulosti kuulemma pelottavalta.

Rivien välistä tulkitsin kirjoittajan ymmärtävän hyvin Antti Kylliäisen kantaa, jonka mukaan kaikki pääsevät taivaaseen. Naispappeuden vastustaminen tai homojen siunaamattomuus avioliittoon olivat myös selkeitä esimerkkejä siitä, että on syytä erota kirkosta. Suvaitsevaisuus on siis Saarikosken kaipaama etiikan avaintermi.

Joskus minusta tuntuu, että ihmisillä on hengellisten asioiden suhteen sellainen ”rusinat pullasta” -asenne. Tuntuu, että jokainen haluaisi kuulla olevansa hyvä ihminen, suvaitsevainen ja pääsevänsä taivaaseen. Ongelmana on vain se, että sama Raamattu, joka kertoo taivaasta, kertoo myös synnistä. Samalla kun kerrotaan armosta, mainitaan myös tuomio. Että sanoi Antti mitä tahansa, niin kaikki eivät pääse taivaaseen. Selkeästi rehellisempää on todeta, ettei usko Jumalaan, Raamattuun, syntiin, taivaaseen, Jeesukseen tai kuoleman jälkeiseen elämään. Outoa on uskoa Jumalaan ja taivaaseen, mutta ei uskoa sitä, mitä sama kaveri (Jumala) niistä kertoo. Samaan aiheeseenhan liittyy osin aiemmin kirjoittamani kirjoitus: Jääkiekkoteologiaa. Peliä ei ole pakko pelata, eikä siitä tarvitse tykätä, mutta jos pelaat, pelaa säännöillä.

Tajuan senkin, että monessa tilanteessa on tilaa erilaisille tulkinnoille. Raamattua lukevat ja tutkivat ihmiset ovat törmänneet halki aikojen siihen kysymykseen, että mitä mikin ohje ja neuvo oikein tarkoittaa. Ja vaikka itse asia olisi selvä, voidaan aina miettiä asian kulttuurisidonnaisuutta tai sitä onko teksti vain ohimennen lausuttu ajatus vai syvällinen dogmi. Saarikosken kirjoituksen sävy kertoo kuitenkin sen ongelman laadun, jonka keskellä kirkko painiskelee. Nyt ei enää puhuta erilaisista tulkintaeroista. Kyse on enemmistön mielipiteistä, suvaitsevaisuudesta, demokratiasta, nykyajasta. Nykyaikainen ihminen peilaa maailmaa suvaitsen, hyväksyen, enemmistön mukaan edeten ja unohtaen vanhat ja aikansa eläneet opit. Jumalaa ja Raamattua ei kirkossa enää tarvita. Me päätämme itse, mikä meille on parasta. Tätähän ei ole koskaan vielä kokeiltu, eihän…?

Read Full Post »

”Seurakunnat ovat organisaationa pahamaineisia siitä, että niissä on syväänkaivautuneena omat voimahahmonsa. Kun tuore nuori pastori suoraan raamatukoulusta kertoo uudelle seurakunnalleen, että hän haluaisi vähän uudistaa seurakuntaa ja tehdä siitä hiukan nykyaikaisemman, miksi kaikki katsovat seurakunnan harmaahiuksista matriarkkaa nähdäkseen ensin hänen reaktionsa. Seurakunnissa auktoriteetti on joskus oudoissa paikoissa. Kahdessa edellisessä seurakunnassani auktoriteetti oli talonmiehellä. Talonmiehellä oli viimeinen sana siinä, että mitkä toimintamuodot olivat ok ja milloin ja miten. Jos talonmies ei ollut samaa mieltä. Asioita ei tehty, ei ainakaan ilman tappelua. Toisessa seurakunnassa useat seurakunnan vanhinten vaimoista olivat itse nimenneet itsensä omien pienten tiluksiensa hallitsijoiksi. Perusseurakuntalainen ei tiennyt, että seurakunnassa oli työmuotoja tai vastuualueita, joissa heidän oma pastorinsa ei rohjenut kulkea.”

