Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Barack Obama’

screenshot

”Teologiset perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi” – Muistiinpano yhdysvaltalaispastorin Raamatun marginaalissa.

Loppukesän leirillä sain kuulla erikoisesta tapauksesta. Suomalaispastoria oli pyydetty tavan mukaan tulkiksi Yhdysvalloista saapuneelle puhujavieraalle. Tyypillisessä tulkkaustilanteessa sekä puhuja että tulkki seisovat saman puhujapöntön takana ja tulkilla on mahdollisuus jopa sivusilmällä seurata puhujan muistiinpanoista, että mitä on tulossa seuraavaksi. Tiedän, koska olen itsekin toiminut useita kertoja tulkkina.

Suomalaismies oli kiinnittänyt huomiota vieraansa Raamatun marginaaliin kirjoittamaan erikoiseen neuvoon: ”Teologiset perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi”. Traagista ja koomista yhtä aikaa. Hienoa on tietysti, että mies tajusi itsekin olevansa heikoilla jäillä, mutta ehkäpä äänen korottamisen sijaan olisi syytä etsiä aiheita, joille löytää vahvat perustelut.

Onnekseni en tiedä kyseisen pastorin nimeä, en aihetta enkä edes sitä, että liittyikö kyseinen neuvo sillä kertaa esillä olleen aiheen käsittelyyn. Asia muistui mieleeni, kun kävin pikaisesti torstaina 19.9. paikallisessa Siwassa. Huomasin siinä ohimennen iltapäivälehden lööpin, jossa kerrottiin järkyttyneestä kuntapomosta. Heitä lienee näinä aikoina monia, mutta tämä mies oli ilmeisesti pysähtynyt kysymään tietä pojilta, minkä johdosta häntä oli luultu namusedäksi. Ilmeisesti miehestä oli levitetty Facebookissa jopa tuntomerkkejä.

En tullut lehteä ostaneeksi ja tänään kun yritin uutista etsiä, löysin vain tuon otsikkokuvan kaksi linkkiä, joista kumpikaan ei johtanut oikeaan osoitteeseen. Vaikuttaa siltä, että uutinen oli syystä tai toisesta poistettu netistä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että jos jenkkipastorin neuvosta poistaa viittauksen teologiaan, niin hänen neuvollaan on monia kannattajia. ”Perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi.”

Nähdäkseni sosiaalinen media ja elämämme internet-aika on tuonut mukanaan paljon hyvää. Ikävänä lieveilmiönä on kuitenkin ’ammu ensin, kysy vasta sitten’ -tyyppisen lynkkausviestinnän nousu. En valitettavasti tiedä kuntapomouutisen taustoja, mutta mieleeni nousee muita esimerkkejä siitä, kuinka tarkoitushakuisella viestillä, sopivasti kuvatulla videolla tai asiayhteydestään irrotetulla sanomisella saadaan aikaan melkoinen meteli. Kun perustelut ovat hatarat, on korotettava ääntään. Tänä päivänä ääni korotetaan kaiketi internetin ihmemaassa epäilystä nostattamalla.

Monet ovat ne facebookpostaukset, joiden kammottavan, pöyristyttävän, uskomattoman tai yltiöihmeellisen viestin takaa paljastuu aivan täysi huijaus. Yhtenä esimerkkinä, jonka äkkiä muistan on ulkomaalaisen ystäväni kauhisteleva postaus, jossa Barack Obama kuulemma lukee muslimikirjailijan kirjaa islamin hallitsemasta maailmasta. Lyhyellä tarkistuksella huomaa, että kirja ei ole muslimin kirjoittama, eikä se edes liity islamiin. Tämänkaltaiset viestit keräävät silti satoja jakoja ja linkityksiä ilman, että monikaan vaivautuisi ottamaan perusteluista selvää.

Minun neuvoni amerikkalaispastorille olisi tämä: ”Opeta asioita, joista tiedät varmasti. Ole nöyrä ja myönnä se, ettet tiedä jotakin asiaa. Jos perustelusi ovat hatarat, ole mieluummin hiljaa äläkä suinkaan korota ääntäsi.”

Sopinee neuvoksi meille muillekin?

Mainokset

Read Full Post »

Lapsiperheissä kyllä tiedetään, että mahdollisia rahareikiä löytyy pilvin pimein. Esimerkiksi meillä näin kesällä päivittäinen mankuminen kulminoituu Powerparkin ympärille: ”Milloin mennään powerparkkiin? Kaikki kaveritkin ovat jo käyneet siellä! Mennäänkö jo huomenna?”

