Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Onnellisuus’

kylttiNoin puolitoista kilometriä. Siinä on koko elämäni matka. Tai ei sitä vielä tiedä, mutta tuollainen matka oli Google Mapsin mukaan Malmin sairaalalta Pietarsaaren uudelle hautausmaalle. Malmilta matkani alkoi ja on luultavaa, että tuonne hautausmaalle se päättyy. Suokoon luoja, että se päivä on vielä kaukana.

Meillä oli tämän vuoden Jaakon Päivien aikaan myös luokkakokous. Itse asiassa Jaakon Päivät on suosittu ajankohta järjestää luokkakokouksia, koska kaupungissa on niin paljon muutakin nähtävää päivien aikana. Me järjestimme ABI-96 -vuosiluokan 20-vuotistapaamisen lauantaina 23.7. (Tai muut järjestivät, minä olin vain mukana nauttimassa.)

Luokkakokoukset ovat monella tapaa mielenkiintoisia tapahtumia. Omasta mielestäni on hienoa nähdä vanhoja koulukavereita, vaikka on selvää, ettei jokaisen kanssa ehtinyt olla kouluaikana kovin läheinen, varsinkin, jos satuttiin eri luokille. Jonkun kanssa eivät ehkä kemiat kohdanneet mutta taas toisen kanssa sitä oli kovinkin läheinen.

Moni jättää myös väliin luokkakokouksia. On selvää, että toisilla on vain kiireitä. Joku on ehkä muuttanut ulkomaille, eikä halua laittaa rahaa lentolippuihin ja jollakulla voi olla vaikkapa perhetilanne sellainen, että paikalle ei vain pääse. Samaan aikaan on kuitenkin niitäkin, jotka syystä tai toisesta eivät halua tai jopa kehtaa tulla luokkakokoukseen. He saattavat olla häpeissään oman elämänsä tilanteesta, työttömyydestä, lapsettomuudesta tai sinkkuudesta. Ikävää on sekin, että joku saattoi olla sen verran kiusattu kouluaikana, ettei halua enää olla missään tekemisissä koulukaveriensa kanssa.

Mielestäni on ikävää, jos joku kokee häpeävänsä omaa elämäänsä. Meistä jokainen tajuaa jo tässä vaiheessa, etteivät kaikkien unelmat toteutuneet, eivätkä kaikki päässeet haluamaansa kouluun ja työpaikkaan. Senkin me ymmärrämme, että joillekin myös ne toteutuneet unelmat ja työpaikat osoittautuivat pettymyksiksi. Harvalla meistä on sellainen ote elämään, että me taivutamme elämän omaan tahtoomme. Taitaa olla niin, että elämä taivuttaa meistä jokaisen.

Erityisen hienoa oli huomata, kuinka meidän luonteenpiirteemme olivat näkyvissä jo kouluaikana. Tottakai kaksikymmentä vuotta jättää jälkensä jokaiseen, mutta iloiset ihmiset olivat edelleen iloisia, rempseät rempseitä ja pohdiskelijat mietteliäitä. Kun me esittelimme itsemme taas toisillemme, niin moni Pietarsaaressa tai lähistöllä asuva sanoikin jotenkin vähättelevästi, ettei ole “tämän pidemmälle päässyt”. Vähättely on turhaa. Elämänlaatua, menestystä tai onnea ei mitata kilometreissä.

Oma isäni asuu nyt talossa, josta lienee 300-400 m hänen lapsuudenkotiinsa. Isi on maailman meriä kiertänyt ja aina tähän samaan pieneen kaupunkiin palannut. Onnellinen hän silti on. Pietarsaaren tunnuslause pitää kyllä paikkansa: “Koti on siellä, missä sydän asuu.”

Siispä, jos tuo puolitoista kilometriä osoittautuu elämäni matkaksi, olen silti onnellinen. Ja toiveeni on, että myös kaikki me, jotka huusimme kuorma-auton lavalta: “ABI YSIKUUS, KANSAKUNNAN TOIVO UUS!”, olisimme onnellisia, vaikka kansakunnan toivoiksi meistä ei ehkä loppujen lopuksi ollutkaan.

Mainokset

Read Full Post »

Kurjalle ovat pahoja kaikki päivät, mutta hyvä mieli on kuin alituiset pidot.” -Snl 15:15

Leena Parkkisen oivaltava kolumni sai minutkin jälleen havahtumaan helteiden keskeltä koneeni äärelle. Vaikka en ole kolumnissa mainitun kaltaista kylpyhuoneunelmaa tavoitellutkaan, huomaan kuinka usein on liian helppoa tavoitella jotakin kaukaista haavetta. On niin helppoa elää elämäänsä jossakin muutaman vuoden päässä. Kolmilapsisessa perheessä on melko paljon säpinää ja vipinää. Syömään opettelevien ja leikki-ikäisten lasten jäljiltä on joka paikassa ruuanmurusia, piilotettuja leivänpaloja, kerran käytettyjä parittomia sukkia ja tuhatmäärin leluja. Aamulla imuroitu keittiö on iltapäivällä kuin pommin jäljiltä. Minä en ole sen sortin ihminen, joka jaksaa siivota koko talon joka päivä. Tiedän, että sellaisiakin ihmisiä on, mutta meidän talouteemme ei ole sellaisia sattunut.

Joskus huomaan ajattelevani kaiholla sellaista aikaa, kun lapset ovat jo isoja ja voivat ainakin omat huoneensa siivota. Kaipaan aikaa, jolloin ketään ei tarvitse pukea, kenellekään ei tarvitse tuoda ruokaa ravintolassa ja ketään ei tarvitse käyttää vessassa juuri, kun olen saanut ensimmäisen palan lämmintä ruokaa suuhuni. Kaipaan taas mahdollisuutta mennä jonnekin miettimättä aina erikseen lastenhoitoa tai kaikkien mahdollisten vaatteiden pakkaamista. Kaipaan sitä, että minun ei tarvitse laittaa DVD:tä päälle eikä antaa pyöräilykypärää ylähyllyltä (jonne sen itse aina lattialta nostan).

Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa on kirjattuna ihmisen perusoikeudeksi onnellisuuden tavoittelu. Mahtaako tämä elämän oravanpyörä olla juuri sitä ainaista tavoittelua? Onkohan sitä koskaan onnellinen ihan vain juuri tähän hetkeen? On liian monta tarinaa miehistä, jotka raatavat pitkää päivää taatakseen perheelleen hyvän elämän vain huomatakseen, että perhe on mennyt. On liian monta kertomusta pareista, jotka rakentavat aina vain suurempaa taloa lapsilleen, kunnes eräänä päivänä etsivät toisiansa tyhjän kodin huoneista.

Minä luulen, että onnellisuutta ei voi tavoitella. Kun me luulemme juoksevamme onnellisuuden perässä taidammekin juosta siltä karkuun. Onni tulee sille, joka pysähtyy. Onni on pestä pienokaisen hampaat illalla. Onni on sateen ropina terassin kattoon. Onni jäätelö kesäisellä torilla ja onni on rauha sydämessä. Oletko sinä onnellinen?

Read Full Post »