Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Helluntaiseurakunta’

IMG_5134Helluntaiherätyksen viikkolehti Ristin Voiton ja sen liitteen, Paimen Plussan päätoimittaja Leevi Launonen otti minuun yhteyttä uusien seurakuntien perustamiseen liittyen. Itse olen ollut keskeisessä roolissa vuonna 2009 perustetun Vedä Henkeä -seurakunnan perustamisessa ja Launosen kiinnostus juontaa siis juurensa niihin tapahtumiin. Helluntaiherätyksen toimijat ovat luoneet Talvipäivillä 2010 hankkeen, joka kulkee nimellä: ”Seurakunta jokaiselle 2020”. Helluntailiike on edelleen jäsentänyt toimintaansa muodostamalla ”Helmet – helluntaiherätyksen menettelytapaohjeet” uusien seurakuntien perustamisen avuksi ja tueksi.

Launonen pyysi minua ja muutamaa muuta uuden seurakunnan perustamiseen osallistunutta kommentoimaan Helmet-ohjeistoa ja helluntaiherätyksen nykytilaa. Olin luonnollisesti kiitollinen mahdollisuudesta saada kertoa ajatuksistani. Kuitenkin, kuten jokainen haastatteluja antanut tietää, päätyy pitkästäkin vastauksesta usein paperille vain yksi tai kaksi pientä lainausta. Niin nytkin. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei lehteen ole mahdollista laittaa jokaisen pastorin jaarituksia, mutta kun tarpeeksi moni kommentoi, niin kenenkään ääni ei tule kuuluviin. Loppujen lopuksi aukeaman kokoisen jutun sekaan mahtui ne pari lainausta minulta.

Helluntaiherätyksen mediatoimijoista Aikamedia, joka yllämainittuja lehtiä julkaisee on pitäytynyt tiukan vanhakantaisessa linjassaan sikäli, ettei lehden juttuja juuri pääse mistään näkemään. Näin ollen ihan todellista keskusteluakaan ei pääse syntymään. Paimen Plussa on levikiltään 1300 kappaleen lehti ja se on tarkoitettu helluntaiherätyksen johtajille. Yleisesti pyrin blogissani kommentoimaan asioita, joista jokaisella voisi olla käsitys, mutta tällä kertaa itse artikkelista ei ole toistaiseksi ole sähköistä versiota saatavilla, joten koko juttu voi mennä satunnaiselta lukijaltani ohi. Siitä huolimatta päätin laittaa vastaukseni kokonaisuudessaan näkyville. Puoliksi ihan jo senkin vuoksi, että lupasin niin tehdä.

Liitän tähän Leevin esittämät kysymykset ja niihin antamani vastaukset:

1. Miten arvioitte helluntailiikkeen / helluntaiseurakuntien kykyä uudistaa toimintakulttuuriaan nykypäivän tarpeita vastaavaksi?

Perusongelma toimintakulttuurin uudistamisessa on seuraava: Uudistumistarve on kääntäen verrannollinen uudistumiskykyyn. Toisin sanoen: mitä suurempi tarve uudistumiselle olisi, sitä vähemmän siihen on enää mahdollisuuksia ja kykyä. Toisaalta seurakunnat, jotka kykenevät uudistumaan ovat harvoin sen tarpeessa. Uudistumistarpeen ja uudistumiskyvyn väliin jää vain kapea mahdollisuuden ikkuna ja valitettavasti mielestäni valtaosa helluntaiseurakunnista on tuon mahdollisuutensa jo menettänyt. Suurimmalla osalla helluntaiseurakunnista on ilmeinen tarve toimintakulttuurin uudistamiselle, mutta niillä ei enää vuosiin ole ollut siihen mahdollisuutta eikä kykyä.

2. Miten arvioitte Helmet-menettelytapaohjeisiin (liitteenä tämän tekstin lopussa) sisältyviä periaatteita uusien seurakuntien perustamisesta ja niiden toimivuutta käytännössä?

