Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Jeesus’

glssemod

”Kaksikielisyys on rikkaus!” Tai ainakin me muistamme muistuttaa sitä toisillemme, kun yritämme tulla sivistyneesti toimeen pienellä kaksikielisellä paikkakunnalla. Kielitaito on yleisesti ottaen osa hyvää yleissivistystä ja olenkin saanut suuren siunauksen osakseni päästessäni tutustumaan äidinkielenään ruotsia puhuviin ihmisiin täällä ruotsinkielisellä rannikolla.

”Yhteistyötä yli kielirajojen!” on yksi monen yhteiskristillisen tapahtuman ja kampanjan haavekuvista. Itse olen käytännössä ollut koko elämäni aktiivinen seurakuntalainen ja me olemme enemmän tai vähemmän aktiivisesti etsineet mahdollisuuksia ja tilaisuuksia toimia yhteistyössä ruotsinkielisten seurakuntien kanssa. Tämä pyrkimys on ollut olemassa niin kauan kuin jaksan muistaa.

Pietarsaaressa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa GLS-tapahtuma. Global Leadership Summit on ollut syksyni kohokohta jo kuuden vuoden ajan. Itse asiassa pieni Vedä Henkeä –seurakuntamme on paljosta velkaa tälle upealle tapahtumalle. Arvaatte varmaankin innostukseni, kun kuulin, että tänä vuonna saisimme nauttia tapahtumasta ihan kotikaupungissamme.

Ei toki mennyt kauaa, kun kuulin, että tapahtumasta tulisi pelkästään ruotsinkielinen. Itse ymmärrän ruotsia hyvin ja englantia erinomaisesti, joten minulle se ei olisi ongelma, mutta osalle seurakunta-aktiiveistani kyllä. Otinkin saman tien yhteyttä tuttuun järjestäjään ja esitin vienon toiveen: Voisivatko videonäytöltä näytettävät puheet olla tekstitettyjä molemmilla kielillä? Sellainen kun oli mahdollista jo vuonna 2009 ensimmäisessä GLS-tapahtumassani Vaasassa. Kerroin lisäksi, että juontojen, laulujen ja muiden infojen ei tarvitse olla kahdella kielellä. Riittää, kun itse opetusta pystyy seuraamaan.

En kuitenkaan yllättynyt kun kuulin, että tekstitys kahdella kielellä koettiin hankalaksi. Oletan, että yhtä hankalaksi koettiin simultaanitulkkaus ja mahdollisesti erillinen huone ja siinä pieni näyttö, jolla sama opetus olisi ollut suomenkielisellä tekstillä (Tapahtumaan tehdään joka tapauksessa DVD:t suomenkielisellä tekstillä.), koska nekään vaihtoehdot eivät toteutuneet. En enää yllättynyt, koska surullisen usein lopputulos on juuri tämä. Itse ajattelen, että järjestäjien kohdalla oikea kysymys ei tässä tapauksessa ollut ”Onko se hankalaa?” tai ”Onko se helppoa?”, vaan ”Onko se oikein?” tai ”Onko se kristillistä?”.

En toki tiedä minkälaisen kysymyksen päättäjät ovat itselleen tehneet, mutta vastauksen tiedän. Olen näet kuullut saman vastauksen niin monta kertaa aiemminkin. Jeesus kyllä yhdistää yli kunta- ja valtakuntarajojen. Hän yhdistää eri kirkkokunnista ja tunnustuskunnista olevia ihmisiä. Jeesus kykenee yhdistämään ihmisiä yli ikäkuilujen ja kulttuurirajojen. Ainoa asia, jossa Jeesuksen valta hyytyy on suomen- ja ruotsinkielisten yhdistäminen Pietarsaaressa.

En tällä kaikella ole kuitenkaan nostattamassa kieliriitaa. Tai se ei siis ole tavoitteeni. Tiedän, että ymmärrystä ja puolestapuhumistakin esiintyi. Tiedän myös, että moni ruotsinkielinen ystäväni oli yhtä hämmästynyt, ellei enemmänkin, kuullessaan tästä kaikesta.

