”Musiikki on ihmeellinen lääke, joka voi rauhoittaa sinua tai sytyttää sinut. Paras musiikki vie sinut lähelle Jumalaa.” – Rick Warren.
Musiikissa on voimaa. Moni meistä on tehnyt upeita mielikuvamatkoja nuoruuden kesiin tai lapsuuden muistoihin yhden ainoan kappaleen kuljettamana. Aina ei musiikin tarvitse olla erityisen hyvää (mitä hyvä musiikki sitten onkaan), kunhan se vain liittyy johonkin tiettyyn hetkeen elämässäsi. Itse törmäsin hiljattain Matchboxin ja Shakin’ Stevensin musiikkiin, joka soi lapsuuteni mummolareissuilla Saabin kasettisoittimesta taukoamatta. Voin vieläkin muistaa ohikiitävät maisemat, äidin ja isin auton etupenkillä, viimeiset mutkat tiessä ja kääntymisen mummolan pihaan aina, kun kuuntelen edellämainittua musiikkia.
Ehkäpä musiikin voima on myös joskus koettu pelottavaksi. Erityisesti seurakuntakuvioiden kasvatit saattavat muistaa, kuinka välillä ei saanut edes Elviksen Gospel-levyjä kuunnella. Musiikkia luokiteltiin maalliseen ja hengelliseen musiikkiin ja edellinen oli tietenkin Perkeleestä. Jälkikäteen surkuhupaisia, mutta aikanaan kovinkin vakavia olivat myös parannuksentekoyritykset maallisen musiikin kuuntelusta. Levyjä ja kasetteja annettiin pois tai radikaaleimmissa piireissä jopa poltettiin. (Ei sentään tanssittu rovion ympärillä.) Eräs veljeni ystävistä heitti kaikki levynsä rautasillalta alas. Mukana menivät myös veljeltäni lainassa olleet levyt. Loppujen lopuksi kokoelmat aina kuitenkin täydentyivät uusilla levyillä. Entisaikojen hengellinen musiikki kun oli yksinkertaisesti laadullisesti aika surkeata. Tänään on sentään jo huippuluokan artisteja ihan kaikilla musiikin alueilla.
Maailma oli toki monella tapaa mustavalkoisempi ennen. Siksi jaksan jotenkin ymmärtää 70-luvulta alkanutta radikaalia suhtautumista musiikkiin. Radikaalia suhtautumista kun riitti lähes asiaan kuin asiaan ihan ilman hengellistä kontekstiakin. Joskus minua kuitenkin häiritsee se, että tapaan samaan ajattelumalliin ihan näin armon vuonna 2011. Loppukesällä törmäsin ohimennen nuoreen mieheen, joka oli kovin vakuuttunut siitä, että meidän pitäisi tehdä parannus ”maallisen” musiikin kuuntelusta. Sukeltamatta sen syvemmälle asian teologisiin nyansseihin totean vain, että loppujen lopuksi minun kävi jotenkin sääliksi tuota miestä. Ei sillä, että hän olisi sääliäni kaivannut ja uskon, että hän puolestaan koki säälivänsä minua.
Asia tuli tässä mieleeni, kun hyvä ystäväni kävi meillä kylässä. Erinomaisen laulajana tunnettu ystäväni oli ollut vieraana keski-suomalaisessa seurakunnassa ja laulanut tämänkin blogisivuston kommenteissa esiintyneen ”Maailma on kaunis” -kappaleen. Yleisö oli ollut haltioissaan ja joku oli kokenut Pyhän Hengen läsnäoloakin kappaleen aikana. En epäile hänen läsnäoloaan, sillä koen itse aivan samoin kyseistä kappaletta kuunnellessani. Olisin vain ollut halukas näkemään, että olisiko tilanne muuttunut, jos kuulijoille olisi mainittu Irwin Goodmanin, Olli Lindholmin tai Vesa-Matti Loirin levyttäneen kyseisen kappaleen. Eli jos kuulijoille olisi kerrottu, ettei se ole millään tavalla hengellinen kappale. Ehkä se ei sitten olisikaan ollut niin hyvä kappale? Siis vähän samaan tapaan, kuin tuo edellämainittu Elviksen Gospel-musiikkikin oli joissakin piireissä ikäänkuin takautuvasti pilaantunut hänen myöhemmän ”maallisen” uransa vuoksi. Mene ja tiedä.
Minun sielulleni musiikki on lääkettä. Yli kahdentuhannen kappaleen kokelman voimin olen ajanut tämän maan teitä ristiin rastiin. Olen autossani musiikkia kuunnellessani itkenyt, nauranut, laulanut ja huutanut. Olen käynyt läpi koko tunneskaalani laidasta laitaan ja kaiken jälkeen ollut entistä kiitollisempi Jumalalle elämän lahjasta ja musiikista.
Korpialttari 