Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Johtajuus’

IMG_5134Helluntaiherätyksen viikkolehti Ristin Voiton ja sen liitteen, Paimen Plussan päätoimittaja Leevi Launonen otti minuun yhteyttä uusien seurakuntien perustamiseen liittyen. Itse olen ollut keskeisessä roolissa vuonna 2009 perustetun Vedä Henkeä -seurakunnan perustamisessa ja Launosen kiinnostus juontaa siis juurensa niihin tapahtumiin. Helluntaiherätyksen toimijat ovat luoneet Talvipäivillä 2010 hankkeen, joka kulkee nimellä: ”Seurakunta jokaiselle 2020”. Helluntailiike on edelleen jäsentänyt toimintaansa muodostamalla ”Helmet – helluntaiherätyksen menettelytapaohjeet” uusien seurakuntien perustamisen avuksi ja tueksi.

Launonen pyysi minua ja muutamaa muuta uuden seurakunnan perustamiseen osallistunutta kommentoimaan Helmet-ohjeistoa ja helluntaiherätyksen nykytilaa. Olin luonnollisesti kiitollinen mahdollisuudesta saada kertoa ajatuksistani. Kuitenkin, kuten jokainen haastatteluja antanut tietää, päätyy pitkästäkin vastauksesta usein paperille vain yksi tai kaksi pientä lainausta. Niin nytkin. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei lehteen ole mahdollista laittaa jokaisen pastorin jaarituksia, mutta kun tarpeeksi moni kommentoi, niin kenenkään ääni ei tule kuuluviin. Loppujen lopuksi aukeaman kokoisen jutun sekaan mahtui ne pari lainausta minulta.

Helluntaiherätyksen mediatoimijoista Aikamedia, joka yllämainittuja lehtiä julkaisee on pitäytynyt tiukan vanhakantaisessa linjassaan sikäli, ettei lehden juttuja juuri pääse mistään näkemään. Näin ollen ihan todellista keskusteluakaan ei pääse syntymään. Paimen Plussa on levikiltään 1300 kappaleen lehti ja se on tarkoitettu helluntaiherätyksen johtajille. Yleisesti pyrin blogissani kommentoimaan asioita, joista jokaisella voisi olla käsitys, mutta tällä kertaa itse artikkelista ei ole toistaiseksi ole sähköistä versiota saatavilla, joten koko juttu voi mennä satunnaiselta lukijaltani ohi. Siitä huolimatta päätin laittaa vastaukseni kokonaisuudessaan näkyville. Puoliksi ihan jo senkin vuoksi, että lupasin niin tehdä.

Liitän tähän Leevin esittämät kysymykset ja niihin antamani vastaukset:

1. Miten arvioitte helluntailiikkeen / helluntaiseurakuntien kykyä uudistaa toimintakulttuuriaan nykypäivän tarpeita vastaavaksi?

Perusongelma toimintakulttuurin uudistamisessa on seuraava: Uudistumistarve on kääntäen verrannollinen uudistumiskykyyn. Toisin sanoen: mitä suurempi tarve uudistumiselle olisi, sitä vähemmän siihen on enää mahdollisuuksia ja kykyä. Toisaalta seurakunnat, jotka kykenevät uudistumaan ovat harvoin sen tarpeessa. Uudistumistarpeen ja uudistumiskyvyn väliin jää vain kapea mahdollisuuden ikkuna ja valitettavasti mielestäni valtaosa helluntaiseurakunnista on tuon mahdollisuutensa jo menettänyt. Suurimmalla osalla helluntaiseurakunnista on ilmeinen tarve toimintakulttuurin uudistamiselle, mutta niillä ei enää vuosiin ole ollut siihen mahdollisuutta eikä kykyä.

2. Miten arvioitte Helmet-menettelytapaohjeisiin (liitteenä tämän tekstin lopussa) sisältyviä periaatteita uusien seurakuntien perustamisesta ja niiden toimivuutta käytännössä?

Vaikuttaaa vahvasti siltä, että Helmet-ohjeiston laadinnassa on jälleen syyllistytty perihelluntailaiseen virheeseen: On tehty ohjeet kysymättä keneltäkään lähteneeltä, ulkopuoliselta tai sellaiselta, joka voisi kuvata uuden seurakunnan perustamisen haasteita toiselta puolelta. Erityisesti ”ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen” on erikoista luettavaa. Tottakai lähtökohdaksi tarjotaan neuvottelua, mutta useimmiten tilanne on se, että uuden seurakunnan perustamiseen joudutaan, koska kaikesta neuvottelusta huolimatta työlle ei löydy tilaa tai ymmärrystä. Jatkoneuvottelu ei auta enää siinä vaiheessa. Sen jälkeen Helmet-menettelytapaohjeet keskittyvät oman tulkintani mukaan kolmeen askeleeseen: Tehdään lausunto, jossa todetaan ettei uusi seurakunta kuulu veljesyhteyteen ja ettei helluntaiseurakunta ole vastuussa sen toilailuista ja tiedotetaan tämä asia vielä kaikkien muidenkin seurakuntien tietoon. Päävaikutelma on siis se, että on annettu ohjeet siihen, kuinka tehdään selkeä, nopea ja lopullinen pesäero niihin, jotka ajattelevat toisin. Muuta apua näistä ohjeista ei ole.

