Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Lorenzo Agnes’

”Tehokkaimmilla johtajilla on kyky kokea vuja dé. Me olemme kaikki kokeneet déjá vu:n – hetken jossa eteemme tulee entuudestaan tuntematon tilanne ja koemme silti niinkuin olisimme olleet samassa tilanteessa ennenkin. Vuja dé on saman asian kääntöpuoli – katsot tuttua tilannetta (työtä, jota olet tehnyt vuosikymmeniä tai tuotetta, jota olet työstänyt vuosia) aivan kuin et olisi koskaan sitä nähnyt ennen. Jos uskot, kuten minä, että se mitä näet muovaa sitä miten muutut, kysymys muutosmieliselle johtajalle onkin: Kuinka katsoa organisaatiotasi ja omaa alaasi kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa.” – Bill Taylor, Harvard Business Review

Ystäväni Lorenzo Agnes lähetti minulle linkin Bill Taylorin loistavaan kirjoitukseen. Taylor on otsikoinut kirjoituksensa osuvasti: ”Älä anna sen mitä tiedät rajoittaa sitä mitä voit kuvitella.”

Kirjoituksensa aluksi Taylor lainaa vielä Cynthia Barton Raben ajatuksia, joiden mukaan innovaation esteenä on usein vahva ammattitaito. ”Mitä tulee innovaatioon, sama kovaksikeitetty osaaminen, parhaaksi havaitut menetelmät ja käytännöt, jotka ovat organisaation menestyksen kulmakiviä, voivatkin osoittautua myllynkiviksi, jotka uhkaavat upottaa sen.”

Joskus loistavien ajattelijoiden ja johtajien ajatuksia lukiessa mieleen nouseen jonkinasteinen ärtymys tai turhautuneisuus. Lähinnä siitä syystä, että vaikka näitä asioita on helppoa kirjoittaa tekstiksi, niitä on usein tavattoman vaikeaa toteuttaa käytönnössä. Eikä niiden kokeileminen aina aiheuta positiivista reaktiota.

Kirjoitin aikoinaan nyt jo poistetun blogipostauksen omasta yrityksestäni sukeltaa vuja dén maailmaan. Yritin ihan aidosti miettiä silloisen seurakuntani kokonaisuutta ulkopuolisen silmin. Löysin silloin moniakin epäkohtia, joita ei kaiken tekemisen keskellä tullut aiemmin laittaneeksi merkille. Oma asemani silloisessa yhteisössä ei vain ollut otollinen moiselle pohdiskelulle ja kirjoitukseni sai aikaan pienen myrskyn vesilasissa.

Joka tapauksessa oma vaatimaton kokemukseni alleviivaa minulle Bill Taylorin ajatuksia. Liian usein kaikenlaisissa organisaatioissa pitkä kokemus kääntyy ”näin tämä on ennenkin tehty” -ajatteluun. Liian usein se mitä me TIEDÄMME, OSAAMME ja olemme KOKENEET estää meitä ajattelemasta laajemmin. Olen nähnyt sen useissa eri organisaatioissa ja yrityksissä. Minä huomaan sen itsessänikin. On niin helppoa hakea vastauksia sieltä, mistä on löydetty ennekin.

Think outside the box, Think different, ole luova, innovoi. On helppo puhua luovuudesta, muutoksesta ja innovaatiosta blogeissa ja kolumneissa, mutta se kaikki vaatii ankarasti työtä. Steve Jobsin hokema – on pakko olla parempikin tapa – on vasta lähtölaukaus rankalle ja uuvuttavallekin prosessille, jolla saadaan MAHDOLLISESTI aikaan jotakin uutta ja kestävää. Usein juuri tuon prosessin työläys on se todellinen syy siihen, ettei johtajilla riitä aikaa tai energiaa sen prosessin läpikäymiseen.

Osaatko sinä katsoa organisaatiotasi, työtäsi, yritystäsi tai seurakuntaasi uusin silmin? Voitko kokea Vuja dén? Mitä näet?

Tässä muutama kysymys, joilla voit päästä alkuun:

1. Jos aloittaisit tänään, mitä toimintoja, tuotteita, työmuotoja te todella tarvitsisitte? Mikä voisi jäädä pois? Mihin pitäisi satsata enemmän?
2. Jos voisit rakentaa organsiaatiosi uudestaan puhtaalta pöydältä, millainen uusi organisaatio olisi?
3. Missä asiassa luulet oman osaamisesi oleva esteenä innovaatiolle?