Tuossa edellisessä katkelmassa Berryessa Valley Churchin pastori Douglas Estes kiteyttää hyvin omat ajatukseni tai huolenaiheeni monen seurakunnan kohdalla. Olen läheltä nähnyt vastaavien valtataisteluiden uuvuttamia pastoreita, työmuotojen vastuuhenkilöitä ja olenpa oman osani noista myrskyistä käynyt itsekin läpi. Suomalaisessa (tai pohjoismaisessa) helluntaikentässä on ajateltu, että vanhimmisto johtaa seurakuntaa. Muualla maailmassa saattaa olla, että päävastuu on johtavalla pastorilla. Suomalaisen perushelluntaiseurakunnan johtoa saattaa hämmentää vielä hallitus, joka on lain edessä vastuussa. Seurakunnan hengellinen johto on siis vanhimmistolla ja käytännön asioiden hoitovastuu on hallituksella. Toisaalta, vaikka Raamattu puhuu vanhimmistosta, niin Suomen laki ei sellaista tunne. Suomen helluntaiseurakunnistahan valtaosa on yhdistyksiä. Useimmiten tämä niin sanottu kaksoishallinto toimii, mutta joskus tästäkin tulee ongelmia. Lain edessä vanhimmistolla ei ole mitään sanomista, jos hallitus päättää irtisanoa vaikkapa pastorin. Joskus samat henkilöt ovat mukana molemmissa, joskus ei. Soppaan voidaan lisätä vielä käsitteet: laajennettu vanhimmisto, johtoryhmä, tiimivastaavat tai solujohtajat.

Yksi klassinen esimerkki vaikkapa sisäisestä johtamisongelmasta voisi olla vaikkapa tilanne, jossa vanhimmisto hengellisenä johtajana haluaa järjestää jonkinmoisen hintavan kampanjan, mutta hallitus ei suostu siihen myöntämään varoja. Muistan tapauksen, jossa vanhimmisto päätti lähettää seurakunnan tilaisuuksia Streaming-lähetyksinä netissä, mutta hallituksen puheenjohtaja esitti, että ADSL-modeemia hallinnoi hallitus, joten heillä on oikeus päättää, mitä nettiin laitetaan. Samasta teemasta on olemassa monta muuta variaatiota. Toisaalta vahvojen sukujen tai yksilöiden mahti saattaa lamaannuttaa koko toiminnan. Pelko varakkaan seurakuntalaisen lahjoitusten loppumisesta saa päättäjät varomaan mitään sellaista päätöstä, joka voisi kyseisen seurakuntalaisen suututtaa. Ise asiassa monessa tapauksessa todellisen eteenpäin menemisen ja johtajuuden tilalle on tullut varpaisillaan miinakentässä pyöriminen. Mihinkään suuntaan ei päästä ja pitää varoa, ettei astu miinaan.

Kun maallisellakin tasolla sekavaan organisaatiomalliin lisätään teologiset käsitykset, on mahdollista saada tilanteet todella jumiin. Jälleen omaan kokemuspiiriini kuuluu tilanne, jossa johtava pastori koki toimintamuodon ”olevan Jumalasta” (Eli että työ on hyvä ja Jumalan innoittama ja siunaama asia) kun taas seurakunnan vanhimpana toimiva kertoi nähneensä enkeli-ilmestyksen, jossa enkeli kertoi häntä pysymään kaukana samasta työmuodosta. Tulkoon tässä sanottua, että kaikilla näillä henkilöillä oli ja on vilpitön, puhdas ja voimakas halu olla kuuliaisia Jumalalle ja he kokevat toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti. Kaikki eivät vain voi olla oikeassa samaan aikaan.

Haluaisin kuulla lukijoiden kokemuksia. Kerro vastaava tapaus, jossa johtajuus on hautautunut jonkin teknisen seikan, sukurasitteen tai vaikkapa vahvan talonmiehen alle. Kerro ilman nimiä, sillä toisen mustamaalaaminen ei ole tässä tarkoitus.

Read Full Post »

Kun tänä aamuna avasin aamunraikkaan PS:n, oli sen etusivulla juttu Lestadiolaispapista, joka käytti lapsia vuosia hyväkseen. Myöhemmin löysin saman jutun myös Helsingin Sanomien verkkosivuilta. Nopealla nettihaulla pääsee nopeasti kärryille pedofiilipappien, hyväksikäyttäjäpastorien, ahdistelijasaarnaajien ja muiden vastaavien toilailuista. Yhteistä tuntuu olevan, että liike kuin liike ja kirkko kuin kirkko on vaikeuksissa esiintulevien tapausten kanssa.

