Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Haaste’

KaruselliVihdkoinkin on aikaa istua alas ja kirjoittaa. Tuntuu siltä, että elämäni on ollut yhtä hullunmyllyä viimeiset kuukaudet. Oikeastaan kaikki lähti liikkeelle omasta mokasta. Aloin alkusyksystä kyllästymään silloiseen työhöni, joka oli vain puolipäivätyö. Tai ei työssä mitään vikaa, mutta se puolipäivätyön puolipäiväpalkka alkoi jurppimaan. Niinpä päätin alkaa tosissani etsimään uutta työtä. Innokkaana etsiskelin sopivaa vaihtelua työhöni ja laitoin hakemusta menemään, niinkuin kaikki työpaikkoja etsiskelevät. Parin läheltä piti -työpaikan jälkeen pääsin kuin pääsinkin työhaastatteluun ja sain uuden työpaikan. Astetta erikoisempi työaikakaan ei minua pelottanut, sillä täysi kuukausipalkka tuntui siinä vaiheessa kovin houkuttelevalta.

Minä raukka kuvittelin, että voin tehdä kaikenlaista työtä. Olen kuitenkin melko monenlaista hommaa kokeillut ja arvelin, että kyllä tämä uusi haastekin hoidetaan kunnialla. Haasteeksi muodostui kuitenkin se, ettei työssä ollut mitään haastetta. Siitä oppi viikossa kaiken oleellisen ja mitään muuta ei sitten ollutkaan tarjolla. Tajusin tehneeni mokan. En halua mitenkään mollata sitä työpaikkaa, koska siellä oli paljon asioita todella hyvin, mutta se ei vain ollut minua varten. Onneksi meistä pidetään sen verran huolta, että sain melko nopeasti, itse asiassa alle kolmen kuukauden vaihdettua uuteen työhöni. Siinä olen omimmillani ja viihdyn todella hyvin. Nautin jokaisesta työpäivästä ja menen jopa maanantaina tyytyväisenä töihin.

Huomaan kuitenkin sen, että vaikka järki ehtii mukaan kaikkeen tähän, niin sydän on kuin karusellissä pyörisi. On ollut jotenkin harvinaisen irrallinen ja rauhaton olo. Kaksi työpaikan vaihtoa muutamassa kuukaudessa on kyllä aika iso stressin aihe kenelle tahansa. Huomaan itsestäni myös sen, että odotan jo kovasti kesää. Veneilyihmisenä kesä on tietysti suurten odotusten kohde, mutta en muista koskaan elämässäni odottaneeni kesää niin hartaasti kuin nyt odotan. Siinäpä piilee yksi elämän sudenkuopista. Miksi on niin tavattoman helppoa elää aina jossakin muualla kuin nykyhetkessä? Miksi toiset meistä eivät tunnu pääsevän irti menneestä ja toiset elävät jatkuvassa tulevan odotuksessa? Miksi on niin vaikeaa välillä olla tyytyväinen ihan vain tässä ja nyt?

Minä toivon, että kun kevät etenee, valo lisääntyy ja sydämeni pääsee samalle levelille pääni kanssa, minä oppisin nauttimaan ihan vain jokaisesta päivästä sellaisenaan.  Muuten tämä ennestäänkin lyhyt elämä menee todella nopeasti ohi, vai mitä?

Mainokset

Read Full Post »

Forum Romanum, Rom (Kuva Wikipediasta)

Forum Romanum, Rom (Wikipedia)


Puolimatka hämmästeli antiikin ajan raa`an ajattelumallin paluuta. -Meidän parhaat filosofit puolustavat nyt, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa. Hän kertoi olleensa paikalla luennolla, kun eräs kansainvälisesti tunnettu filosofi argumentoi ihmisten, vanhempien olevan vapaita.
Jos heille syntyy lapsi, on vanhemmilla oikeus päättää haluavatko he hoitaa lasta. Jos lasta ei kukaan hoida, lapsi kuolee parin päivän päästä. Puolimatkan mukaan heti, kun evankeliumin perusta lähtee pois, älykkäistä ihmisistä tulee typeriä. Hän hämmästelee, että kuka olisi voinut kuvitella, että yht-äkkiä syntyy kulttuuri, jossa aletaan puolustaa oikeutta tappaa lapsi. -Kristuksen viisaus näkyy maailman historiassa modernin tieteen ja demokratian synnyssä, ehdottomien ihmisoikeuksien perustassa.” (Pohjalainen 03.07.2011)

Tälle ajalle on ominaista se, että erilaisille perversioille haetaan väen väkisin oikeutusta ja tasa-arvoista kohtelua. Kuin myös se, että näitä asioita harjoittavat ja heidän kannattajansa ovat sen verran äänekästä väkeä, että syntyy helposti mielikuva heidän olemisestaan enemmistönä yhteiskunnassa. Juuri tällä hetkellä väännössä olevan sukupuolineutraalin lain läpimenon(?) seuraava vaihe lienee lukumäärän rajoittamattomuus?

