Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Mark Batterson’

[Ajatuksia Mark Battersonia mukaillen]

Kun Jeesus tuli maininneeksi muinoin, että taivasten valtakunta kuuluu lasten kaltaisille, on moni joutunut miettimään tuon ajatuksen sisältöä. Lapsissa havaitsee monta sellaista kykyä, jotka ovat itseltä jo kadonneet syvälle suojamuurien alle. Luin hiljan tutkimuksesta, jonka mukaan 98% kolmivuotiaista aina viisivuotiaisiin asti luokitellaan neroiksi erilaisessa ajattelussa (divergent thinking) kun vain 2% yli kaksikymmentäviisivuotiaista on neroja. Erilainen ajattelu on sitä kuuluisaa kykyä ajatella kaavasta poikkeavasti tai kuten englantia puhuvat ystävämme sanovat: ”Think outside the box”.

Eräs äiti kirjoittaa:
”Milloin tahansa tyttäreni haluaa olla joko prinsessa tai koiranpentu. Häntä eivät rajoita sen enempää sukujuuret kuin genetiikkakaan. Poikani kertoo haluavansa olla rokkitähti, ritari, roskakuski, lehtienjakaja, astronautti, viidakko-opas tai Aladdin ihan sen mukaan millä tuulella hän on. Kummallekaan ei tule mieleen, että he eivät voisi tehdä näistä jotakin.”

Toinen tapa kuvailla samaa asiaa on Gordon MacKenzien havainto ala-asteikäisistä lapsista. MacKenzie tapasi kysyä koko luokalta: Kuinka monta taiteilijaa täällä on? Vastaukset vaihtelivat. Ekaluokkalaiset yleensä nostivat kaikki kätensä ja heiluttivat niitä innokkaasti. Toisella luokalla enää puolet oli taiteilijoita, kolmannella 30% ja kuudennella enää vain yksi tai kaksi lasta nosti varovasti kätensä. MacKenzie totesi, että jokaisessa koulussa tuntui olevan tapana haihduttaa luova älykkyys. Ei tarkoituksella, mutta jonnekin se vai tuntui katoavan. MacKenzie sanoo: Kohdusta hautaan meillä on valtavat paineet olla normaali.

Me haluamme olla normaaleja. Niinpä teinit pukeutuvat samoihin merkkivaatteisiin, kuuntelevat samaa musiikkia ja hengaavat samoissa paikoissa. On helpompaa olla normaali. Seurakunnistakin voi tulla paikkoja, joissa kaikki näyttävät samalta, puhuvat samoin, ajattelevat samoin ja pukeutuvat samoin. Pahimmillaan tästä kaikesta tulee jonkinlainen pyhyyden mittari. Kunhan et vain sano vääriä asioita tai käy väärissä paikoissa, olet ihan normaali. Se ei tietenkään ole oikein, mutta se on todellisuutta monessa seurakunnassa.

Me kuitenkin tarvitsemme tuota erilaista ajattelua. Me tarvitsemme erilaisuutta niin yhteiskunnassa, kuin seurakunnassakin. Me tarvitsemme niitä, jotka osaavat ajatella asioita, joita muut eivät ajattele. Me tarvitsemme rohkeutta kokeilla asioita, joita muut eivät kokeile. Me tarvitsemme sitä lapsen kaltaisuutta, joka ei mieti rajoituksia vaan näkee unelmia. Se ei ehkä ole normaalia. Se voi olla jopa vähän outoa.

Oikeastaan meidän kannattaisi olla ihanalla tavalla outoja. Vähän sellaisia kuin Phoebe vanhassa Frendit – tv-sarjassa. Olisi hienoa, jos me löytäisimme sen kadonneen taiteilijan sielustamme. Olisi upeaa, jos olisimme taas nerokkaita erilaisella tavalla ajattelijoita. Olisi hienoa, jos me edustaisimme kaikkea sitä erilaisuutta, jota maailmasta löytyy. Ehkäpä yritämme jatkossa olla vähemmän normaaleja ja enemmän outoja. Se voisi olla terveellistä.