Vaikuttaaa vahvasti siltä, että Helmet-ohjeiston laadinnassa on jälleen syyllistytty perihelluntailaiseen virheeseen: On tehty ohjeet kysymättä keneltäkään lähteneeltä, ulkopuoliselta tai sellaiselta, joka voisi kuvata uuden seurakunnan perustamisen haasteita toiselta puolelta. Erityisesti ”ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen” on erikoista luettavaa. Tottakai lähtökohdaksi tarjotaan neuvottelua, mutta useimmiten tilanne on se, että uuden seurakunnan perustamiseen joudutaan, koska kaikesta neuvottelusta huolimatta työlle ei löydy tilaa tai ymmärrystä. Jatkoneuvottelu ei auta enää siinä vaiheessa. Sen jälkeen Helmet-menettelytapaohjeet keskittyvät oman tulkintani mukaan kolmeen askeleeseen: Tehdään lausunto, jossa todetaan ettei uusi seurakunta kuulu veljesyhteyteen ja ettei helluntaiseurakunta ole vastuussa sen toilailuista ja tiedotetaan tämä asia vielä kaikkien muidenkin seurakuntien tietoon. Päävaikutelma on siis se, että on annettu ohjeet siihen, kuinka tehdään selkeä, nopea ja lopullinen pesäero niihin, jotka ajattelevat toisin. Muuta apua näistä ohjeista ei ole.

3. Miten Helmet-ohjeistuksen periaatteet ovat toimineet Pietarsaaren helluntaiseurakunnan ja Vedä henkeä -seurakunnan välillä?

Kuten edellisessä kohdassani mainitsin, nämä ohjeet eivät valitettavasti auta oikein mitenkään. Ymmärtääkseni ne on kuitenkin laadittu paljon lähtömme jälkeen. Jos ne ovatkin olleet olemassa, niin tämä haastattelu oli ensimmäinen kerta kun niistä kuulin.

4. Tarvitaanko Helmet-menettelytapaohjeisiin tai helluntailiikkeen nykyisiin käytäntöihin uusien seurakuntien perustamisessa jotain muutoksia? Mitä ja miksi?

Helmet-ohjeet voi laittaa arkistoon ja aloittaa koko homman alusta. Sen sijaan, että perustetaan Seurakunta kaikille 2020 -työryhmiä, luodaan menettelytapaohjeita ja tehdään lausuntoja maakunnallisille neuvottelupäiville, olisi syytä unohtaa kaikki byrokratia ja komiteat ja nöyrästi kuunnella edes niitä syitä, jotka ovat johtaneet uusien seurakuntien perustamiseen ja niitä kokemuksia, joita nämä uuden ajan pioneerit ovat keränneet. Ennen ainuttakaan julkilausumaa ja tiedonantoa on nöyrryttävä kuuntelemaan. Ilman ongelmatilannettakin on nähdäkseni melko rohkeaa ajatella, että toiminnassaan väljähtänyt tai uriinsa kangistunut helluntaiseurakunta kykenee perustamaan vireän, elinvoimaisen ja erilaisen seurakunnan yhtään minnekään. Todennäköistä on, että jos jotakin saadaan aikaan, niin korkeintaan kopio emäseurakunnasta. Sellainen ei palvele ketään.

5. Kuuluuko Vedä Henkeä -seurakunnan keskeisistä vastuunkantajista kukaan enää jäsenenä Pietarsaaren helluntaiseurakuntaan? Jos kuuluu, miksi?

Ei kuulu.

