Minun osakseni on muutaman kerran osunut kunnia toimia vaalilautakunnassa. Tämän vuoden ääntenlaskennassa oli meidänkin äänestyalueellamme nähtävillä koko valtakuntaa kohahduttanut perussuomalaisten rynnistys. Paljon ennen sunnuntai-illan ääntenlaskentaa ja tulevasta tietemättömänä istuin omalla taukovuorollani vaalihuoneistona toimineen Itälän koulun opettajainhuoneessa. En tiedä, millaisia opettajainhuoneiden pöydät yleensä ovat, mutta tuolla pöydällä ei paljon tavista kiinnostavaa tavaraa ollut. Oli siinä kuitenkin Anna-lehden näytenumero, jonka kustantaja oli ilmeisen toiveikkaana lähettänyt rehtorille osoitettuna. Koska tauolla ei ole varaa olla nirso, päätin selailla lehden läpi. Näytenumeron kannessa oli kuva Sofi Oksasesta ja koska en tunne kyseistä henkilöä juuri mitenkään, päätin ottaa hänestä artikkelin verran selvää.
Sofi sanoo artikkelissa: ”Kaikessa passiivisuudessaan ihmiset kuitenkin löytävät raivon silloin, kun Seiska-lehti julkaisee ilman lupaa kuvan Lordista eli Tomi Putaansuusta siviilissä. Miksi sama raivo ei nouse teoista, jotka vahingoittavat ihmisiä? Tämä on väkivallan passiivista hyväksyntää”. Luulen, että vaikka ymmärränkin Sofin kantaa oikein hyvin, hänen kommenttinsa olisi kohdallani jäänyt sellaiseksi elämän ohikiitäväksi hetkeksi, joka tulee ja menee jättämättä sen suurempia jälkiä muistin syövereihin. Toinen ihan satunnainen tapahtuma toi uuden merkityksen myös Sofin pohdinnalle.
Maanantain iltakävelyllä kuuntelin tapani mukaan iPhonestani musiikkia. Vaikka Lordin musiikki ei koskaan ole suosikkeihini kuulunutkaan, on minulla yksi heidänkin kappaleensa muiden joukossa. Niinpä lenkkini loppusuoralla iPhonen musiikinsekoittaja valitsi yli kahdentuhannen kappaleen joukosta soimaan ’Would you love a Monsterman’ -kappaleen. Sitä kuunnellessani aloin muistelemaan, kuinka valtavan kohun Lordi aikoinaan nosti etenkin monien uskovaisten ihmisten kohdalla. Oli satanistipelkoja, huolta lasten kohtalosta ja Suomen tulevaisuudesta. Kun bändi vieraili konsertoimassa Pietarsaaren jäähallissa, niin jotkut kävivät hallia kiertämässä ja rukoilemassa samalla. Rukouksen sisältö ei ole tiedossani.
Vaikuttaa siltä, että Lordin suosio on melko lailla laantunut. En usko, että Suomen tilanne on yhtään sen parempi tai heikompi heidän lyhyen uransa tähden (lukuunottamatta hienoa Euroviisuvoittoa, joka toi Suomelle mainetta seuraavien Euroviisujen osaavana järjestäjänä). Muistan myös, kuinka Seiska-lehtiä kehotettiin kääntämään ylösalaisin, koska se oli (aivan kuten Sofi kertoi) julkaissut kuvan Tomi Putaansuusta ilman Lordin rekvisiittaa. On jotenkin vaikea uskoa, että Lordi kykenisi sytyttämään samanlaista innostusta enää. Vaikka Lordi tai Tomi saikin aikanaan kovasti kohua aikaan, ei se merkinnyt maailmanloppua eikä edes nuorison turmeltumista. Sen verran opimme kuitenkin Lordista, että joskus yllättävätkin asiat herättävät suuria intohimoja toisten kohdalla. Aivan kuten Oksanen toteaa, on maailmassa olemassa tärkeämpiäkin asioita, kuin yhden artistin kuvan julkistaminen. Me emme kuitenkaan voi itse päättää, mistä kukakin ’löytää raivonsa’. Uskon, että me kaikki sorrumme kuitenkin samaan virheeseen. Me tuijotamme omaa napaamme liian innokkaasti. Eläkeläistä huolettaa luonnollisesti eläkkeen riittävyys ja työtöntä puolestaan työttömyystuen riittävyys. Työntekijöitä murehduttaa työssäjaksaminen ja verotus samalla, kun työnantajakin haluaisi helpotusta omaan tilanteeseensa. Siinä on helppo nähdä omat asiat suurina ja kaverin pieninä.
Luulen, että perussuomalaisten suosioon on osasyynä juuri se, että toisille Portugalin tukipaketti, sukupuolineutraali avioliitto, homokysymykset, maahanmuuttopolitiikka tai ydinvoima ovat juuri niitä maailmanlopun kysymyksiä. Toiset katsovat samoja asioita olkaa kohauttaen ja vaativat puolestaan kannabista lailliseksi, markkaa takaisin, bensaveroa poistettavaksi tai Kekkosta herätettäväksi kuolleista. Kaiken keskellä yksi pieni ihminen yrittää miettiä ketä äänestäisi. Lopulta hän päättää äänestää sitä, josta pitää eniten.
Korpialttari 