Muistan, kuinka istuin yläasteikäisenä koulussa ja katselin ulos luokan ikkunasta. Minulla oli tapana hakeutua luokassa aina ikkunariviin istumaan. Moni luokkakaverini vältteli niitä paikkoja, koska vanhat ikkunat olivat niin vetoisia. Minulle ne kuitenkin tarjosivat mahdollisuuden karata tunnilta edes ajatuksissani.
Muistan senkin, että katselin joskus ohiajavaa lähettipalvelun autoa. Mietin silloin, että lähettipalvelun työntekijän täytyy olla onnellinen ihminen. Sen verran vapaalta ja itsenäiseltä sellainen työ vaikutti ainakin fysiikan tuntiin verrattuna. Jotenkin kaipasin jo nuoresta pitäen työelämään ja sitä seuraavaan itsenäisyyteen.
Yksi sosiologian puolelta mieleeni jääneistä lempitilastoistani kertoo, että 80% ihmisistä ikäänkuin ajautuu siihen työhön, mitä he tekevät. He eivät siis ole siihen erityisesti pyrkineet tai siitä haaveilleet nuoruudessaan. On vain opiskelujen aikana kysytty kesätyötä jostakin, saatu kesätyön jälkeen määräaikainen sopimus ja lopulta on tarjottu vakituista paikkaa. On kenties ollut ajatuksia ja haaveita jostakin muusta ammatista tai jatko-opiskeluista, mutta säännöllinen palkka ja elämän muut kuviot, ehkäpä rakastuminen, avioituminen ja perheen perustaminen saattavat olla täyttyneitä haaveita, jotka ovat samalla tehneet muut haaveet mahdottomiksi.
Eikä sellaisessa ole mitään väärää. Enemmistön tavoin minäkin olen ajatunut työhöni kirjapainoalalle. Viihdyn työssäni. Siitä huolimatta se ei koskaan ollut edes ajatusteni reunamilla uravalintoja miettiessäni. Niin vain kävi. Eräässä saarnassaan pastori Craig Groeschel mainitsee selkeän totuuden: ”Jokainen päätyy jonnekin. Harva päätyy jonnekin tarkoituksella.”
Jokainen meistä päätyy jonnekin. Joku päätyy kirjapainoalalle, toinen tehtaaseen ja kolmas työttömäksi. Samoin joku päätyy avioeroon, kun toinen saa nauttia upeasta ja toimivasta avioliitosta koko elämänsä. Yksi saa nähdä lastensa tekevän hyviä valintoja, kun toinen murehtii jokaisen päivänä lastensa kohtaloa. Harva meistä päätyy sinne minne on tarkoittanut. Ja harva meistä osaa tarkoituksella tähdätä elämäänsä johonkin tavoitteeseen.
Se mikä minua joskus öisin mietityttää on se, että mitä jos minä elän koko elämäni siten, että ajaudun päivästä ja hetkestä toiseen, tilanteesta ja vaiheesta toiseen. Ilman päämäärää. Mitä jos kaikki elämäni päivät ovat kuluneet ilman minkäänlaista ajatusta siitä, mikä on minun tehtäväni ja tarkoitukseni täällä maan päällä sen lyhyen jakson aikana, jota elämäksi kutsutaan. Sellainen ajatus tuntuu mielestäni masentavalta ja jollain tapaa jopa pelottavalta.
Kristittynä uskon Jumalaan, jolla on suunnitelma ja tarkoitus jokaisen ihmisen kohdalle. Ja juuri tänään päätän lujemmin kuin koskaan aikaisemmin yrittää löytää sen tarkoituksen, joka hänellä on minua varten. Jotenkin kaikki muu tuntuu kuitenkin vähäiseltä sen rinnalla. Mitä jos sinäkin kokeilisit?
Korpialttari 