6. Muita vapaamuotoisia ajatuksia aiheesta?

Helluntaiherätys kärsii myös samoista ongelmista, mistä useat seurakunnat kärsivät pienemmässä mittakaavassa: kaksoishallinnosta ja johtajuuden puutteesta. Meidän seurakuntamme ei saa esimerkiksi mainostaa millään tavalla sen enempää Netmissionin kuin Ristin Voitonkaan kautta. Perusteluksi saatetaan mainita, ettei kilpailevaa toimintaa sallita. Kuitenkin vaikkapa Pirkko Jalovaara tai Seppo Juntunen ovat kelvanneet mainostajiksi, vaikka heidänkään taustansa ei ole helluntailiikkessä. Kun yritin asiaan aikoinaan selvyyttä, niin välillä asiaa piti kysyä Avainmedialta tai Aikamedialta. Välillä ohjattiin Ristin Voiton puoleen ja välillä asiaa piti kysyä HyRyn päättäjiltä. Loppujen lopuksi päätösvaltaa ei ollut kenelläkään, mutta selväksi tuli, ettei kannata kysyäkään. Sellaista päättäjää, joka ottaa vastuun ja kantaa sen, ei enää löydy.

Uutta seurakuntaa perustettaessa ongelmatilanteessa on todennäköistä, että seurakunta josta lähdetään pitää lähtöä jollakin perusteella vääränä ja lähtijät puolestaan välttämättömänä. Tilanne etenee kuitenkin kaiketi siten, että olemassaoleva helluntaiseurakunta käyttää veto-oikeuttaan ja ilmoittaa Ristin Voitonn kautta helluntaikansalle, että lähtijät ”Eivät nauti seurakuntamme luottamusta” tai ”Lähtijät eivät ole toimineet raamatullisten periaatteiden mukaan”. Sanomattakin on selvää, että vanha helluntaiseurakunta täyttää kaikki raamatulliset ja teologiset kriteerit. Helluntaikenttää tunteva tietää mikä painoarvo on sillä, että yksilö tai yhteisö todetaan tahoksi, joka ei enää nauti luottamusta. Tämän jälkeen lähtijän tie on suljettu. Ja vaikka tahtoakin olisi, niin ei ole sitä johtajaa, jolla olisi valta enää avata tietä. Minkä helluntaiherätys sulkee, sitä ei Jumalakaan avaa.



Helmet – menettelytapaohjeisto

Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 1 (Aikamedia, 2013)

Uuden seurakunnan perustaminen

Seurakunnan perustaminen vastoin yhteisesti sovittuja periaatteita aiheuttaa hajaannusta. Siksi onkin tärkeää, että käytössä on yhteisesti sovittu seurakunnan perustamismenettely.

Neuvoa-antavien vanhimpien luoma ohjeistus seurakunnan perustamiseen

  • Jokaisella seurakunnalla on oikeus perustaa uusia seurakuntia omalle paikkakunnalleen.
  • Seurakunnilla tulisi olla halu kasvaa ja synnyttää uusia seurakuntia alueille, joissa ei ole helluntaiseurakuntaa.
  • Seurakuntaa, jonka toimintaedellytykset ovat jäsenkehityksen myötä heikentyneet, suositellaan hakeutumaan yhteistyöhön lähialueella toimivan helluntaiseurakunnan kanssa.

Ongelmatilanteissa syntyvien seurakuntien perustaminen

  • Jos paikkakunnalle on syntymässä uusi työ, on siitä neuvoteltava paikkakunnalla jo toimivan seurakunnan johdon kanssa.
  • Uuden työn aloittava taho on vastuussa jäsenensä ja työntekijänsä tekemästä työstä.
  • Ellei yhteistyötä synny, on käännyttävä neuvoa-antavien veljien puoleen, jotka valmistavat prosessin jälkeen lausunnon maakunnallisille neuvottelupäiville.
  • Mikäli osapuolet eivät pääse sopimukseen uudesta työstä, syntyvää seurakuntaa ei katsota veljespiiriin kuuluvaksi helluntaiseurakunnaksi.
  • Neuvoa-antavien veljien toimesta asiasta tiedotetaan seurakuntien vanhimmille.
Mainokset

Read Full Post »

