Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Nuorisopastori’

Kevättalvi on upeaa aikaa. Lisääntyvän valon ja lämmittävän auringon myötä alkaa tosiaan uskoa elämän palaavan tänne Suomeenkin. Jotenkin sitä vain nauttii ulkoilustakin aivan toisella tavalla, kun kaamoksen alla kiristyneet leukaperät alkavat natisten vääntyä yhteen hymyyn kevään kanssa. Oman kevääni liikuntasuoritukset ovat suurelta osin menneet salibandyn merkeissä, joten ulkoliikunta on ollut kovin vähäistä ja satunnaista.

Kaikesta satunnaisuudesta huolimatta törmäsin viimeisellä lenkilläni vanhaan tuttavaani, joka on minun laillani joskus työskennellyt nuorisopastorina omassa seurakunnassaan. Meren aavalla jäällä kävellessään ei välttämättä törmää yhteenkään henkilöön – eikä sitä välttämättä edes kaipaa – joten jonkinasteinen sattuma tai johdatus taisi osaksemme sattua. Pakollisten kysymysten ja koirien ihailun jälkeen pyysin kaveria vieraaksemme uuteen seurakuntaamme. Mies vastasi: ”Mä en halua. Olen kurkkuani myöten täynnä seurakuntaa. En enää kaiken tapahtuneen jälkeen.”

Oli kurjaa nähdä, kuinka syvät haavat tämä työtoverini oli saanut. Muistan, että aikoinaan hän oli kovinkin innokas ja idearikas kaveri täynnä energiaa ja halua työntekoon. Minä en edes kunnolla tiedä, että mitä kaikkea lienee tapahtunut, mutta mielestäni hänen kaltaisiaan ihmisiä ei olisi missään organisaatiossa varaa menettää. Jotakin ikävää on silti pakko ollut tapahtua, kun yhden seurakunnan koettelemukset estävät tutustumasta mihinkään seurakuntaan. ”Haluan olla vain omissa oloisssani”, mies lopetti.

Kuin kohtalon oikusta olin samana päivänä kysellyt aivan toiselta pastoriystävältäni hänen kuulumisiaan. Pikaisten terveistensä lomassa tämä toinen pohti sitä, miksi ei ollut toteuttanut lähtöään omasta seurakuntakuviostaan jo paljoa aiemmin. Hän totesi vielä, että mitä enemmän on aikaa kulunut, sitä tyytyväisempi hän on päätökseensä. Näiden kahden toisistaan tietämättömän ihmisen kommentit saivat minut pohtimaan asiaa.

Minä olen kasvanut hengellisissä piireissä. Lapsena istuin mukana tilaisuuksissa ja piirtelin lentokoneita hakaristeineen päivineen vihkooni. Myöhemmin, kun piirtäminen ei enää kiinnostanut, mutta saarnakaan ei juuri puhutellut – johtuen ihan minusta itsestäni – keksin uusia tapoja kuluttaa aikaani. Olen jopa lukenut hengellisen laulukirjan johdantotekstin moneen kertaan läpi, kun olen ollut liian laiska keskittymään puheeseen. Koko elämäni olen saanut seurata ihmisten ja ideoiden tulevan ja menevän.

Olen vuosien varrella nähnyt melko monta innokasta, energistä, luovaa, aktiivista ja kyvykästä ihmistä. Moni heistä on halunnut tuoda oman osaamisensa seurakunnan käyttöön. Silti liian moni on jättänyt touhun sikseen. Joku on saattanut siirtyä luonnollisesti aktiivivaiheesta ikäänkuin jäähdyttelemään tehden tilaa nuoremmille. Silti liian moni on mielessään sanonut: ”Mä en halua tulla enää seurakuntaan. Koskaan.” Sen päätöksen he ovat pitäneet.

Minä luulen, että seurakuntien kautta tehtävä hengellinen työ, syvä vakaumus ja luja usko voivat olla ihmisen elämän merkittävimpiä voimanlähteitä ja merkityksen tuojia. Uskon myös, että hengelliseen työhön liityvä reviiritaistelu, syvän vakaumuksen aikaansaama ehdottomuus ja lujan uskon mahdollistama manipulointi voivat lyödä ihmiseen mitä syvimpiä ja kipeimpiä haavoja. Vastuu on meidän.

Mainokset

Read Full Post »

Yksi tämän ajan esiin nostamista termeistä on ”sukupolvikuilu”. Puhutaan journalismin sukupolvikuilusta tai mediankäytön, politiikan tai jopa tekijänoikeusmoraalin sukupolvikuilusta. Itse olen aina ollut kiinnostunut sukupolvikuilusta seurakunnassa ja siitä, miten sen voisi ylittää, ohittaa tai kiertää. Korpialttarin ensimmäinen postaus liittyikin asiaan melko läheisesti. Tosiasiaksi jää, että monessa suhteessa maailma muuttuu niin rajusti, että vanhat ja vakiintuneetkin käsitteet ja tavat jäävät jälkeen. Tuntuu siltä, että nopeasti muuttuvassa maailmassa nopea reagointi on avaintekijä. Joskus liian hidas reagointi johtaa vain kalliisiin ja turhiin ratkaisuihin.