Tahtoo sanoa, että saa solmia avioliiton useamman henkilön kanssa, jos vain rahkeet muuten siihen riittävät. Tähän kohtaan on jo pakko kerrata: ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Saman aikaisesti kauhistellaan raiskausten ja lapsiin sekaantumisten yleistymistä.

Miksi kauhistella? Mihin pitää vetää raja eri taipumusten toteuttamisen oikeutukselle, ja kuka sen määrittelee? Miksei pedofiili (pedofilian todettiin muuten samaisessa Puolimatkan puheessa olleen yleisesti hyväksyttyä antiikin aikana) saa vapaasti elää ja toimia taipumustensa mukaan? Tai vaikkapa nekrofiili? Naturalistisen luonnonkäsityksen mukaan me olemme kaikki eläimiä, joten kuinka voi eläin sanoa toiselle eläimelle: sinä teit väärin? Tai mikä ylipäätään on väärin? Homoseksuaalisten taipumusten vietäväksi antautumista puolustetaan kiivaasti sillä, että se on synnynnäinen ominaisuus. Uskallan väittää että meillä jokaisella on synnynnäisesti -ensimmäisen ihmisparin lankeemuksen jälkeen- taipumus kieroutua kuka mitenkin, kunhan oikeat olosuhteet toteutuvat.

Minun henkilökohtainen käsitykseni Raamatun Jumalasta on sellainen, että Hän ei valehtele. Jos Hän määrittelee esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen synniksi, josta on tehtävä parannus, ihmisen on parasta hyväksyä se ja ojentautua sen mukaan. Olisikin vähintäänkin kummallista ensin luoda ihmiseen ominaisuus, jonka mukaisesti hänen on pakko elää kun ei muuta voi, ja sitten määritellä sen mukaan eläminen synniksi ankarilla seuraamuksilla uhaten!

Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” ” (Ilm. 22:10-12)

Ja joka ei vielä ole ratkaissut kantaansa, voi sen yhä tehdä. Se on viisautta!

Read Full Post »

Tulimme, kuten edellisessä postauksessani mainitsin, käyneeksi Global Leadership Summitissa Jyväskylässä. Loistavan tapahtuman anti oli niin tasokasta ja upeaa, että postauksia saisi kevyesti tehtyä vuoden loppuun ihan vain viikonlopun opeilla. En kuitenkaan aio kaikkea kerrata, sitä varten on olemassa video- ja muuta materiaalia.

Yksi parhaimmista luennoista oli mielestäni Andy Stanleyn: ”Paineen parempi puoli”. Andyn perusajatuksena oli muun muassa se, että jokaisella organisaatiolla ongelmia, joita ei pitäisi ratkaista ja jännitteitä, joita ei pitäisi laukaista. Andy osoitti, että on olemassa myös sellaisia ongelmia, joiden kanssa on opittava elämään. Jos nämä ongelmat tai jännitteet pyritään ratkaisemaan, saadaan vain aikaan uusia ongelmia. Tämänkaltaisten ongelmien haaste on lisäksi siinä, että jos ne pyritään väkisin ratkaisemaan, ei voida sanoa että tuli tehtyä ”oikea” ratkaisu. Voidaan vain sanoa, että tehtiin ratkaisu.

Itselleni tämä oli monella tapaa vapauttavaa. Tajusin, että meidänkään ei väkisin tarvitse etsiä ratkaisua haasteisiin, joissa ei yksiselitteisesti ole oikeaa vastausta tarjolla. Kun sovelsin kuulemaani Vedä Henkeä -seurakuntaan, huomasin seuraavat jännitteet tai haasteet, joita en usko olevan tarkoitettu ratkaistavaksi. Uskon, että näiden haasteiden kanssa on vain opittava elämään.

1. Ymmärrettävyys / Syvällisyys
Tämä monelle tuttu jännite syntyy siitä, että toisaalta toiminnan pitäisi olla ns. matalan kynnyksen touhua ilman sellaista sanastoa tai opetusta joka menee yli hilseen. Ensikertalaista varten opetuksen tulisi olla tarpeeksi selkeää ja yksinkertaista. Toisaalta vanhat sotaratsut kaipaavat väkisinkin rukiisempaa leipää.

