Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Yhteisö’ Category

Pietarsaareen ollaan rakentamassa uutta jalkapallostadionia. Hanke puhuttaa kuntalaisia monin tavoin, eikä vähiten lähestyvien kuntavaalien johdosta. Tässä minun ajatukseni hankkeeseen liittyen.

Kuuntelin tässä taannoin radiohaastattelua, jossa Timo kertoi mietteensä stadionista. Timo oli siis käsittääkseni ottanut kantaa päivän aiheeseen jotakin kautta ja hänen lausuntonsa oli nostettu esiin. Jos muistan oikein, niin hänen ajatuksensa oli: ”Stadionhanke on yhtä typerä kuin Pietarsaaren toriparkki. Täällä ei tulla enää koskaan pelaamaan liigaa, jos ei KPV lainaa stadionia.”

Olen itse kirjoittanut toriparkista jo aiemmin. Se ei aikanaan kuulunut omiin suosikkeihini, eikä se tietääkseni parkkitilana ole vieläkään kovin suosittu. Siitä huolimatta näen asian Timon kanssa vähän eri tavalla. Mielestäni ei voi olla niin, että toriparkkia käytetään lyömäaseena kaikkien muiden hankkeiden kohdalla. Toriparkista voi olla montaa mieltä, mutta on vähän erikoista lyödä sillä stadionhankkeen puuhamiehiä. Ne ovat yksinkertaisesti eri asioita.

Toriparkista voi olla montaa mieltä, mutta on vähän erikoista lyödä sillä stadionhankkeen puuhamiehiä.

Mitä tulee sitten itse stadioniin, niin se on mielestäni hyvä asia. Timon ajatus siitä, ettei täällä koskaan tulla pelaamaan liigaa, on epärelevantti. Meillä on täällä Pietarsaaressa hyvä (joskin vanha) uimahalli, vaikka meillä ei ole vuosiin ollut kansallisen tason uimareita. Meillä on vihdoinkin hyvä salibandyhalli, vaikka lajia ei tällä hetkellä pelata 2. divisoonaa korkeammalla. Meillä on hyvät yleisurheilumahdollisuudet, vaikka siinäkin lajissa kansallinen taso on karannut kauas. Kaupunki on täynnä lentopalloon soveltuvia saleja, vaikka lentopallon erikoisseura Jeppis Wolley* on elänyt hiljaiseloa viime vuodet.

Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että urheilutiloja hankittaessa ei saa olla niin, että vain kansallinen huipputaso jotenkin oikeuttaa hankkeen. Tai että se ”liigataso” tekisi tämän hankkeen jotenkin enemmän ansaituksi. Eikä sekään ole oikein, että vain sellaiset lajit saavat mahdollisuuksia, joita itse sattuu harrastamaan. Toki kunnallisessa päätöksenteossa on aina otettava huomioon taloudelliset realiteetit ja se, että kulloinenkin hanke voisi palvella mahdollisimman montaa kuntalaista. Se, että kuntalaisten verotuloilla kustannetaan harvalukuisen joukon harrastus, ei ole oikein. Tässä ei nähdäkseni ole siitä kysymys.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, eivät stadionhankkeen vetäjät ole pyytäneet kaupungilta rahaa. Kaupunkia on pyydetty takaamaan laina, mutta valtaosa rahoituksesta on tarkoitus hankkia itse. Se on mielestäni oikea tapa ja silloin kaupungin on syytä olla jarruttelematta sen enempää. Jos jollakulla on halu, mahdollisuus ja voima kehittää tätä kaupunkia eteenpäin, niin mielestäni kaupungin tai kunnan ihan yleisestikin on syytä olla sitä mahdollistamassa.

Minä olen tietysti urheiluihminen. Oma lajini on salibandy, enkä ole kovin aktiivinen jalkapallon seuraaja. Jos minulle itselleni on jokin asia tässä koronapandemiassa ollut yllätys, niin se on se kuinka paljon loppujen lopuksi kaipaankaan urheilua. Erityisesti viime keväänä, kun korona keskeytti valtaosan sarjoista, olivat viikonloppuni melko tyhjiä ja tylsiä. Ja toisaalta, kun sain kesällä katsella muutaman ottelun Jaron pelejä – vaikka sitten maski naamalla – ja nauttia kesästä ja jalkapallosta, aloin kyllä ymmärtämään mikä merkitys urheilulla voi parhaimmillaan olla. Siksi minä kannatan stadionhanketta.