Mainokset

Read Full Post »

Hyvä ystäväni ja loistava pastori Teemu Kunto ylitti hiljattain uutiskynnyksen tutkielmallaan applelaisuudesta. En usko kykeneväni sinänsä lisämään mitään Teemun ansiokkaaseen teokseen. Tämä on lähinnä henkilökohtainen todistukseni.

_____________

Olin monella tapaa eksyksissä. Jatkuvat kamppailut virustorjuntaohjelmien, päivitysten, ajurien, kaapelihässäköiden ja yhteensopivuusongelmien kanssa olivat vieneet itsetuntoni pohjalukemiin. Olin toivoton. Ajattelin jo virtuaalielämäni päättämistä. Haaveilin erakkoudesta ja luolaan muuttamisesta.

Muistan, kuinka kaksi pastoriystävääni, edellämainittu Teemu ja yhdysvaltalainen Lorenzo aloittivat lempeän, mutta määrätietoisen ohjaamiseni kohti applelaisuutta. Vastaansanomattoman aukottomasti he osoittivat MacBookin ylivertaisuuden käyttämääni PC:hen verrattuna. He näyttivät, kuinka entinen elämäni oli saanut minut aina vain syvemmälle turmion suohon. Uusia PC:eitä ostamalla luulin asioiden muuttuvan paremmaksi. Aina kuitenkin huomasin olevani entistä syvemmällä ja usein itkin ajurilevykevuorien keskellä.

En koskaan tiennyt olevani niin kahlittu ja rajoitettu, ennenkuin sain maistaa sitä vapautta, jonka näin ystävilläni olevan. Minäkin halusin kokea samaa. Kaihoten kiersin Macmyymälän hyllyjä, hivelin MacBookin näppäimiä, ihastelin sen suorituskykyä ja mietin: ”voisiko tämä armo kuulua minullekin?”. Ystäväni vakuuttivat, että ”Armo on tarjolla kaikille”.

Kamppailin asian kanssa pitkään sisäisesti. ”Mitä ystävätkin sanovat? Kaikilla muilla on PC. Alkavatkohan he pilkkaamaan minua?” Samalla kuitenkin tiesin, että olin kaivannut jotakin uutta elämääni jo pitkän aikaa. En enää halunnut taistella vapaudenkaipuutani vastaan. Lopulta päätin tehdä ratkaisuni. Tilasin verkkokaupasta uuden MacBookin. Valtava helpotuksen tunne virtasi sisimpääni. Tiesin, että enää ei ole paluuta entiseen. Olin vapaa PC:n kahleista. Ei enää kaatuilevaa käyttöjärjestelmää. Ei enää sinistä kuolemanruutua. Ei enää pelkoa, ahdistusta, kyyneleitä tai voimatonta raivoa. Olin vapaa.

Vei vielä jonkin aikaa, että pääsin lopullisesti eroon kaikista PC-laitteista, mutta olin valinnut tieni, enkä halunnut anää kääntyä takaisin. Tänään kotini on PC:stä vapaa alue. Koko perheemme on nyt Applen käyttäjiä. Olemme onnellinen perhe.

_____________

Toivon, että kukaan ei loukkaannu, vaikka kerronkin Applen tuotteista lähes uskonnolliseen sävyyn. Koneita ne Applenkin tuotteet vain ovat. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että kun aikani siirryin Mac-leiriin tuli minullekin tarve kertoa uuden koneen mahdollisuuksista ystävilleni. Olen kulkenut tietotekniikan parissa C64:n, Amigan ja monen PC:n kautta Macciin. Ainoa kone, jota olen lähes hurmoksissa markkinoinut ystävilleni, on Mac. Luulen, että olen suoraan ollut käännyttämässä ainakin viisi ihmistä Macin käyttäjiksi. Välillisesti olen ollut mukana vielä useammassa kääntymyksessä.

Vuosikausia ihan oikeaakin uskontietä kulkeneena olen käynyt monet keskustelut sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät oikein osaa kertoa uskostaan toisille. Heitä saattaa hävettää tai pelottaa vakaumuksestaan kertominen, mutta useimmiten he eivät vain löydä sopivaa tapaa aloittaa keskustelua. Olen tullut siihen tulokseen, että seurakunnan olisi joskus tärkeää saada aikaan samanlainen tunne, kuin uutta Maccia ostettaessa: Tästä on pakko kertoa kavereille!

Oletko samaa mieltä?

