Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Homo’

Forum Romanum, Rom (Kuva Wikipediasta)

Forum Romanum, Rom (Wikipedia)


Puolimatka hämmästeli antiikin ajan raa`an ajattelumallin paluuta. -Meidän parhaat filosofit puolustavat nyt, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa. Hän kertoi olleensa paikalla luennolla, kun eräs kansainvälisesti tunnettu filosofi argumentoi ihmisten, vanhempien olevan vapaita.
Jos heille syntyy lapsi, on vanhemmilla oikeus päättää haluavatko he hoitaa lasta. Jos lasta ei kukaan hoida, lapsi kuolee parin päivän päästä. Puolimatkan mukaan heti, kun evankeliumin perusta lähtee pois, älykkäistä ihmisistä tulee typeriä. Hän hämmästelee, että kuka olisi voinut kuvitella, että yht-äkkiä syntyy kulttuuri, jossa aletaan puolustaa oikeutta tappaa lapsi. -Kristuksen viisaus näkyy maailman historiassa modernin tieteen ja demokratian synnyssä, ehdottomien ihmisoikeuksien perustassa.” (Pohjalainen 03.07.2011)

Tälle ajalle on ominaista se, että erilaisille perversioille haetaan väen väkisin oikeutusta ja tasa-arvoista kohtelua. Kuin myös se, että näitä asioita harjoittavat ja heidän kannattajansa ovat sen verran äänekästä väkeä, että syntyy helposti mielikuva heidän olemisestaan enemmistönä yhteiskunnassa. Juuri tällä hetkellä väännössä olevan sukupuolineutraalin lain läpimenon(?) seuraava vaihe lienee lukumäärän rajoittamattomuus?

Tahtoo sanoa, että saa solmia avioliiton useamman henkilön kanssa, jos vain rahkeet muuten siihen riittävät. Tähän kohtaan on jo pakko kerrata: ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Saman aikaisesti kauhistellaan raiskausten ja lapsiin sekaantumisten yleistymistä.

Miksi kauhistella? Mihin pitää vetää raja eri taipumusten toteuttamisen oikeutukselle, ja kuka sen määrittelee? Miksei pedofiili (pedofilian todettiin muuten samaisessa Puolimatkan puheessa olleen yleisesti hyväksyttyä antiikin aikana) saa vapaasti elää ja toimia taipumustensa mukaan? Tai vaikkapa nekrofiili? Naturalistisen luonnonkäsityksen mukaan me olemme kaikki eläimiä, joten kuinka voi eläin sanoa toiselle eläimelle: sinä teit väärin? Tai mikä ylipäätään on väärin? Homoseksuaalisten taipumusten vietäväksi antautumista puolustetaan kiivaasti sillä, että se on synnynnäinen ominaisuus. Uskallan väittää että meillä jokaisella on synnynnäisesti -ensimmäisen ihmisparin lankeemuksen jälkeen- taipumus kieroutua kuka mitenkin, kunhan oikeat olosuhteet toteutuvat.

Minun henkilökohtainen käsitykseni Raamatun Jumalasta on sellainen, että Hän ei valehtele. Jos Hän määrittelee esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen synniksi, josta on tehtävä parannus, ihmisen on parasta hyväksyä se ja ojentautua sen mukaan. Olisikin vähintäänkin kummallista ensin luoda ihmiseen ominaisuus, jonka mukaisesti hänen on pakko elää kun ei muuta voi, ja sitten määritellä sen mukaan eläminen synniksi ankarilla seuraamuksilla uhaten!

Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” ” (Ilm. 22:10-12)

Ja joka ei vielä ole ratkaissut kantaansa, voi sen yhä tehdä. Se on viisautta!

Mainokset

Read Full Post »

Olen viime päivinä pyöritellyt mielessäni blogipostausta, liittyen maailman islamisoitumiseen. En vain ole saanut aikaiseksi mitään valmista. Se mitä olen saanut valmiiksi, näyttää kirjoitettuna sellaiselta, ettei sitä viitsi esittää (ehkä niin onkin hyvä).  Mielessäni olivat pyöriskelleet ajatukset siitä, mikä voisi olla sellainen yhteinen nimittäjä joka saa kansat aikanaan kokoontumaan muun muassa raamatun ilmoittamaan Harmagedonin taisteluun. Näinhän se monesti on, mielessä pyörivä ajatus tuntuu sensaatiomaisen hyvältä, kunnes sen näkee ”paperilla.”

Sittemmin on mielen ja ennen kaikkea median täyttänyt TV2:n homoillasta alkanut häly, ja niinpä ajattelin tehdä jonkinlaisen sekoituksen. Kun on seurannut viimeisintä kuumana vellovaa keskustelua kirkosta eroamisineen, tuntee itsensä suorastaan trendittömäksi, ellei pane lusikkaansa siihenkin soppaan edes jollain tavalla.

