”Seurakunnat ovat organisaationa pahamaineisia siitä, että niissä on syväänkaivautuneena omat voimahahmonsa. Kun tuore nuori pastori suoraan raamatukoulusta kertoo uudelle seurakunnalleen, että hän haluaisi vähän uudistaa seurakuntaa ja tehdä siitä hiukan nykyaikaisemman, miksi kaikki katsovat seurakunnan harmaahiuksista matriarkkaa nähdäkseen ensin hänen reaktionsa. Seurakunnissa auktoriteetti on joskus oudoissa paikoissa. Kahdessa edellisessä seurakunnassani auktoriteetti oli talonmiehellä. Talonmiehellä oli viimeinen sana siinä, että mitkä toimintamuodot olivat ok ja milloin ja miten. Jos talonmies ei ollut samaa mieltä. Asioita ei tehty, ei ainakaan ilman tappelua. Toisessa seurakunnassa useat seurakunnan vanhinten vaimoista olivat itse nimenneet itsensä omien pienten tiluksiensa hallitsijoiksi. Perusseurakuntalainen ei tiennyt, että seurakunnassa oli työmuotoja tai vastuualueita, joissa heidän oma pastorinsa ei rohjenut kulkea.”
Tuossa edellisessä katkelmassa Berryessa Valley Churchin pastori Douglas Estes kiteyttää hyvin omat ajatukseni tai huolenaiheeni monen seurakunnan kohdalla. Olen läheltä nähnyt vastaavien valtataisteluiden uuvuttamia pastoreita, työmuotojen vastuuhenkilöitä ja olenpa oman osani noista myrskyistä käynyt itsekin läpi. Suomalaisessa (tai pohjoismaisessa) helluntaikentässä on ajateltu, että vanhimmisto johtaa seurakuntaa. Muualla maailmassa saattaa olla, että päävastuu on johtavalla pastorilla. Suomalaisen perushelluntaiseurakunnan johtoa saattaa hämmentää vielä hallitus, joka on lain edessä vastuussa. Seurakunnan hengellinen johto on siis vanhimmistolla ja käytännön asioiden hoitovastuu on hallituksella. Toisaalta, vaikka Raamattu puhuu vanhimmistosta, niin Suomen laki ei sellaista tunne. Suomen helluntaiseurakunnistahan valtaosa on yhdistyksiä. Useimmiten tämä niin sanottu kaksoishallinto toimii, mutta joskus tästäkin tulee ongelmia. Lain edessä vanhimmistolla ei ole mitään sanomista, jos hallitus päättää irtisanoa vaikkapa pastorin. Joskus samat henkilöt ovat mukana molemmissa, joskus ei. Soppaan voidaan lisätä vielä käsitteet: laajennettu vanhimmisto, johtoryhmä, tiimivastaavat tai solujohtajat.
Yksi klassinen esimerkki vaikkapa sisäisestä johtamisongelmasta voisi olla vaikkapa tilanne, jossa vanhimmisto hengellisenä johtajana haluaa järjestää jonkinmoisen hintavan kampanjan, mutta hallitus ei suostu siihen myöntämään varoja. Muistan tapauksen, jossa vanhimmisto päätti lähettää seurakunnan tilaisuuksia Streaming-lähetyksinä netissä, mutta hallituksen puheenjohtaja esitti, että ADSL-modeemia hallinnoi hallitus, joten heillä on oikeus päättää, mitä nettiin laitetaan. Samasta teemasta on olemassa monta muuta variaatiota. Toisaalta vahvojen sukujen tai yksilöiden mahti saattaa lamaannuttaa koko toiminnan. Pelko varakkaan seurakuntalaisen lahjoitusten loppumisesta saa päättäjät varomaan mitään sellaista päätöstä, joka voisi kyseisen seurakuntalaisen suututtaa. Ise asiassa monessa tapauksessa todellisen eteenpäin menemisen ja johtajuuden tilalle on tullut varpaisillaan miinakentässä pyöriminen. Mihinkään suuntaan ei päästä ja pitää varoa, ettei astu miinaan.
Kun maallisellakin tasolla sekavaan organisaatiomalliin lisätään teologiset käsitykset, on mahdollista saada tilanteet todella jumiin. Jälleen omaan kokemuspiiriini kuuluu tilanne, jossa johtava pastori koki toimintamuodon ”olevan Jumalasta” (Eli että työ on hyvä ja Jumalan innoittama ja siunaama asia) kun taas seurakunnan vanhimpana toimiva kertoi nähneensä enkeli-ilmestyksen, jossa enkeli kertoi häntä pysymään kaukana samasta työmuodosta. Tulkoon tässä sanottua, että kaikilla näillä henkilöillä oli ja on vilpitön, puhdas ja voimakas halu olla kuuliaisia Jumalalle ja he kokevat toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti. Kaikki eivät vain voi olla oikeassa samaan aikaan.
Haluaisin kuulla lukijoiden kokemuksia. Kerro vastaava tapaus, jossa johtajuus on hautautunut jonkin teknisen seikan, sukurasitteen tai vaikkapa vahvan talonmiehen alle. Kerro ilman nimiä, sillä toisen mustamaalaaminen ei ole tässä tarkoitus.
Korpialttari 