3. Miten Helmet-ohjeistuksen periaatteet ovat toimineet Pietarsaaren helluntaiseurakunnan ja Vedä henkeä -seurakunnan välillä?

Kuten edellisessä kohdassani mainitsin, nämä ohjeet eivät valitettavasti auta oikein mitenkään. Ymmärtääkseni ne on kuitenkin laadittu paljon lähtömme jälkeen. Jos ne ovatkin olleet olemassa, niin tämä haastattelu oli ensimmäinen kerta kun niistä kuulin.

4. Tarvitaanko Helmet-menettelytapaohjeisiin tai helluntailiikkeen nykyisiin käytäntöihin uusien seurakuntien perustamisessa jotain muutoksia? Mitä ja miksi?

Helmet-ohjeet voi laittaa arkistoon ja aloittaa koko homman alusta. Sen sijaan, että perustetaan Seurakunta kaikille 2020 -työryhmiä, luodaan menettelytapaohjeita ja tehdään lausuntoja maakunnallisille neuvottelupäiville, olisi syytä unohtaa kaikki byrokratia ja komiteat ja nöyrästi kuunnella edes niitä syitä, jotka ovat johtaneet uusien seurakuntien perustamiseen ja niitä kokemuksia, joita nämä uuden ajan pioneerit ovat keränneet. Ennen ainuttakaan julkilausumaa ja tiedonantoa on nöyrryttävä kuuntelemaan. Ilman ongelmatilannettakin on nähdäkseni melko rohkeaa ajatella, että toiminnassaan väljähtänyt tai uriinsa kangistunut helluntaiseurakunta kykenee perustamaan vireän, elinvoimaisen ja erilaisen seurakunnan yhtään minnekään. Todennäköistä on, että jos jotakin saadaan aikaan, niin korkeintaan kopio emäseurakunnasta. Sellainen ei palvele ketään.

5. Kuuluuko Vedä Henkeä -seurakunnan keskeisistä vastuunkantajista kukaan enää jäsenenä Pietarsaaren helluntaiseurakuntaan? Jos kuuluu, miksi?

Ei kuulu.

6. Muita vapaamuotoisia ajatuksia aiheesta?

Helluntaiherätys kärsii myös samoista ongelmista, mistä useat seurakunnat kärsivät pienemmässä mittakaavassa: kaksoishallinnosta ja johtajuuden puutteesta. Meidän seurakuntamme ei saa esimerkiksi mainostaa millään tavalla sen enempää Netmissionin kuin Ristin Voitonkaan kautta. Perusteluksi saatetaan mainita, ettei kilpailevaa toimintaa sallita. Kuitenkin vaikkapa Pirkko Jalovaara tai Seppo Juntunen ovat kelvanneet mainostajiksi, vaikka heidänkään taustansa ei ole helluntailiikkessä. Kun yritin asiaan aikoinaan selvyyttä, niin välillä asiaa piti kysyä Avainmedialta tai Aikamedialta. Välillä ohjattiin Ristin Voiton puoleen ja välillä asiaa piti kysyä HyRyn päättäjiltä. Loppujen lopuksi päätösvaltaa ei ollut kenelläkään, mutta selväksi tuli, ettei kannata kysyäkään. Sellaista päättäjää, joka ottaa vastuun ja kantaa sen, ei enää löydy.

Uutta seurakuntaa perustettaessa ongelmatilanteessa on todennäköistä, että seurakunta josta lähdetään pitää lähtöä jollakin perusteella vääränä ja lähtijät puolestaan välttämättömänä. Tilanne etenee kuitenkin kaiketi siten, että olemassaoleva helluntaiseurakunta käyttää veto-oikeuttaan ja ilmoittaa Ristin Voitonn kautta helluntaikansalle, että lähtijät ”Eivät nauti seurakuntamme luottamusta” tai ”Lähtijät eivät ole toimineet raamatullisten periaatteiden mukaan”. Sanomattakin on selvää, että vanha helluntaiseurakunta täyttää kaikki raamatulliset ja teologiset kriteerit. Helluntaikenttää tunteva tietää mikä painoarvo on sillä, että yksilö tai yhteisö todetaan tahoksi, joka ei enää nauti luottamusta. Tämän jälkeen lähtijän tie on suljettu. Ja vaikka tahtoakin olisi, niin ei ole sitä johtajaa, jolla olisi valta enää avata tietä. Minkä helluntaiherätys sulkee, sitä ei Jumalakaan avaa.



Helmet – menettelytapaohjeisto

Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 1 (Aikamedia, 2013)

Uuden seurakunnan perustaminen

Seurakunnan perustaminen vastoin yhteisesti sovittuja periaatteita aiheuttaa hajaannusta. Siksi onkin tärkeää, että käytössä on yhteisesti sovittu seurakunnan perustamismenettely.