Yhtenä lievenpänä esimerkkinä seurakunnallisesta hidastelusta käy vaikkapa puheiden taltiointi. Seurakunnat nauhoittivat puheita vuosikausia C-kasetille. Niitä sitten monistettiin myytäväksi ja kuunneltavaksi. Kun sitten tallennusmedia vaihtui CD-levyihin, useimmat seurakunnat pohtivat ja jahkailivat, että kannattaako satsata CD-tallentimiin ja CD-levyihin. Vanhempi sukupolvi saattoi olla täysin tyytyväinen kasettien kanssa touhuamiseen, kun nuoremmat möivät kasettinauhurinsa pois (tai antoivat jollekulle vanhemmalle, joka kenties vielä voisi soitinta jossain tarvita) ja hankki CD-soittimen. Kun sitten seurakuntakin lopulta osti CD-tallentimet, oli aika jo ajanut ohi ja ääntä kuunneltiin MP3-soittimilla ja iPodeilla ja podcasteinä. Tästäpä joku vanhempi saikin aiheen huomauttaa, että ei nuorille kannata mitään ostaa, kun ei kukaan edes käytä laitteita. Saattaa olla, että nuorten bändi haluaisi uusia äänentoistolaitteita, mutta kun ne vuosien pohdinnan jälkeen satsataan, on bändi mennyt jo menojaan.

Toinen erityispiirre seurakunnallisessa sukupolvikuilussa on se, että monen seurakunnan päättäjät ovat sodan jälkeisessä puutteen ja säästäväisyyden ajassa kasvaneita. Heidän ajatusmaailmaansa kuuluu säästäminen ja tavaroiden korjaaminen ennen uuuden ostamista. Niinpä sitten seurakuntien varastot ovat pullollaan vanhoja miksauslaitteita, soittimia, piirtoheittimiä ja kopiokoneita, joita vanhat eivät osaa korjata ja nuoret eivät halua korjata.

Nämä kaksi esimerkkiä eivät ole vakavimmasta päästä ongelmia. Ne ovat kuitenkin esimerkkejä samankaltaisesta sukupolvien välisestä kuilusta, jolla on paljon vakavammat seuraukset. Kun seurakunnan työssä sovelletaan samoja perusperiaatteita: ”jahkailua, kunnes tilanne on jo ohi” ja ”ei vielä tehdä uutta, korjataan tuo vanha”, niin pulassa ollaan. Olen taas viime aikoina saanut nähdä, kuinka ilmeiset ovat tämänkaltaisen ajattelun aikaansaamat ongelmat. Liian moni nuorisopastori kamppailee turhautumisen keskellä jaksamisensa kanssa. Ongelman ydinhän on siinä, että paikkakunnalla, josta nuoret muuttavat opiskelujen tähden nopeasti pois, on nuorisopastorilla vain muutama vuosi aikaa opettaa nuorille seurakuntaelämän perusteita. Sinä aikana pitäisi saada luotua niin vahva nuorisokulttuuri, että kun ensimmäinen sukupolvi lähtee pois on uusia jo innolla mukana.

Jos esimerkiksi kolmen vuoden aikana on luotu upea nuortentoimintakulttuuri tietylle paikkakunnalle, on varmaa, että se vetää lisää nuoria mukaansa. Jos taas kolme vuotta tapellaan tai väitellään tuon kulttuurin oikeellisuudesta, uusia ei tule ja poislähtevät kiittävät Jumalaa, kun pääsevät pois. Kaiken keskelle jää vain nuorisopastori kokoamaan työtään raunioista.

Read Full Post »

Aina joskus korpialttarillakin synkistellään oikein maailmanlopun tunnelmissa. Tänään on sellainen päivä. Joskus sitä kantaa koko maailman murheita omilla harteillaan. Eipä ole kauaa siitä, kun nuorisopastoreiden seminaarissa joku haastoi meitä kaikkia tekemään osamme koulutyön hyväksi. Siinä sitten yksi nuorisopastoreista melko lailla väsyneenä totesi, ettei vaan repeä joka touhuun, ja käveli ulos.

Samoissa tunnelmissa olen joskus itsekin. Työni puolesta kuulen aika ajoin Islamin uhkasta ja kasvavasta antisemitismistä. Toiset tietävät kertoa EU:n sisäisestä mädännäisyydestä ja joku maalailee kuvia Euroopasta, jossa kristityillä ei ole sijaa. Maahanmuuttajien mukanaan tuomat ongelmat vaativat huomiotani.  Iranin ydinaseuhka ja Venäjän mahdolliset suurvaltahaaveet ovat kaikki asioita, joilla minuakin haastetaan toimimaan.

Samaan aikaan pitäisi huolehtia ilmastosta, Aids-ongelmasta, ihmiskaupasta, köyhyydestä ja työttömyydestä. Vettä ja ruokaa ei riitä kaikille, joten on oltava kiitollinen omastaan. Vaatteet pitää käyttää loppuun, kun köyhillä ei ole vaatteita. Muovipulloista ei saa juoda, ettei saastuta. Ruokaa ei saa jättää, kun Afrikassa ei ole ruokaa. Liikaa ei saa syödä, ettei ole lihava länsimaalainen. Aina on hyvä muistaa, että jos kaikki eläisivät niin kuin minä, niin maailma tuhoutuisi, räjähtäisi ja musertuisi rusinaksi. Ja se olisi minun vikani.

Ydinvoimaa ei saa käyttää. Koskia ei saisi padota. Tuulta ei ole ja aurinko ei paista. Puuta ei saa polttaa ja omakotitalossa ei saa asua. Sähköä ei saa käyttää ja öljy on perkeleestä. Muovipussit ovat suurta vääryyttä ja paperipussit muuten vaan ilkeitä. Bioöljy vie viljelymaita ja autolla ajavat vain itse paholaiset.

Joskus vain tuntuu, ettei repeä ihan joka touhuun. Joskus minäkin haluaisin vain kävellä ulos.

Read Full Post »