* Ilmeisesti seuran nimi taitaa olla todella väärin kirjoitettu. Rekisterissä olevassa nimessä Wolley on kirjoitettu W-kirjaimella, vaikka lentopallon englanninkielisessä nimessä Volleyball on tavallinen V-kirjain.

 

Read Full Post »

Rami puhuu
Kuva seurakuntamme yksivuotisjuhlista, vuodelta 2011.

Ilmoitin Vedä Henkeä -seurakunnalle viime vuoden lopulla, että minun on tullut aika siirtyä syrjään pastorin tehtävästä. Haluan tässä vielä kertoa julkisesti kaikki syyt päätökseeni, sillä joillakin asioilla joissakin piireissä on taipumusta lähteä oikean tiedon puutteessa elämään omaa elämäänsä.

Miksi siis jäin pois perustamani seurakunnan pastorin tehtävästä? Pääsyitä on kolme. Ensimmäinen syy liittyy juuri siihen, että olen itse ollut perustamassa Vedä Henkeä -seurakuntaa. En kuitenkaan ole halunnut missään vaiheessa, että seurakunta henkilöityy minuun. Se on silti ollut lähes väistämätön seuraus päätöksestäni perustaa seurakunta. Monen mielessä seurakunta on ollut juuri minun seurakuntani. Kun minulla nyt oli mahdollisuus astua vähän syrjemmälle, niin halusin samalla osoittaa, ettei Vedä Henkeä -seurakunta ole ”Ramin seurakunta”.

Toinen selkeä syy oli oma väsymiseni. Mutta samalla, kun kirjoitan näin, haluan korostaa etten minä ollut mitenkään puolikuollut tai loppuunpalanut. Enemmänkin koin, että lähes 17 vuoden pastoriuteni jälkeen olin ammentanut annettavani vähän turhan vähälle ja pieni sapattijakso voisi tehdä hyvää. Kerroin, että viime aikoina olen antanut enemmän kuin olen saanut. Vaikka akuissa olikin vielä virtaa, niin laturin teho ei riittänyt. Kerroinkin seuraajalleni Antille – kun hänen suostumustaan jatkajakseni kysyin – että en ole niin väsynyt, että hänen pitäisi kokea painetta suostumiseen sen tähden. Yksi asia, johon olenkin ollut tyytyväinen seurakunnassamme, on sen suhteellisen helppo hallittavuus. Se on suunniteltu siten, että se ei polta ihmistä loppuun hetkessä.

Kolmas ja tärkein syy on kuitenkin tuo edellä mainittu ystäväni Antti. Antti on toiminut seurakunnassamme nuorisopastorina pitkään. Pienen paikkakunnan vähemmistökieliryhmälle suunnattu työ on kuitenkin haastavaa, eivätkä meidän parhaatkaan yrityksemme saavuttaneet sellaista vaikutusta, kuin olisimme toivoneet. Näin ja näen Antissa niin paljon potentiaalia, että halusin valjastaa sen parempaan käyttöön. Sen verran tärkeä perustamani seurakunta minulle on, etten sitä aivan kenelle tahansa uskalla jättää. Antille sen jätin ilomielin.

Tässä siis lyhyesti syyt päätökseni taustalla. En ole vaihtamassa seurakuntaa. En ole muuttamassa mihinkään. En pyri taustalta vaikuttamaan päätöksiin. Olen antanut johtajuuden Antille täydellisesti. Palvelen siis rivijäsenenä niissä tehtävissä, joihin minua pyydetään tai tarvitaan. Ja luultavasti palvelen taas pastorin tehtävässä tulevaisuudessa, mutta se hetki on vielä horisontin takana.

Ei siinä sen kummempia.