Ensimmäiseksi tulee mieleen kysymys: missä nyt on paljon puhuttu suvaitsevaisuus? Eikö suvaitsevaisen ihmisen tulisi kyetä suvaitsemaan raamattuun konservatiivisesti suhtautuvien mielipiteitä?

Mitä muuten homouteen tulee, olen matkan varrella tavannut homoksi tunnustautuvan henkilön, jolle esitin suoran kysymyksen: ”Onko homous mielestäsi synnynnäinen ominaisuus, vai onko se valinta?” Johon hän vastasi: ”Kyllä se on valinta.”

Suvaitsevaisuuden ohella (tai siihen liittyen) myös Suomessa ihannoidaan monikulttuurisuutta. Joka käytännössä tarkoittanee eniten sitä, että muslimitaustaisten maahanmuuttajien määrä kasvaa huimaa vauhtia. Huimimpien arvioiden mukaan koko eurooppa on islamisoitunut 25-30 vuoden sisällä. Tätä taustaa vasten tuntuu aikaisempi pohdintakin (Harmagedon) saavan valaistusta, ymmärtääkseni islamiin on integroituna antisemitismi. Saattaa olla mielenkiintoista seurata, miten homokysymys ratkaistaan sitten kun Suomikin on muslimimaa.

Mitenkä tämä kaikki sitten liittyy otsikon kehotukseen? Ei välttämättä mitenkään. Ellei sitten sillä ajatuksella, että kohta saattaa hetero olla kolibriakin harvinaisempi lintu Suomessa, ainakin jos muodostaa käsityksensä pelkän mediatiedon perusteella.

Read Full Post »

Ihan pientä säätöä?

Ihan vain kevennyksen omaisesti tuli mieleen, että saattaa tässäkin olla vilpitön ajatus taustalla, mutta niin vain herättää monenlaista tunnetta ja kysymystä, eikö totta? Mielessä välähtää lähes Uuno Turhapuromaisia kohtauksia. Tästähän saisi melko lailla hilpeän sketsin aikaan?

Read Full Post »

Julkisuuskuva

Useat uutisviestimet ovat kertoneet, että Paavi patistelee pappeja Internetiin ja kirjoittamaan blogeja. Onpa vatikaani avannut oman YouTube-kanavakin. Vaikka katolista kirkkoa voi kai rehellisesti luonnehtia vanhoilliseksi, on sen julkisuuskuvalle tehnyt hyvää pyrkimys hyödyntää uutta teknologiaa. Toisenlaista julkisuuskuvaa tavoittelee kiihkokristillisyydestään kuuluisaksi tullut WestBoro Baptist Church. Pastori Fred Phelpsin johtama änkyräkiihkoilijoiden joukko on juuri sitä porukkaa, joka saa minut häpeämään syvästi niitä tekoja, joita Jumalan nimessä tehdään. Westboron nettisivut löytyvät osoitteesta GodHatesFags. Nopealla pääsivun silmäilyllä saa selkeän kuvan siitä sanomasta, joka seurakunnalla on ihmisille tarjolla. Sivuston pääsanoman, ”Jumala vihaa homoja” lisäksi näkyvillä on tehokkaita sloganeita ja linkkejä tyyliin: papit raiskaavat poikia, joudut helvettiin, antikristus Obama ja Jumala vihaa sinua.

Seurakunta on tunnettu siitä, että he häiriköivät amerikkalaissotilaiden, näyttelijöiden, muusikoiden ja tietysi homojen hautajaisia. He protestoivat homokulkueiden reitin varrella ja erotiikkamessujen pääsisäänkäynnillä haukkuen ihmisiä melko lailla törkeästi. Suomeen asti seurakunnan kannanotot ylsivät taannoisten kouluammuskeluiden jälkeen, kun seurakunta julkisti lehdistötiedotteen, jossa Suomi tuomittiin sodomalaiseksi ilotaloksi otsikolla: Kiitos Jumalalle yhdeksästä kuolleesta suomalaisesta. (Tiedote on liitteenä tämän tekstin lopussa.) En vain voi sille mitään, että minua ärsyttää niin rajusti se, että Jumalaa käytetään näin törkeällä tavalla väärin. En jaksa hyväksyä sitä, että kristinuskon nimissä tehdään tällaista vääryyttä ja että omat teot saadaan vieläpä jotenkin perusteltua Raamatulla. Voin vain toivoa, että ihmiset ymmärtävät, ettei tällaisella käytöksellä ole mitään tekemistä kristinuskon perussanoman kanssa. Kristinuskon ytimessä on aina ollut sanoma pelastuksesta ja armosta. Toivottavasti kristittyjen julkisuuskuvassa näkyisi armo tuomiota kirkkaammin. Synkkien pilvien hälventämiseksi pyydän lukijoita lähettämään tiedon tai linkin yhdestä sellaisesta teosta tai uutisesta, jossa seurakunta, kirkko tai kirstityt ovat toimineet siten, että siitä voi olla ylpeä. Tiedän, että seurakunnat tekevät paljon hyvää tässä maailmassa. Kerro siitä minulle.

Read Full Post »