Olisi sitä lomareissujen lisäksi tarvetta uusille polkupyörille, vaatteille, kengille ja monelle muulle tarpeellisemmallekin hankinnalle. Olen yrittänyt kuitenkin opettaa lapsilleni talouden perustotuuksia. Vanhin lapsistamme lopettaa jo kinumisen, kun kerron talouden realiteetteja: ”Poika, meillä ei ole pennin hyrrää rahaa. Ei tipu!” Tuo yleispätevä vastaus toimii itse asiassa jokaiseen hankintaan, mitä lasten mieliin pälkähtää kinua. Se, ettei ole rahaa, pitää meidän perheessämme useimmiten paikkansa. Jos jotakin haluaa, siihen on säästettävä, mikä on varsin terve muistutus itse kullekin pikavippeihin ja osamaksuihin tottuneelle.

Helsingin Sanomien (19.7.) Merkintöjä -palstalla Piia Elonen, politiikan toimituksen varaesimies, tekee selkoa Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmasta. Elonen huomioi, että ohjelmassa kyllä puhutaan oppisopimuskoulutuksen lisäämisestä, mutta että sen rahoituksesta leikataan 21 miljoonaa euroa. Samoin luvataan turvata vanhusten asuntojen korjausavustusten riittävyys ja nopeuttaa maahanmuuton viranomaiskäsittelyä. Molemmista kuitenkin päädytään leikkaamaan rahoitusta pienemmäksi.

Hyvänä huomiona Elonen jatkaa edelleen, että ”hallitusohjelmassa selvitetään ja edistetään paljon. Se kuulostaa hyvältä… …nyt alkaa kuulostaa siltä, että edistämisestä ja selvittämisestä puhuminen tarkoittaa, ettei varmasti tehdä mitään… …Hallitus lupaa myös selvittää tarpeet kiristää aborttilainsäädäntöä. Johtoryhmästä kerrottiin HS:lle, ettei se tarkoita mitään. Erilaisilla selvityshankkeilla onkin ilmeisesti lähinnä ostettu poliittisissa kamppailuissa joku neuvotteluosapuoli tyytyväiseksi, kuten esimerkiksi aborttiselvityksellä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen.”

Samassa lehdessä oli myös Tuomas Niskakankaan juttu Yhdysvaltain velkakriisistä. Lyhyt juttu päättyi toteamukseen, että ”Yhdysvaltojen velkaantumista ovat kiihdyttäneet presidentti George W. Bushin kauden veronkevennykset ja Obaman talouden elvytyspaketit”

Kai kyse on loppuviimein siitä, että me ihmiset haluamme saada kaiken. Aivan kuten minun lapseni ovat jo nuorella iällä oppineet määrätietoisiksi kuluttajiksi, me aikuisenakin haluamme oppisopimuskoulutuksia, hissiavustuksia, remonttitukia, nopeampaa viranomaistoimintaa, parempia teitä, maukkaampaa kouluruokaa, lyhyempiä sairaalajonoja ja kaiken lisäksi aina yhtä ihania veronkevennyksiä. Me haluamme kaikkea, mutta emme halua maksaa siitä oikein mitään.

Poliitikkoparat ovat kuin niitä uusavuttomia isiä, jotka eivät ole oppineet sanomaan lapsilleen: ”ei”. Ehkä jo seuraavia vaaleja varten he pukevat tavoiteensa ’edistämisiin’ ja ’selvityksiin’, vaikka tietävät, että rahaa ei ole. On vain liian monta rahareikää. Kaikkea haluamaansa ei vain voi saada.

Eikä tässä kaikessa ole ’ostettu’ vain Päivi Räsästä tyytyväiseksi, vaan meidät kaikki. Mehän olemme kaikki tyytyväisiä, kun meille luvataan sitä sun tätä, vaikka niiden lupausten täyttämiseksi ei löydy rahaa.

Minä luulen, että meille kaikille tekisi joskus hyvää, että poliitikkomme sanoisivat: ”Kansalaiset, meillä ei ole pennin hyrrää rahaa. Ei tipu!” Voi olla, ettei se poliitikko tulisi uudelleen valituksi, mutta ainakin me saisimme muistutuksen siitä, että raha ei kasva puissa.

Read Full Post »

[Kun ihmisellä on ammattina puhuminen ja harrastuksena höpöttäminen, tulee joskus eteen sellainen hetki, jossa epäilee kertoneensa asiansa samalle kuulijalle aiemminkin. Uskoakseni tunnistat tilanteen? Tätä kirjoittaessa minulla on juuri sellainen tunne. No, kertaus on opintojen äiti. Jos siis toistan itseäni laita se alkavan dementian piikkiin.]

