Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Yhteiskunta’ Category

jadsa

Tänään Facebookia selatessani sattui silmiini uutinen, jonka mukaan Pietarsaarelaiset ovat kaikkein tyytymättömimpiä omaan kaupunkiinsa. Näin kuntavaalien alla tulos on mielestäni mielenkiintoinen, vaikka en jaksakaan uskoa poliitikkojen heräävän tähän todellisuuteen.

Minun Facebook-kavereideni joukosta ensimmäisenä asiaa ehti kommentoimaan Kari Koskela. Omassa blogissaan Koskela nostaa esiin mahdollisia syitä Pietarsaaren huonoon tulokseen. Itse asiassa olen Karin kanssa samaa mieltä useimmista asioista. Olen myös siinä mielessä hänen kanssaan samoilla linjoilla, että uskon syitä olevan useampia. Myös toinen Facebook-kaverini, Esko Heinonen nosti uutisen esille. Eskon isä, entinen kaupunkisuunnittelija Ilmari Heinonen, kommentoi uutista näin:

Kun tuota listaa katsoo, niin tyytyväisimmät ihmiset asuvat ns. kehyskunnissa tai kaupungeissa, joihin kehyskunnat on jo liitetty. Siinä se 10 kärki jo olikin. Pietarsaaren kohdalla tilanne on se, että kehyskunnissa (luoto, Pedersöre) ollaan varmaankin tyytyväisiä omaan kuntaan. Meillä ongelmana on se, että kaupunki kärsii kaikilla mittareilla siitä, että pinta-ala on pieni, ja ”tyytyväiset omakotiasukkaat” asuvat kunnan rajan väärällä puolella – ja samaan aikaan keskittyvät kaikki seudun ongelmat kaupunkiin”

Lisäksi Esko itse totesi, että muutkin huonon tuloksen kunnat ovat ns. ”yhden puolueen kuntia”, joissa yksi puolue vie ja muut vikisevät. Uskoakseni molemmilla Heinosilla on ajatuksissaan osa totuudesta.

Itse olen aiemmin ottanut varovasti ja maltillisesti kantaa vaikkapa kielikysymyksiin tai toriparkkiin. Toriparkkia käsitellyt postaukseni sai myös ystäväni Jarmo Patanan kommentoimaan kaupungin tilannetta muun muassa kivijalkakauppojen osalta. Voit lukea keskustelua toriparkki-postausta seuraavasta kommenttiosiosta.

Samaan aikaan tämän uutisen kanssa Pietarsaaren kaupunki on päättänyt päivittää strategiaansa. Tätä kirjoitettaessa on vielä vähän toista viikkoa aikaa käydä vastaamassa kyselyyn, jossa kaupunki kerää tietoa kaupunkilaisten ajatuksista. Kun itse vastasin tuohon kyselyyn, niin nostin esille kaksi asiaa, jotka omalla kohdallani lisäävät tyytymättömyyttä kaupunkia kohtaan.

Syksyllä salibandyn harrastajia päätettiin kurittaa oikein kunnolla. Vuosien kamppailun jälkeen Rettigin kiinteistöön on valmistunut uusi salibandykaukalo. Lokakuussa tuli kuitenkin tieto, että kaupunki nostaa myös vanhojen salien vuokria roimasti. Itse asiassa hinta nousi Pietarsaaren Sanomien uutisen mukaan 14 eurosta 29 euroon tunnilta. Erityisen harmillista se on siitä syystä, että palvelu ei parane. Esimerkiksi urheilutalon sali on edelleen yhtä pieni kuin ennenkin, eikä palvelussa muutenkaan ole paljoa riemun aihetta.

Tyypillinen tilanne on esimerkiksi se, että salissa käy joku koululuokka pelaamassa koripalloa, jolloin korit lasketaan ala-asentoon. Jos et käy erikseen pyytämässä (ja aina sekään ei auta) koreja ei kuitenkaan nosteta takaisin ylös moneen viikkoon. Kolmessa metrissä olevat korit ovat liian matalalla salibandyn peluuta varten (Esimerkiksi maalivahdin torjunnasta pallo kimpoaa usein ylöspäin koriin, jolloin peli katkeaa ja jatkuu sisäänlyönnillä kulmasta). Luonnollisesti korit veivataan ylös käsikäyttöisellä veivillä, joka on lukittuna kiinni munalukolla, ettei vain kukaan itse pääse tekemään talonmiehen työtä. Tottakai tämä on pieni asia, mutta se on silti hyvä esimerkki siitä, miksi hinnankorotukset ärsyttävät, kun palvelu ei pelaa. Nostin tämän salibandyesimerkin esille, koska se on nyt akuutti. Pietarsaaressa on muitakin esimerkkejä siitä, että hintoja nostetaan, mutta palvelu ei parane.