Neuvoa-antavien vanhimpien luoma ohjeistus seurakunnan perustamiseen

  • Jokaisella seurakunnalla on oikeus perustaa uusia seurakuntia omalle paikkakunnalleen.
  • Seurakunnilla tulisi olla halu kasvaa ja synnyttää uusia seurakuntia alueille, joissa ei ole helluntaiseurakuntaa.
  • Seurakuntaa, jonka toimintaedellytykset ovat jäsenkehityksen myötä heikentyneet, suositellaan hakeutumaan yhteistyöhön lähialueella toimivan helluntaiseurakunnan kanssa.

Ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen

  • Jos paikkakunnalle on syntymässä uusi työ, on siitä neuvoteltava paikkakunnalla jo toimivan seurakunnan johdon kanssa.
  • Uuden työn aloittava taho on vastuussa jäsenensä ja työntekijänsä tekemästä työstä.
  • Ellei yhteistyötä synny, on käännyttävä neuvoa-antavien veljien puoleen, jotka valmistavat prosessin jälkeen lausunnon maakunnallisille neuvottelupäiville.
  • Mikäli osapuolet eivät pääse sopimukseen uudesta työstä, syntyvää seurakuntaa ei katsota veljespiiriin kuuluvaksi helluntaiseurakunnaksi.
  • Neuvoa-antavien veljien toimesta asiasta tiedotetaan seurakuntien vanhimmille.
Mainokset

Read Full Post »

Seurakuntapiireissä on jo kauan aikaa pyörinyt ajatus palvelemisesta ’levosta käsin’. Muistan kuulleeni jo vuosia sitten ihmisten kertovan, että pitäisi elää levosta käsin, palvella levosta käsin tai muuten vain edetä siitä samasta levosta käsin. Tunnustan, että olen itsekin joskus – enempää asiaa ajattelematta – esittänyt samankaltaisia ajatuksia. Olen tullut kuitenkin siihen lopputulokseen, että tuo ajatus on kaikenkaikkiaan melko typerä!

Päinvastoin kuin ehkä kansankirkossa, jossa pyritään maksamaan selkeää palkkaa kaikille työntekijöille, vapaammin järjestäytyneissä seurakunnissa työ perustuu paljon enemmän vapaaehtoisuuteen. Työ perustuu ihmisten hyväntahtoisuuteen ja alttiuteen tehdä asioita ihan vain yhteisen hyvän eteen. Samaa asennetta löytyy monista urheiluseuroista tai yhdistyksistä, joissa innokkaat talkoolaiset mahdollistavat paljon laajemman toiminnan, kuin pelkkien palkkalaisten varassa olisi mahdollista. (Huomaa, että palveleminen, talkootyö ja vapaaehtoisuus ovat kaikki samaa asiaa.) Siispä levosta käsin palvelemisessa haetaan sitä, että tuon vapaaehtoisuuden tulisi olla hauskaa tai ainakin sen tulisi sopia helposti ihmisen senhetkiseen aikatauluun. Missään nimessä vapaaehtoisuudesta ei saisi tulla stressiä tai prässiä ihmisen elämään. Aikataulujen pitäisi olla joustavia ja asioita tehdään sitä tahtia, kun sopivasti ehditään. Oikeastaan ei saisi vaatia kovin paljoa eikä antaa edes negatiivista palautetta, ettei lepo kärsi.

Pienelläkin pohdinnalla täyspäinen lukijani ymmärtää, että levosta käsin tekemällä ei saada mitään aikaan. Tai se mitä saadaan aikaan, tehdään hitaasti, kankeasti ja siten, että käytetään valtavasti energiaa ihmissuhteiden säilyttämiseen. Voi olla, että joudut käyttämään suhteettoman paljon aikaa siihen, että maanittelet ja innostat ’palvelijaa’ tekemään osansa ajoissa tai kunnolla. Jos joudut antamaan palautetta, joudut miettimään tarkkaan mitä sanoisit, ettei vastaanottaja vain suutu ja lopeta työtään kokonaan. Jos työssä mukana oleva on vielä niin sanottua ’High Maintenance’ -tyyppiä, niin alat olla ihan aidosti kus…, anteeksi, lirissä. Olen varma, että jokainen vapaaehtoisten kanssa työtä tehnyt tunnistaa tämän piirteen.

Itse asiassa luulen, että koko ’levosta käsin’ -palvelemisen taustalla on ongelmana ihan joku muu asia. Olen listannut tähän muutamia ajatuksiani siitä, mistä todella kiikastaa silloin, kun alat kuulla vaatimuksia levosta käsin palvelemisesta:

1. Alttiuden kirous
Ikiaikainen ongelma on, että ihminen, joka vastaa sinulle mielellään ’kyllä’, vastaa usein samoin myös muille. Alttiit ja innokkaat ihmiset kuormittavat usein jopa huomaamattaan itseään lupautumalla moniin eri rientoihin ja harrastuksiin. Heidän alttiutensa on heidän kirouksensa. Heillä on niin monta rautaa tulessa, että he alkavat yksinkertaisesti uupua taakkansa alle. Tällöin he kaipaavat lepoa ja sitä, että saisivat helpotusta kuormaansa. Toisinaan on päivänselvää, että nämä ihmiset ovat itse sotkeneet elämänsä lupaamalla itsensä liian paljoon, ja niin vaatimus levosta käsin palvelemisesta voi olla vain hätähuuto liian täyden viikko-ohjelman vuoksi.

