Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Jääkiekko’

 

 

Viime viikonloppuna vietimme porukalla jo perinteiseksi muodostunutta Vedä Henkeä -leiriämme. Tällä kertaa olimme muutaman vuoden tauon jälkeen taas Larsmon Lähetyskodilla ja olikin sopivan mukavaa ja nostalgista viettää leiriä samalla paikalla, jossa jo yli kaksikymmentäviisi vuotta sitten olin leireilemässä lapsena. Kun vielä puhujavieraanamme oli loistava Lasse Kujanen, jolla on myös yhteistä historiaa kanssani, oli nostalgiaa tarjolla ihan roppakaupalla.

Tulimme siinä aamukahvia hörppiessämme jutelleeksi nuoruuden urheiluharrastuksista ja -muistoista. Innokkaana jalkapallomiehenä Lasse muisteli, kuinka oli aikoinaan pelannut kohtuullisen tasokkaassa alasarjajoukkueessa mukana. Tuon joukkueen pelaajisto koostui sellaisista miehistä, jotka kaikki olivat olleet hyviä junioripelaajia, mutta elämän polut olivat vieneet heidät muihin suuntiin ja kukaan ei oikeastaan ollut voinut tai halunnut katsoa sitä, kuinka pitkälle rahkeet olisivat jalkapallossa riittäneet. Lasse kertoi kuinka yhtenä vuotena heidän joukkueensa kuitenkin pääsi mukaan aina nousukarsintoihin asti. Ratkaisupelien alla avainpelaajia ei kuitenkaan näkynyt. Joku oli lähtenyt ihan tyttöystäväänsäkin katsomaan toiselle paikkakunnalle. Lasse kertoi siinä yhtäkkiä tajunneensa, etteivät nuo pelikaverit todellisuudessa halunneetkaan nousta ylemmälle sarjatasolle. He kyllä saattoivat sanoa kaikki oikeat sanat ja puhua ”tsemppaamisesta” ja ”taistelusta”, mutta he olivat täysin tyytyväisiä omalla sarjatasollaan pelaamiseen.

Luin tänä kesänä ystäväni suosituksesta Juhani Tammisen kirjan Takaisin peliin. Työuupumuksesta ja sen voittamisesta kertova kirja sisältää myös Tamin kertomuksen Vaasan Sportin tilanteista. Tami kertoo lähes Lassen tavoin tajunneensa, ettei Vaasassa itse asiassa haluttukaan nousta SM-liigaan asti. Sielläkin kyllä puhuttiin noususta ja kaiketi ”tsempistä” ja ”taistelusta”, kuten niin usein urheilussa puhutaan, mutta todellinen tahto puuttui. Kuulin myöhemmin, että joidenkin arvioiden mukaan puolet Vaasalaisten joukkueesta olisi mennyt vaihtoon, koska heidän kapasiteettinsa ei vain olisi riittänyt liigaan. Laji ja taso on toinen, mutta asenne sama.

Voin kyllä jotenkin ymmärtää noita tilanteita. Itse olen pelannut salibandya alasarjoissa. Muistelen, että viitosdivarista aina kakkoseen asti tuli pelejä koettua. Olisi hienoa voida sanoa, että olin hyvä pelaaja, mutta totuus on kyllä se, että siellä kakkosdivarissa mentiin jo kyllä minun osaamiseni äärirajoilla. Alemmissa sarjoissa peli oli vielä kohtuullisen helppoa ja mukavaa, mutta mitä ylemmäs mentiin sitä vaikeampaa se oli. Jossakin vaiheessa minäkin olisin ollut tyytyväinen ihan vain pysymään paikallani. Tottakai minäkin osasin kyllä kuulostaa innostuneelta ja puhua ”tsempistä” ja ”taistelusta”, mutta en välttämättä olisi halunnut nousta ylemmälle sarjatasolle. Nousuhan tuo mukanaan lisää työtä. Pitää harjoitella enemmän, pelimatkat pitenevät ja pelejä tulee vastaan tiuhemmin. Menestys tuo mukanaan vastuuta.