Read Full Post »

Mark Batterson kertoo loistavassa kirjassaan: In a Pit with a Lion on a Snowy Day seuraavaa:

”Vastustus on usein mahdollisuuksien kylvömaata. Vaikeilla olosuhteilla on taipumus saada meistä esiin parhaimmat ominaisuutemme. Villit leijonat saavat esiin rohkeimmat soturit aivan kuten myrskyisät meret kasvattavat parhaita merimiehiä. Vastustus on usein siunaus valepuvussa. Me unelmoimme painovoimattomasta tilasta. Haaveilemme siitä, että elämässämme ei olisi ongelmia tai haasteita. Biologisesta näkökulmasta painovoimattomus on terveydelle haitallista. Astronautit, jotka viettävät pitkiä aikoja painovoimattomuudessa kärsivät vakavista seurauksista. Ilman vastusta he menettävät lihasmassaansa ja heidän luidensa tiheys heikkenee. He kärsivät kohonneesta verenpaineesta ja sydämen tykytyksestä. Kun he saapuvat takaisin maahan, heillä saattaa olla vaikeuksia jopa kävellä. Unelmoimme painovoimattomuudesta, mutta me itse asiassa tarvitsemme terveen annoksen vastusta.”

Minä luen useimmiten iltaisin. Makoilen sängyssä ja lueskelen erilaisa kirjoja. Pidän lukemisesta. Yksi syy sihen, että luen juuri sängylläni on se, että siinä on myös aikaa pohtia lukemaansa tekstiä. Ylläoleva Battersonin kirjoitus sai minut muistelemaan ja pohtimaan oman elämäni vastuksia. En halua profiloitua suurena marttyyrinä, sillä eivät minun elämäni vaikeudet ole sentään niin suuria. Meillä uskovilla on loppumaton varasto erilaisia sanontoja erilaisiin tilanteisiin. Yksi suosikeistani kuuluu näin: ”Kun olet niin syvässä kuopassa, että et näe missään ympärilläsi pakopaikkaa, katso ylöspäin”. Ideana kai on, että Jumala voi nostaa niistäkin kuopista, mistä ei itse enää pois pääse. Tuo lause on ehdottomasti totta, mutta sen tajuaminen siellä oman elämänsä kuopassa on sitten kokonaan toinen juttu.

Nyt kun pieni seurakuntamme alkaa lähestyä yksivuotissynttäreitään, olen tajunnut oppineeni tämän vuoden aikana enemmän kuin ehkä koko muun elämäni aikana. (Tiedän, että sanoin tämän jo edellisessä postauksessani, mutta täsmennän vähän.) Ensimmäinen oppimani asia on se, että kun kohtaat erilaista vastustusta, se pakottaa sinut aina palaamaan siihen alkuperäiseen näkyyn ja kutsuun, joka sinulla oli. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta minulta sen tajuaminen vei kauan. (Ehkä olen vain hiiiidaaaaas?) Kun arvostelijat kyseenalaistavat motiivisi, perusteesi, luonteesi, osaamisesi ja lopulta uskosi ja teologiasi on vain kaksi tietä. Voit väistyä pois masentuneena tai päättää roikkua entistä lujemmin kiinni siinä, mihin sinut on kutsuttu. Vastustus pakottaa sinut karsimaan kaiken sellaisen, mikä ei näkyysi kuulu ja sitoutumaan vain ja ainostaan aitoon ja alkuperäiseen näkyyn.

Toinen asia, jonka ymmärrän nyt selvemmin kuin koskaan, on Jeesuksen sanoja mukaillen: ”Rami, Rami, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen.” Kaikkea muuta tässä maailmassa voi johtaa puhtaasti omalla taidollaan ja osaamisellaan, mutta seurakunta ilman Jumalan apua on kuin futisjoukkue ilman palloa tai formulakuski ilman autoa. Siksipä minä myönnänkin ihan avoimesti: Minä tarvitsen Jumalan apua. Sitä toisaalta olen saanutkin. Minä kyllä uskon niinkin, että tuon avun ohella saa silti käyttää kaikkea osaamistaan tai taitoaan. Uskon, että kaikki kokemani vastustus on osaltaan muokannut minusta tällaisen ihmisen. Uskon myös, että jatkossakaan en tule välttymään vastuksilta. En näet oikein usko, että Jumala on vielä täysin tyytyväinen lopputulokseen…

Ps. Luin tuossa listaa hakusanoista, joilla on päädytty korpialttarille. Kaksi päivän suosikkiani ovat: Korpiseurakunta Pietarsaari ja Joukkopornoa…. Erikoista ;-D

Read Full Post »