Read Full Post »

uuttajavanhaa

Monien muiden ihmisten tavoin minullakin on tapana vuoden vaihteessa ja näin alkaneen vuoden alkupuolella katsella vielä hieman taaksepäin ja pohtia, että mitä juuri päättyneestä vuodesta jäi päällimmäisenä mieleen. Oma vuoteni oli varsinkin työkuvioiden osalta melkoisen poikkeuksellinen. Vaihdoin alkuvuodesta työpaikkaa vain kahden kuukauden työskentelyn jälkeen. Toisaalta ehdin myös kesällä toimia kuolevan firman toimitusjohtajana myös sen kaksi kuukautta. Siltä osin kohdallani ajatus ”varastomiehestä toimitusjohtajaksi” pitää paikkansa. Harmittavsti siihen ei kuitenkaan liity taloudellista ”From Rags to Riches”- puolta. Huolimatta molempien pestien lyhyydestä opin niistä paljon. Ehkäpä joskus saan aikaiseksi kirjoittaa niistä asioista teillekin.

Suurta nautintoa tuotti kautta aikain ensimmäinen täysipainoinen veneilykesä. Aiemmat vuodet ovat menneet venettä kunnostaessa tai huonokuntoisen veneenmoottorin kanssa tapellessa. Viime kesä oli ensimmäinen, jolloin kaikki asiat veneessä toimviat moitteetta ja vesillä tulikin oltua kiitettävästi. Tästä olen vieläkin kiitollinen.

Harrastuspuolella tuli kuvioihin mukaan kuitenkin otsikon mukaisesti uutta ja vanhaa. Uutena harrastuksena innostuin Geokätköilystä. Geokätköily kuulosti mielestäni mielenkiintoiselta heti kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, mutta harvallapa meistä on aikaa aloitella jatkuvasti uusia harrastuksia. Jokaisen uuden asian aloittamiseen liittyy myös jonkilainen kynnys jonka ylittäminen on sitten enemmän tai vähemmän työlästä. Itse pääsin kyllä alkuun helposti, mutta itse kätköjen löytäminen oli aluksi hankalaa. Minä kun lähdin liikkeelle ilman ainuttakaan neuvojaa, enkä edes oikein tiennyt mitä etsiä. En voi sellaista tapaa suositella, koska lähestulkoon menetin mielenkiintoni koko touhuun. Päätin kuitenkin etsiä kaikkein helpoimmiksi määritetyt kätköt ensin ja pikkuhiljaa kätköjen löytyessä pääsin paremmin jyvälle siitä mitä, ja ennenkaikkea mistä etsiä. Tätä kirjoittaessa olen löytänyt vähän kolmattasataa kätköä ja olen siis vielä aloittelija. Monien löydöt liikkuvat tuhansissa ja joillakin jopa lähempänä kahtakymmentätuhatta. Toki eräskin tuhansia kätköjä löytänyt oli Geocaching.com -sivuston tilastojen mukaan löytänyt kätköjä lähes 350 päivänä vuodesta. Se kertoo jo melko vakavasta suhtautumisesta harrastukseen. Minä puolestani olen innostunut lähinnä veljeni ja muutamien kaverieni kanssa puoliksi ulkoilemaan ja puoliksi kätköilemään enkä todellakaan ehdi ihan noin paljoa kätköjä etsiä. Saa nähdä mitä tapahtuu, jos pahemmin hurahtaa tähän touhuun. Toistaiseksi olen saanut jopa värvättyä kolme uutta kätköilijää mukaan.

