Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Isyys’

DSC_1381

”Parasta, mitä isä voi tehdä lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään.” – John Wooden*

Näin isäinpäivänä meillä toistuu usein samanlainen aamurutiini. Lapset heräävät aikaisin aamulla, koska kukaan lapsi ei ole koskaan ymmärtänyt kuinka autuasta on saada nukkua pitkään sunnuntai-aamuna. Niinpä he menevät katselemaan televisiosta aamuohjelmia ja antavat meidän nukkua. Vaimoni herää yleensä seuraavana ja minä saan jatkaa uniani. Tämä kaikki on ihan jokaviikonloppuista tarinaa. Isäinpäivänä kuitenkin kuvioon tulee mukaan toisenlaista säpinää ja jännitettä. Jännite syntyy siitä, että lapset eivät millään malta odottaa, että saavat tuoda korttinsa ja lahjansa minulle ja toisaalta vaimoni yrittää viivyttää heidän tuloaan mahdollisimman pitkään. Joskus kuuntelen hereillä, kuinka he kuiskailevat keittiössä ja miettivät sopivaa laulua minulle.

Lopulta, kun oikea hetki koittaa, kaikki neljä tulevat makuuhuoneeseen ja laulavat ”Paljon onnea vaan” -laulun sävelellä: ”Hyvää isänpäivää, hyvää isänpäivää, me kilttejä ollaan, hyvää isänpäivää”. Jokainen lapsista antaa vuorollaan oman korttinsa ja itse tehdyn lahjansa ja odottavat tottakai kehuja ja kohteliaisuuksia tehdyistä aarteista. Ja tottakai minä kehun heitä.

Joitakin vuosia sitten minuun kolahti tuo alun ajatus: ”Parasta, mitä isä voi tehdä lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään”. Minulla on hämärä muistikuva siitä, että oma äitini ja isini olisivat kerran lapsuudessani riidelleet tavallista rajummin ja että minä menin kysymään peloissani äidiltä, että ”ettehän te vain eroa?”. Se oli pelottava ajatus lapselle. Näin jälkikäteen tajuan, että vanhempieni avioliitto on yksi lujimpia, mitä avioliittojen joukossa on. Ymmärrän senkin, että oma isäni on omalla jäyhällä tyylillään aina osoittanut rakastavansa äitiäni. Muistan lukemattomat kerrat, kun äitini vaikkapa suihkun jälkeen meni vähäpukeisena hakemaan vaatteita ja isi poikkeuksetta vihelteli hänelle tai sanoi ”Oo la laa…”.

Kun nyt muistelen lapsuuttani ja nuoruuttani tajuan, että minulla oli tavattoman hyvä ja turvallinen koti. Olen oppinut isiltä sen, että lasteni on tiedettävä, että minäkin rakastan heidän äitiään. Minulla on häpeämättömän suorasukainen tapa puristella vaimoani takapuolesta tai luoja paratkoon, jopa tisseistä, jolloin hän asiaan kuuluvasti kiemurtelee irti syleilystäni sanoen: ”Älä nyt, lapset näkee!”.

Niin näkevätkin, mutta luulen että Ruut tuli tietämättään antaneeksi minulle parhaan isäinpäivälahjan muutama päivä sitten. Vaimoni ja tytöt istuivat keittiönpöydän äärellä ja tulin siihen tapani mukaan rouvaa kiehnaamaan. Sanoin sitten tytöille, että ”Kyllä mä sitten rakastan tätä äitiä!”. Ruut katseli sitä ja sanoi: ”Sen kyllä huomaa!”

Ja minä haluan, että minun lapseni huomaavat sen läpi elämäni. Aivan, kuten minä olen saanut huomata omasta isistäni läpi oman elämäni. Niinpä haluan myös kiittää isi, sinua esimerkistäsi, rakkaudestasi ja siitä, että sinä olet ollut ja olet edelleen miehinen mies, josta me molemmat poikasi olemme sanoinkuvaamattoman ylpeitä.