”Kuinka toivonkaan, että eläisimme ajassa, jossa ei tarvita lakeja vartioimaan meitä syrjinältä” -Barbra Streisand

Ihmisoikeusliiton asiantuntija Milla Aaltonen ja Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtaja Joni Valkiala kirjoittivat tiistain 1.6. Helsingin sanomien mielipidepalstalle yllättävän asiallista tekstiä. Ankean pitkällä otsikolla: ”Uskonnollisissa yhteisöissä ilmeneviä ihmisoikeusloukkauksia tulee tutkia” -varustetusta mielipidekirjoituksesta jäi mieleeni erityisesti seuraava kohta:

”Yhteisöstä hylätyksi tuleminen on voimakas painostuskeino. Uskonnosta eroaminen johtaa usein myös läheisten ihmissuhteiden katkeamiseen. Uskonnollisissa yhteisöissä esiintyy myös entisen jäsenen syrjimiskäytäntöjä. Esimerkiksi Jehovan todistajien sääntöjen mukaan entistä jäsentä ei saa edes tervehtiä, eikä hänen kanssaan saa keskustella; myös lähisukulaiset ja omaiset ovat velvollisia katkaisemaan yhteydenpidon entisen jäsenen kanssa kurinpitotoimien uhalla.”

Korpialttarin lukijoille ei liene epäselvää, että minä en kuulu enää helluntaiseurakuntaan. Entisenä kolmannen polven helluntailaisena voin kertoa, että minä en ole silti koskaan ollut jäsenenä tai edes kuullut sellaisesta helluntaiseurakunnasta, jossa olisi sääntönä edellä mainitun katkelman kaltainen käytäntö. Toisaalta, kirjoitettujen sääntöjen ohella taitaa aina kaikissa ihmisten rakentamissa yhteisöissä olla niitä kirjoittamattomia sääntöjä. Näitä kirjoittamattomien sääntöjen seurakuntia tiedän useita.

Kun olemme päätyneet, osin omasta valinnastamme ja osin pakosta valitsemaan toisenlaisen tien, on minulle ollut suuri yllätys huomata kuinka moni ystävä ei enää olekaan ystävä. On niitä, jotka ihan ilman sääntöjäkin katkaisevat yhteydenpidon ja päättävät olla tervehtimättä. Mielestäni on kovin erikoista, että yli kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeenkin on helppoa katkaista yhteydet ihmisiin kertalaakista. Yksi seurakunnan johtohahmo esitti ajatuksenaan, että: ”Ei täällä ole pakko olla, vapaaehtoistahan tämä on.” Totta kai sekin, mutta jotenkin siihen on vaikea sovitella Jeesuksen vertausta paimenesta, joka jättää 99 etsiäkseen yhden.

Helluntairetoriikkaan kuuluvat lausahdukset ”Helluntailaiset tappavat haavoittuneensa” tai ”Meillä käy takaovi tiuhempaan kuin etuovi” ovat todisteena siitä, että monin paikoin ongelma kyllä tunnistetaan. Retoriikasta on kuitenkin vielä matkaa ihan aitoon muutokseen. Tällaista aihetta käsiteltäessä on silti muistettava, että kyllä niitä todellisiakin ystäviä on. Siis niitä, jotka uskaltavat seistä meidän rinnallamme ja osoittaa tukensa tilanteessamme. Heille suuri kiitos. Onko sinua syrjitty seurakunnassa? Onko sinua alettu karttamaan jonkin asian vuoksi? Miksi?