Se mikä minua todella harmittaa on se, että niin moni seurakunta on herännyt maailmassa vallitsevaan epäoikeudenmukaisuuteen. Moni seurakunta tekee työtä ihmiskaupan uhrien, orpojen, sorrettujen tai vaikka katulapsien parissa. Jotkut kampanjoivat reilun kaupan suklaan, kahvin tai muun tavaran puolesta. Joku sijoittaa mikrolainoihin tai hommaa kenkiä köyhille. Kuitenkin, kaiken jalon, ylevän ja oikean kanssa kisaillessamme me kompastumme edelleen ikiaikaiseen kysymykseen: ”Kuka on minun lähimmäiseni?”

Mainokset

Read Full Post »

tsItsenäisyyspäivän alla saatiin aikaan jonkilainen kohu legendaarisen Tuntematon sotilas -elokuvan esittämisajankohdasta. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen väki sai omalla urhoollisella taistelullaan pelastettua Suomen lapset kauhealta kohtaloltaan ja vuosikausia kello 14.00 esitetty ohjelma siirrettiin alkamaan klo 17.00. Lähes Tali-Ihantalaan verrattava torjuntavoitto kaiketi?

Itse elokuvasta on aika jo monelta osin ajanut ohitse. Spontaanin naurunremahduksen aiheutti sotilaspastori, joka joukkosidontapaikalla lähestyi haavoittunutta tai kenties kuolevaa sotilasta tuolla otsikon kysymyksellä: ”Veli, tuntuuko vaikealta?”. Kysymyksenä se on aivan yhtä korni, kuin YLEn toimittajan esittämä kysymys linnanjuhlien ensikertalaiselle: ”Tuntuvatko juhlat hienoilta?”. Harva siihen kai vastaa kieltävästi.

Laitoin kuitenkin merkille, että tuossa vanhassa Edvin Laineen ohjaamassa versiossa on monella tapaa vielä Jeesuskin tai ainakin usko esillä. Sotilaspastori mainitsee hänet puhuessaan, toisaalla vänrikki rukoilee kuolevan kanssa ja välillä sotilaat huutavat vielä Jeesusta apuun hädän hetkellä. Mietin siinä elokuvaa katsoessani, että ei mahtaisi olla enää tämän päivän elokuvissa mahdollista.

Ei Jeesus-nimen mainitseminen elokuvassa tee silti siitä hyvää tai huonoa. Jotakin meidän ajastamme kertoo kuitenkin toinen tarina, joka tässä kontekstissa jäi mieleeni elämään. Kuulin nimittäin pienestä päiväkotilaisesta, joka oli tullut päiväkodista silmin nähden vaivaantuneena kotiinsa. Huolehtivat vanhemmat olivat selvitelleet lapselta tämän kiusaantumisen syytä ja lopulta oli käynyt ilmi, että päiväkodissa oli pakotettu kiroilemaan.

Kun kieltämättä uskomattomalta kuulostavaa tarinaa kuitenkin vakavissaan selviteltiin, kävi ilmi, että joulusta kerrottaessa ja joululauluja laulettaessa oli nimi ”Jeesus” arvatenkin pulpahtanut esille. Lapsukainen ei kaiketi ollut koskaan kuullut Jeesus-nimeä käytettävän muutoin kuin kirosanana. Niinpä hänen mielessään Jeesus-nimi assosioitui kiroiluun. Sen enempää kuvailematta me useimmat tiedämme ne kirosanat, jotka sisältävät tuon nimen tai ovat sen väännöksiä. Lapsen väärinkäsitys on mielestäni surullinen tosiasia.

Rohkenen uskoa lukijaani niin paljon, että vaikka et jakaisikaan kanssani kristillistä vakaumusta, etkä uskoisi Jeesukseen enempää kuin yhtenä historian hahmona, et kaiketi sinäkään pidä tuollaista kehitystä pelkästään positiivisena. Vaikka rakastankin Suomea kaikista sen puutteista ja heikkouksista huolimatta, on mielestäni matka talvisodan aikana rukoilevasta presidentistä Jeesus-nimeä kirosanana pitävään lapseen aavistuksen turhan pitkä.

Tästäkin huolimatta toivon sinulle rauhaisaa joulunodotusta ja suloista uutta vuotta.