Mistä tämä kaikki oikein johtuu? Emmehän me lue lehdistä, että poliisit tai lentäjät tai veturinkuljettajat hyväksikäyttävät lapsia. Eivät edes opettajat tai urheiluseurojen toimijat pääse lähellekään niitä lukemia, mitä pappien touhuista kirjoitetaan (vaikka omat juttunsa heistäkin löytyy). Kuitenkin opettajilla ja vaikkaapa junioriseurojen valmentajilla on lähettyvillään lapsia siinä, missä kenties papeillakin. Osasyynä voi olla Raamattuakin tiukemmat moraalisäännöt, joita me ihmiset rakennamme aivan itse. Sitenhän me pyrimme Jumalalle kelpaamaan: tekemällä omia sääntöjä, joita noudattamalla kelpaamme. Joskus vain huomaamme tehneemme liian tiukkoja sääntöjä ja kun emme onnistu niitä noudattamaan, niin sitten repeää ja kunnolla. Mutta kun ei kaikilla ole katolisten pappien selibaattivaatimuksia tai sellaisia tiukkoja vaatimuksia, jotka ajaisivat omalla mahdottomuudellaan ihmiset rikollisiin ratkaisuihin. Mikä tässä siis oikein mättää?

Kerro oma ajatuksesi: Miksi juuri seurakunnissa tai kirkoissa tuntuu esiintyvän niin paljon hyväksikäyttötapauksia. Onko kyseessä vain median kannalta herkullinen aihe, joka myy vai onko kirkon tai seurakunnan sisäisissä rakenteissa erityisiä puutteita?

Read Full Post »

Saattaa olla, että Raamattu on jo tullut luettua läpi niin monta kertaa, että tarvitsee uutta materiaalia, mutta että ihan näin vapaasti haetaan innovaatiota..? Onko sinulle sattunut vastaava tilanne? Siis sellainen, että kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää? Muistan ainakin yhden valokuvan, jossa kaksi ihmistä katseli eri suuntaan. Henkilöillä oli syvyyssuunnassa eroa pari metriä, mutta kuvassa näytti, kun olisivat suudelleet. Näitä sattuu, mutta onko näiden perusteella liian helppo tuomita?

Read Full Post »

Raamattu

Ville Mäkipellon osuva poiminta vanhasta videon pätkästä toi mielen toisen videon, jossa Baptistipastori saarnaa innoittuneesti oikeasta virtsausasennosta. Itse asiassa jälkimmäisen videon toi tietoisuuteni jo aikoja sitten hyvä ystäväni Teemu Kunto, omassa blogissaan: sähköpaimen. Molemmissa videoissa pastorinvirkaa toimittava kaveri kertoo melko lailla palavasti kuinka ainoa oikea englannikielinen käännös on King James -versio. Tämän postauksen otsikon johdin toisen videon ajatuksesta, jossa kaverit ajattelivat polttaa kirjallisuutta, joka on saatanallista alkuperää. Heidän tapauksessaan siis kaikki muut Raamatun käännökset, useat kristittyjen kirjailijoiden kirjat ja niin edelleen.

Kuulinpa kerran Venäjällä työskentelevältä amerikkalaiselta, että ovat sielläkin jotkut vannomassa ehdottomasti venäjänkielisen King James -version nimeen!?! Olivat aivan yhtälailla ehdottomia ja muistivat kertoa, että muita Raamattuja lukemalla ei voi pelastua!?! Moista taustaa vasten yhdeksänkymmentäluvun aikana käyty kiistely suomenkielisten raamatunkäännästen oikeellisuudesta on aika laimeaa. Toki nopealla haullakin löytyy vaikkapa oheinen sivu.

Jotenkin en jaksa aina käsittää joukoissamme esiintyvää tarvetta olla aina ehdottoman oikeassa. Jos edellämainittuun soppaan lisää vaikkapa jostakin raamatunkääntäjien kirjasta löytämäni kertomuksen kilpikonnasta, saa koko touhu mukavaa lisämakua. Kilpikonnajuttu liittyy siihen yksinkertaiseen faktaan, ettei kaukaisen heimon kielessä ollut sanaa ”leipä”, koska eivät leipää syö. Niinpä teksti ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” muutettiin muotoon: ”anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen kilpikonnamme”. Mahtaa olla itsestään perkeleestä moinen Sanan raiskaus? Laitanpas tähän huvikseni pienen äänestyksen: Mikä on mielestäsi paras englanninkielinen käännös?

Read Full Post »