Read Full Post »

”Seurakunnat ovat organisaationa pahamaineisia siitä, että niissä on syväänkaivautuneena omat voimahahmonsa. Kun tuore nuori pastori suoraan raamatukoulusta kertoo uudelle seurakunnalleen, että hän haluaisi vähän uudistaa seurakuntaa ja tehdä siitä hiukan nykyaikaisemman, miksi kaikki katsovat seurakunnan harmaahiuksista matriarkkaa nähdäkseen ensin hänen reaktionsa. Seurakunnissa auktoriteetti on joskus oudoissa paikoissa. Kahdessa edellisessä seurakunnassani auktoriteetti oli talonmiehellä. Talonmiehellä oli viimeinen sana siinä, että mitkä toimintamuodot olivat ok ja milloin ja miten. Jos talonmies ei ollut samaa mieltä. Asioita ei tehty, ei ainakaan ilman tappelua. Toisessa seurakunnassa useat seurakunnan vanhinten vaimoista olivat itse nimenneet itsensä omien pienten tiluksiensa hallitsijoiksi. Perusseurakuntalainen ei tiennyt, että seurakunnassa oli työmuotoja tai vastuualueita, joissa heidän oma pastorinsa ei rohjenut kulkea.”

Tuossa edellisessä katkelmassa Berryessa Valley Churchin pastori Douglas Estes kiteyttää hyvin omat ajatukseni tai huolenaiheeni monen seurakunnan kohdalla. Olen läheltä nähnyt vastaavien valtataisteluiden uuvuttamia pastoreita, työmuotojen vastuuhenkilöitä ja olenpa oman osani noista myrskyistä käynyt itsekin läpi. Suomalaisessa (tai pohjoismaisessa) helluntaikentässä on ajateltu, että vanhimmisto johtaa seurakuntaa. Muualla maailmassa saattaa olla, että päävastuu on johtavalla pastorilla. Suomalaisen perushelluntaiseurakunnan johtoa saattaa hämmentää vielä hallitus, joka on lain edessä vastuussa. Seurakunnan hengellinen johto on siis vanhimmistolla ja käytännön asioiden hoitovastuu on hallituksella. Toisaalta, vaikka Raamattu puhuu vanhimmistosta, niin Suomen laki ei sellaista tunne. Suomen helluntaiseurakunnistahan valtaosa on yhdistyksiä. Useimmiten tämä niin sanottu kaksoishallinto toimii, mutta joskus tästäkin tulee ongelmia. Lain edessä vanhimmistolla ei ole mitään sanomista, jos hallitus päättää irtisanoa vaikkapa pastorin. Joskus samat henkilöt ovat mukana molemmissa, joskus ei. Soppaan voidaan lisätä vielä käsitteet: laajennettu vanhimmisto, johtoryhmä, tiimivastaavat tai solujohtajat.

Yksi klassinen esimerkki vaikkapa sisäisestä johtamisongelmasta voisi olla vaikkapa tilanne, jossa vanhimmisto hengellisenä johtajana haluaa järjestää jonkinmoisen hintavan kampanjan, mutta hallitus ei suostu siihen myöntämään varoja. Muistan tapauksen, jossa vanhimmisto päätti lähettää seurakunnan tilaisuuksia Streaming-lähetyksinä netissä, mutta hallituksen puheenjohtaja esitti, että ADSL-modeemia hallinnoi hallitus, joten heillä on oikeus päättää, mitä nettiin laitetaan. Samasta teemasta on olemassa monta muuta variaatiota. Toisaalta vahvojen sukujen tai yksilöiden mahti saattaa lamaannuttaa koko toiminnan. Pelko varakkaan seurakuntalaisen lahjoitusten loppumisesta saa päättäjät varomaan mitään sellaista päätöstä, joka voisi kyseisen seurakuntalaisen suututtaa. Ise asiassa monessa tapauksessa todellisen eteenpäin menemisen ja johtajuuden tilalle on tullut varpaisillaan miinakentässä pyöriminen. Mihinkään suuntaan ei päästä ja pitää varoa, ettei astu miinaan.