2. Esittävä / Laulettava musiikki
Meillä ei niinkään ole haasteena musiikkityylit, sillä kaikki käy. Toiveita on sen sijaan esitetty sekä siihen suuntaan, että antaa muusikoiden laulaa ja muut kuuntelevat ja toisaalta sitten niin, että lauletaan yhteislauluja. Tämä on toki osaltaan samaa haastetta tuon ensimmäisen kanssa, sillä monesti ensikertalainen ei osaa ensimmäistäkään laulua, eikä ole edes tottunut yhteislauluihin. Edelleen monelle veteraanille on kirjakaupalla rakkaita lauluja tarjolla.

3. Ihmiset / Ihmissuhteet
Jokainen seurakunta tarvitsee ihmisiä. Ilman ihmisiä ei ole seurakuntaa. Kuitenkin ihmiset ovat samalla usein rikkinäisiä, erilaisia ja hankaliakin. Eli ikuisena jännitteenä tulee olemaan se, että ihmisiä on tavoiteltava, mutta mukana on myös haastavia luonteita.

Tulipa mieleeni monta muutakin mahdollista jännitettä, mutta näistä saanee käsityksen haasteista. Jännite ei tarkoita ilmiriitaa tai suurta skismaa. Se on vain jännite. Mitä jännitteitä näet omassa organisaatiossasi? Ovatko ne ratkaistavissa vai tulisiko niiden kanssa oppia elämään?

Muuten, Andy antoi kolme kysymystä tunnistaaksesi asiat, joita ei ehkä pitäisi ratkaista. Näiden avulla kenties erotat ne niistä ongelmista, jotka ovat ratkaistavissa:

1. Ilmeneekö ongelma tai jännite toistuvasti?
2. Onko molemmilla puolilla asiaan kypsästi suhtautuvia puoltajia ja hyviä argumentteja?
3. Ovatko nämä kaksi puolta todella riippuvaisia toisistaan?

Read Full Post »

”Yksi johtajan tärkeimmistä läksyistä on oppia tietämään, miten luottamus toimii. Mielestäni se muistuttaa hieman vaihtorahan hankkimista ja käyttämistä. Aina tehdessäsi hyvän päätöksen johtajana saat ikään kuin vaihtorahaa taskusi pohjalle. Aina tehdessäsi huonon päätöksen sinun on annettava osa vaihtorahoistasi muille ihmisille. Jokaisella johtajalla on tietty määrä vaihtorahaa taskussaan, kun hän aloittaa uudessa tehtävässään johtajana. Siitä lähtien hän joko kartuttaa vaihtorahojaan tai antaa niitä pois. Jos hän tekee toistuvasti huonoja päätöksiä, hänen vaihtorahansa hupenevat koko ajan. Sitten eräänä päivänä, viimeisen huonon päätöksen tehtyään, hän työntään kätensä taskuun ja käsittää, että vaihtokassa on tyhjä. Siinä vaiheessa on merkityksetöntä sekin, oliko viimeinen huono päätös suuri vai pieni.” –John C. Maxwell

Minulle on viime päivinä käynyt selväksi Johnin kuvailema totuus. Jos seurakuntien johtajia verrataan joskus taistelulaivan kapteeniin, olen minä lähinnä kipparoimassa vasta soutuvenettä (tai ehkä kuitenkin optimistijollaa). Siitä olen kuitenkin varma, että molemmissa tilanteissa riittää omat haasteensa. Suuren seurakunnan johtajan ongelmat voivat olla suuria, mutta resurssit ja mahdollisuudetkin ovat yleensä samaa mittaluokkaa. Ihan viime päivinä olen itse kamppaillut luottamuksen säilyttämisen keskellä. Ei, kyseessä ei ole mikään dramaattinen tilanne, joten jätä spekulaatiot sikseen. Ihan vain tavallisia haasteita ihmissuhteiden ja kokonaiskuvan hahmottamisen kanssa.

