Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Elämä’

Jollakin tapaa meidän kulttuuriamme leimaa yritys hallita aikaa. Eri medioissa puhutaan usein ajankäytön hallinnasta, josta ystävänikin kirjoitti hiljattain omassa blogissaan. Erilaiset ongelmat ajankäytön suhteen, elämän hektisyys ja jatkuva kiire ovat osa monen elämää ja sen seurauksena erilaisia elämänhallinnan ohjeita löytyy netistä pilvin pimein.

Satuin tänään kuuntelemaan hetkisen radiota ja kuulin professorismiehen kertovan ajatuksiaan elämän hidastamisesta. Englanninkielinen termi ilmiölle lienee downshifting. Radiota kuunnellessani tajusin, että minulla ei oikeastaan enää ole kiire. Minä olen melkein vahingossa tullut hidastaneeksi elämääni. Muistan vielä kuinka jotenkin luulin olevani tärkeä ja merkittävä, kun puhelimeni soi jatkuvasti ja minun viikkokalenterini oli jatkuvasti täynnä. Pienessä ja yksinkertaisessa mielessäni palaverista ja kokouksesta toiseen hyppiminen tuntui vaikutusvallalta tai ainakin asioihin vaikuttamiselta. Oli jotenkin hienoa tuskailla uutta tapaamista suunnitellessa, että ”menee kolmen viikon päähän, on niin täynnä kalenteri”.

Nykyään ei puhelimeni soi jatkuvasti. Minulla ei ole kalenterissa palavereita ja kokouksia. Työ ei kuormita kaiken aikaa ja en enää makaa valveilla, kun työasiat pyörivät mielessä kaiken yötä. Olisi hienoa sanoa, että olen itse tajunnut hidastaa, mutta se olisi valetta. Osin tilanteet ovat tulleet pakon sanelemana. Olen silti tavattoman tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Minä voin aidosti nauttia hitaasta elämästä. Haluasin vielä yksinkertaistaa elämääni tästäkin, mutta kaikki ajallaan.

Jos sinun elämäsi on yhtä hullunmyllyä, niin hidasta sinäkin. Tällä elämän etanakaistalla näkee paljon enemmän. On jotenkin helpottavaa myöntää itselleen: en minä olen niin kovin tärkeä tai merkittävä. Kokeile hidasta elämää, se kannattaa. Tässä muutama konkreettinen neuvo (nämä ovat vanhoja tuttuja, mutta ei näitä kaikki vieläkään osaa):

1. Opettele sanomaan ei. Opettele ihan vaan kieltäytymään, kun sinua pyydetään mukaan johonkin. Muista, että hyvistäkin asioita joutuu kieltäytymään jättääkseen aikaa parhaimmalle. Sano ei.

2. Jos kuulut moneen hallitukseen tai komiteaan, sanoudu kylmästi irti ylimääräisistä. Et todellakaan ole korvaamaton. Jos et halua ”jättää toisia pulaan”, kerro irtisanoutuvasi kolme kuukauden kuluttua, että ehtivät etsiä seuraajan sinulle.

3. Jos kalenterisi pursuaa toimintaa, varaa yhdelle päivälle vapaata. Tunnen ihmisen, jonka kalenterissa luki joka viikko yhtenä päivänä: viikkopalaveri. Se oli hänen vapaapäivänsä. Aiemmin hänellä oli vain tyhjää vapaapäivän kohdalla, mutta kun joskus yhdessä etsittiin sopivaa ajakohtaa kalenteria selaamalla, oli joku aina survomassa tapaamistaan tyhjään kohtaan. Viikkopalaveria kunnioittavat kaikki.

4. Jätä työhommat töihin. Ihan oikeasti. Jos ei töitä ehdi tehdä työaikana, niin joku on pielessä. Kyllä, kyllä, olet tärkeä ja työt ovat kaikki pöydälläsi kun palaat ja rakastat työtäsi ja sata muuta selitystä. Tee silti työt työaikana.

Peruskauraa, mutta toimii kuin junan vessa.

Mainokset

Read Full Post »

Siitä on jo vuosia aikaa. Tarkemmin sanottuna kolmetoista vuotta. Suoritin silloin varusmiespalvelustani Oulussa ja tulin kerran kulkeneeksi Oulun hautausmaan halki kohti kasarmia. Kuten meillä elävillä on tapana, katselin siinä kulkiessani vainajien hautakiviä. Lintujen laulun, liikenteen vaimean melun ja puiden lehdissä humisevan tuulen rinnalla tuntuivat hautakivet kylmiltä, elottomilta ja jotenkin kaukaisilta. Elämän ja kuoleman kontrasti. Juuri sillä aluella, jossa kuljin, oli kiviin usein hakattu vainajan ammatti. Omien kiviensä alla makasivat merimiehet, apteekkarit, lääkärit, puusepät, lääninrovastit ja tehdastyölaiset. Oli suutaria ja tehtaanjohtajaa, kirkkoherraa ja kalastajaa, talonpoikaa ja upseeria. Kaikki saman arvoisia. Jokainen elämänsä elänyt.