2. Sitoutumisen suo
Kirjoitin sitoutumisesta elokuun alkupuolella. Sitoutumisen haaste liittyy kuitenkin oleellisesti myös levosta käsin palvelemiseen. Erityisesti silloin, kun sitoudutaan johonkin tiettyyn näkyyn, visioon tai konseptiin, liittyy siihen myös selkeitä vaatimuksia. Jos esim. rockbbändi asettaa tavoitteekseen radiosoittoon yltävän levyn tekemisen, niin se samalla vaatii bändiläisiä harjoittelemaan enemmän, hiomaan kappaleitaan kauemmin ja ehkä hylkäämään rakkaitakin luomuksia, jotka eivät vain sovi levylle. Bändin sisällä esitetään varmasti rajuakin kritiikkiä prosessin aikana. Sama lainalaisuus toki toimii seurakunnassa tai muussakin yhteisössä. Joskus työhön tulee ihminen, joka ei ole ymmärtänyt sitä, kuinka paljon sitoutuminen häneltä vaatikaan ja kuinka kovaa palautetta hän joutuu vastaanottamaan. Tämä yksilö on uppoamassa sitoutumisen suohon. Niinpä hän kaipaa saada palvella levosta käsin.

3. Mukavuuden viehätys
Tosiasia on, että harva asia on hauskaa jatkuvasti. Yleensä kaikkiin uusiin asioihin liittyy oma uutuudenviehätyksensä ja alkuinnostus, jotka kyllä kantavat pitkälle, mutta eivät koskaan perille. Ihminen, joka haluaa palvella levosta käsin on kenties huomannut, että haskuus on vähän väljähtänyttä ja nyt edellytetäänkin määrätietoisuutta ja päättäväisyyttä. Usein mukavuutta ja uutuutta kaipaavilla on kovasti uusia ideoita, koska he etsivät sitä kautta aina sitä uutuudenviehätystä ja uutta alkuinnostusta. He ovat koukussa mukavuuden viehätykseen. Kuitenkin edelliset sitoutumiset saattavat jäädä kesken. Heidän ideoihinsa on hankala suhtauta innostuneesti, koska tiedät, että heiltä loppuu kohta innostus siihen uuteenkin juttuun.

Nämä kolme esimerkkiä ovat toki vain yleisimmät havaitsemani syyt siihen, että halutaan palvella levosta käsin. Muitakin syitä löytyy. Jos sinun tehtävänäsi on johtaa, pyri tunnistamaan oikeat syyt näiden vaatimusten takaa. Anna lepoa sille, joka on liian suuren kuorman alla. Muista esittää selkeät vaatimukset ennenkuin kukaan sitoutuu mihinkään. Käytä impulsiivisia ihmisiä projektiluontoisissa tehtävissä, joissa heidän kykynsä ovat parhaimmillaan. Et voi koskaan valita niitä, jotka päättävät tulla mukaan työhön. Voit kuitenkin itse tehdä parhaasi, että työ menee eteenpäin ja kukaan ei kuole.

Read Full Post »

”Jotta Vinttikoirat saadaan juoksemaan oikeaan suuntaan, lehdistöaitiossa oleva mies ohjaa tekojänistä ja pitää sen juuri koirien kuonojen edessä, niin etteivät ne aivan saavuta sitä. Koirat jahtaavat jänistä radan ympäri. Kerran Floridassa lehdistöaitiossa oleva mies oli valmiina käynnistämään tekojäniksen. Kaikki koirat haukkuivat häkeissään. Kun mies painoin käynnistysnappulaa, jänis lähti juoksemaan ja koirat lähtivät sen perään. Mutta kun jänis kääntyi ensimmäisesta mutkasta, se räjähti oikosulun seurauksena. Yhtäkkiä koirat eivät tienneet mitä niiden pitäisi tehdä. Niillä ei enää ollut jänistä, jota jahdata: rautalangasta riippui vain palanen turkkia.”Craig Groeschel, Se jokin. Päivä Osakeyhtiö 2009.

Craig jatkaa kirjassaan vielä kuvausta siitä, kuinka jotkut koirista vain lysähtivät paikoilleen läähättämään. Toiset yrittivät juosta aida läpi ja niiltä murtui kylkiluita. Jotkut koirista vainm haukkuivat yleisöä. Yksikään koirista ei juossut kisaa loppuun.