Jokaiselle johtajalle tulee joskus eteen tilanne, joka vaatii päätöksiä. Itse asiassa ilman päätöksentekoa ei ole johtajuutta. Jokainen johtaja tajuaa, että yleensä vaihtoehtoina ei ole kolmea huonoa ja yksi hyvä. Todellisuudessa vaihtoehtoina voi olla pari heikkoa, kaksi epävarmaa ja yksi mahdoton. Itse asiassa on äärimmäisen vaikea olla eri vaihtoehdoista ihan täysin varma. Eli mahdotonkin vaihtoehto saattaa silti onnistua ja heikko saattaa osoittautua erinomaiseksi. Andy Stanley onkin sanonut, että parhaimmillasikin olet vain 80% varma. Kuitenkin johtajana eteesi tulee tilanteita, jotka vaativat jonkinlaista reaktiota ja vieläpä kohtuullisessa ajassa. Toisin sanoen jotakin on tehtävä ja se on tehtävä ennenkuin on liian myöhäistä. Et voi olla tekemättä mitään, etkä voi odottaa, että tilanne laukeaa itsestään. Samalla joudut ottamaan riskin, että teetkin huonon päätöksen. Kuitenkin johtajan ja seuraajan ero on muun muassa siinä, johtaja tekee aloitteita ja seuraaja vastaa aloitteeseen.

Omalta kantiltani katseltuna yksi johtajuuden hienouksia on juuri tuo epävarmuustekijä. Vaikka kuinka pohdit ja mietiskelet ja erityisesti seurakuntakuvioissa rukoilet, et silti ole koskaan täysin varma. Joudut tekemään ratkaisun täysin tietoisena siitä, että pelaat vaihtokassallasi ja loppuviimein vain sinä yksin kannat vastuun. Erityisen haastavaa tämä on kaikille niille johtajille, joiden johtajuus on täysin vapaaehtoisuuden varassa. Seurakuntien johtajat, pienten urheiluseurojen valmentajat, kansalaisjärjestöt ja harrastusporukat ovat täynnä johtajia, jotka eivät voi käskeä ketään eivätkä uhata potkuilla. Ainoa pelivara mitä tällaisilla johtajilla on, on se luottamus, minkä he ovat rakentaneet. Nostan hattua teille kaikille. Johtakaa edelleen.

Ps. Tässä lopputoteamuksena mainitsen, että olemme Vedä Henkeä -seurakunnan hallituksena lähdössä Global Leadership Summitiin Jyväskylään. Ehkä opimme jotakin uutta koko porukalla. Raporttia seuraa.

Read Full Post »

Kirkossa

Annoin taas periksi itselleni. Olen jo kertaalleen aloittanut ja lopettanut tällaisen bloggailun. Edellisen kerran lopetin, kun lupauduin kirjoittamaan toisaalle. No, se homma tuli tiensä päähän ja palasin takaisin. En oikein edes tiedä miksi.

Näin kun olen tällaista hellariperinnettä ylläpitänyt ansiokkaasti vuosikaudet, on joskus tarvetta vähän arvioida mennyttä elämää ja tehtyjä valintoja. Pastorina kun kiertää eri seurakuntia, huomaa aikalailla samanlaisia ilmiöitä eri puolilla. Yksi erityisen helluntailainen piirre on se, että nuoret (laaja käsite) eivät käy päiväkokouksissa. Päiväkokous on, niille jotka eivät tiedä, helluntailainen nimitys sunnuntain klo 11.00 alkavalle jumalanpalvelukselle. Koska minä huomaan saman ilmiön kaikkialla, pyrin tähän listaamaan yleisimpiä syitä moiseen ilmiöön. Ehkäpä joku innokas auttaa täydentämään listaa ajan saatossa. Osasyynä käymättömyysilmiöön saattaa olla jopa sellainenkin muutos, että enää ei useissa seurakunnissa järjestetä sunnuntai-iltaisin ikinostalgisia Hyvän Sanoman iltoja. Sain tässä veljeni kanssa keskustellessani sellaisen ahaa-elämyksen, että kun usein käytiin paikalla sentään sunnuntai-iltana, ei aamupäivän poissaolo vaikuttanutkaan kovin dramaattiselta. Se on kuitenkin vain sivujuonne isossa ja monisyisessä tilanteessa. Tässä listaa syistä, joita olen kuullut (kaikki eivät siis ole minun mielipiteitäni eivätkä kuvaa mitään yhtä seurakuntaa):

1. Puhetaito

Liian usein ovat seurakuntien puhujat huonoja puhujia. He eivät osaa jäsennellä puheitaan eikä puheen jälkeen osaa oikein sanoa, että mikä oli puheen aihe. Saattaa olla, että puhujan ulosanti on niin heikkoa, että kuulija tuntee lähinnä myötähäpeää tai sääliä puhujaa kohtaan. Erityisesti Raamatun opetuksessa saattaa puhujalla olla taipumus siteerata Raamattua useiden kymmenien eri jakeiden voimin. Puhe ei etene ja se menettää kiinnostuksensa nopeasti. Harva puhuja käyttää visuaalisia tai muita tehokeinoja sellaisten ihmisten tavoittamiseksi, jotka yksinkertaisesti ottavat oppia vastaan tehokkaammin visuaalisesti.