Read Full Post »

syyllistäminen”Meillä on toiveena uusi koti, uusi auto, uusi kännykkä tai että onnistuisimme pudottamaan painoa, loputon lista eikö vain? Syöpäpotilaalla on ainoastaan yksi toive ja se on taistella sairautta vastaan. Minä oletan, että osa teistä ei aio laittaa tätä seinälleen. Ystävistäni vain alle 3% tekee sen. Laita tämä seinälle kunnioituksena heitä kohtaan jotka taistelivat tai ovat taistelemassa syöpäsairautta vastaan.” 

Jos olet mukana Facebookin ihmeellisessä maailmassa, olet varmasti törmännyt tuohon ylläolevaan postaukseen joskus. Tai jos et juuri tuohon, niin tuon kaltaiseen. Vaikkapa siihen, jossa vastustetaan kiusaamista, tai siihen, jossa vastustetaan nälkää, epäoikeudenmukaisuutta tai muuta epäkohtaa tässä maailmassa. Itse viestityyppihän on ollut olemassa jo kauan ennen Facebookia. Yhdeksänkymmentäluvulla me tapasimme saada sähköpostitse saman tyypin viestejä. Viestien perusrakenteeseen kuuluu kertoa muutamin sanoin, kuinka kurjaa ja vaikeaa jollakulla toisella on. Aiheeksi käy melkein mikä tahansa. Saatetaanpa samalla muistuttaa, kuinka hyvin meidän asiamme ovat. Tärkeintä on kuitenkin muistaa syyllistää viestin lukija lopussa. ”Jos sä välität tästä aiheesta, laita tämä eteenpäin. Älä ole kuin ne 95% maailman idiooteista, jotka ovat kovasydämisiä, kylmiä, välinpitämättömiä ja tyhmiä, vaan ole sinä se rohkea, valaistunut, informoitu ja edistyksellinen ihminen, joka tajuaa olla viestin välittäjän kanssa yhtä huolestunut ja ymmärtää, että koko asia ei korjaannu, jos juuri sinä et lähetä viestiä vähintään kymmenelle kaverillesi” Sellaista se oli sähköpostin kultakaudella.

Nyt tämä sama syyllistäminen on siirtynyt Facebookin seinille. Samat viestit, sama syyllisyys. Milloin vain 3% uskaltaa tai kehtaa laittaa viestiä eteenpäin, milloin taas 95% ihmisistä on niin välinpitämättömiä, että heitä ei kertakaikkiaan kiinnosta vastustaa kiusaamista omalla Facebook-sivullaan. Hengellisissä piireissä on tietysti lisäksi tarjolla jos jonkinlaista Jeesuksen kuvaa, mietelausetta tai raamatunpaikkaa, jotka on sitten postattu seinälle tuon saman vihjailevan viestin kanssa. Hengellisissä postauksissa syyllistävää sävyä saatetaan vielä höystää Raamatun ajatuksella. Mukaan liitetään tietenkin Jeesuksen sanat: ”Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” (Matteus 10:33) Siinä annetaan hienosti ymmärtää, että jos et nyt samantien linkitä kaverin seinältä Jeesuksen kuvaa omalle seinällesi, niin kohta on turha toivoa taivaspaikkaa omallekaan kohdalle.

Minä en koskaan laita tuollaisia päivityksiä omalle seinälleni. Voin silti kertoa, että kyllä minäkin toivon, että sairaat saisivat olla terveitä. Toivon, että nälänhätää ei olisi, eikä ketään koskaan missään kiusattaisi. Kyllä minä uskon Jeesukseen enkä häpeä häntä millään tavalla. Minä kuitenkin vastustan myös tällaista syyllistämistä. Samaan kategoriaan kuuluvat ne kuvat, joissa on vaikkapa istuu nälkäkuoleman partaalla oleva lapsi kylkiluut paistaen. Kuvan päällä on tietysti teksti: ”Tykkää, jos haluaisit auttaa tätä lasta, jatka skrollaamista, jos et välitä tippaakaan…”. Tietysti kaikki haluavat auttaa tuota lasta ja kuva saa satojatuhansia tykkäyksiä. Lasta meidän tykkäyksemme eivät auta tippaakaan. Itse asiassa koko ilmiö on kliktivismin yksi sivujuonne. Olen kirjoittanutkin aiheesta aiemmin.

