Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘C64’

Hyvä ystäväni ja loistava pastori Teemu Kunto ylitti hiljattain uutiskynnyksen tutkielmallaan applelaisuudesta. En usko kykeneväni sinänsä lisämään mitään Teemun ansiokkaaseen teokseen. Tämä on lähinnä henkilökohtainen todistukseni.

_____________

Olin monella tapaa eksyksissä. Jatkuvat kamppailut virustorjuntaohjelmien, päivitysten, ajurien, kaapelihässäköiden ja yhteensopivuusongelmien kanssa olivat vieneet itsetuntoni pohjalukemiin. Olin toivoton. Ajattelin jo virtuaalielämäni päättämistä. Haaveilin erakkoudesta ja luolaan muuttamisesta.

Muistan, kuinka kaksi pastoriystävääni, edellämainittu Teemu ja yhdysvaltalainen Lorenzo aloittivat lempeän, mutta määrätietoisen ohjaamiseni kohti applelaisuutta. Vastaansanomattoman aukottomasti he osoittivat MacBookin ylivertaisuuden käyttämääni PC:hen verrattuna. He näyttivät, kuinka entinen elämäni oli saanut minut aina vain syvemmälle turmion suohon. Uusia PC:eitä ostamalla luulin asioiden muuttuvan paremmaksi. Aina kuitenkin huomasin olevani entistä syvemmällä ja usein itkin ajurilevykevuorien keskellä.

En koskaan tiennyt olevani niin kahlittu ja rajoitettu, ennenkuin sain maistaa sitä vapautta, jonka näin ystävilläni olevan. Minäkin halusin kokea samaa. Kaihoten kiersin Macmyymälän hyllyjä, hivelin MacBookin näppäimiä, ihastelin sen suorituskykyä ja mietin: ”voisiko tämä armo kuulua minullekin?”. Ystäväni vakuuttivat, että ”Armo on tarjolla kaikille”.

Kamppailin asian kanssa pitkään sisäisesti. ”Mitä ystävätkin sanovat? Kaikilla muilla on PC. Alkavatkohan he pilkkaamaan minua?” Samalla kuitenkin tiesin, että olin kaivannut jotakin uutta elämääni jo pitkän aikaa. En enää halunnut taistella vapaudenkaipuutani vastaan. Lopulta päätin tehdä ratkaisuni. Tilasin verkkokaupasta uuden MacBookin. Valtava helpotuksen tunne virtasi sisimpääni. Tiesin, että enää ei ole paluuta entiseen. Olin vapaa PC:n kahleista. Ei enää kaatuilevaa käyttöjärjestelmää. Ei enää sinistä kuolemanruutua. Ei enää pelkoa, ahdistusta, kyyneleitä tai voimatonta raivoa. Olin vapaa.

Vei vielä jonkin aikaa, että pääsin lopullisesti eroon kaikista PC-laitteista, mutta olin valinnut tieni, enkä halunnut anää kääntyä takaisin. Tänään kotini on PC:stä vapaa alue. Koko perheemme on nyt Applen käyttäjiä. Olemme onnellinen perhe.

_____________

Toivon, että kukaan ei loukkaannu, vaikka kerronkin Applen tuotteista lähes uskonnolliseen sävyyn. Koneita ne Applenkin tuotteet vain ovat. Tosiasiaksi kuitenkin jää, että kun aikani siirryin Mac-leiriin tuli minullekin tarve kertoa uuden koneen mahdollisuuksista ystävilleni. Olen kulkenut tietotekniikan parissa C64:n, Amigan ja monen PC:n kautta Macciin. Ainoa kone, jota olen lähes hurmoksissa markkinoinut ystävilleni, on Mac. Luulen, että olen suoraan ollut käännyttämässä ainakin viisi ihmistä Macin käyttäjiksi. Välillisesti olen ollut mukana vielä useammassa kääntymyksessä.

