Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Netmission’

Syksy on suomalaisessa yhteiskunnassa sopivaa aikaa uusien projektien käynnistämiseen. Lomat on lusittu ja keskimäärin surkea syyssää pitää ihmiset sisällä kodeissaan. On aikaa pohtia tulevaisuutta, kun helle ei enää turruta aivoja.

Me päätimme jo keväällä kokeilla pienimuotoista mainoskampanjaa Vedä Henkeä -seurakunnan nimissä. Vaihtoehtoina nyt tässä vaiheessa olivat vain internetmainonta ja lehtimainonta. Facebook-sivuilla on jo mukavasti kävijöitä ja seurakunnan nettisivujen toinen sukupolvi on työn alla. Kuitenkin ihan lanseerausmielessä selkeä lehtimainoskampanja on mielestäni paras. Ennenkuin päädyin lehtimaokseen, ajattelin mainostaa toimintaamme Netmissionin ja Ristin voiton kautta, mutta se ei onnistunut eikä ollut edes kovin hyvä idea. Seurakuntammehan toimii Pietarsaaressa ja pietarsaarelaisia varten, joten helpoiten saamme itsemme ihmisten tietoon mainostamalla paikallislehdessä. Ei ehkä trendikästä, mutta toimivaa! Sitäpaitsi en ole ollenkaan varma, että onko tavoittelemisen arvoista kerätä ihmisä ”vain” Facebook-sivuille, jos heitä ei muuten saa innostettua mitenkään. No, se on toinen juttu se…

Siispä lokakuun ajan, joka sunnuntain Pietarsaaren sanomissa on tarkoitus olla kuvan kaltainen mainos. Mainoksen on tottakai suunnitellut Mika Tervaskangas, ystäväni ja loistava mainosmies. Neljän eri iskulauseen kautta kerromme Pietarsaarelaisille, keitä me olemme. Erilainen seurakunta erilaiselle ihmiselle. Ainutlaatuinen seurakunta ainutlaatuiselle ihmiselle. Rikkinäinen seurakunta rikkinäiselle ihmiselle ja onnellinen seurakunta onnelliselle ihmiselle. Vedä Henkeä -seurakunnan ydinarvoihin kuuluu toisten seurakuntien työn arvostaminen. Me emme koe olevamme kilpailijoita kenenkään kanssa. Me uskomme, että on ihmisiä joille meidän seurakuntamme on paras seurakunta. Uskomme myös, että on ihmisiä joille joku toinen seurakunta on paras seurakunta.

Jos luet Pietarsaaren sanomia, etsi lehdestä meidän mainoksemme. Leikkaa se leikekirjaan talteen, niin voidaan vuosien päästä istua takkatulen loimussa ja muistella: Oi niitä aikoja…

Liitän tähän myös uusimman esittelyvideomme…

Read Full Post »

Olen ottanut tavaksi antaa itselleni siedätyshoitoa. Käyn aina silloin tällöin läpi vihapostia tai haukkumakirjeitä. Selailen myös netistä löytyvää arvostelua työtäni tai persoonaani kohtaan. Paljossa hyvässäkin profiloitunut Netmission on valitettavasti myös monien änkyräuskovien ja ortodoksihelluntailaisten temmellyskenttää ja sieltä voi poimia monta tehokasta annosta sietokyvyn kasvattamiseksi.

Rick Warren, Graig Groeschel, Bill Hybels ja kymmenet muuta kokeneet Jumalan palvelijat muistavat painottaa usein, että tulet aina saamaan vastustusta. En ole siis siitä hämmästynyt. Olen kuullut rajua kritiikkiä ja avoimen halveksuvaa kommentointia ihmisiltä, joiden teknisesti pitäisi olla samalla puolella. Tästä minua jatkuvasti muistuttaa psalmi 55 ”Sillä ei minua herjaa vihollinen-sen minä kestäisin-eikä minua vastaan ylvästele minun vihamieheni-hänen edestään minä voisin lymytä; vaan sinä, minun vertaiseni, sinä, minun ystäväni ja uskottuni, jonka kanssa me elimme suloisessa sovussa, yhdessä vaelsimme Jumalan huoneeseen juhlakansan kohinassa!”. Tajuan ja ymmärrän sen, että kovin kritiikki tulee usein läheltä.