Minä en voi sietää noita ”95% ihmisistä ei tee sitä tai tätä” -tyyppisiä postauksia. Minun on vaikea sietää niitä siitä syystä, että minun mielestäni 95% niiden postaajista ei tee mitään MUUTA asiansa eteen. He vain lisäävät seinälleen yhden kopioidun ajatuksen ja ostavat sillä hetkeksi hyvää omaatuntoa ja ylevyyden tunnetta. Jos sinä olet se henkilö, joka olet näitä viestejä jaellut, tämä ei ole hyökkäys sinua vastaan. Minä vain pyydän, että jos todella kannat huolta kiusaamisesta, syöpäpotilaista, nälänhädästä tai muusta, tee paljon muutakin oman asiasi puolesta. Vasta sitten sinua saattaa joku kuunnellakin.

Mitä mieltä sinä olet?

Read Full Post »

Kuva Wikipediasta

Kaikkien peruutusten äiti

”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap.t. 1:7-8)

”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36)

Maailmanloppu ennustettiin tapahtuvaksi tänään 21.05.2011, mutta jo päivää ennen suurtapahtumaa saimme sitten kuulla, että se onkin peruutettu!

Aikaisemmat maailmanloput ovat yksinkertaisesti jääneet muuten vain toteutumatta kun Jumala ei ole niihin suostunut. Yhden tuollaisen muistan pikkupoikana kokeneeni (olen siitä aikaisemminkin kertonut, mutta kertaushan on opintojen äiti), odottaen selkä kyyryssä kellon lyövän kaksitoista päivällä, joka tuolloin taisi olla täsmällinen ajankohta. Oli kaunis kesäpäivä ja pikkupojan sydämeltä putosi raskas taakka kun keskipäivä meni, eikä mitään pudonnutkaan niskaan, vaan päivä jatkui yhtä kauniina kuin siihenkin asti.

Ylläolevissa Raamatun lainauksissa lausutut, Jeesuksen itsensä sanomat sanat, riittävät useimmille kristityille vastaukseksi mieltä askarruttavaan kysymykseen Jeesuksen paluun, ja maailmanlopun ajankohdasta. Mutta aina löytyy joku joka kokee saaneensa asiasta vuorenvarman tiedon päivämäärineen ja jopa kellonaikoineen!

En tiedä perustuuko moinen tarve kaikesta huolimatta ennusteluun jonkinmoiseen masokismiin, tarpeeseen tai haluun tulla julkisesti nolatuksi, vaiko vain haluun pelotella. Ehkäpä joku jossain tuohonkin osaa sanoa oikean diagnoosin.

Mitä maailmanloppuun tulee, tällainen talonpoikaisteologi ymmärtäisi tämän Telluksen pysyvän nykyisessä muodossaan kasassa vielä ainakin tuhat vuotta. Jonkinmoinen maailmanloppu se tietenkin on niille kiihkeästi vallankahvasta kiinni pitäville, jotka valtansa menettävät. Mutta tämän maan kamaralla minun ymmärrykseni mukaan näytetään ihmiskunnalle miten asiat hoidetaan ja valtakuntia hallitaan silloin, kun se tapahtuu niin kuin Jumala on sen alun perin ajatellut! Liitän tähän loppuun raamatullisen iskulauseen, joka meillä kaikilla kristityillä tulisi olla huulillamme liittyen Jeesuksen paluuseen, oli ajankohta sitten mikä onkin: ”Maranata! Herramme, tule!” (1. Kor. 16:22)

Journalistinen vapaus

Teinpä tuossa pienen kokeilun lähettämällä omalta Facebook-seinältäni löytyvän Maan tapa -nimisen kirjoituksen sekä Pohjalaisen, että Pietarsaaren Sanomien mielipide-osastolle. Jälkimmäisessä kirjoitus julkaistiin sellaisenaan (josta lähetin lehteen kiitokset), mutta Pohjalaiseen olin pakotettu lähettämään vähintäänkin närkästyneen palautteen johtuen siitä että sitä on niin paljon muokattu! Sillä saatetoteamuksella että jos tämä on käytäntö, ei Pohjalaiseen uskalla laittaa edes kuolinilmoitusta, koska saattaa lehden editoinnin johdosta tulla ilmoittaneeksi naapurin hyvinvoivan isännän kuolleeksi. Äkkinäinen ajattelisi, että jos mielipidekirjoitusta ei voi sellaisenaan julkaista, vain mahdolliset kirjoitusvirheet korjattuna, olisi parempi käytäntö (pienempi paha) jättää se kokonaan julkaisematta, kuin muokata se lähes tuntemattomaksi!

