Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Negatiivisuus’

susMielessäni on viime päivinä pyörinyt vanha, ja moneen kertaan kerrottu cherokee-intiaanien legenda. Tarinan mukaan iäkäs cherokee-intiaani kertoo pojanpojalleen kuinka jokaisen ihmisen sisällä käydään taistelua. ”Poikaseni”, mies sanoo, ”sisällämme asuu kaksi sutta ja ne taistelevat jatkuvasti keskenään.”

“Toinen susista on paha. Se on vihaa, kateutta, mustasukkaisuutta, surua, katumusta, ahneutta, itsesääliä, häpeää, halveksuntaa, huonommuutta, valheita, väärää ylpeyttä, ylemmyydentunnetta ja egoa.”

“Toinen susista on hyvä. Se on iloa, rauhaa, rakkautta, toivoa, tyyneyttä, nöyryyttä, ystävällisyyttä, hyväntahtoisuutta, empatiaa, anteliaisuutta, totuutta ja uskoa”

Poikanen mietti isoisän kertomusta hetken ja kysyi sitten: ”Kumpi susista sitten voittaa?”

Vanha cherokee vastasi vain: ”Se, kumpaa ruokit”

Mitä tuohon sudenruokintaan tulee, niin itselleni oli aikoinaan Facebookista ehtinyt muodostua melkoinen ruokinta-automaatti tuolle pahalle sudelle. Jopa siinä määrin, että pienestä pahasta sudesta oli kasvanut jo iso paha susi. Kenties olin tehnyt vääriä valintoja päästäessäni tai pyytäessäni kavereikseni sellaisiakin ihmisiä, joiden linkittämät asiat, uutiset tai artikkelit ruokkivat vain kaikkea negatiivista sisälläni. Usein samat ihmiset eivät myöskään kommentoinnissaan edustaneet valoisinta tulevaisuudenuskoa tai muutenkaan positiivista maailmankatsomusta.

Ja kun aikasi seuraat kaikkea negatiivista, tulet huomaamattasi ruokkineeksi pahaa sutta sisälläsi. Tai niin ainakin minulle kävi. Edellisen postaukseni aikaan olin vielä jättänyt jäljelle Instagram-tilini, mutta jokin aika sitten poistuin sieltäkin. Ja toisin kuin moni tuulella käyvä luonnonlapsi, minä en tee comebackia palveluun, josta olen kerran lähtenyt. Omalla kohdallani viimeinen niitti oli Instagramin siirtyminen algoritmipohjaiseen kuvien esitystapaan. Toisin sanoen Instagram tietää mielestään parhaiten, mitä kuvia haluan nähdä. Ei kiitos, olen aikuinen ja osaan tehdä valintoja itse. Samalla on todettava, että myös Instagram on muuttunut paljon alkuajoista. Kauniiden kuvien ja hienojen oivallusten sekaan on tullut loputon määrä hämäriä mietelauseita ja kuvia, jotka ovat niin lähellä pornoa, kuin vain voi ilman, että sääntöjä rikotaan. Pitäkää tunkkinne! (Lisäys 10.1.2017: Palasin kuitenkin Instagramiin. Valitsen vain tarkemmin seurattavani, niin höttöiset mietelauseet ja pehmoporno pysyy poissa. Tuulella käyn siis minäkin.)

Mutta sen olen huomannut täällä somettomuudessa eläessäni, että on ihanan rauhallista ja mukavaa. Ei tule koko ajan eteen pseudotieteellisiä maahanmuuttotutkimuksia, vainoharhaisia tulevaisuudenkuvia tai maailmanloppua ennakoivia välimallin profeettoja. Saa ihan vain keskittyä tähän normaaliin elämän ja arjen haastavuuteen. Enkä nyt tarkoita, että siellä Facebookissa tai Instagramissa olisi ollut vain huonoa ja negatiivista, mutta yllättävän paljon sitäkin siellä oli. Enkä minä yksinkertaisesti halua ruokkia sitä sutta sisälläni, joka elää yltäkylläistä elämää negatiivisuuden voimalla. En suosittele sitä sinullekaan.

Ehkäpä sinäkin pysähdyt miettimään, että kumpaa sutta sisälläsi ruokitaan ja kuka sitä ruokaa oikein tarjoaa.

Mainokset

Read Full Post »

Tällaisena urbaanina city-ihmisenä sitä aina silloin tällöin unohtaa, että Suomen metsiin ja luontoon kuuluvat erottamattomasti myös hyttyset. Kesäkuun puolivälissä perheemme piipahti sukuloimassa keski-Suomessa. Viitasaaren Vuorilahdella sijaitseva vanha Ruuskan sukutila on muodostunut mieluisaksi ja rauhalliseksi kesäviettopaikaksi melkein koko suvulle ja monet upeat kesähetket on tullut vietettyä luonnonkauniin tilan pihapiirissä.

Viime vierailukerralla ärhäkkäät hyttyset tosin söivät parasta terää nautinnosta. Tai kyllähän niiden inisijöiden kanssa päivällä pärjää, mutta ensimmäisenä yönä raolle jäänyt aitan ovi toi noita pikkuriesoja sisälle nukkujien harmiksi. Muistan heränneeni aamuyöllä neljän aikaan hyttysen inistessä korvassani. Aloittelin siinä sitten kännykän taskulampun valossa yöllisen hyttysmetsästykseni ja olin pääsyt toiselle kymmenelle tapettujen inisijöiden määrässä, kunnes viimein vaivuin vielä hetkeksi horrokseen. Päätin vakaasti, että seuraava yö olisi toisenlainen.

Seuraavana iltana aloitimme jo hyvissä ajoin hyttyssavujen polttamisen ja pidimme aitan ovea tiukasti kiinni. Illalla tein kolme erillistä reissua huoneeseen ja tapoin aina kaikki löytämäni hyttyset joita toki oli kerta kerralta vähemmän. Nukkumaan mennessämme tukimme vielä ovenraot ja oksanreiät ja laitoinpa vielä ostamani korvatulpatkin korviini. Ei enää hyttysten ininää.

Metsästykseni onnistui loistavasti. Kukaan ei koko yönä herännyt hyttysten ininään. Minulla oli tosin kova päänsärky kaikkien hyttyssavujen jälkeen, mutta se on toinen tarina se. Kuitenkin, kun makasin sängylläni odottamassa unen tuloa, tajusin kuulevani silti jatkuvasti ininää. Olin niin tottunut kuuntelemaan pienintäkin viitettä lähestyvästä vinkujasta, että ’kuulin’ ininää jopa korvatulppieni läpi. Kuulin ininää sielläkin, missä sitä ei ollut.

Aamulla mietin, että niin taitaa olla asianlaita jopa elämän suurempien inisijöiden ja kitisijöiden kanssa. Kun aikasi kuuntelet kaikkea negatiivista ininää ja tyhjänpäiväistä kitinää, niin alat kuulla ininää sielläkin, missä ei olisi siihen tarvetta. Alat nähdä negatiivisuutta silloinkin, kun kaikki on hyvin. Ehkäpä mekin joskus totumme odottamaan lähestyvää inisijää niin paljon, että unohdamme nauttia elämästä silloin, kun kaikki olisi hyvin.

Haastavaa on kai se, että hyttysen voi aina läpsiä hengiltä, suurempia kitisijöitä ei…

 

Read Full Post »