Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Kutsumus’

[Arkistojen kätköistä -sarjan kirjoitukset ovat sellaisia postauksia, jotka on julkaistu joskus jossakin muussa blogisivustossa tai lehtiartikkelina. Tuon niitä aika ajoin esille pitääkseni kirjoitukset yhdessä arkistossa. Kirjoitukset ovat siis oman aikansa tuotteita ja ne eivät välttämättä enää ole ajankohtaisia tai edes paikkaansapitäviä. Elettyä elämää silti.]

Seison keskellä kylmän tuulista lähetyskodin pihaa. Alkutalven tuulet pyyhkivät pitkin puoliksi jäätyneen järven selkää. Tuntuu, että mikään ei estä puhurin voimaa ja talvitakkini alkaa nopeasti osoittaa riittämättömyytensä taistelussaan viimaa vastaan. Radiossa kertoivat juuri talvimyräkän aiheuttamista liikenneongelmista. Kai se tämä äärimmilleen viritetty tietoyhteiskunta yskähtelee jokaisesta vähänkin poikkeuksellisemmasta sääilmiöstä. Autot kolaroivat, junat myöhästelevät ja lentoliikenne takkuaa aina, kun lunta tulee tavallista enemmän. Ihmiset hermoilevat ja ovat ärtyisiä.

Kun samaan aikaan katselen lähetyskotia, tuntuu kuin tuo vanha talo sanoisi: ”Puhalla vaan, on tässä muutama myrsky jo tullut koettua.” Tuntuu, että koko paikka huokuu arvokkuutta ja rauhaa, jotka kertovat viestiä ihan toisesta aikakaudesta. Ehkä joskus on ollut aika, jolloin kiire, tehokkuus, taloudellisuus, globaalit markkinat ja kvartaalitalous eivät ole olleet ihmisten ajan määrittäjinä ja arvokkuuden mittavälineinä. Tuuli painaa liikenteen melun kauemmas. Rahtarit yrittävät kiriä umpeen aikataulujaan ja muut autoilijat kiristelevät hampaitaan pöllyävän lumen sokaisemina. Samaan aikaan minulla on aikaa katsella ilmassa kieppuvan lumen tanssia aukealla pihalla. Joku yksinäinen vaahteranlehti piirtää kuvioitaan ilmaan ja rannan kaislat taipuvat samassa tahdissa tuulenpuuskien kanssa. Taipuvat, mutta eivät katkea.

Miltähän on tuntunut katsella lähetyskodin valmistumista rakennusvaiheessa? Kun ihmiset ovat saaneet jakaa yhteisen näyn lähetyskodista. Talosta, jossa valmistaudutaan lähetystyöhön. Miltä on tuntunut, kun miehet ja naiset ovat yhdessä saaneet rakentaa taloa, josta ovat haaveilleet ja unelmoineet? Miltä on tuntunut nähdä oman unelmansa toteutuminen?

Tänään Lähetyskoti on tyhjänä. Edellinen leiri loppui eikä uusi ole vielä alkanut. On muutaman päivän hiljaista. Ja juuri sen hiljaisuuden aikana voi melkein kuulla ne tarinat, joita näillä seinillä olisi kerrottavanaan. Voi kuulla kertomuksia uhrautuvasta, kaiken taakseen jättävästä uskosta ja sitoutumisesta. Voi kuulla tarinoita ihmisistä, jotka sydän ikävästä itkien kaipaavat päästä lähelle Jumalaa. Ihmisistä, jotka yli kaiken haluaisivat löytää paikkansa Jumalan suunnitelmissa ja oman lähetyskenttänsä ja kutsumuksensa. Voit kuulla niistä, jotka rukoilevat tunteja, päiviä ja viikkoja kantaen sitä taakkaa, jonka vain Jumalan kutsuma esirukoilija tuntee. Tai niistä, jotka lukemattomia tunteja lukevat Raamattua vain oppiakseen palvelemaan Jumalaansa paremmin, tuntemaan hänet läheisemmin ja rakastamaan häntä syvemmin.

Jos lähetyskodin seinät voisivat puhua, juuri tällaisena hiljaisena päivän voisit kuulla, kuinka riemuitsee sellainen ihminen, jolle on juuri avautunut mahdollisuus lähteä lähetyskentälle. Voisit kuulla, kuinka riemuitsee sellainen esirukoilija, jonka viikkojen rukoustaistelu päättyy voittoon. Taitaisit kuulla jopa pienten ihmisten riemunkiljahduksia niiltä lastenleireiltä, joita talossa on pidetty. Niitä ihania, suloisia ääniä, joita lapsuuden viattomuudessa saa aikaan vain aurinko, uiminen ja kesäiset leikit ystävien kanssa. Aikana, jolloin huolet ovat vielä kaukaisia, mustia pilviä elämän taivaanrannassa. Voisit jopa kuulla, kuinka syntiensä ja murheidensa alleen musertama mies löytää pelastuksen ja saa kerrankin itkeä pois kaiken sen, mikä on vuosia ollut piilotettuna syvälle sydämeen, kauas miehisen ulkokuoren syövereihin.

Minä olen ollut se pieni poika, joka on lapsuuden huolettomuudessa saanut juosta pitkin lähetyskodin pihaa. Minä olen saanut etsiä kutsumustani ja itkeä syntisyyttäni tässä samassa talossa. Minä olen saanut oppia Raamatun totuuksia ja saanut rukoilla ja laulaa tässä samassa vanhassa talossa.

Annan katseeni kiertää ympäri taloa. Muistan, kuinka suurelta urakalta tuntui ruveta kunnostamaan vanhaa taloa. Seiniä revittiin ja lattioita hakattiin. Voi kuinka monta hirttä ja lautaa vietiin pois poltettavaksi. Voi kuinka monta kottikärryllistä betonimurskaa ja tiiliä. Kuinka monta hikipisaraa on otsalta pyyhitty ja kuinka paljon on hiekkaa lapioitu. Muistan, kuinka joskus loppuun väsyneenä saunassa pyyhittiin kyyneltä ja kuinka joskus riitojenkin jälkeen itkien tehtiin sovintoa.

Tänään katselen lähetyskotia. Sen alakerta on täysin remontoitu, piha on kylvetty uudelle nurmelle, sauna on kunnostettu, katto uusittu, rännit ja ikkunat vaihdettu ja uudet terassit rakennettu. Minä en tiedä miltä kaikki tuntui silloin alussa. Mutta minä tiedän, miltä tuntuu nähdä unelmansa toteutuvan. Minä tiedän miltä tuntuu tehdä työtä yhteisen näyn eteen. Tuuli pauhaa ulkona, mutta minun sydämessäni palaa liekki. Se liekki syttyi kauan ennen minua ja se palaa vielä kauan minun jälkeeni.

(Tämä teksti on kirjoitettu Larsmon Lähetyskodin ensimmäisen remontin valmistuttua. Olin mukana remontissa yhtenä monista. Teksti on vuodelta 2008, mutta en enää muista missä se on julkaistu. alunperin)

Mainokset

Read Full Post »