P.S. Kuten huomaatte, minäkin olen kuitenkin sen verran varovainen mies että jätin tämän kirjoittamisen näin myöhäiseen (noin klo 23:00) ajankohtaan.

Read Full Post »

Mark Batterson kertoo loistavassa kirjassaan: In a Pit with a Lion on a Snowy Day seuraavaa:

”Vastustus on usein mahdollisuuksien kylvömaata. Vaikeilla olosuhteilla on taipumus saada meistä esiin parhaimmat ominaisuutemme. Villit leijonat saavat esiin rohkeimmat soturit aivan kuten myrskyisät meret kasvattavat parhaita merimiehiä. Vastustus on usein siunaus valepuvussa. Me unelmoimme painovoimattomasta tilasta. Haaveilemme siitä, että elämässämme ei olisi ongelmia tai haasteita. Biologisesta näkökulmasta painovoimattomus on terveydelle haitallista. Astronautit, jotka viettävät pitkiä aikoja painovoimattomuudessa kärsivät vakavista seurauksista. Ilman vastusta he menettävät lihasmassaansa ja heidän luidensa tiheys heikkenee. He kärsivät kohonneesta verenpaineesta ja sydämen tykytyksestä. Kun he saapuvat takaisin maahan, heillä saattaa olla vaikeuksia jopa kävellä. Unelmoimme painovoimattomuudesta, mutta me itse asiassa tarvitsemme terveen annoksen vastusta.”

Minä luen useimmiten iltaisin. Makoilen sängyssä ja lueskelen erilaisa kirjoja. Pidän lukemisesta. Yksi syy sihen, että luen juuri sängylläni on se, että siinä on myös aikaa pohtia lukemaansa tekstiä. Ylläoleva Battersonin kirjoitus sai minut muistelemaan ja pohtimaan oman elämäni vastuksia. En halua profiloitua suurena marttyyrinä, sillä eivät minun elämäni vaikeudet ole sentään niin suuria. Meillä uskovilla on loppumaton varasto erilaisia sanontoja erilaisiin tilanteisiin. Yksi suosikeistani kuuluu näin: ”Kun olet niin syvässä kuopassa, että et näe missään ympärilläsi pakopaikkaa, katso ylöspäin”. Ideana kai on, että Jumala voi nostaa niistäkin kuopista, mistä ei itse enää pois pääse. Tuo lause on ehdottomasti totta, mutta sen tajuaminen siellä oman elämänsä kuopassa on sitten kokonaan toinen juttu.

Nyt kun pieni seurakuntamme alkaa lähestyä yksivuotissynttäreitään, olen tajunnut oppineeni tämän vuoden aikana enemmän kuin ehkä koko muun elämäni aikana. (Tiedän, että sanoin tämän jo edellisessä postauksessani, mutta täsmennän vähän.) Ensimmäinen oppimani asia on se, että kun kohtaat erilaista vastustusta, se pakottaa sinut aina palaamaan siihen alkuperäiseen näkyyn ja kutsuun, joka sinulla oli. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta minulta sen tajuaminen vei kauan. (Ehkä olen vain hiiiidaaaaas?) Kun arvostelijat kyseenalaistavat motiivisi, perusteesi, luonteesi, osaamisesi ja lopulta uskosi ja teologiasi on vain kaksi tietä. Voit väistyä pois masentuneena tai päättää roikkua entistä lujemmin kiinni siinä, mihin sinut on kutsuttu. Vastustus pakottaa sinut karsimaan kaiken sellaisen, mikä ei näkyysi kuulu ja sitoutumaan vain ja ainostaan aitoon ja alkuperäiseen näkyyn.