Palvelusta puhuttaessa nostan esiin myös toisen tyytymättömyyden aiheen: Virkamiehiä on hankala tavoittaa. Vuoden alussa Pietarsaaressa otettiin käytöön Front Office -järjestelmä, joka on hieno nimitys vastaanottotiskille. Ennen voit kävellä suoraan asioimaan sille osastolle, jolle asiaa oli. Nyt sinun on ilmoittauduttava tiskille. Siinä ei ole mitään vikaa. Ongelma on vain siinä, että kun itse olen tässä pariin kertaan asioinut rakennusvalvonnassa, niin kukaan ei vastaa Front Officen soittoihin. Ei edes silloin, kun kaikki henkilöt olivat kyllä paikalla.

Kaupungin nettisivuilla oli rakennusvalvonnasta maininta: ”Toiminta-ajatus on palvella ja ohjata rakentajia sekä suunnittelussa että rakentamisessa lupakäsittelyn ja valvonnan avulla.” Palvelu ja ohjaus toteutuvat vain tekstinä nettisivulla. Itse olen esimerkiksi odotellut tässä kohta neljä kuukautta, että kuuden neliö vajaani koskeva toimenpidelupa saadaan käsiteltyä. Muutenkin olen saanut kysyä jokaisen yksityiskohdan perään. Etukäteen en ole ohjausta saanut eikä edes hakemukseni puutteista kerrottu ennen kuin itse kyselin niiden perään.

Nämä ovat, kuten jo sanoin, aika pieniä asioita, mutta omiaan lisäämään tyytymättömyyttä. Ja kuten Koskela blogissaan totesi, on kaupungissa paljon hyvääkin. Siitä olen samaa mieltä. Mutta jos etsitään syitä tyytymättömyyteen, niin silloin on vähäksi aikaa laitettava hyvät asiat sivuun ja pohdittava niitä huonoja. Kerro siis omia kokemuksiasi. Mihin sinä olet tyytymätön Pietarsaaressa?

Mainokset

Read Full Post »

dsa

Muistan lukeneeni joskus erään artikkelin, jossa haastateltava totesi ymmärtäneensä, ettei hänen tarvitse sanoa mielipidettään joka asiaan. Siis siinä mielessä, että vaikka mieli tekisi jotakin sanoa ja vaikka jonkinlainen mielipide olisi, niin voi olla joskus vain hiljaa. Mielipiteenlaukojia on maailma täynnä. Päätin silloin, että otan siitä itselleni teeman loppuvuodeksi. Se selittää osaltaan tätä hiljaiseloa täällä Korpialttarilla. Loppu selittyy laiskuudella.

Näin loppuvuoden vapailla on taas ollut aikaa pohtia monenlaista. Yksi ajankohtainen polemiikki liittyy jälleen kielikysymyksiin. Edellisen kerran sivusin itse kielipolitiikkaa postauksessani, jossa pohdin Pietarsaaren GLS-tapahtumaa. Täällä Suomessa loppusyksyä värittivät toisaalta RKP:n kampanjointi Vaasan sairaalan laajan päivystyksen lopettamista vastaan ja toisaalta vaikkapa Sebastian Tynkkysen kohua herättänyt ruoskintavideo, josta uutisoitiin aina Ruotsia myöten.

Kieli on herkkä asia. Ruotsinkieliset ovat harmissaan siitä, että laaja päivystys siirtyy Vaasasta Seinäjoelle. Arvellaan, että Seinäjoella ei saa yhtä laadukasta palvelua ruotsiksi, kuin Vaasassa on saanut. Ymmärrän toki heidän huolensa. Meille suomenkielisille täällä Pietarsaaressa se on ollut arkipäivää jo vuosia. On aivan normaalia, että sairaalassa on lääkäri, joka puhuu vain ruotsia tai englantia. (Olen myös tästä kirjoittanut aiemmin.) Itse asiassa juuri meidän näkökulmastamme koko touhu tuntuu kovin tekopyhältä. Täällä on ihan Anna-Maja Henrikssonin kotikentälläkin mahdollisuus puolustaa vähemmistön oikeuksia. Täällä olemme vain vähemmistössä me suomenkieliset. Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että 1960-luvulla sekä Pietarsaari että Kokkola olivat vähän alle 20000 asukkaan kaupunkeja. Pietarsaari on sitä edelleen, mutta Kokkolassa lähennellään 50000 asukkaan rajaa. Ja ainakin yhden tilaston mukaan Pietarsaaresta muuttaa pois lähinnä suomenkielinen väestö.

