Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Israel’

”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te tarkoin pidätte huolta jumalien palvonnasta. Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: ’Tuntemattomalle jumalalle.’ Juuri sitä, mitä te tuntemattanne palvotte, minä teille julistan. ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. ”Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista.” (Ap.t. 17:22-31)

Minun postaukseni näyttäisivät muodostuvan kerta toisensa jälkeen eräänlaisiksi kirja-analyyseiksi. Olimme torstaista maanantaihin Haaparannan matkalla, jonne otin mukaani Ramin luonnehdinnan mukaan sika hyvän kirjan ”Oi Jerusalem.” Lisättäköön tuohon että yhdyn täysin Ramin luonnehdintaan. Kirja kertoo Israelin valtion syntyvaiheista. Siitä miten molemmat osapuolet, arabit ja juutalaiset odottivat sormi liipaisimella syyhyten sitä hetkeä, kun viimeinenkin britti on poistunut. Tosin molemmin puoleinen paukuttelu oli alkanut jo brittihallinnon aikana brittien puolueellisen valvonnan alla. Tuossa asiassa ei siis ole kovinkaan moni asia muuttunut, paukuttelu jatkuu entiseen tapaan. Merkille pantavaa oli, että vaikka holocaust oli aivan tuoreessa muistissa, länsimaat katselivat välinpitämättöminä kaikkea tuota teurastusta. Enpä ihmettelisi kovinkaan paljoa, jos sama ulkopuolisten välinpitämätön suhtautuminen jatkuisi tänäkin päivänä, olettaen että arabit onnistuisivat hävittämään juutalaiset sukupuuttoon!

Israelin itsenäiseksi valtioksi julistautuminen oli lähtölaukaus veriselle taistelulle Jerusalemin hallinnasta, sekä viiden arabi-armeijan hyökkäykselle vastaperustettuun Israelin valtioon. Ihmeteltävän sinnikkäästi juutalaiset saivat tehtyä vastarintaa vähällä väellä ja aseistuksella. Näytti siltä että arabit olisivat onnistuneet tavoitteissaan ellei ulkopuolinen painostus lopulta, lähinnä Yhdysvaltain ja yllätys yllätys Neuvostoliiton taholta saanut aikaan aselepoa, jonka aikana juutalaiset saivat täydennyksiä ja puntit alkoivat tasaantua.

Mieleeni nousee Jumalasta sellainenkin, näköjään tuntemattomaksi jäänyt puoli kun Hän Sakarjan kirjan toisessa luvussa sanoo: ”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni.” Sen sijaan, että ihmiskunta kavahtaisi tekemästä vastoin Jumalan tahtoa, tuntuu olevan niin että kielto toimii ärsykkeenä täsmälleen päin vastoin tekemiselle. Vähän samaan tapaan kuin Jeesuksen ristiinnaulitsemisen sinetöi se, että Hän sanoi olevansa Jumalan Poika.

Mainokset

Read Full Post »

Katselin linja-auton ikkunasta pimeää maisemaa. Siellä täällä pimeyttä elävöittivät satunnaiset valopilkut. Pitkän, Kuolleella merellä vietetyn päivän jälkeen useimmat halusivat vain ummistaa silmänsä hetkeksi ennen Jerusalemiin saapumista. Minusta tuntui, että olin tuon saman reitin ajanut jo niin monta kertaa, etten niitä kaikkia edes muista. Silti juuri nyt, kun ajoin tuota tietä kenties viimeistä kertaa, en osannut ajatella mitään. Olin tullut siihen hetkeen, jossa yksi vaihe elämässä päättyy. Jäljelle jää kasa muistoja, joukko ystäviä ja sekalainen ryhmä kokemuksia, joiden lajittelussa aivojen oikeisiin lokeroihin menee vuosia. Edessä on vain uusi ja kartoittamaton tie, joka kiehtoo ja pelottaa yhtä paljon…

Meistä jokainen on joskus samanlaisen tilanteen edessä. Siis siinä hämmentävässä tilanteessa, jossa joku vaihe elämästäsi tulee päätökseen ja uusi alkaa. Niihin vaiheisiin liittyy usein jännitystä, innostusta ja myös surua tai epävarmuutta. Usein kaikkia yhtä aikaa. Olen tehnyt viime vuodet päätyönäni ICEJ:n Grafted-johtajan työtä. Työni on ollut vaihtelevaa ja samalla vähän vaikeasti määriteltävää. Olen johtanut matkoja Israeliin, pitänyt puheita, toiminut tulkkina, suunnitellut esitteitä ja päivittänyt nettisivuja. Siinä yhteydessä olen kiertänyt eri maissa ja tavannut lukemattoman määrän ihmisiä eri puolilta maailmaa.

Israel ei ole koskaan ollut poliittisesti tai edes teologisesti helppo aihe. Vastustajia ja kannattajia on pilvin pimein ja todellisten ja hyvien argumenttien ohella saa kuulla järkyttävän määrän naiiveja tai suorastaan typeriä ajatuksia. Faktaa ja fiktiota sekoitetaan parhaimpaan Hollywood-tyyliin ja hengellisellä puolella hengellinen tietämättömyys ja Israelin sokea fanittaminen saattavat kulkea suloisesti käsi kädessä. Israel tuntuu myös houkuttelevan uskovissa esiin joskus kaikkein erikoisimmat ja oudoimmat piirteet.