Se, mikä minua kuitenkin ihmetyttää, on Jumalan sanomaton hyvyys. Pidimme juuri Vedä Henkeä -seurakunnan ensimmäisen viikonloppuleirin Svedjan leirikeskuksessa. Monien vastoinkäymisten jälkeen moni tiesi jo odottaa hyvää leiriä. Silti erityisesti sunnuntain yhdistetty raamattusetti ja ehtoollinen oli kaikessa pyhyydessään uskomaton kokemus. Se oli yksi niistä hetkistä, kun voi aidosti vain istua alas ja katsoa mykistyneenä, kun Jumala tekee työtään. Ihmiset rukoilevat yhdessä ja kaikilla tuntuu olevan aikaa viipyä paikallaan pitkään kaiken sanottavan loputtua. Vaikka olen saanut etuoikeuden olla monilla upeilla leireillä, en ole aivan tuollaista kokenut vuosikausiin. Yksinkertaisissa lauluissa ja pelkistetyssä ehtoollishetkessä oli jotakin sellaista, mitä en unohda pitkään aikaan.

Arvostelu jatkuu. Tulen siis jatkamaan satunnaista siedätyshoitoani. Olen kuitenkin viikonlopun kokemusten jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä, että olemme oikealla tiellä. Olen syvästi tietoinen saamastamme kutsusta ja teemme kaikkemme tehtävämme suorittamiseksi. Arvostelijoille vastaan parin tutun kaverin sanoin: ”Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa”.

Ps. Kiitos jokaiselle mukana olleelle. Teidän vuoksenne jaksan taas käydä kohti syksyä.

Read Full Post »

Kesän kynnyksellä avattiin vihdoinkin uusi Hengenveto.fi -sivusto. Nyt jo kolmanteen kehitysversioonsa ehtinyt sivusto on ainakin allekirjoittaneen mielestä tyylikkään ja nuorekkaan näköinen. Perinteisessä juhannuskonferenssissa olivat sivuston taustavoimat Janne Maunumäen johdolla esittelemässä sivustoa kiinnostuneille.

Vedä Henkeä -seurakuntaa ja Hengenveto.fi -sivustoa sekoitetaan toisiinsa melko usein. Syyt ovat ilmeiset, ovathan molemmat nimet johdettu samankaltaisesta ajatuksesta. Ihan vain avoimuuden nimissä ja sekaannusta välttääkseni kerron lyhyesti taustaa molemmista.

Hengenveto.fi -domain varattiin alunperin Pietarsaaren helluntaiseurakunnan käyttöön. Ideana oli tavoitella Internet -ajan nuoria raportoimalla netissä seurakunnan nuorten toiminnasta. Melko nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että raportoitavaksi kelpaavaa toimintaa ei oikein ollut, vaan sitä piti kehittää. Hengenveto.fi -sivuston rinnalle syntyi siis talk show -tyyppinen Vedä Henkeä-ilta. Looginen paketti syntyi siis tyylikkäästi lavastetusta ja teemoitetusta live-illasta, josta pyrittiin nopeasti uutisoimaan omalla Hengenveto.fi -sivustolla.

Hengenveto-sivuston toimivuus huomattiin laajemmaltikin ja mukaan halusi muitankin seurakuntia. Syntyi ajatus koko sivuston laajentamisesta valtakunnalliseksi nuorisotyön työkaluksi. Prosessi oli toki työläs ja monivivahteinen, mutta todettakoon vain, että nyt avatut sivut ovat tuon prosessin eräänlainen päätepiste. Kun Hengenveto.fi siirtyi valtakunnalliseksi työkaluksi, sen hallinta siirrettiin Avainmedialle ja Netmissionille. Samalla yhteys Vedä Henkeä-iltoihin luonnollisesti lakkasi.

Vedä Henkeä -seurakunta on vuoden 2010 alusta toiminut itsenäinen seurakunta, jonka vastuuhenkilöt olivat keskeisinä tekijöinä mukana alkuperäisten Vedä Henkeä -iltojen järjestämisessä. Valmiiksi lanseerattu nimi ja jo hyväksi koettu konsepti olivat osasyynä siihen, että uusi seurakunta päätti ottaa käyttöönsä Vedä Henkeä -nimen. Seurakunnan nimi olisi siis voinut olla aivan joku toinenkin, mutta tämä vaihtoehto tuntui olevan enemmistön mieleen.

Näin siis lyhyt selonteko selvennykseksi. Hengenveto.fi ja Vedä Henkeä -illat ovat joskus olleet samaa kokonaisuutta, mutta tänä päivänä sivusto ja Vedä Henkeä -seurakunta ovat täysin itsenäisiä toimijoita.

Kysy, jos haluat tarkennuksia.

Read Full Post »