On pakkoa kysyä, että onko sinulta joskus räjähtänyt jänis? Kysymys on relevantti, olit sitten yrittäjä, toimitusjohtaja, urheiluvalmentaja tai seurakunnan pastori. Itse asiassa jokaisessa johtajuutta vaativassa tehtävässä on olemassa sama vaara: räjähtänyt jänis. Vaikka kaikki elämä on arvokasta, niin ihmisiä ei silti pitäisi rinnastaa koiriin. Siitä huolimatta meille käy samoin: kun näky katoaa, niin jotkut meistä istuvat vain paikoilleen läähättämään. Toiset touhuvat niin, että satuttavat vain itsensä ja jotkut päätyvät haukkumaan kaikkea ympärillään liikkuvaa.

Minä olen nähnyt saman ilmiön työpaikoilla, jossa johdon vilpittömät ja hyvää tarkoittavat strategiat eivät välity työtätekevien portaaseen oikein (jos mitenkään). Seurauksena on hämmentymistä, turhautumista ja jopa vihaa. Olen nähnyt seurajoukkueita, joiden harjoittelusta on kadonnut näky ja tavoitteet. Jänis on räjähtänyt. Jäljellä on vain päämäärätön rutiini ja puolivillaisesti tehdyt suoritteet. Erityisen tuhoisaa tämä on toki seurakunnissa. Hengellisyys kun on ja tulee aina olemaan vapaaehtoista toimintaa. Ihmiset ovat siis tulleet mukaan omasta tahdostaan ja omasta tahdostaan he myös jäävät pois, jos suunta ei ole selvillä.

Vision tai näyn välittäminen toisille on haastava tehtävä. Jokainen moista yrittänyt tietää miltä tuntuu puhua innostuneesti uudesta näystä, kun edessä on kasa suomalaisia kylmäsydämisiä kivikasvoja. Eväkään ei värähdä ja tuntuu, kuin puhuisit seinille. Silti sinun on välitettävä näkyä toisille kerta toisensa jälkeen. Johtajana se on sinun tehtäväsi. Ilman näkyä porukka vain väsyy ja palaa loppuun.

Onko sinun jäniksesi räjähtänyt? Mistä uusi jänis tilalle? Mitä seuraamuksia siitä oli sinun tapauksessasi?

Read Full Post »

”Yksi johtajan tärkeimmistä läksyistä on oppia tietämään, miten luottamus toimii. Mielestäni se muistuttaa hieman vaihtorahan hankkimista ja käyttämistä. Aina tehdessäsi hyvän päätöksen johtajana saat ikään kuin vaihtorahaa taskusi pohjalle. Aina tehdessäsi huonon päätöksen sinun on annettava osa vaihtorahoistasi muille ihmisille. Jokaisella johtajalla on tietty määrä vaihtorahaa taskussaan, kun hän aloittaa uudessa tehtävässään johtajana. Siitä lähtien hän joko kartuttaa vaihtorahojaan tai antaa niitä pois. Jos hän tekee toistuvasti huonoja päätöksiä, hänen vaihtorahansa hupenevat koko ajan. Sitten eräänä päivänä, viimeisen huonon päätöksen tehtyään, hän työntään kätensä taskuun ja käsittää, että vaihtokassa on tyhjä. Siinä vaiheessa on merkityksetöntä sekin, oliko viimeinen huono päätös suuri vai pieni.” –John C. Maxwell

Minulle on viime päivinä käynyt selväksi Johnin kuvailema totuus. Jos seurakuntien johtajia verrataan joskus taistelulaivan kapteeniin, olen minä lähinnä kipparoimassa vasta soutuvenettä (tai ehkä kuitenkin optimistijollaa). Siitä olen kuitenkin varma, että molemmissa tilanteissa riittää omat haasteensa. Suuren seurakunnan johtajan ongelmat voivat olla suuria, mutta resurssit ja mahdollisuudetkin ovat yleensä samaa mittaluokkaa. Ihan viime päivinä olen itse kamppaillut luottamuksen säilyttämisen keskellä. Ei, kyseessä ei ole mikään dramaattinen tilanne, joten jätä spekulaatiot sikseen. Ihan vain tavallisia haasteita ihmissuhteiden ja kokonaiskuvan hahmottamisen kanssa.

Jokaiselle johtajalle tulee joskus eteen tilanne, joka vaatii päätöksiä. Itse asiassa ilman päätöksentekoa ei ole johtajuutta. Jokainen johtaja tajuaa, että yleensä vaihtoehtoina ei ole kolmea huonoa ja yksi hyvä. Todellisuudessa vaihtoehtoina voi olla pari heikkoa, kaksi epävarmaa ja yksi mahdoton. Itse asiassa on äärimmäisen vaikea olla eri vaihtoehdoista ihan täysin varma. Eli mahdotonkin vaihtoehto saattaa silti onnistua ja heikko saattaa osoittautua erinomaiseksi. Andy Stanley onkin sanonut, että parhaimmillasikin olet vain 80% varma. Kuitenkin johtajana eteesi tulee tilanteita, jotka vaativat jonkinlaista reaktiota ja vieläpä kohtuullisessa ajassa. Toisin sanoen jotakin on tehtävä ja se on tehtävä ennenkuin on liian myöhäistä. Et voi olla tekemättä mitään, etkä voi odottaa, että tilanne laukeaa itsestään. Samalla joudut ottamaan riskin, että teetkin huonon päätöksen. Kuitenkin johtajan ja seuraajan ero on muun muassa siinä, johtaja tekee aloitteita ja seuraaja vastaa aloitteeseen.