Vanhana harrastuksena olen uudelleen innostunut Salibandystä. Ei vanha rakkauteni ole mihinkään koskaan sammunut, mutta olin tässä välissä monia vuosia ihan vain höntsypallolinjalla. Edellisestä sarjapelistä on aikaa useita vuosia ja paikallinen kyläsarjakin jäi taakse, kun erään kerran peliin sattui parikymmentä pelaajaa paikalle. 2 x 15 minuutin pelissä ei montaa vaihtoa ehdi sillä pelaajamäärällä kokea. Lähdin kesken pelin kotiin, enkä ole sen jälkeen kyläsarjaa pelannut. Ymmärrettävästi ei ole kyllä kysyttykään. Tänä vuonna kuitenkin paikkallinen Jeppis FBC päätti kokeilla miesten kakkosjoukkueen perustamista. Lähes veteraani-ikäisenä salibandymiehenä jouduin tekemään sellaista sielun syväluotausta, jossa tosissaan kyselin itseltäni, että jaksanko enää lähteä turnauksiin ympäri Suomea. Ilokseni huomasin, että pelimatkat jäävät tätä nykyä melko lyhyiksi, sen verran joukkueita löytyy ihan Pohjanmaaltakin. Monia muitakin asioita joutui siinä pohtimaan, mutta lopulta puntari kääntyi siihen suuntaan, että päätin lähteä taas kerran areenoille kihisemään. Täytyy todeta, että on ollut mukavaa. Olen aiemminkin kertonut, että mielestäni joukkulajeisssa on sitä jotakin. Samaa mukavaa huulenheittoa ja yhteisöllisyyttä on oikeastaan ehtinyt vähän kaivatakin. Ja onhan siinä oma viehätyksensä olla yksi joukkueen vanhimmista (ellei vanhin, en tiedä jokaisen ikää) pelaajista. Sen olen jo huomannut, että koko ikänsä venyttelyä inhonnut pelimies joutuu vain ikävuosien nujertamana antautumaan ja venyttelemään ennenkuin kroppa suostuu yhtään mihinkään.

Vuosi 2013 jää muistoihin ja historiaan voittopuolisesti positiivisena vuotena. Kiitollisin mielin koitetaan tehdä tästä vuodesta entistä parempi. Uuden vuoden lupauksenani julkistin tavoitteen olla taas vuosi ilman karkkia, sipsiä ja suklaata. Geokätköjä koetan maltillisesti löytää sen verran, että 500 menee rikki tänä vuonna ja veneillä aion niin paljon kuin sielu sietää. Tämä kaikki Raamatun muistutusta mukaillen: ”Jos Jumala elinpäiviä suo ja saamme elää.”

Ps. Arvaatte varmasti, että edellämainitut harrastukset, työ ja seurakunnan johtaminen ovat osaltaan syyllisiä harventuneeseen kirjoitustahtiini. Koitetaan tehdä parannus.

Read Full Post »

Kuva Wikipediasta

Kaikkien peruutusten äiti

”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap.t. 1:7-8)

”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36)

Maailmanloppu ennustettiin tapahtuvaksi tänään 21.05.2011, mutta jo päivää ennen suurtapahtumaa saimme sitten kuulla, että se onkin peruutettu!

Aikaisemmat maailmanloput ovat yksinkertaisesti jääneet muuten vain toteutumatta kun Jumala ei ole niihin suostunut. Yhden tuollaisen muistan pikkupoikana kokeneeni (olen siitä aikaisemminkin kertonut, mutta kertaushan on opintojen äiti), odottaen selkä kyyryssä kellon lyövän kaksitoista päivällä, joka tuolloin taisi olla täsmällinen ajankohta. Oli kaunis kesäpäivä ja pikkupojan sydämeltä putosi raskas taakka kun keskipäivä meni, eikä mitään pudonnutkaan niskaan, vaan päivä jatkui yhtä kauniina kuin siihenkin asti.

Ylläolevissa Raamatun lainauksissa lausutut, Jeesuksen itsensä sanomat sanat, riittävät useimmille kristityille vastaukseksi mieltä askarruttavaan kysymykseen Jeesuksen paluun, ja maailmanlopun ajankohdasta. Mutta aina löytyy joku joka kokee saaneensa asiasta vuorenvarman tiedon päivämäärineen ja jopa kellonaikoineen!

En tiedä perustuuko moinen tarve kaikesta huolimatta ennusteluun jonkinmoiseen masokismiin, tarpeeseen tai haluun tulla julkisesti nolatuksi, vaiko vain haluun pelotella. Ehkäpä joku jossain tuohonkin osaa sanoa oikean diagnoosin.