Kun maallisellakin tasolla sekavaan organisaatiomalliin lisätään teologiset käsitykset, on mahdollista saada tilanteet todella jumiin. Jälleen omaan kokemuspiiriini kuuluu tilanne, jossa johtava pastori koki toimintamuodon ”olevan Jumalasta” (Eli että työ on hyvä ja Jumalan innoittama ja siunaama asia) kun taas seurakunnan vanhimpana toimiva kertoi nähneensä enkeli-ilmestyksen, jossa enkeli kertoi häntä pysymään kaukana samasta työmuodosta. Tulkoon tässä sanottua, että kaikilla näillä henkilöillä oli ja on vilpitön, puhdas ja voimakas halu olla kuuliaisia Jumalalle ja he kokevat toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti. Kaikki eivät vain voi olla oikeassa samaan aikaan.

Haluaisin kuulla lukijoiden kokemuksia. Kerro vastaava tapaus, jossa johtajuus on hautautunut jonkin teknisen seikan, sukurasitteen tai vaikkapa vahvan talonmiehen alle. Kerro ilman nimiä, sillä toisen mustamaalaaminen ei ole tässä tarkoitus.

Read Full Post »

Luokanopettajaksi opiskeleva Hämeenlinnalainen Ulla Appelroth kirjoittaa blogissaan aikalailla yleisestä ilmiöstä: läsnäolosta. Aina silloin tällöin iltapäivälehtien toimittajat kaivavat sisältään sen todellisen journalistin ja kertovat meille taviksille siitä, kuinka moni kansanedustaja on käynyt vain istunnossa painamassa paikallaolonappiansa ja lähtenyt sen jälkeen pois kokouksesta. Läsnä vai paikalla, siinäpä pulma.

Douglas Estes kirjoittaa kirjassaan SimChurch: Being the Church in the Virtual World käsitteestä telepresence, joka voidaan kai kääntää etäläsnäoloksi. Suosittelen lukemaan koko kirjan, että pääset käsitteeseen sisään, mutta peruskysymyksenä on juuri läsnäolon määritelmä. Ja tässä tapauksessa vieläpä seurakunnassa läsnäolon määritelmä. Pohjille Estes heittää pari Paavalin lausetta:

Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen. Kol 2:5

Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä… 1.Kor 5:3

Ajatuksenaan Estes siis esittää, että jos Paavalikin erottaa fyysisen ja hengessä läsnäolemisen, voisimmeko me? Me emme täällä Suomessa ole vielä virtuaaliseurakuntia perustaneet, emmekä me edes ole siihen valmiita. Tulkoon tässä nyt lukijoilleni kerrottua, että en enää kuulu kotipaikkakuntani helluntaiseurakuntaan. Syitä en tässä erittele, mutta kerron, että laitoin kysymyksen kahteen kotikaupunkiani lähellä sijaitsevaan helluntaiseurakuntaan. Kysymyksen sisältönä oli, että voisinko kenties liittyä jäseneksi heidän seurakuntaansa. Kumpikin laittoi asian pohdittavaksi. Pohtijoina ovat yleensä vanhimmistot, hallitukset tai johtoryhmät, ihan sen mukaan, miten seurakunnat ovat asiansa järjestäneet.

En tähän päivään mennessä ole saanut vastausta. Kolmisen kuukautta olen odotellut ja ilmeisesti asiani on unohdettu. Mitä tulee nimenomaan tähän läsnäoloon, niin joku onkin sanonut, että on helmpompi ihmisen päästä taivaaseen kuin liittyä helluntaiseurakuntaan. Vaikka minä olen pastori, uskossa ja työskentelen suuren kristillisen järjestön alaisuudessa, minun jäsenyyteni seurakunnassa on vaikea asia ja kaatuu johonkin tekniseen muotoseikkaan.

Eli: En halua syytellä ketään. Tunnen seurakuntien päättäjät ja tiedän, että heidän on vaikea toimia tilanteessa, jossa on otettava niin monta muuttujaa huomioon. Haluan vain kysyä teiltä: Onko tilanne teidän mielestänne oikein? Miksi etäläsnäolo on meille täysin vieras käsite? Pitääkö sen olla?

Read Full Post »