”Vuodet olivat vaatineet silti veronsa. Osaksi kyse oli kai vain vanhenemisesta, sillä jos ihmisellä on vähänkin itseymmärrystä, hän tajuaa vuosi vuodelta paremmin omat vikansa – ne opitut tai synnynnäiset sokeat kohdat ja umpinaiset ajatusradat, joiden haitallisuus kasvaa ajan myötä yhtä varmasti kuin ontuminen muuttuu lonkkakivuksi”Barack Obama, Rohkeus toivoa, BTJ Kustannus 2009

Barack Obaman kirjan prologia lukiessani muistui mieleeni John Schlittin taannoinen vierailu Kokkolassa. En sen syvemmin puutu tuon sinänsä ikimuistoisen vierailun yksityiskohtiin, mutta muistan kuinka konserttia seuranneena sunnuntaina istuin herra Schlittin vierellä (toimin hänen tulkkinaan) kun hän antoi nimikirjoituksia niitä haluaville. Juuri 50v täyttänyt Rock-laulaja antoi nimikirjoitustaan samanikäiselle levyseppähitsaajalle. Molempien viisikymppisten uravalinta on tietääkseni ollut heille mieluinen, mutta siinä heitä katsoessani tajusin, että tuossa vaiheessa elämää heidän valintojensa erilaisuus näkyi jollakin tavalla heistä jopa ulkoisesti. Pitkä ura rock-laulajana jättää kun vain erilaiset jäljet ihmiseen kuin ura hitsarina.

Muistan senkin, kun aikoinani keskustelin silloisen pastorimme kanssa musiikista ja sen eri tyyleistä. Tämä pastori oli monien muiden pastorien tavoin mieltynyt rauhalliseen ja melko melankoliseen virsi- ja kuoromusiikkiin, joka on monissa seurakunnissa niin tavattoman yleistä. Minä taas puolustelin – kuten arvata saattaa – menevämpää ja rajumpaa nuorisomusiikkia ja sen soveltuvuutta moderniin seurakuntaelämään. Pastori arveli, että moinen musiikki liittyy vain tiettyyn elämän vaiheeseen. ”Kyllä tekin sitten vanhempana kuuntelette tällaista rauhallisempaa musiikkia”, oli miehen arvio tulevaisuudesta.

Tuolloin, sunnuntaisen nimikirjoitushetken aikana, tajusin ettei pastoriystäväni arvio pidä paikkaansa. Katsoessani 50-vuotiaan Rocklaulajan habitusta ja eläen mielessäni vielä edellisenä iltana pidettyä konserttia minun on täysin mahdotonta kuvitella, että koko elämänsä rockia laulanut mies alkaisi joskus erityisesti nauttimaan virsistä. Ymmärsin, että elämänsä loppuun asti tämä mies todennäköisesti nauttisi eniten juuri sellaisesta musiikista, jota hän oli koko elämänsä laulanut. Saman ilmiön voi havaita katselemalla Rollings Stonesia ja sen 67-vuotiasta keulahahmoa, Mick Jaggeria, joita ikä ei tunnu hidastavan sen enempää kuin Kokkolassa upeasti laulanutta John Schlittiäkään. Eikä kyse edes ole mistään kapinasta tai kiukuttelusta. Kyse on yksinkertaisesti siitä, minkälaisessa (musiikki)ympäristössä kukin on kasvanut. Rauhallisten virsien helppoudessa kasvanut seurakuntaihminen kaipaa todennäköisesti vanhempanakin samoja lauluja. Rockia kuunnellut kaipaa samaa rockia ja Hip Hop-sukupolvi haikalee kenties oman musiikkinsa perään myöheminkin.

Tässä juuri piilee ongelma. Seurakunnissa ja monissa muissakin yhteisöissä on taipuksena odotella, että seuraava sukupolvi jotenkin ajallaan tajuaa edellisen sukupolven paremmuuden. On jääty Obaman tavoin kiinni omiin umpinaisiin ajatusratoihin. Seuraava sukupolvi ei tule koskaan palaamaan takaisin edellisen sukupolven tapoihin, tottumuksiin ja tyyleihin. Ei merkittävässä määrin. Satunnaiset retrohenkisyyden puuskat tai pikkuvanhat konservatiivit jäävät suuri sellaisiksi – satunnaisiksi ilmiöiksi. Eikä umpinaisten ajatusratojen tai aikanaan oman parhaansa tajuavan nuorison odottelun haaste ei edes rajoitu pelkästään musiikkikäsityksiin vaan moneen muuhunkin maku- tai tyyliseikkaan. Musiikki on vain tämän kirjoituksen kannalta helppo esimerkki. Moni nuori on oppinut seurakuntaelämää aivan erilaisessa tilaisuudessa kuin hänen vanhempansa. Kontrasti nuorten ja vanhempien toiminnan välillä on aina vain suurempi. Energisissä, monipuolisissa ja moderneissa nuortenilloissa kasvanut nuori kaipaa samaa energisyyttä, monipuolisuutta ja moderniutta vanhempanakin. Kyse ei ole kapinasta, vaan kasvuympäristöstä. Ehkä kyse on loppujen lopuksi siitä, että on osattava nähdä oleellinen tyyliseikkojen keskellä. Makuasiat ja tyylit saavat muuttua, mutta ydinasiasta on pidettävä kiinni.

Read Full Post »