Toinen asia, jonka ymmärrän nyt selvemmin kuin koskaan, on Jeesuksen sanoja mukaillen: ”Rami, Rami, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen.” Kaikkea muuta tässä maailmassa voi johtaa puhtaasti omalla taidollaan ja osaamisellaan, mutta seurakunta ilman Jumalan apua on kuin futisjoukkue ilman palloa tai formulakuski ilman autoa. Siksipä minä myönnänkin ihan avoimesti: Minä tarvitsen Jumalan apua. Sitä toisaalta olen saanutkin. Minä kyllä uskon niinkin, että tuon avun ohella saa silti käyttää kaikkea osaamistaan tai taitoaan. Uskon, että kaikki kokemani vastustus on osaltaan muokannut minusta tällaisen ihmisen. Uskon myös, että jatkossakaan en tule välttymään vastuksilta. En näet oikein usko, että Jumala on vielä täysin tyytyväinen lopputulokseen…

Ps. Luin tuossa listaa hakusanoista, joilla on päädytty korpialttarille. Kaksi päivän suosikkiani ovat: Korpiseurakunta Pietarsaari ja Joukkopornoa…. Erikoista ;-D

Read Full Post »

Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksen esimies Laura Saarikoski kirjoitti tiistain 16.2. lehdessä tällä samaisella otsikolla. Näin Saarikoski liittyi siihen suureen joukkoon ihmisiä, jotka eri näkökulmista paheksuvat kirkkoa ja sen tapoja. Itse en eläissäni ole kuulunut kirkkoon, joten siltä osin en koe suurta sympatiaa heidän julkisuuskuvansa ongelmien suhteen. Kirjoituksessaan Saarikoski kertoo kuitenkin oman näkemyksensä siitä, miten asioista pitäisi puhua. Saarikoski oli arvostanut astetta vapaampaa seksuaalikasvatusta rippileirillä ja paheksui sitä, että jossakin oli oikein tultu uskoon. Kuulosti kuulemma pelottavalta.

Rivien välistä tulkitsin kirjoittajan ymmärtävän hyvin Antti Kylliäisen kantaa, jonka mukaan kaikki pääsevät taivaaseen. Naispappeuden vastustaminen tai homojen siunaamattomuus avioliittoon olivat myös selkeitä esimerkkejä siitä, että on syytä erota kirkosta. Suvaitsevaisuus on siis Saarikosken kaipaama etiikan avaintermi.

Joskus minusta tuntuu, että ihmisillä on hengellisten asioiden suhteen sellainen ”rusinat pullasta” -asenne. Tuntuu, että jokainen haluaisi kuulla olevansa hyvä ihminen, suvaitsevainen ja pääsevänsä taivaaseen. Ongelmana on vain se, että sama Raamattu, joka kertoo taivaasta, kertoo myös synnistä. Samalla kun kerrotaan armosta, mainitaan myös tuomio. Että sanoi Antti mitä tahansa, niin kaikki eivät pääse taivaaseen. Selkeästi rehellisempää on todeta, ettei usko Jumalaan, Raamattuun, syntiin, taivaaseen, Jeesukseen tai kuoleman jälkeiseen elämään. Outoa on uskoa Jumalaan ja taivaaseen, mutta ei uskoa sitä, mitä sama kaveri (Jumala) niistä kertoo. Samaan aiheeseenhan liittyy osin aiemmin kirjoittamani kirjoitus: Jääkiekkoteologiaa. Peliä ei ole pakko pelata, eikä siitä tarvitse tykätä, mutta jos pelaat, pelaa säännöillä.

Tajuan senkin, että monessa tilanteessa on tilaa erilaisille tulkinnoille. Raamattua lukevat ja tutkivat ihmiset ovat törmänneet halki aikojen siihen kysymykseen, että mitä mikin ohje ja neuvo oikein tarkoittaa. Ja vaikka itse asia olisi selvä, voidaan aina miettiä asian kulttuurisidonnaisuutta tai sitä onko teksti vain ohimennen lausuttu ajatus vai syvällinen dogmi. Saarikosken kirjoituksen sävy kertoo kuitenkin sen ongelman laadun, jonka keskellä kirkko painiskelee. Nyt ei enää puhuta erilaisista tulkintaeroista. Kyse on enemmistön mielipiteistä, suvaitsevaisuudesta, demokratiasta, nykyajasta. Nykyaikainen ihminen peilaa maailmaa suvaitsen, hyväksyen, enemmistön mukaan edeten ja unohtaen vanhat ja aikansa eläneet opit. Jumalaa ja Raamattua ei kirkossa enää tarvita. Me päätämme itse, mikä meille on parasta. Tätähän ei ole koskaan vielä kokeiltu, eihän…?