2. Musiikki

Jossakin oli tutkimus, jonka mukaan vain 2% ihmisistä kuuntelee vapaa-aikanaan sellaista musiikkia, mitä seurakunnissa soitetaan. Tässä tapauksessa kyseessä on siis virsi- ja kuoromusiikki. Seurakunnissa niin perinteinen ja voimakas yhteislaulukulttuuri on myös monessa tapauksessa tullut tiensä päähän. On vaikeaa löytää enää toista yhteisöä, joka kokoontuu säännöllisesti tilaisuuksiinsa laulamaan lauluja. Kun kysymyksessä on nimen omaan syyt seurakunnan kokouksissa käymättömyyteen, on huomattava, että monissa tapauksissa nuorisomusiikiksi mielletty ylistysmusiikki on aika kaukana todellisesta nuorisomusiikista.

3. Ajankohta

Vuosikymmenten perinne ja vakiintunut käytäntö on aloittaa sunnuntai päiväkokoukset klo 11.00. Se sattuu olemaan erityisen huono aika esimerkiksi lapsiperheille. Kokouksen aikana on lasten ruoka-aika ja päiväuniaika. Jos seurakunnan tilat sattuvat olemaan erityisen huonosti suunnitellut lapsia varten, monet lapsiperheet jäävät pois. Moni lapseton nuori viettää iltaa pitkälle aamuyöhön. Herääminen kokoukseen onnistuu, jos tilaisuus on muuten mielekäs. Jos muut tämän sivun kohdat eivät täyty, ei ole syytä kokouksen vuoksi herätä.

4. Osallistuminen

Pastori Kari Ketoja kuvaili kerran seurakuntien päiväkokouksia mummon iltapäivälounaaksi. Mummolaan tullaan koko perheen voimin ja nautitaan Mummon valmistamaa lounasta. Kukaan toinen ei osallistu lounaan valmistamiseen. Mummo päättää mitä syödään ja siinä se. Jos se toimiikin lounaalla, ei se toimi seurakunnassa. Toisen tutkimuksen mukaan 60% ihmisistä tarvitsee tehtävän pysyäkseen seurakunnassa. Jos ihmisellä ei ole mitään sanomista siihen, miten tilaisuudet etenevät, kynnys jäädä pois on melko matala.

5. Merkitys

Erityisesti nuoren kuulijan eteen nousee nopeasti kysymys siitä, onko toiminnalla mitään merkitystä. Jos puheet eivät kohtaa nuoren elämää millään tasolla tai opetus on muuten niin korkealentoista, ettei siitä saa otetta, on vaikea nähdä nuoren viihtyvän mukana kovin kauaa. Usein hyvienkin opettajien opetuksesta puuttuu johdonmukaisuus. Eli puheiden aiheet vaihtelevat viikosta toiseen. Onpa jossakin taipumuksena arvioida seurakunnan viikko-ohjelmasta puhujien vastuuvuorojen mukaan, että kannattaako paikalle mennä. Torumisen sijaan voisi harkita myös puhujien vaihtamista.

6. Tarkoitus

Tarkoitus on käsitteenä toki melko laaja, mutta tässä yhteydessä tarkoitan sitä, että onko koko toiminnalla tarkoitusta. Keskimääräinen nuori oppii koulussa melko kattavan paketin maailmassa olevista ongelmista: nälästä, köyhyydestä, prostituutiosta ja rikollisuudesta. Seurakunnan turvalliset sunnuntaiaamupäivät tarjoavat häiritsevän suuren kontrastin maailman ongelmiin. Nuori saattaa kokea suurta tarkoituksettomuutta seurakunnassa, joka ei tunnu tekevän muuta kuin kokoustavan viikoittain, samalla kuin ihmiset kärsivät lähellä ja kaukana.

Kun jokaiseen kohtaan sovelletaan seurakunnissa syvässä ja voimissaan olevaa muutosvastarintaa ja meille kaikille niin rakasta asioiden teologisoimista tai ainakin hengellistämistä, niin on helppo ymmärtää, miksi moni ei jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Joskus yksinkertaisetkin muutokset vaativat vuosikausien prosessin. Ehkäpä meillä ei ole aikaa niin paljon kuin me luulemme?

Read Full Post »