Mitä maailmanloppuun tulee, tällainen talonpoikaisteologi ymmärtäisi tämän Telluksen pysyvän nykyisessä muodossaan kasassa vielä ainakin tuhat vuotta. Jonkinmoinen maailmanloppu se tietenkin on niille kiihkeästi vallankahvasta kiinni pitäville, jotka valtansa menettävät. Mutta tämän maan kamaralla minun ymmärrykseni mukaan näytetään ihmiskunnalle miten asiat hoidetaan ja valtakuntia hallitaan silloin, kun se tapahtuu niin kuin Jumala on sen alun perin ajatellut! Liitän tähän loppuun raamatullisen iskulauseen, joka meillä kaikilla kristityillä tulisi olla huulillamme liittyen Jeesuksen paluuseen, oli ajankohta sitten mikä onkin: ”Maranata! Herramme, tule!” (1. Kor. 16:22)

Journalistinen vapaus

Teinpä tuossa pienen kokeilun lähettämällä omalta Facebook-seinältäni löytyvän Maan tapa -nimisen kirjoituksen sekä Pohjalaisen, että Pietarsaaren Sanomien mielipide-osastolle. Jälkimmäisessä kirjoitus julkaistiin sellaisenaan (josta lähetin lehteen kiitokset), mutta Pohjalaiseen olin pakotettu lähettämään vähintäänkin närkästyneen palautteen johtuen siitä että sitä on niin paljon muokattu! Sillä saatetoteamuksella että jos tämä on käytäntö, ei Pohjalaiseen uskalla laittaa edes kuolinilmoitusta, koska saattaa lehden editoinnin johdosta tulla ilmoittaneeksi naapurin hyvinvoivan isännän kuolleeksi. Äkkinäinen ajattelisi, että jos mielipidekirjoitusta ei voi sellaisenaan julkaista, vain mahdolliset kirjoitusvirheet korjattuna, olisi parempi käytäntö (pienempi paha) jättää se kokonaan julkaisematta, kuin muokata se lähes tuntemattomaksi!

P.S. Kuten huomaatte, minäkin olen kuitenkin sen verran varovainen mies että jätin tämän kirjoittamisen näin myöhäiseen (noin klo 23:00) ajankohtaan.

Read Full Post »

Se lähti liikkeelle yhdestä elämäni satunnaisista päähänpistoista. Päätin hommata itselleni projektiautoksi Sunbeam Alpine GT:n. Ei projektiautossa sinänsä ole mitään ihmeellistä – sellaisia harrastavat lukemattomat ihmiset tässäkin maassa – minulla vain ei ollut minkäänlaista kokemusta autojen korjaamisesta. Sen, mikä osaamisesta puuttui korvasin sitäkin palavammalla innolla.

Niinpä päädyin hakemaan löytämäni auton Kangasalalta asti. Lähes käyttökuntoinen auto vedettiin trailerille ja matka kohti kotia alkoi. Matkalla haaveilin kovasti kesäisistä kilometreistä persoonallisen brittiautoni ratissa. Kotona ryhdyin töihin melko nopeasti ja purin autosta kaikki osat siististi pois. Moottorin ja vaihdelaatikon nostin autosta oikein varta vasten projektiani varten hankkimallani moottorinosturilla ja laitoin paketin odottamaan toiseen ostokseeni, moottoritelineeseen.

Tulin koko projektin aikana purkaneeksi auton ihan atomeiksi. Kori hiekkapuhallettiin ja pohjamaalattiin, moottori koneistettiin ja tasapainotettiin. Löysin englannista varaosaliikkeen ja tilasin tiivistesarjoja, männänrenkaita ja muuta sälää. Jossakin vaiheessa hommasin toisenkin auton varaosiksi. Sitten vain kävi, kuten niin usein käy. Loppui rahat ja into. Ei mitään sen vakavampaa. Todettakoon vain, että autopurkaamon paalaimella ei mennyt kauaa pelkän korin rusentamisessa…

En silti jaksa olla itselleni kovin ankara. Itse asiassa innostuksen lopahtaminen on niin kovin tavallista meille ihmisille. Lähdin tänä talvena mukaan paikallisen salibandyseuran harjoituksiin ’pujottelukepiksi’ ja huomasin, että sama ilmiö toistuu sielläkin. Syyskauden harjoituksissa äijiä oli kuin meren mutaa, mutta kevätkaudella sai pelailla ihan ilman vaihtomiehiä. Jonnekin se into vain oli kadonnut.

