Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Downshifting’

ff

Kaikkina aikoina omaa aikaansa seuraava ihminen voi tehdä mielenkiintoisia havaintoja ympäröivästä maailmasta. Toki niiden havaintojen mielenkiintoisuus on suhteellinen käsite. Minun mielestäni meidän aikanamme on mielenkiintoista havaita, kuinka meiltä on jotenkin kadonnut elämisen taito.

Yksi aikamme ilmiö on nimeltään downshiftaus. Ajallemme tyypillisesti se on englannin kielestä lainattu termi. Sillä halutaan kuvata elämän hidastamista tai leppoistamista. Downshifting tarkoittaa siis sitä, että vaihdetaan pienemmälle vaihtelle, eikä ajeta kaasu pohjassa.

Toinen samaan aatesuuntaan sisältyvä ajatus on minimalismi. Ystäväni Teemu Kunto on kunnostautunut tämä ajattelun kannattajana. Siinäkin haetaan tietynlaista mielenrauhaa, mutta enemmänkin tavaran vähentämisen kautta. Älä osta mitään -päivä pyrkii viestimään samasta asiasta. Pyritään siis tulemaan toimeen vähemmällä.

Nämä ovat kaikki varmasti hyviä ajatuksia. Jotenkin jäin tässä yhtenä päivänä vain miettimään asiaa oman mummuni kannalta. Inkeriläistaustainen ja Kauhavalla ikänsä asunut mummuni oli sellainen perusjärkevä maaseudun ihminen. Ja kun kävin mielessäni hänen kanssaan keskustelua näistä aiheista, voin nähdä sieluni silmin mummun hämmästyneen ilmeen.

Mummu olisi varmasti ihmetellyt ajatusta downshiftaamisesta. Hän olisi ehkä miettinyt, että eikö hidastaminen kuulu vain sille, joka on itse aluksi ajanut kaasu pohjassa. Eikö olisi fiksumpaa ajaa sopivaa vauhtia heti alun pitäenkin? Ja jos jollakulla on liian kiire, eikö hän osaa hidastaa ihan itse? Ilman mitään aatteita. Ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna. Miksi meitä pitää opettaa hidastamaan?

Ja oman aikansa lapsena mummu ei ostellut turhuuksia. Ostettiin tarpeeseen ja tavaroita käytettiin pitkään ja niitä korjattiin, kun menivät rikki. Minimalismi ja ostoboikotit olisivat varmasti tuntuneet hänestä kovin oudoilta ajatuksilta.

Downshiftaukseen liittyy myös ajatus oman ajankäytön tarkkailemisesta. Silmiini sattui Ylen sivuilla oleva artikkeli, jossa kysytään: Jos pomo lähettää sähköpostia yöllä, pitääkö vastata? Ei tarvitse. Ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna. Milloin me oikein kadotimme kykymme elää? Miksi meille pitää opettaa, ettei koko ajan tarvitse olla tavoitettavissa?

Artikkelin yhteydessä on viisi vinkkiä, joista yksi kehottaa jopa hankkimaan oma puhelin työpuhelimen rinnalle. Samoin kehotetaan hiljentämään viestisovellusten äänet, kun et ole töissä.

Kamppailen edelleen sen ajatuksen kanssa, että miten selittäisin mummulle tämän. Miten kertoisin, että meidän aikanamme on oltava kaksikin puhelinta, joissa on sähköposti, Messenger, Twitter, Whatsapp, Facebook, Instagram, LinkedIn ja sata muuta sovellusta, jotka me sitten kaikki hiljennämme, etteivät ne häiritse. Miten kertoisin, että meidän aikanamme on lukematon määrä yhteydenpitotapoja, mutta me haluamme hiljentää ne kaikki? Me voimme puhua videopuhelun toiselle puolelle maailmaa, mutta ärsyynnymme, kun videonkatseluhetkemme keskeyttää ilmoitus Whatsapp-viestistä.

Tiedän monia ihmisiä, jotka ovat poistaneet puhelimensa sovelluksista kaikki ilmoitukset. Muuten, kun he näkevät sen punaisen pallon Facebook-ikonin kulmassa, heidän on päästävä katsomaan, kuka on tykännyt tai kommentoinut heidän ajatuksiaan. Samoin me ärsyynnymme, kun meitä liitetään ilman lupaa johonkin Facebook-ryhmään tai kun luokan vanhempien Whatsapp-ryhmään tulee kopioituja uuden vuoden toivotuksia. Kaikista sovelluksista etsimme ensiksi mahdollisuudet estää ilmoitukset ja turhat kaveripyynnöt.

Eräänä yönä, kun en saanut unta ja pyörin rauhattomana sängyssäni, havahduin outoon valoon keittiössä. Meni hetki ennen kuin tajusin, että se tuli tyttäreni puhelimesta. Hän oli jättänyt puhelimensa lataukseen ruutupuoli ylöspäin ja sai Snapchat-viestejä kavereiltaan. Pimeässä talossa älypuhelimen ruudun valo oli yllättävän kirkas. Se, että kello oli puoli kolme yöllä ei hidastanut tahtia.