Hautajaiset ja hautausmaa ovat yleensä meille eläville melko vastenmielisiä paikkoja. Yleensähän molempiin liitty melko paljon surua ja ikävä muistutus omasta kuolevaisuudestamme. Sain etuoikeuden olla eilen läheisen hautajaisissa ja siinä hautausmaalla ollessani muistui mieleeni tuo kävelyretki vuosien takaa. Jäin silloin miettimään, että mahtoiko ihmisille olla tärkeää, että heidät muistettiin juuri merimiehinä tai tehtaanjohtajina? Mahtoiko joku kokea merkittävänä, että hänestä muistettaisiin juuri hänen elämänsä saavutukset?

Aina, kun kuolema vierailee tarpeeksi lähellä, sitä miettii omaa rajallisuuttaan. Jokainen kuolee joskus. Mitä minä haluaisin muistettavan itsestäni? Haluaisinko olla toisten muistoissa salibandyn pelaaja vai graafinen suunnittelija? Pitäisikö minut muistaa pastorina vai perheen isänä? Onko sillä kaikella edes väliä? Onko sittenkin niin, että ei ole niin väliä, mitä ihmiset sanovat täällä maassa kuin sillä, mitä Jumala sanoo taivaassa?

Read Full Post »

Kurjalle ovat pahoja kaikki päivät, mutta hyvä mieli on kuin alituiset pidot.” -Snl 15:15

Leena Parkkisen oivaltava kolumni sai minutkin jälleen havahtumaan helteiden keskeltä koneeni äärelle. Vaikka en ole kolumnissa mainitun kaltaista kylpyhuoneunelmaa tavoitellutkaan, huomaan kuinka usein on liian helppoa tavoitella jotakin kaukaista haavetta. On niin helppoa elää elämäänsä jossakin muutaman vuoden päässä. Kolmilapsisessa perheessä on melko paljon säpinää ja vipinää. Syömään opettelevien ja leikki-ikäisten lasten jäljiltä on joka paikassa ruuanmurusia, piilotettuja leivänpaloja, kerran käytettyjä parittomia sukkia ja tuhatmäärin leluja. Aamulla imuroitu keittiö on iltapäivällä kuin pommin jäljiltä. Minä en ole sen sortin ihminen, joka jaksaa siivota koko talon joka päivä. Tiedän, että sellaisiakin ihmisiä on, mutta meidän talouteemme ei ole sellaisia sattunut.

Joskus huomaan ajattelevani kaiholla sellaista aikaa, kun lapset ovat jo isoja ja voivat ainakin omat huoneensa siivota. Kaipaan aikaa, jolloin ketään ei tarvitse pukea, kenellekään ei tarvitse tuoda ruokaa ravintolassa ja ketään ei tarvitse käyttää vessassa juuri, kun olen saanut ensimmäisen palan lämmintä ruokaa suuhuni. Kaipaan taas mahdollisuutta mennä jonnekin miettimättä aina erikseen lastenhoitoa tai kaikkien mahdollisten vaatteiden pakkaamista. Kaipaan sitä, että minun ei tarvitse laittaa DVD:tä päälle eikä antaa pyöräilykypärää ylähyllyltä (jonne sen itse aina lattialta nostan).

Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa on kirjattuna ihmisen perusoikeudeksi onnellisuuden tavoittelu. Mahtaako tämä elämän oravanpyörä olla juuri sitä ainaista tavoittelua? Onkohan sitä koskaan onnellinen ihan vain juuri tähän hetkeen? On liian monta tarinaa miehistä, jotka raatavat pitkää päivää taatakseen perheelleen hyvän elämän vain huomatakseen, että perhe on mennyt. On liian monta kertomusta pareista, jotka rakentavat aina vain suurempaa taloa lapsilleen, kunnes eräänä päivänä etsivät toisiansa tyhjän kodin huoneista.

Minä luulen, että onnellisuutta ei voi tavoitella. Kun me luulemme juoksevamme onnellisuuden perässä taidammekin juosta siltä karkuun. Onni tulee sille, joka pysähtyy. Onni on pestä pienokaisen hampaat illalla. Onni on sateen ropina terassin kattoon. Onni jäätelö kesäisellä torilla ja onni on rauha sydämessä. Oletko sinä onnellinen?

Read Full Post »