Vuosikausia ihan oikeaakin uskontietä kulkeneena olen käynyt monet keskustelut sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät oikein osaa kertoa uskostaan toisille. Heitä saattaa hävettää tai pelottaa vakaumuksestaan kertominen, mutta useimmiten he eivät vain löydä sopivaa tapaa aloittaa keskustelua. Olen tullut siihen tulokseen, että seurakunnan olisi joskus tärkeää saada aikaan samanlainen tunne, kuin uutta Maccia ostettaessa: Tästä on pakko kertoa kavereille!

Oletko samaa mieltä?

Read Full Post »

Minä olen aina ollut tietokonepelaaja. Olen pelannut tietokonepelejä Commodore 64:n ja Amigan kautta lukemattomiin PC-peleihin. Olen pelannut erilaisia rooli-, seikkailu-, ja simulaattoripelejä ja nauttinut niistä kovasti. Muistan, kuinka joissakin peleissä oli mahdollisuus itse valita pelaako hyvää tai pahaa hahmoa. Minulle oli aina kovin vaikeaa toimia vasten omia moraalikäsityksiäni. Kun esimerkiksi Fallout-pelissä oli mahdollisuus tulla pornotähdeksi (Vain yhtenä sivujuonena. Koko pelissä on ihan toinen teema), moinen kokeilu ei tullut pieneen mieleenikään. Sellaisissa peleissä, joissa oli mahdollisuus valita, en useinkaan halunnut tehdä asioita, jotka ovat omia käsityksiäni vastaan. Ehkäpä olen nynny. Tiedän, että monia kiehtoo mahdollisuus olla jotakin muuta kuin ovat. Mies pelaa naishahmoa ja päinvastoin. It-nörtti saa olla lihaksikas maailmanpelastaja ja ruma ankanpoikanen voi kerrankin olla viettelvä kurtisaani.

Onko olemassa siis virtuaalisyntiä? Siis asioita, joita ei tehdä tässä maailmassa, mutta ne ovat silti syntiä? Kysymys kiehtonee lähinnä kaltaisiani kahvipöytäteologeja, mutta silti. Useimipien ihmisten ensireaktio on, että mitä lässytystä tämä on? Eihän pikselimössön ampuminen voi olla väärin? Pelkkä peli, jossa kohteena on vain oman tietokoneen ohjaama tekoäly on yksi asia. Verkkopelinä pelattavassa pelissä pikselimössön ohjaimissa on toinen ihminen. Entäpä, kun Second Lifessä intoutuu varastamaan tai tappamaan toisen. jos virtuaalimaailma ei ole totta, miksi joku eroaa ihan tässä oikeassa maailmassa, kun toinen pettää virtuaalimaailmassa? Miten sinä aviopuolisona reagoisit, jos puolisosi haluaisi vain ”esiintyä” jonakin toisena ja kävisi virtuaaliprostituoidun luona tai ”leikillään” olisi virtuaalimaailmassa pedofiili? Mitä tehdä, kun virtuaalimaailma on liian totta jollekulle? Kuten vaikkapa naiselle, joka tappoi miehensä avatarin Second Lifessä. Samassa jutussa mainitaan toisen naisen suunnitelmista siepata oikeasti virtuaalipoikaystävänsä. Olipa nuori kaveri huijannut 360 000 dollaria virtuaalirahaa. Miksi se kiinnostaa poliisia? Eihän virtuaalimaailma ole totta? Miksi virtuaaliseen maailmaan tehty seksisovellus saa aikaan oikeusjutun reaalimaailmassa? Eihän se ole totta?

Mihinkä sinä vetäisit rajan? Mikä on syntiä ja mikä ei. Tai jos satut vierastamaan sanaa ”synti”, niin mikä on oman eettisen käsityksesi mukaan väärin. Kerro, vaikka et tietäisi teologiasta mitään. Mitä saa tehdä ja mitä ei?

Read Full Post »