Vieraiden kanssa iltaa istuessa keskustelu lainehti tavalliseen tapaan aiheesta toiseen. Jossakin vaiheessa villin illan maailmojasyleilevissä keskusteluissa vilahtivat jopa palohälytykset. Erityisesti rouvissa aiheutti tuohtumusta monet koetut väärät palohälytykset. Kun yhteiskunnan kaikilla aloilla tiukennetaan normeja ja säädöksiä, on siitä vääjäämättä myös huonoja seuraamuksia. Kun ennen ajettiin auton peräkontissa ja poljettiin pyörää vapaana, on nyt oltava isofixit, nelipistevyöt ja pyöräilykypärät. Ja kun ennen riitti muutama palovaroitin, on nyt joka paikka täynnä automaatteja ja sammuttimia.
Kaiken takana on toki tavoite turvallisuuteen. Silti juuri nuo automaattihälytykset työllistävät palomiehiä tavan takaa. Suurin osa hälytyksistä osoittautuu turhiksi. Sähköhäiriöiden, pölyn tai ukkosen aiheuttamiin hälytyksiin lähdetään silti samalla vakavuudella kuin aitoihin paloihinkin. Vaimoni arveli, että he ovat kokeneet niin monta väärää hälytystä, että oikean hälytyksen sattuessa kukaan ei ota sitä vakavasti. Itse asiassa sama ilmiö on todettu kaupunkien sireenihälytyksissä. Pietarsaaressa ainakin koekäytetään sireeneitä joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Muistan lukeneeni, että jossakin päin Suomea tehdyssä kokeilussa kukaan ei reagoinut kaupungin sireenien soittoon, koska sitä luultiin harjoitukseksi tai viaksi. Monet testit ovat myös osoittaneet, että autojen varashälyttimet saavat huutaa melko vapaasti, ennenkuin kukaan vaivautuu paikalle. Yleensä ihmisiä ei edes kiinnosta mahdollisen varkauden estäminen vaan melun lopettaminen. Me olemme vain turtuneet ja kyllästyneet jatkuviin vääriin hälytyksiin.
Seurakuntaskenessä on myös joskus tehty vääriä hälytyksiä. Ne, jotka ovat nyt keski-iässä, noin neljänkymmen ikävuoden molemmin puolin, muistavat kyllä 1970-80-lukujen opetuksia. Monet ovat kertoneet (ja muistan toki itsekin tämän), että Jeesusta odotettiin takaisin niin kovasti, että moni nuori toivoi vain ehtivänsä edes ajokortin saada tai mennä naimisiin. Pahimmat pelottelijasaarnamiehet saivat nuoren pojan pelkäämään kotiinpaluuta öisellä kadulla. Ettei vain joku demoni hyppää puun takaa ja vie helvettiin. Kotiin tullessa lattialla näkyvä vaatemytty sai sydämen pysähtymään: ”Nyt on tempaus tullut ja mä olen jäänyt tänne!” Tätä lukeva entinen helluntainuori tunnistaa varmasti osan näistä kokemuksista. Taas kaikelle tällaiselle ulkopuolinen tukehtuu aamukahviinsa tai nauraa lattialla ulvoen ja mahaansa pidellen. Niin erikoiselta kaiken tämmöisen täytyy kuulostaa. ”Jeesus tulee pian, oletko valmis?” -slogan koristi jokaisen telttakokoussarjan mainoksia. Monet ovat ne taloremontit, autokaupat tai opiskelut, jotka on jätetty tekemättä, ”koska Jeesus tulee pian, niin ei enää ehdi…”.
Ei siinä. Jos Raamattuun uskoo, niin tuleehan Jeesus joskus takaisinkin. Niin siellä kerrotaan. Minä kuitenkin luulen, että me saatamme olla niin kyllästyneitä ja turtuneita jatkuviin vääriin hälytyksiin, että oikean tilanteen tullessa emme jaksa reagoida? Näin jälkikäteen monelle ylilyönnille ja muulle kouhoilulle jaksaa jo naureskella. Silloin ennen oli ote vähän kurttuotsaisempaa. Joku voi silti luulla, että tuosta kaikesta jäi kauheat traumat. No ei sentään. Kyllä kaiken vastapainona oli silti loistavia ystäviä ja sisältörikasta elämää. Ja ehkä pahimmat kulmat ovat jo hiotuneet pois muutenkin.
Korpialttari 