Mielestäni Sunbeamin remontti-innon lopahtaminen on kuitenkin vain henkilökohtainen murhe ja salibandyjoukkueen harjoittelualttiuskin enimmäkseen valmentajan päänsärky. Tänä keväänä olen törmännyt samaan piirteeseen myös seurakunnassani ja se kirpaisee jo paljon syvemmältä. Olen huomannut pieniä rutinoitumisen ja apatiaan vaipumisen merkkejä siellä täällä. Koska olen aina inhonnut sitä niissä yhteisöissä, joissa olen toiminut, olen tietysti sopivasti kevätraivon vallassa. (Onneksi kevätraivo on kaikista raivoistani lievin.) Ei kyse ole mistään übervakavasta, mutta en myöskään halua päästää tilannetta täysin hoitamatta pahenemaan. Olen nähnyt tarpeeksi niitä tilanteita, joissa mitään ei ole enää tehtävissä. Me olemme sieltä vielä kaukana.

On kohtuullisen helppoa innostaa ihmisiä jonkin projektin tai hankkeen aloittamiseen. On melko yksinkertaista ylläpitää intoa, kun työ on alkuvaiheessa. Luulen, että ajan kuluessa innokkuuden säilyttämisen haastavuus kasvaa eksponentiaalisesti. Uskon, että jokainen ihminen on luonnostaan taipuvainen tyytymään vallitsevaan tilanteeseen. Erityisesti silloin, kun vallitseva tilanne on kohtalaisen mukava. Seurakuntaa ei kuitenkaan ole kutsuttu olemaan mukava, vaan tehokas. Jos voit saavuttaa molemmat, niin hyvä. Jos et, pyri tehokkuuteen.

Meidän seurakunnallamme on edessään aikalisä. Me yksinkertaisesti tarkistamme suuntaamme jo tässä vaiheessa. Me mietimme, mitä olemme tehneeet hyvin ja mitä huonosti. Koetamme löytää sellaisia kehityssuuntia, joihin meillä on mahdollisuuksia edetä. Ennenkaikkea me yritämme palauttaa mieliimme sen, mitä me oikein lähdimme tekemään. Yksi Sunbeam riittää.

Oletko sinä kadottanut innostuksesi? Mitä teet, että löydät sen jälleen? Onko sinulla antaa minulle hyviä neuvoja?

Sananlaskut 15:22 ”Jos harkinta puuttuu, hanke kaatuu, jos on neuvonantajia, se onnistuu.”

Read Full Post »

”Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.”(Dan. 12:4)

Äskettäisen nettisurffailun seurauksena päädyin sivulle, jossa irvailtiin kommentin esittäjien entistä yhteisöä. Kommentit olivat nasevia, osin hyvinkin huvittavia. Mieleeni nousi skenaario aivonarikasta:

Ehkäpä tiukimpien yhteisöjen sisääntuloaulassa on tukeva hylly katsekorkeudella ja vieressä teksti: Aivonarikka: Jos kaikista selvityksistä, opetuksista ja muistutuksista huolimatta joku on ottanut aivonsa mukaan, on ne jätettävä oheiseen narikkaan! Aivojen ottaminen mukaan kokoussalin puolelle aiheuttaa välittömän yhteisöstä erottamisen!

Muilla ryhmittymillä on sitten tuosta asteittain lieveneviä ohjeistuksia, vaihtelevilla painotuksilla. Kaikkein liberaalein ”suunta” sallii aivojen vapaan käytön, koska niiden prosessoimia ideoita ei kuitenkaan huomioida, mikäli ne eroavat virallisesta näkemyksestä.

Sanomattakin on selvää, ettei yllä oleva ole faktaa, vaan fiktiota ja (puhdasta?) sarkastista spekulointia. Eikä Suomessa, valaistuneella 2000 -luvulla, ole yhteisöä joka brutaalisti pyrkisi rajoittamaan yksilön ajatus, -ja toimintavapautta! Eihän?

Mutta jos näin kuitenkin, jostain syystä olisi, mikä tai mitkä voisivat olla  syynä siihen, että kuvatunlaiseenkin yhteisöön todennäköisesti olisi liittyjiä. Vieläpä ihan fiksuja ihmisiä?

Raamatullista perustetta on ainakin vaikea löytää sille, että jättää omat aivot toimettomiksi ja syö pelkästään valmiiksi pureskeltua. Se saattaa olla laiskuutta, tai arkuutta, tai vääränlaista auktoriteettipelkoa?

Read Full Post »