”Yhden sukupolven ajattelu luokkahuoneessa tulee olemaan hallituksen ajattelua seuraavassa sukupolvessa” -Abraham Lincoln
Tuo ylläoleva lainaus on ihan omaa käännöstäni, eikä se ole sellaisena kovin onnistunut. Se saa kuitenkin kelvata avaukseksi muutamille ajatuksilleni. Kukaan on tuskin voinut välttyä huomaamasta erityisopettaja Antti Korhosen irtisanomista ja sen jutun ympärillä vellovaa kohua. Monia hyviä näkökulmia on tuotu jo esille ja tällä kertaa en usko voivani lisätä mitään merkittävää meneillään olevaan keskusteluun.
Sen verran kerron kuitenkin, että en muista ärsyyntyneeni pitkään aikaan mistään niin paljon, kuin tästä asiasta. Minä en ole niitä ihmisiä, jotka pitävät fyysistä koskemattomuutta jonkilaisena korkeimpana totuutena ja kaiken ylittävänä arvona. Isäni on usein kertonut hänen lapsuutensa tarkkailuluokan opesta, joka antoi valita jälki-istunnon ja luunapin väliltä. Moni valitsi luunapin, mutta vain kerran. Miehen luunappi napsahti sen verran napakasti otsaan, että se riitti. Ai pahus, ihannoinko nyt väkivaltaa? Unohda, että kerroin tästä.
Korhosen tapausta seuranneessa keskustelussa moni muisteli itsekin saaneensa kokea muutakin kuin nuhtelua. Milloin oli tullut kirjasta päähän ja milloin oli tullut viivottimesta näpeille. Moni muistelija lisäsi samaan hengenvetoon, että ”ilman muuta ansaitsin sen”. Siinäpä se. Tuntuu, että ei tarvitse mennä kovin kauas taaksepäin, kun lapsikin tajusi sentään käyttäytyneensä kuin idiootti, silloin kuin niin käyttäytyi. Ulla Appelsin kirjoitti tästä osuvasti. Moni arkielämän idealisti haaveilee maailmasta, jossa aikuisen lempeä, mutta luja puhe tehoaa tämän päivän angstiteiniin ja he paheksuvat jokaista, joka alentuu primitiivisen luolamiehen (tai -naisen) tasolle ja turvautuu fyysiseen voimankäyttöön. Luulen, että koulumaailman todellisuus on aivan toista, kuin miltä se monien hurskastelijoiden silmiin näyttää. Pilvilinnoistaan maailmaa katselevat maailmanparantajat arvelevat, että aikuinen ei voi tai saa alentua nuoren tasolle. Raamatun mukaan kaikkien aikojen viisain mies lausui kerran: ”Nuhde pystyy paremmin ymmärtäväiseen kuin sata lyöntiä tyhmään”. Luulen, että hän on oikeassa. Nuo ymmärtäväiset eivät kaiketi haistattele opettajilleen?
Minun mielestäni kaikki kehitys ei ole hyvää kehitystä. Käytöstapojen puute, kurin ja rajojen katoaminen ja auktoriteettien poistuminen nuoren elämästä eivät koskaan voi olla suotuisaa kehitystä. Pulassa me kaikki olemme viimeistään silloin, kun nämä opettajia halveksivat, aikuisille haistattelevat tulevaisuuden toivot ovat päättäjinä. Herra meitä sellaiselta varjelkoon!
Mahtavatko Suomessa päteä Mark Twainin ajatukset?: ”Aluksi Jumala loi idiootit. Se oli harjoittelua. Sen jälkeen hän loi koululautakunnan.”
Korpialttari 