Omalta kantiltani katseltuna yksi johtajuuden hienouksia on juuri tuo epävarmuustekijä. Vaikka kuinka pohdit ja mietiskelet ja erityisesti seurakuntakuvioissa rukoilet, et silti ole koskaan täysin varma. Joudut tekemään ratkaisun täysin tietoisena siitä, että pelaat vaihtokassallasi ja loppuviimein vain sinä yksin kannat vastuun. Erityisen haastavaa tämä on kaikille niille johtajille, joiden johtajuus on täysin vapaaehtoisuuden varassa. Seurakuntien johtajat, pienten urheiluseurojen valmentajat, kansalaisjärjestöt ja harrastusporukat ovat täynnä johtajia, jotka eivät voi käskeä ketään eivätkä uhata potkuilla. Ainoa pelivara mitä tällaisilla johtajilla on, on se luottamus, minkä he ovat rakentaneet. Nostan hattua teille kaikille. Johtakaa edelleen.

Ps. Tässä lopputoteamuksena mainitsen, että olemme Vedä Henkeä -seurakunnan hallituksena lähdössä Global Leadership Summitiin Jyväskylään. Ehkä opimme jotakin uutta koko porukalla. Raporttia seuraa.

Read Full Post »

Tulin tuossa taannoin luvanneeksi, että kerron korpialttarilla uuden seurakuntamme kehityksestä, ideoista ja virheistäkin. Tarkoituksenani on tarjota oppimismahdollisuus niille, jotka miettivät seurakunnan perustamista. Heitä ei liene kovin montaa lukijoideni joukossa. Toisaalta helluntaiherätyksen suurissa linjauksissa on tavoiteltu uutta intoa seurakuntien perustamiseksi. Aika näyttää miten siinä onnistutaan. Voi myös olla, että historia tulee pitämään meidän tarinaamme koulukirjaesimerkkinä siitä, miten kaikki tehdään väärin. Olen joka tapauksessa vakaasti päättänyt, että kun kerran seison Jumalani edessä, voin ainakin sanoa yrittäneeni. Tässä kirjoituksessa tarjoan muutaman perusvinkin uuden seurakunnan aloittajille ja tai sellaista miettiville. Tässä yksinkertaiset ja lyhyet neuvoni:

1. Kuuntele.

Kuuntele kokeneiden pastorien ja johtajien ajatuksia. Erityisesti kannattaa kuunnella niitä, jotka ovat jo jonkin aikaa sitten seurakunnan perustaneet. Upeaa opetusta saa toki Rick Warrenilta, Bill Hybelsilta, Graig Groeschelilta tai vaikka Graig Grossilta. Global Leadership Summit on loistava paikka hakea innoitusta ja inspiraatiota, sillä vaikka seurakunta on konseptina Jumalan keksintö, on se ytimeltään ihmisyhteisö ja ihmiset toimivat seurakunnassakin ihmisisnä ja inhimillisten ominaisuuksiensa mukaan. Ihmisiä on johdettava ja sinä voit oppia jokaiselta johtajalta jotakin. Seurakunnan perustamisessa tarvitaan vahvaa johtajuutta. Kuuntele myös aloittelevia johtajia, sillä Warrenin ja Hybelsin kaltaisten suurjohtajien resurssit ja ideat saattavat tuntua niin kaukaisilta, että lannistut ennenkuin aloitatkaan. Muista, ettei pyörää kannata keksiä uudestaan. Se, minkä joku toinen on oppinut, kannattaa ottaa käyttöön. Vuoden 2009 Global Leadership Summitissa puhuneet Gary Hamel ja David Gergen tarjosivat maailmanluokan opetusta johtajuudesta ja kuvaavaa onkin, että esimerkiksi Hamelin johtajuusluennon tuntitaksa saattaa olla jopa 50 000 dollaria. Kuuntele, keskustele ja opi.

2. Lue

Mahtoi olla juuri David Gergen, joka siteerasi presidenttiään: Not every reader is a leader, but every leader is a reader. Ymmärtänet sen verran englantia, ettei käännös ole tarpeen. Lue kirjoja. Omia suosikkejani ovat Rick Warrenin päämäärätietoinen seurakunta ja Ron Sylvian ”Starting New Churches on Purpose”, jotka molemmat kertovat melko suoraan monia lainalaisuuksia seurakunnan perustamiseen liittyen. Jälkimmäinen on suoraan kirjoitettu perustamisajatusta silmällä pitäen. Lisäksi viimeaikoina lukemani ”SimChurch”, ”Multisite Church Roadtrip” ja ”Se Jokin”, ovat kaikki hyviä kirjoja muovaamaan ajattelua ja täsmentämään sitä, mistä seurakunnassa on oikeastaan kysymys. Useiden kirjojen lukemisen etuna on se, että saat monia erilaisia työkaluja käyttöösi. Voi olla, että valmiin seurakunnan mallit ja ideat ovat sinulle vielä mahdottomia toteuttaa. On hyvä tietää useita eri malleja, joista hakea ratkaisua.