Älä käsitä väärin. Mukana on ihan aidosti fiksuja, osaavia ja valtavalla tietomäärällä varustettuja ihmisiä. On hyvin koulutettua ja ammatillisesti pätevää toimittajaa, pastoria, historioitsijaa ja tutkijaa. Joskus vain hyvä hukkuu epämääräisen keskelle. ICEJ tekee osaltaan ihan aidosti hyvää työtä ja kelpaa kyllä monelle järjestölle esimerkiksi hyvästä ja vastuullisesta tavasta toimia vaikealla työkentällä.

Minä jatkan puolipäiväisenä ICEJ:n Graafisena suunnittelijana. Vastuullani on siis ihan vain esitteet, ilmoitukset ja muu sellainen sälä, joka suunnittelua vaatii. Toisella puoliskolla yritän saada vietyä Vedä Henkeä -seurakuntaa eteenpäin. Tämän pienen yhteisön yksivuotissynttärit lähestyvät ja edessämme oleva tie on vielä piilossa. Siitä huolimatta olen täynnä intoa ja ole jo tajunnut, että olen vuodessa oppinut enemmän kuin ehkä koko muun elämäni aikana yhteensä. Yksi vaihe on tullut päätökseen ja uusi on alkamassa. Niinpä on taas aika olla innostunut, hämillään, epävarma, surullinen, kiitollinen ja toiveikas. Kaikkea yhtä aikaa.

Ps. Kiitos ICEJ tähänastisesta.

Read Full Post »

”Väittely on keskustelun kuolema.” -Kitty O’Neill Collins

Meilla kaikilla ihmisillä on joitakin vahvuuksia. Siinä missä toinen on musikaalinen, on joku urheilullinen, luova tai graafisesti lahjakas. Oma vahvuuteni on aina liittynyt verbaliikkaan. Oli sitten kyseessä puheiden pitäminen tai keskustelu, olen siinä aina pärjännyt ja joskus jopa loistavasti onnistunut. Sillä on myös ollut vaikutusta elämääni ja elämänfilosofiaani. Tälläkin hetkellä työtäni voi rehellisesti kuvata puheammattilaisen työksi, vaikka muitakin osa-alueita siihen liittyy. Olen myös aina uskonut siihen, että hyvin perustelemalla, asiallisesti keskutelemalla ja sopivasti retoriikalla höystämällä voi saada toisen ihmisen ymmärtämään kovinkin erilaisia näkemyksiä. Ehkäpä minun sisälläni todella asuu pieni diplomaatti/idealisti, mutta olen aina ajatellut, että ”pidetään vähän palaveria, niin kyllä se siitä etenee”.

Olen muutamille läheisilleni kertonut, että sekä työssäni että seurakuntakuvioissa uskoni keskustelun tehoon on täysin kuollut. Työni liittyy suurelta osin Israelin valtioon ja se ei ole koskaan suosittu aihe. Oli sitten kysymys palestiinalaistilanteesta, lähi-idän rauhasta tai teologisista linjauksista suhteesta juutalaisiin tai loputtomista eskatologisista väittelyistä, aina on joku joka on täysin eri mieltä asioista. Seurakunnissakin olen kiertänyt takuulla keskivertojannua enemmän ja niissä törmännyt mitä erilaisimpiin keskustelunaiheisiin. Voit marssia mihin tahansa seurakuntaan ja keskustella toimintatavoista, liturgiasta tai konsepteista, Pyhän Hengen voitelusta tai markkinoinnista, nuorista, vanhoista, perinteistä ja uudistamisesta ja jokaisesta aiheesta saat kuulla hyviä, huonoja, outoja, typeriä, mielenkiintoisia ja innovatiivisia mielipiteitä.

Se, mikä sitten loppujen lopuksi jää jäljelle on syvä käsitys, että loppujen lopuksi et voi juurikaan vaikuttaa toisen ihmisen ajatuksiin. Jos joku on päättänyt olla eri mieltä ja on päättänyt olla tajuamatta omia perustelujasi, on täysin mahdotonta tehdä mitään. Tässä siteeraan Raamattua: ”Sillä niin on: puheen paljous enentää turhuutta. Mitä etua on ihmisellä siitä?” (Saarnaaja 6:11). Ehkäpä mietit, että miksi ihmeessä sillä on mitään väliä, mitä joku toinen ajattelee? Sillä on se merkitys, että seurakuntakuvioissa ja hengellisessä työssä esiintyy myös usein opetuslastenkin osoittama asenne: Hän ei ole yksi meistä. New International Version sanoo asian kaikkein selvimmin: ”Master,” said John, ”we saw a man driving out demons in your name and we tried to stop him, because he is not one of us.” Luukas 9:49. Näinpä sitten joudut kohtamaan ihmisiä, jotka ajattelevat, ettet ole yksi heistä ja yrittävät samaan tapaan pysäyttää sinut.

Miksi sitten roikun mukana? Siitä yksinkertaisesta syystä, että minulle Jeesus on silti tärkeämpi kuin se, että ymmärtääkö joku minua. Sitä elämän täytetyttä, sisältöä, varmuutta ja rauhaa ei silti mikään muu voi minulle suoda. Vaikka en enää jaksa uskoa kanssaihmiseen, uskon silti Jobin sanoin: ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.” (Job 19:25)

Read Full Post »