Read Full Post »

Helsingin sanomat julkaisi tänään sunnuntaidebatissa Teuvo V. Riikosen kirjoituksen ”Kirkko on menettänyt otteen miehistä”. Aihe saattuu olemaan oman mielenkiintoni kohde myös vapaaseurakunnallisella puolella jo vuosien takaa. Parin vuoden takainen Marc Driscollin video toi asiaa esille yhdenlaisesta näkökulmasta. Olen törmännyt samaan tilanteeseen myös täällä Suomessa eri seurakuntia kiertäessäni. Mistä siis on kysymys? Siitä, että seurakunnat ja niiden toiminta on liian feminististä ja naisellista useimpien miesten makuun. Kuulostaako rajulta? Kuulostakoon.

Tosiasiassa on, kuten Riikonen kirjoittaa, kirkossa ja seurakunnissa käytetty kieli juuri sellaista lepertelyä ja hymisteltyä, ettei sitä jaksa pitemmän päälle kuunnella. Vapaaseurakunnallinen ylistysmusiikki, jossa kädet kohotettuna heilutaan musiikin tahdissa ja lauletaan rakkauslauluja Jeesukselle ei myöskään toimi joka jannulle. Vaikka minäkin olen kolmannessa polvessa seurakuntaihminen ja pastorin työssäkin oppinut toimimaan kaikenlaisissa toimintaympäristöissä, en minä ole luonteeltani naisellisen ylistysmusiikin ystävä. Ja suurin osa ylistysmusiikista tai siitä tavasta, jolla sitä soitetaan on nimenomaan naisellista. Suuri osa ylistysryhmäläisistä ja laulajista on naisia tai tyttöjä.

Jotakin rosoisuutta ja karheutta pitäsi puheisiimme ja toimintaamme saada. Jokunen vuosi sitten kuulin sellaisenkin määritelmän, että mies tarvitsee oman luolakokemuksensa. Eli miehen pitää päästä autotalliin, metsään, verstaalle tai vaikkapa salille, jossa saa koettua sen luolakokemuksen. Luolassa ei tarvitse puhua kenellekään eikä selittää tekemisiään toisille. Olen huomannut, että vaimoni haluaa töistä tullessaa jutella päivän tapahtumista. Minä en. Olen juuri elänyt päivän tapahtumat, joten en halua niitä keskustellen referoida. En myöskään halua kuunnella lässyttäviä lepertelijäpastoreita, en kuunnella vaaleanpunaista hempeilymusiikkia, en katsella naisellista ylistystanssia tai pukeutua siistiin kauluspaitaan, kun menen Jumalani eteen. Onkohan tällaiselle alfauros-tyyppiselle luolamiehelle vielä tilaa? Vai onko syytä heittää jo toivo menemään? Mitenkä minä voin seurakunnassa saada kokea luolakokemuksia tai peräti luolamieskokemuksia?

Riikonen kertoo myös, että miehillä menee huonosti. Sen saa nähdä ihan lähipiirissäkin. Joku ei nyt vain täsmää. Riikonen kirjoittaa: ”Armeijan kutsunnoissa yhä useampi nuori mies jää pois tai keskeyttää parin viikon sisällä. Vangeista miehiä on 93 prosenttia. Alkoholi tappaa vuosittain 2 000–3 000 miestä. Avioeroissa mies on aloitteentekijä vain 20–30 prosentissa tapauksissa. Itsemurhista miehet tekevät noin 80 prosenttia.” Miksi on näin? Muista, kuinka vierailin Turun vapaaseurakunnassa viime keväänä. Siellä on kehitelty Fuel Men-illat. Oli kuulemma penkkipunnerrusta yhtenä iltana ja alumiinivanne-esittelyjä toisena. Melkein teki mieli muuttaa Turkuun saman tien. Tarviiko? Kuka ottaa taas tavallisen miehen huomioon seurakunnassa?

Read Full Post »

Older Posts »