3. Rukoile

On tottakai itsestään selvää, ettei seurakuntaa kannata lähteä perustamaan ilman rukousta. Erityisesti tarvitset varmuutta siitä, että juuri sinun on perustettava seurakunta. Ron Sylvia mainitsee, että joskus perustamisvaiheen johtajan työkalupakissa on aivan eri työkalut kuin vakiintuneen seurakunnan johtajalla. Pioneerin työkaluja kannattaa rukoilla. Rukous, Raamatun luku ja paasto, ovat niitä työkaluja, joita seurakunnan persutajan kannattaa pitää työpöydällään. Erityisen tärkeää rukous on silloin, kun olet sisimmässäsi varmistunut Jumalan sinulle antamasta kutsusta, olet kuunnellut paljon hyvää opetusta johtajuudesta ja tiedät olevasi kykenevä johtamaan, olet lukenut kirjoja ja mielessäsi risteilee tuhat ja yksi ideaa ja unelmaa. Tarvitset sitä taivaallista selkeyttä ja näyn kirkastumista, joka vain rukouksessa saavutetaan. Ron Sylvia kuvaa tuota prosessia osuvasti. Näky on kuin videotykin kuvan, joka on pahasti poissa tarkennuksestaan. Näet vain värit ja hahmot, mutta kun videotykkiä säädetään, niin kuva terävöityy ja saat selvän siitä, mitä valkokankaalla esitetään. Rukouksen tehtävänä on terävöittää se näky, joka on vahvana mielessäsi, mutta vielä sumeana.

4. Toimi

Tärkein viimeiseksi. Toimi. On aivan liian helppoa, kuten Harvey Carey sanoi, käydä vain johtajuusseminaarista toiseen. On helppoa tuoda uusia ideoita ja kansioita omaan kirjastoon odottelemaa. Voit täyttää kirjahyllysi erilaisilla oppikirjoilla ja johtajuutta käsittelevillä teoksilla. On mukavaa haaveilla kaikesta siitä, mitä voisit tehdä. On vaivatonta istua kuppilassa Cappuccino-kuppi kädessä ja ajatella suuria ajatuksia johtajuudesta. On aivan liian helppo rukoilla, lukea Raamattua ja paastotakin odottaen, että joku enkeli-ilmestys kertoo sinulle milloin on oikea aika. Älä jää odottelemaan täydellistä hetkeä. Se ei koskaan tule. Omasta kokemuksestani peilaten väitän, että useimmat suuremmat ja pienemmät hankkeet kaatuvat vain ja ainoastaan tämän viimeisen kohdan tähden. Etenkin seurakunnan perustamiselle ei täydellistä hetkeä olekaan. On vain astuttava rohkeasti eteenpäin. On luotettava itseensä ja siihen näkyyn, jonka on saanut. Tulet saamaan kaikenlaisia kommentteja ja neuvoja. Hyvää tarkoittavat ja vilpittömät pastorit antavat sinulle aivan täysin päinvastaisia neuvoja. Joskus jopa molemmat Jumalan nimessä. On niitä, jotka pitävät sinua saatanan kätyrinä, perkeleen oppipoikana tai narsistisena psykopaattina. Kaiken keskellä sinun pitää pitää näky kirkkaana mielessäsi ja tietää mihin sinut on kutsuttu.

Ron Sylvia sanoo: ”Jos olet päättänyt lähteä mukaan tälle matkalle, se tulee olemaan tunteiden vuoristorata”. Niin se onkin. Kun kaikkien arvostelu masentaa, niin itke kuin mies. Kun joku löytää uuden kodin ja yhteyden Jumalaan, iloitse kuin mies. Loppujen lopuksi olet tilivelvollinen vain Jumalalle.

Read Full Post »

”Seurakunnat ovat organisaationa pahamaineisia siitä, että niissä on syväänkaivautuneena omat voimahahmonsa. Kun tuore nuori pastori suoraan raamatukoulusta kertoo uudelle seurakunnalleen, että hän haluaisi vähän uudistaa seurakuntaa ja tehdä siitä hiukan nykyaikaisemman, miksi kaikki katsovat seurakunnan harmaahiuksista matriarkkaa nähdäkseen ensin hänen reaktionsa. Seurakunnissa auktoriteetti on joskus oudoissa paikoissa. Kahdessa edellisessä seurakunnassani auktoriteetti oli talonmiehellä. Talonmiehellä oli viimeinen sana siinä, että mitkä toimintamuodot olivat ok ja milloin ja miten. Jos talonmies ei ollut samaa mieltä. Asioita ei tehty, ei ainakaan ilman tappelua. Toisessa seurakunnassa useat seurakunnan vanhinten vaimoista olivat itse nimenneet itsensä omien pienten tiluksiensa hallitsijoiksi. Perusseurakuntalainen ei tiennyt, että seurakunnassa oli työmuotoja tai vastuualueita, joissa heidän oma pastorinsa ei rohjenut kulkea.”