Read Full Post »

”Ympärilläni vilisee ihmisiä loputtomana, sekavana massana. Tuhansien äänien sekamelskasta erottuu satunnaisia sanoja, puhelimien soittoääniä, matkalaukkujen pyörien kitinää ja asematunneleissa soittavien muusikoiden musiikkia. Hajuaistiani kuormittavat tuoksut kymmenistä ravintoloista ja pikaruokapaikoista. Junia tulee ja menee. Tämä on Penn Station. Yksi New Yorkin keskeisistä rautatieasemista. Täällä tuhansien ihmisten seassa olen myös minä. Tunnen itseni hyvin pieneksi.”

Minulla oli etuoikeus käydä Yhdysvalloissa vierailulla ystäväni Lorenzon luona. Pääosan matkastani vietin Schenectadyssa, New Yorkista pohjoiseen. Yksi vierailuni päätavoitteista oli tutustua ystäväseurakuntamme Calvary Tabernacle -seurakunnan toimintaan ja rakentaa verkostoa myöhempää toimintaa ajatellen. Ajatuksenani on siis oppia rakenteita ja toimintamalleja ennekuin niitä edes vielä tarvitaan, että on sitten rakennuspalikoita, millä rakentaa.

Nautin suunnattomasti  mahdollisuudesta tutustua amerikkalaiseen kulttuuriin ihan omin silmin. Tiedän, että viikon vierailun jälkeen ei kovin suurella asiantuntijuudella kannatta kukkoilla, mutta jotakin ymmärsin silti. Urheilu tuntuu olevan iso asia noilla kulmilla. Kävin perjantai-iltana katsomassa kahden ihan tavallisen lukion välistä jalkapallo-ottelua ja paikalla oli ainakin pari tuhatta ihmistä. Kuulin, että paria viikkoa aiemmin oli porukkaa ollut monin verroin enemmän, mutta tämän perjantain kylmä ja sateinen sää oli verottanut yleisöä tällä kertaa. Minun on vaikea kuvitella yhdenkään suomalaisen lukion tekevän mitään, mikä saisi liikkeelle vaikkapa sen 5000 ihmistä.

Toinen havaitsemani asia oli suhtautuminen pastoreihin. Minua ei ole koskaan puhuteltu pastoriksi niin paljon kuin tämän yhden viikon aikana. Ei sillä, että sitä keneltäkään odotankaan, mutta tuolla se tuntui olevan osa kulttuuria. Jokainen seurakuntalainen puhutteli minua ”Pastor Ramiksi” ja jopa majoittajaperheen emäntä sanoi aamulla aina: Good Morning, Pastor. Eipä tuo titteli ollut vieras kitarakaupan myyjällekään, joka sen otti muitta mutkitta käyttöönsä. Ei sellaista tapaa tarvitse Suomeen yrittää tuoda, mutta siellä se tuntui olevan osa luontevaa kielenkäyttöä.

Seurakuntia alueella oli kuulemma yli 200. Vähän yli 60 000 asukkaan kaupungissa se on aika paljon enemmän kuin vaikkapa noin 20 seurakuntaa Pietarsaaressa. Ja aivan kuten Suomessakin, olivat monet seurakunnat ihan sulassa sovussa ja toisiaan kunnioittavia, kun taas toisilla saattoi olla sellainen yksin oikeassa olemisen taakka harteillaan. Ajattelin mielessäni, että erilaisten ihmisten tavoittamiseksi tosiaan tarvitaan erilaisia seurakuntia. Suomalaisesta näkökulmasta uusi asia oli sekin, että kun eräs tunnettu pastori perusti uutta seurakuntaa uudelle paikkakunnalle, niin muut pastorit vetosivat häneen, ettei hän toteuttaisi suunnitelmiaan. Laskelmien mukaan näet yli 400 pientä seurakuntaa kuihtuisi kasaan yhden ison varjossa ja kaikkien niiden pastorit jäisivät ilman työtä. Ei ollut koskaan moinen ajatus tullut mieleeni.

Kaiken kaikkiaan matka oli opettavainen ja mielenkiintoinen. Yhden päivän käytin ihan vain kiertämällä New Yorkia Manhattanilla. Ground Zero, NYSE, Wall Sreet, Battery Park, Korean War Memorial, Empire State Building, Flatiron Building ja Times Square on nyt nähty ihan omin silmin. Minun mielestäni paikka oli vaikuttava ja jopa mykistävä. Monet vanhat Eurooppalaiset kaupungit, kuten Praha, Berliini tai jopa Tukholma ovat omalla tavalla kauniita. New York on kaunis aivan toisella tavalla. Luulen, että pala sydäntäni jäi sinne. Kaikkien näiden rinnalla kuitenkin jopa pieni Pietarsaari on kaunis. Täältä on hyvä lähteä ja tänne on hyvä palata.

Read Full Post »