Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Häpeä’

kylttiNoin puolitoista kilometriä. Siinä on koko elämäni matka. Tai ei sitä vielä tiedä, mutta tuollainen matka oli Google Mapsin mukaan Malmin sairaalalta Pietarsaaren uudelle hautausmaalle. Malmilta matkani alkoi ja on luultavaa, että tuonne hautausmaalle se päättyy. Suokoon luoja, että se päivä on vielä kaukana.

Meillä oli tämän vuoden Jaakon Päivien aikaan myös luokkakokous. Itse asiassa Jaakon Päivät on suosittu ajankohta järjestää luokkakokouksia, koska kaupungissa on niin paljon muutakin nähtävää päivien aikana. Me järjestimme ABI-96 -vuosiluokan 20-vuotistapaamisen lauantaina 23.7. (Tai muut järjestivät, minä olin vain mukana nauttimassa.)

Luokkakokoukset ovat monella tapaa mielenkiintoisia tapahtumia. Omasta mielestäni on hienoa nähdä vanhoja koulukavereita, vaikka on selvää, ettei jokaisen kanssa ehtinyt olla kouluaikana kovin läheinen, varsinkin, jos satuttiin eri luokille. Jonkun kanssa eivät ehkä kemiat kohdanneet mutta taas toisen kanssa sitä oli kovinkin läheinen.

Moni jättää myös väliin luokkakokouksia. On selvää, että toisilla on vain kiireitä. Joku on ehkä muuttanut ulkomaille, eikä halua laittaa rahaa lentolippuihin ja jollakulla voi olla vaikkapa perhetilanne sellainen, että paikalle ei vain pääse. Samaan aikaan on kuitenkin niitäkin, jotka syystä tai toisesta eivät halua tai jopa kehtaa tulla luokkakokoukseen. He saattavat olla häpeissään oman elämänsä tilanteesta, työttömyydestä, lapsettomuudesta tai sinkkuudesta. Ikävää on sekin, että joku saattoi olla sen verran kiusattu kouluaikana, ettei halua enää olla missään tekemisissä koulukaveriensa kanssa.

Mielestäni on ikävää, jos joku kokee häpeävänsä omaa elämäänsä. Meistä jokainen tajuaa jo tässä vaiheessa, etteivät kaikkien unelmat toteutuneet, eivätkä kaikki päässeet haluamaansa kouluun ja työpaikkaan. Senkin me ymmärrämme, että joillekin myös ne toteutuneet unelmat ja työpaikat osoittautuivat pettymyksiksi. Harvalla meistä on sellainen ote elämään, että me taivutamme elämän omaan tahtoomme. Taitaa olla niin, että elämä taivuttaa meistä jokaisen.

Erityisen hienoa oli huomata, kuinka meidän luonteenpiirteemme olivat näkyvissä jo kouluaikana. Tottakai kaksikymmentä vuotta jättää jälkensä jokaiseen, mutta iloiset ihmiset olivat edelleen iloisia, rempseät rempseitä ja pohdiskelijat mietteliäitä. Kun me esittelimme itsemme taas toisillemme, niin moni Pietarsaaressa tai lähistöllä asuva sanoikin jotenkin vähättelevästi, ettei ole “tämän pidemmälle päässyt”. Vähättely on turhaa. Elämänlaatua, menestystä tai onnea ei mitata kilometreissä.

Oma isäni asuu nyt talossa, josta lienee 300-400 m hänen lapsuudenkotiinsa. Isi on maailman meriä kiertänyt ja aina tähän samaan pieneen kaupunkiin palannut. Onnellinen hän silti on. Pietarsaaren tunnuslause pitää kyllä paikkansa: “Koti on siellä, missä sydän asuu.”

Siispä, jos tuo puolitoista kilometriä osoittautuu elämäni matkaksi, olen silti onnellinen. Ja toiveeni on, että myös kaikki me, jotka huusimme kuorma-auton lavalta: “ABI YSIKUUS, KANSAKUNNAN TOIVO UUS!”, olisimme onnellisia, vaikka kansakunnan toivoiksi meistä ei ehkä loppujen lopuksi ollutkaan.

Mainokset

Read Full Post »

”Miten sä kehtaat?”, sanoi koulukaverini minulle nähdessään minut koulussa uusi pelipaita päällä. Siihen aikaan oli Pietarsaaressa kova salibandybuumi ja tulin itsekin pelanneeksi muutamassakin eri joukkueessa. En enää muista minkä joukkueen paita oli päälläni. Uskoisin, että pukeuduin paitaan sentään ennen peliä, enkä pelin jälkeen. Mulle ei ihan tarkkaan selvinnyt, että mitä kehtaamista oman pelipaidan pitämisessä oli, mutta ehkä mä olen vain jotenkin rajoittunut.

Mä muistan kuinka aikoinaan saimme silloiselle helluntaiseurakunnan joukkueelle uudet, hienot pelipaidat. (Linkin toisessa kuvassa näkyvät punasinivalkoiset paidat. Mika Tervaskankaan suunnittelemat n.1994) Ne olivat silloin ihan aidosti hyvännäköiset.  Toisin sanoen, mua ei hävettänyt pitää sellaista paitaa päälläni. Mä luulen, että sieltä jostakin on lähtenyt liikkeelle halu kokeilla tuotteistaa seurakuntaa.

Ajatus on aika simppeli: Voisiko seurakunnalla olla sellaisia tavaroita tai tuotteita, joita porukkaa ei hävettäisi käyttää? Voisiko seurakunnalla olla omalla logolla tai sloganilla varustettua promokamaa, jota voisivat käyttää jopa sellaiset, jotka eivät kuulu seurakuntaan? Ajattelin nyt aloitella kokeilua tilaamalla pienen olkalaukun (kuvassa) ja perinteisen kahvimukin. Että mihinkö näitä tarvitaan? Huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Tai näkyvyyden saamiseksi. Tai ihan vain sen takia, että mä kehtaan.

Mikä on sellainen promotuote, jota sinä voisit kuvitella käyttäväsi?

Ps. Aina joskus löytyy sellaisia tahoja, joiden palvelu tai osaaminen on vain kertakaikkisen kovalla tasolla. Mainitsemani promotuotteet tilasin Aitolahja.com -verkkopalvelusta ja toimitus oli äärinopea. Keskiviikkoaamun tilaus toimitettiin perjantaiksi postiin. Asiallista palvelua, kokeile vaikka itse. Toinen loistava yhteistyökumppani on Pietarsaarelainen Tervapaja Oy. Me olemme siirtäneet kaikki nettisivustomme ja sähköpostimme Tervapajan palvelimille ja palvelu toimii erinomaisesti. Nämä kaverit vastaavat puheluihin ja sähköposteihin nopeasti ja siellä todella etsitään ratkaisu ongelmiin eikä vain nuljata linjoilla. Kokeile näitä molempia, jos haluat hyvää palvelua. Hyvä palvelu ei ole itsestäänselvyys täällä Suomessa.

Read Full Post »