Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Anssi Kela’

Minä olen yksi niistä ihmisistä, joiden on melko lailla vastenmielistä istua koneensa äärellä kesällä. En vain yleensä halua käyttää kesän hetkiä näyttöä tuijottaen. Minua ei kiinnosta sen enempää Twitteröinti kuin tietokoneella pelaaminen tai bloggaaminenkaan. Kun yhdistää edelläkerrotun tänä keväänä kokemaani kevätväsymykseen, on koossa heppoinen, mutta tosi selitys Korpialttarilla vietetylle hiljaiselolle. Tässä kuitenkin kesäisiä ajatuksia maailman menosta.

Alkusysäyksen tämänhetkisille mietiskelyilleni sain käydessäni loistavan Anssi Kelan konsertissa Pietarsaaren Jaakon Päivillä. Loistavana lauluntekijänä tunnettu Anssi sai kaltaiseni jäyhän ja varautuneen suomalaisen alfauroksenkin intoutumaan varsin herkkään yhteislauluun. Pakollisten ”Milla”, ”1972” ja ”Nummela” -kipaleiden joukossa oli myös minulle aavistuksen vieraampi laulu, nimeltä ”Aamu”. Siinä lauletaan muun muassa näin:

Raahaudun keittiöön, avaan radion
Väkeä on taas sanottu irti
Valtavia firmoja kaatuu
Laitan kahvinkeittimen päälle

Perjantain 20.7. Helsingin Sanomissa Työelämä-sivujen tuottaja Pekka Mykkänen kirjoittaa hienon kolumnin otsikolla ”Nokian opettavainen saaga”. Mykkänen siteeraa kolumnissaan Nokia Saga -kirjaa, jonka johdannossa Jorma Ollila kehuu nokialaisia, jotka ovat ”ylittäneet itsensä kerta toisensa jälkeen”. Osuvasti Mykkänen toteaa: ”Vaivaiset seitsemäntoista vuotta Nokia Sagan ilmestymisen jälkeen on epäselvää, onko Nokiaa kohta enää olemassakaan…’Itsensä kerta toisensa jälkeen ylittäneiden’ raastavat irtisanomiset ovat arkea.”

Tarkoitukseni ei ole nyt arvostella Nokiaa, sillä minulle on opetettu ettei lyötyä saa lyödä. Minä muistelen kuitenkin itsekin olleeni töissä toisessa suuressa suomalaisessa yhtiössä. Sellaisessa, jonka varassa Suomi kasvoi ja vaurastui ennen kuin Nokia otti ohjat. Tiedäthän, se oli sitä vihreää kultaa

Muistelen lukeneeni kuvausta sen yhtiön arvoista tai visiosta tai mikä lieneekään ollut sen ajan trendi-ilmaus. Lyhyessä julkilausumassa tuotiin monin eri tavoin esiin se, kuinka ”ihmiset ovat tärkein voimavaramme.” Tuntui, kuin kallispalkkainen konsultti olisi oikein miettimällä miettinyt erilaisia tapoja kuvata ihmisten tärkeyttä tuon yhtiön hyvinvoinnille. Minä olin silloin se naiivi ja idealistinen nuori, joka halusi uskoa niihin ajatuksiin. Minä halusin uskoa, että hyvä, ahkera ja tunnollinen työntekijä on kallisarvoinen ja tärkeä elementti minkä tahansa yhtiön toiminnassa. Kuinka väärässä olinkaan.

Samassa talossa, jossa luin kauniita ajatuksia ihmisistä tärkeimpänä voimavarana, on kuitenkin tänä päivänä alle neljäsosa siitä työntekijämäärästä, mitä siellä joskus oli. ”Tärkeimmästä voimavarasta” on kaiketi kuitenkin helpointa tinkiä? Itse asiassa näitä yrityksiä, joissa joskus oli parisen tuhatta kaveria töissä, ja joissa nyt on alle parisataa työntekijää, on aivan liikaa ympäri Suomea. Mykkänen mainitsee kolumnissaan senkin, että Nokian huippuaikoina valiteltiin insinööripulaa. Nyt 4000 insinööriä on työttömänä. Ei ole pulaa enää. Tämän vuoden helmikuussa Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan ”Työvoimapula uhkaa koko Suomea”. Minä puolestani luulen, että tutkimuksessa mainittuun vuoteen 2020 mennessä on kyllä saatu sen verran tuota ”tärkeää voimavaraa” ja noita ”Itsensä kerta toisensa jälkeen ylittäneitä” laitettua taipaleelle, että eiköhän tämäkin ”pula” sula ihan itsekseen.

Kela laulaa laulunsa kertosäkeen alussa:
Sama tunne aina aamuisin
Taisin elää tämän päivän eilenkin
Käytettyjä uutisia ja kupillinen vahvaa kahvia

Ei minulla todellakaan ole lääkettä tähän kaikkeen. Silti minusta tuntuu, että saan kuulla vain käytettyjä uutisia ja kierrätettyjä lupauksia ihmisistä voimavarana. Minusta on surullista, että itsensä kerta toisensa jälkeen ylittäneet ihmiset laitetaan taipaleelle, koska heillä ei enää ole arvoa. Minusta on väärin, että kvartaalitalous ja osakekurssit ovat tärkeämpiä kuin ihmiset ja heidän elämänsä. Minusta on surullista, että suomalaiset antavat aivan vapaaehtoisesti päätäntävaltansa ulkomaisille sijoittajille ja eläkerahastoille. Me siirrämme teollisuuttamme halpoihin maihin vain huomataksemme, että eivät nekään kauaa halpoja ole. Joskus oli aika, jolloin mahtavat tehtaanpatruunat hoitivat tehtaansa lisäksi paikkakunnalle koulun, sairaalan tai kaupan. Perustivat kenties urheiluseuran tai teatterin työntekijöidensä hyvinvoinnin vuoksi. Joskus kaipaan sellaista aikaa takaisin. Ei se takaisin tule, mutta kaipuu ei maksa mitään.

Read Full Post »