Tiedän kyllä. Edellisen kerran olen saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne blogiini kesällä 2018. Voisin tarjota taas samat tutut selitykset, mutta eivät ne taida ketään kiinnostaa. Toki samaa voisi sanoa koko tästä blogista, mutta se on oma lukunsa se.
Minä päätin lähteä ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Minua on pyydetty mukaan jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta tähän asti vaimoni on ollut ehdokkuuttani vastaan. Ei hän nytkään riemusta kilju, mutta ei tyrmännytkään. Olen siis ehdokkaana KD:n listalla.
Meillä täällä Pietarsaaressa on sellainen tilanne, että ruotsalaisen kansanpuolueen, RKP:n ehdokaslista on vaikuttava ja jotkut kokeneet poliitikot ovat ennakoineet, että RKP voi saada yksinkertaisen enemmistön kaupungin valtuustoon. Lisäksi muutama kokenut suomenkielinen paikallispoliitikko jättää paikkansa. Suomenkielisistä ehdokkaista on kuulemma pulaa ja moni suomenkielinen ehdokas alkaa olla jo veteraani-iässä. Muun muassa näiden syiden vuoksi päätin lähteä ehdolle. Ajattelin perisuomalaiseen tyyliin että ”ei se ota, jos ei annakaan”.
”Ei se ota, jos ei annakaan.”
Tosiasia on, että Pietarsaaren taloudellinen tilanne ei ole hyvä tällä hetkellä. Niukkuudesta on vaikea jakaa. Hyvinä aikoina, kun rahaa on reippaasti, on sitä helpompaa jakaa kaikille tarvitsijoille. En toki tiedä onko sellaisia aikoina ollut kovin taajaan viime vuosikymmeninä. Olen lukenut muutaman kokeneen poliitikon kirjoituksia ja ainakin joidenkin teksteistä paistaa läpi turhautuminen ja väsyminen Pietarsaaren poliittiseen elämään. Edellä mainittu RKP on kaiketi aina ollut valtapuolueen asemassa ja siltä osin tuo pelätty yksinkertainen enemmistö vain nopeuttaa päätöksentekoprosessia entisestään. Kyllä valtapuolueet aina ja kaikkialla ovat valtaansa käyttäneet.
Olen varmasti hieman lapsellinen, mutta haluaisin ainakin välttää sitä, että olisin hetken päästä itse väsynyt ja katkeroitunut poliittiseen tilanteeseen ja lautakuntien toimintaan. Voi toki niinkin käydä, mutta en halua lähteä liikkeelle periksi antaneena ja valmiiksi pettyneenä. Ja toki ymmärrän, että voidakseen pettyä politiikkaan ja lautakuntiin, pitää ensin tulla valituksi niihin. Siihenkin on kyllä pitkä matka taivallettava.
”Loppujen lopuksi jokainen voi vain tuoda oman verkostonsa, oman tapansa ajatella ja oman persoonansa mukaansa”
Ystäväni ja kollegani, Antti Koivukangas (joka myös on ehdokkaana RKP:n listalla) sanoi osuvasti tänään: ”Loppujen lopuksi jokainen voi vain tuoda oman verkostonsa, oman tapansa ajatella ja oman persoonansa mukaansa”. Samoin ajattelen minäkin. Minä en ole tyypillinen poliitikko, mitä ikinä ”tyypillinen” juuri sinulle tarkoittaakaan. Olen luonteeltani ihminen, joka haluaa tehdä yhteistyötä ja mennä eteenpäin sen sijaan, että olisin vaikkapa jarruttelemassa ja yleisenä vastarannankiiskenä mukana. Minäkin voin tuoda vain oman persoonani ehdolle. Paljoa muuta ei voi realistisesti tarjota.
Aion kertoa täällä Korpialttarilla näkemyksiäni muutamaan vaaliteemaan, kunhan ehdin. Listaan myös vaalikoneet, joihin olen vastannut. Niistä saa aika kattavan kuvan siitä, miten minä ajattelen asioita edistää. Minusta ei ole ihmeidentekijäksi, mutta työntekijäksi on. Ehkä jälkimmäisiä tarvitaan kuitenkin enemmän.
Ps. Jos haluat kysyä tai kommentoida, ole hyvä. Pyydän vain säilyttämään kunnioittavan asenteen. Minäkin lupaan vastata kunnioittavasti.
Korpialttari 