Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Apokalyptinen’

Islannin tulivuoren purkauksen aiheuttama tuhkapilvi tuntuu innoittavan monenlaisia ajattelijoita kertomaan näkemyksiään asiasta. Intoudunpa minäkin. Erilaisilla keskustelupalstoilla ilakoidaan sillä, että kaiken maailman työmatkaajat joutuvat hetkeksi pysähtymään ja turhaan lomalla ramppaavat saastuttajat saavat maistaa omaa lääkettään. Omalla patiollaan keväästä nauttivat suomalaiset paistattelevat hetken tuossa ihanassa vahingonilon ja ylemmyydentunteen syleilyssä. Suomalais-Einsteinin ideologian lentomatkailua vastaan voi kiteyttää yhteen vastaansanomattomaan argumenttiin: Koska minun ei tarvitse lentää, kenenkään ei tarvitse lentää. Näiden ilmastonatsien keskeisin saavutus onkin ollut saada työmatkalle lentäminen tuntumaan rikokselta.

Toisaalta seurakuntapiireissä on tähän kyseiseen ilmiöön liitetty jos minkälaista apokalyptistä skenaariota. On viestiä lopunajoista, ilmestyskirjan petoa ja monenlaista sanomaa katumuksen ja tuomion kuluneilla aihe-alueilla. Kuka tietää, ehkä aika osoittaa viestit todeksi? Minä kuitenkin mietin ensisijaisesti sitä, kuinka haavoittuvainen koko Euroopan lentoliikenne onkaan. Täytyy todeta, että lakkojen vuoksi kentälle jääneiden tai laukkunsa hukanneiden kohtalot eivät ole jaksaneet minua suuresti aiemmin kiinnostaa. Nyt kun olen itse jumissa kaukana kotoa tajuan, kuinka ikävää tämä on. Moni ajattelee, että onhan se kivaa olla lomalla vähän pitempään. Niin minäkin ennen ajattelin. Itse asiassa yksikään tapaamistani ihmisistä ei silti nauti ylimääräisestä ”lomasta”. Rahaa tai vaatteita ei ole mukana tarpeeksi, työt jäävät tekemättä ja jatkuva epätietoisuus mahdollisesta lennosta syö suurimman osan nautinnosta.

Kaikkein eniten tajuan, kuinka paljon perhe ja ystävät merkitsevät. Jos perheeni olisi täällä, ei muutama päivä haittaisi mitään. Jos ystäväni olisivat mukana, me keksisimme varmasti tekemistä vieraassakin kaupungissa. Ruuben haluaa rakentaa pyörästään helikopterin, jolla tulla hakemaan minua. Minä odotan Ruubenin kopteria. Sillä pääsee kotiin.

Read Full Post »