* Ilmeisesti John Wooden ei ole lauseen alkuperäinen lausuja, mutta en saanut selville, kenelle oikeasti kuuluu kunnia tästä ajatuksesta

Mainokset

Read Full Post »

Hyvin menee, isi

Ruut

Näin isäinpäivän aamuna oli taas kerran upeaa heräillä rauhassa siihen, että lapset toivat omat korttinsa ja piirustuksensa minulle sänkyyn. Vielä upeampaa oli lasten lähdettyä maata vain sängyllä vaimon kanssa sylikkäin. Se oli yksi niitä hetkiä, joissa lapsetkin tajuavat touhuta omia asioitaan ja antavat meille kohtuullisen häiriötöntä aikaa.

Näissä hetkissä, kun on aikaa edes hetkeksi pysähtyä miettimään elämäänsä, tajuaa kuinka nopeasti aika meneekään. Muistan elävästi, kuinka Tytti kertoi minulle ensimmäisen kerran odottavansa lastamme. Istuin oululaisen kaksiomme olohuoneessa ja Tytti sanoi, niinkuin vain naiset osaavat: ”Mulla olis sulle vähän asiaa”. Muistan kuinka yllätyin itsekin tunteideni voimakkuudesta ja runsaudesta. Samaan aikaan tunsin ylpeyttä meistä, rakkautta ja ihailua vaimoani kohtaan, jännitystä ja pelkoa tulevasta ja ihmetystä Jumalan hyvyyttä kohtaan.

Kolmen lapsemme kautta olen saanut muistoihini uskomattoman rikkaita, rakkaita, hauskoja ja outoja hetkiä. Olen saanut maata sohvalla nukkuva lapsi sylissäni. Olen saanut nähdä esikoisemme konttaavan uuden kotimme lattialla, nähdä ensimmäiset askeleet, kuulla ensimmäiset sanat ja vastaanottaa lukemattomat halaukset, pusut ja halipusut. Olen puhaltanut kipeisiin polviin, laastaroinut pienet naarmut ja suuremmat haavat, olen kammannut hiukset, vaihtanut vaipat, pukenut vaatteet ja rukoillut iltarukoukset.

Tänään ihailen ja rakastan vaimoni enemmän kuin koskaan. Hän on antanut minulle kolme ihanaa lasta ja on aivan upea vaimo ja äiti. Kiitän Jumalaa hänestä jatkuvasti. Vuorotahtiin sanomme, ettei meille enää tule lapsia. Kuitenkin, aina silloin tällöin minut valtaa halu saada nähdä elämän kasvavan vaimoni sisällä. Mietin, jaksanko vielä kerran koko rumban uudestaan. En ole varma, mutta haluan pitää mahdollisuuden avoimena ainakin mielessäni.

Kuvassa näkyvä Ruut tapasi aina ennen sanoa: ”Isi, sä rakastat mua”. Hän ei sanonut, että ”Mä rakastan sua”. Kyllähän Ruut minua rakastaa, mutta hänelle oli tärkeämpää, että isi rakastaa häntä. Minä mietin aina Ruutin noin sanoessa, että ”Et edes tiedä kuinka paljon”. Mä olen jo pitkästi päälle kolmekymppinen ja kutsun silti isiäni isiksi, en isäksi. Toivon, että minäkin voisin olla aina lapsilleni isi.

Vuosia sitten olimme lähdössä helluntaikonferenssiin. Olin hakenut asuntovaunun vuokralle ja olin ajanut sen pihaamme. Kun ruuvasin vaunun jalkoja alas, Ruuben tuli katsomaan minua. Siinä katsellessaan Ruuben kyykistyi maahan ja sanoi: ”Hyvin menee isi, hyvin menee”. Toiveeni ja rukoukseni on, että kun lapseni aikanaan miettivät millainen isi olen ollut, he voisivat sanoa minulle: ”Hyvin menee isi, hyvin menee”

Read Full Post »