Mitenkä selittäsin mummulle käsitteen snapstreak? ”Se on sellainen juttu, jossa pitää kommentoida toisen viestiä 24 tunnin kuluttua sen saamisesta. Muuten ketju katkeaa.” Oleellista ei ole se, että onko toiselle asiaa. Tärkeää ei ole se, mitä kommentoi. Pääasia, että ketju ei katkea. Ja kun mummu olisi kysynyt: ”Mitä tapahtuu, jos ketju katkeaa?”. Ei mitään. Ei yhtään mitään. Ihan vain maalaisjärjellä ajateltuna se tuntuu kyllä typerältä.

Milloin me oikein kadotimme kykymme elää? Miksi me tarvitsemme yhtäkkiä opetusta siitä, kuinka käyttää aikaamme oikein ja kuinka olla vastaamatta sähköpostiin yöllä ja kuinka tulla toimeen vähemmällä? Milloin tästä tuli näin vaikeaa? Kadotimmeko me maalaisjärjen?

 

 

Read Full Post »

Jollakin tapaa meidän kulttuuriamme leimaa yritys hallita aikaa. Eri medioissa puhutaan usein ajankäytön hallinnasta, josta ystävänikin kirjoitti hiljattain omassa blogissaan. Erilaiset ongelmat ajankäytön suhteen, elämän hektisyys ja jatkuva kiire ovat osa monen elämää ja sen seurauksena erilaisia elämänhallinnan ohjeita löytyy netistä pilvin pimein.

Satuin tänään kuuntelemaan hetkisen radiota ja kuulin professorismiehen kertovan ajatuksiaan elämän hidastamisesta. Englanninkielinen termi ilmiölle lienee downshifting. Radiota kuunnellessani tajusin, että minulla ei oikeastaan enää ole kiire. Minä olen melkein vahingossa tullut hidastaneeksi elämääni. Muistan vielä kuinka jotenkin luulin olevani tärkeä ja merkittävä, kun puhelimeni soi jatkuvasti ja minun viikkokalenterini oli jatkuvasti täynnä. Pienessä ja yksinkertaisessa mielessäni palaverista ja kokouksesta toiseen hyppiminen tuntui vaikutusvallalta tai ainakin asioihin vaikuttamiselta. Oli jotenkin hienoa tuskailla uutta tapaamista suunnitellessa, että ”menee kolmen viikon päähän, on niin täynnä kalenteri”.

Nykyään ei puhelimeni soi jatkuvasti. Minulla ei ole kalenterissa palavereita ja kokouksia. Työ ei kuormita kaiken aikaa ja en enää makaa valveilla, kun työasiat pyörivät mielessä kaiken yötä. Olisi hienoa sanoa, että olen itse tajunnut hidastaa, mutta se olisi valetta. Osin tilanteet ovat tulleet pakon sanelemana. Olen silti tavattoman tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Minä voin aidosti nauttia hitaasta elämästä. Haluasin vielä yksinkertaistaa elämääni tästäkin, mutta kaikki ajallaan.

Jos sinun elämäsi on yhtä hullunmyllyä, niin hidasta sinäkin. Tällä elämän etanakaistalla näkee paljon enemmän. On jotenkin helpottavaa myöntää itselleen: en minä olen niin kovin tärkeä tai merkittävä. Kokeile hidasta elämää, se kannattaa. Tässä muutama konkreettinen neuvo (nämä ovat vanhoja tuttuja, mutta ei näitä kaikki vieläkään osaa):

1. Opettele sanomaan ei. Opettele ihan vaan kieltäytymään, kun sinua pyydetään mukaan johonkin. Muista, että hyvistäkin asioita joutuu kieltäytymään jättääkseen aikaa parhaimmalle. Sano ei.

2. Jos kuulut moneen hallitukseen tai komiteaan, sanoudu kylmästi irti ylimääräisistä. Et todellakaan ole korvaamaton. Jos et halua ”jättää toisia pulaan”, kerro irtisanoutuvasi kolme kuukauden kuluttua, että ehtivät etsiä seuraajan sinulle.

3. Jos kalenterisi pursuaa toimintaa, varaa yhdelle päivälle vapaata. Tunnen ihmisen, jonka kalenterissa luki joka viikko yhtenä päivänä: viikkopalaveri. Se oli hänen vapaapäivänsä. Aiemmin hänellä oli vain tyhjää vapaapäivän kohdalla, mutta kun joskus yhdessä etsittiin sopivaa ajakohtaa kalenteria selaamalla, oli joku aina survomassa tapaamistaan tyhjään kohtaan. Viikkopalaveria kunnioittavat kaikki.

4. Jätä työhommat töihin. Ihan oikeasti. Jos ei töitä ehdi tehdä työaikana, niin joku on pielessä. Kyllä, kyllä, olet tärkeä ja työt ovat kaikki pöydälläsi kun palaat ja rakastat työtäsi ja sata muuta selitystä. Tee silti työt työaikana.

Peruskauraa, mutta toimii kuin junan vessa.

Read Full Post »