Me pohdimme kahvikupin äärellä Lassen kanssa sitä, että usein näin käy myös seurakunnissa. Me kyllä osaamme puhua ”tsempistä” ja ”taistelusta”, mutta useimmiten me olemme jo tyytyväisiä omaan sarjatasoomme. Me osaamme antaa oikeat vastaukset ja tiedämme, mitä meiltä odotetaan ainakin keskusteluissa, mutta samalla toivomme, ettei meitä otettaisi ihan vakavasti. Tarkoitan sitä, että kun nuorena poikana kuuntelin kuinka pastori innosti meitä kadulle evankelioimaan eli jakamaan traktaatteja (jota olen muuten aina inhonnut), osasin kyllä kuulostaa innostuneelta ja olla hengessä mukana, mutta toivoin silti, ettei tuo kadullelähtö koskaan toteutuisi. Seurakuntaskenessä haaveillaan usein herätyksen ajasta. Sekulaarille lukijalleni kerron, että se on aikaa, jolloin ihmisiä kiinnostaa erityisen paljon hengelliset asiat ja ihmisiä tulee eri kirkkoihin ja seurakuntiin etsimään vastauksia elämän kysymyksiinsä. Sellaisia aikoja koetaan aina silloin tällöin. Useimmiten me emme kuitenkaan ole valmiita siihen työhön ja muutokseen, mitä tuollainen aito ja todellinen herätys tuo tullessaan. Me kyllä osaamme puhua oikeita asioita. Me haluamme, että ihmiset tulisivat mukaan toimintaan, mutta emme kuitenkaan halua heidän istuvan meidän paikallemme tai tuovan omia muutosehdotuksiaan meidän kerhoomme. Emme kenties ole valmiit siihen lisääntyvään työmäärään, mitä ”nousu” tuo tullessaan tai mitä se meiltä vaatii.

Miltä näyttää sinun tsemppisi ja taistelusi?

Read Full Post »

Sanotaan, että suomalaiset ovat kiekkohullua kansaa. Voipi olla. Ainakin lajissa on jotakin suomalaiselle metsäläiselle sopivaa rähinää. Aina joskus saa todistaa tilannetta, jossa jonkinmoinen miesporukka katselee peliä ja paikalla on joku peliä ymmärtämätön tai sellaiseksi tekeytyvä naisihminen. Naisparka ei sitten tajua millään paitsiosääntöä, pitkää kiekkoa tai muuta lajin säännöstöön kuuluvaa. On hauskaa seurata, kun ukkoparat yrittävät selittää sääntöjä naiselle, joka on koko asiaa kysynyt vain häiritäkseen miesten keskittymistä.

Oikeastaan säännöt ovat pelin ydin. Ne antavat raamit, jonka puitteissa sitten peliä viedään eteenpäin. Aina välillä koko hallillinen yleisöä huutaa rytmikkäästi tuomarille: ”nuija, nuija”, osoittaakseen nähneensä tilanteen paremmin kuin ilmiselvästi puusilmäinen oikeudenjakaja.

Oletko laittanut merkille, että kukaan ei lähesty jääkiekkoa kieltojen näkökulmasta. Kukaan ei ajattele, että tämähän on typerä laji, kun ei saa mennä paitsioon tai lyödä kaveria mailalla päähän. Kukaan ei sano, että jääkiekko on turhaa, kun kädellä ei saa tehdä maalia tai maalivahtia saa työntää ensin pois laukauksen tieltä. Ihminen hyväksyy sen, että säännöt ovat olemassa jos peliä haluaa pelata.

Jotenkin me olemme saaneet annettua uskosta sen kuvan, että ihminen lähestyy sitä kielloista käsin. Kuinka moni onkaan vastaillut sellaisiin kysymyksiin kuin: saatteko katsoa televisiota, saatteko juoda viinaa tai saatteko polttaa tupakkaa? Saako harrastaa seksiä ennen avioliittoa ja tuhat ja yksi muuta kysymystä. Miten me olemme antaneet sen kuvan, että uskossa on ensisijaisesti kysymys kielloista. Miksi ihminen ei ensin huomaa syvää ja todellista elämää, jota haluaisi elää tietyillä pelisäännöillä? Lieneekö vika viestinnässä vai peräti oman elämän esimerkissä? Onko niin, että me jotenkin kerromme säännöt ja kiellot kavereille, ennenkuin ovat edes lajista kiinnostuneet? Mitäs, jos saisimme ensin läheisemme kiinnostumaan itse pelistä ja vasta sitten alkaisimme tarkentaa pelin hienouksiin kuuluvia sääntötulkintoja?

Read Full Post »