Tuossa edellisessä katkelmassa Berryessa Valley Churchin pastori Douglas Estes kiteyttää hyvin omat ajatukseni tai huolenaiheeni monen seurakunnan kohdalla. Olen läheltä nähnyt vastaavien valtataisteluiden uuvuttamia pastoreita, työmuotojen vastuuhenkilöitä ja olenpa oman osani noista myrskyistä käynyt itsekin läpi. Suomalaisessa (tai pohjoismaisessa) helluntaikentässä on ajateltu, että vanhimmisto johtaa seurakuntaa. Muualla maailmassa saattaa olla, että päävastuu on johtavalla pastorilla. Suomalaisen perushelluntaiseurakunnan johtoa saattaa hämmentää vielä hallitus, joka on lain edessä vastuussa. Seurakunnan hengellinen johto on siis vanhimmistolla ja käytännön asioiden hoitovastuu on hallituksella. Toisaalta, vaikka Raamattu puhuu vanhimmistosta, niin Suomen laki ei sellaista tunne. Suomen helluntaiseurakunnistahan valtaosa on yhdistyksiä. Useimmiten tämä niin sanottu kaksoishallinto toimii, mutta joskus tästäkin tulee ongelmia. Lain edessä vanhimmistolla ei ole mitään sanomista, jos hallitus päättää irtisanoa vaikkapa pastorin. Joskus samat henkilöt ovat mukana molemmissa, joskus ei. Soppaan voidaan lisätä vielä käsitteet: laajennettu vanhimmisto, johtoryhmä, tiimivastaavat tai solujohtajat.

Yksi klassinen esimerkki vaikkapa sisäisestä johtamisongelmasta voisi olla vaikkapa tilanne, jossa vanhimmisto hengellisenä johtajana haluaa järjestää jonkinmoisen hintavan kampanjan, mutta hallitus ei suostu siihen myöntämään varoja. Muistan tapauksen, jossa vanhimmisto päätti lähettää seurakunnan tilaisuuksia Streaming-lähetyksinä netissä, mutta hallituksen puheenjohtaja esitti, että ADSL-modeemia hallinnoi hallitus, joten heillä on oikeus päättää, mitä nettiin laitetaan. Samasta teemasta on olemassa monta muuta variaatiota. Toisaalta vahvojen sukujen tai yksilöiden mahti saattaa lamaannuttaa koko toiminnan. Pelko varakkaan seurakuntalaisen lahjoitusten loppumisesta saa päättäjät varomaan mitään sellaista päätöstä, joka voisi kyseisen seurakuntalaisen suututtaa. Ise asiassa monessa tapauksessa todellisen eteenpäin menemisen ja johtajuuden tilalle on tullut varpaisillaan miinakentässä pyöriminen. Mihinkään suuntaan ei päästä ja pitää varoa, ettei astu miinaan.

Kun maallisellakin tasolla sekavaan organisaatiomalliin lisätään teologiset käsitykset, on mahdollista saada tilanteet todella jumiin. Jälleen omaan kokemuspiiriini kuuluu tilanne, jossa johtava pastori koki toimintamuodon ”olevan Jumalasta” (Eli että työ on hyvä ja Jumalan innoittama ja siunaama asia) kun taas seurakunnan vanhimpana toimiva kertoi nähneensä enkeli-ilmestyksen, jossa enkeli kertoi häntä pysymään kaukana samasta työmuodosta. Tulkoon tässä sanottua, että kaikilla näillä henkilöillä oli ja on vilpitön, puhdas ja voimakas halu olla kuuliaisia Jumalalle ja he kokevat toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti. Kaikki eivät vain voi olla oikeassa samaan aikaan.

Haluaisin kuulla lukijoiden kokemuksia. Kerro vastaava tapaus, jossa johtajuus on hautautunut jonkin teknisen seikan, sukurasitteen tai vaikkapa vahvan talonmiehen alle. Kerro ilman nimiä, sillä toisen mustamaalaaminen ei ole tässä tarkoitus.

Read Full Post »

TunnelMalcolm Hedding tuli taannoin maininneeksi hengellisen tunnelinäön vaaroista. On helppoa katsella Jumalan valtakuntaa oman tunnelinsa läpi ja ajatella, että se on koko valtakunta. Joku saattaa innostua perinteisestä traktaattievankelioinnista ja hairahtua luulemaan sen olevan ainoa tapa evankelioida ja niin edelleen. Meillä lienee kaikilla vaarana sortua tunnelinäköön. Mitä sinun tunnelisi päässä näkyy? Mitä tapahtuu, jos hengellinen johtaja sortuu tunnelinäköön? Entä, jos kokonainen seurakunta tekee samaa?

Read Full Post »

Older Posts »