Leikkasin tuossa eräänä päivän huvikseni lehdestä talteen oheisen ilmoituksen. Siinä erilaiset seurakunnat ja yhdistykset ilmoittelevat toiminnastaan. Jos taas kerran yrittää asettua H. Moilasen asemaan ja lukee ilmoituksia, niin eipä tämä aina hyvältä näytä.
Itse en oikein koe mitään vetoa profeetalliseen ilosanomatapahtumaan. Nimen olisi ainakin voinut kirjoittaa oikein. En ehkä koe myöskään sunnuntai-iltapäivän ratoksi lähteväni kuuntelemaan viestiä tuonelan porttien takaa, kun en aina halua kulla kaikkia viestejä tältäkään puolelta portteja. Samaan aikaan on toki tarjolla jopa vetopasuunasooloa ja lausuntaa, jos vaikka kulttuurinnälkäni estää menemästä ihan tavalliseen tilaisuuteen. Tabernaakkelinkin ilmoitus alaoikealla jättää vähän kylmäksi. Mitähän siinä oikein yritetään tiedottaa. Uskoakseni kuitenkin karjalatalon yläsalissa, toisessa kerroksesssa, Liisa Jokitalon ja Jean Roosin johdolla tapahtuu jotakin. En uskalla lähteä katsomaan.
Mitä yritän sanoa? Sitä vain, että ihan rehellisesti, onko noissa ilmoituksissa mitään sellaista, mikä houkuttelisi minua menemään mukaan? Kovin syvältä ei omaa vastaustani tarvitse hakea: Ei ole. Varmasti kaikissa seurakunnissa on mukana vilpitöntä, upeaa ja sydämellistä porukkaa. Heitä en tunne. Ainoa kontakti näihin tahoihin on oheiset ilmoitukset ja se ei vielä riitä. Mitenkäs sinä markkinoit tilaisuuksiasi?