Toisaalta myös Tynkkysen (jonka tunnen muista yhteyksistä) tempaus tuntuu aika rajulta. Minulle ei pakkoruotsi ollut pakkopullaa. Vaimoni on ruotsinkielen opettaja, olen itse töissä täysin ruotsinkielisessä työpaikassa ja minulla on monia hyviä ruotsinkielisiä ystäviä. Tiedän pariskuntia, joissa toinen puolisoista on suomen- ja toinen ruotsinkielinen. Olen kuunnellut, kuinka työkaverit, jotka ovat Larsmosta tai Lepplaxista, arvostelevat ruotsinkielen murretta, jota puhutaan Närpiössä tai Kokkolassa. Olen kuunnellut kuinka KAJ laulaa: ”Kom ti byin” tai ”Jåo nåo e ja jåo YOLO ja nåo” ja jopa laulanut mukana. Olen nauranut katketakseni, kun Murre och Backlund går på Jaromatch ja yrittänyt pysyä kärryillä, kun ähtäväläinen ja uusikaarlepyyläinen puhuvat kalastuksesta (en pysynyt).

Olen ihmetellyt, kun salibandyjoukkueessani olevia ruotsinkielisiä pelaajia on haukuttu kentällä vain sen tähden, että he puhuvat ruotsiksi ne vähät asiat, mitä pelikentällä puhua ehtii. Haukkujina siis yleensä vastustajan pelaajat. Olen myös ihmetellyt, kuinka luennoitsijan kysyessä, että ”Kuinka moni kokee olevansa parempi ihminen puhumansa kielen perusteella”, miten lähes jokainen ruotsinkielinen nosti kätensä ylös. Ei tee ruotsinkieli ihmisestä parempaa sen enempää kuin suomen- tai venäjänkieli. Kielitaito sinänsä on suotava ominaisuus.

Kaiken ihmettelyn jälkeenkin minä haluaisin tehdä yhteistyötä yli kielirajojen. Haluaisin tehdä sitä erityisesti oman seurakuntani kohdalla, mutta se on toistaiseksi osoittautunut mahdottomaksi. Eikä syynä liene edes ensisijaisesti haluttomuus, vaan yksinkertaisesti osaamattomuus. Me emme vain osaa kaikkien näiden vuosien jälkeenkään tehdä aloitetta ja nähdä sitä vaivaa, että aitoa ja toimivaa yhteyttä voisi syntyä. Ja lienee niin, että kaikki tuo edellä mainittu kyräily, epäluulo ja pettymykset ovat loppujen lopuksi puuttuvan yhteyden syytä. Mitä mieltä sinä olet? Jos vastaat, niin muista vastata kunnioittavasti.

Read Full Post »

kylttiNoin puolitoista kilometriä. Siinä on koko elämäni matka. Tai ei sitä vielä tiedä, mutta tuollainen matka oli Google Mapsin mukaan Malmin sairaalalta Pietarsaaren uudelle hautausmaalle. Malmilta matkani alkoi ja on luultavaa, että tuonne hautausmaalle se päättyy. Suokoon luoja, että se päivä on vielä kaukana.

Meillä oli tämän vuoden Jaakon Päivien aikaan myös luokkakokous. Itse asiassa Jaakon Päivät on suosittu ajankohta järjestää luokkakokouksia, koska kaupungissa on niin paljon muutakin nähtävää päivien aikana. Me järjestimme ABI-96 -vuosiluokan 20-vuotistapaamisen lauantaina 23.7. (Tai muut järjestivät, minä olin vain mukana nauttimassa.)

Luokkakokoukset ovat monella tapaa mielenkiintoisia tapahtumia. Omasta mielestäni on hienoa nähdä vanhoja koulukavereita, vaikka on selvää, ettei jokaisen kanssa ehtinyt olla kouluaikana kovin läheinen, varsinkin, jos satuttiin eri luokille. Jonkun kanssa eivät ehkä kemiat kohdanneet mutta taas toisen kanssa sitä oli kovinkin läheinen.

Moni jättää myös väliin luokkakokouksia. On selvää, että toisilla on vain kiireitä. Joku on ehkä muuttanut ulkomaille, eikä halua laittaa rahaa lentolippuihin ja jollakulla voi olla vaikkapa perhetilanne sellainen, että paikalle ei vain pääse. Samaan aikaan on kuitenkin niitäkin, jotka syystä tai toisesta eivät halua tai jopa kehtaa tulla luokkakokoukseen. He saattavat olla häpeissään oman elämänsä tilanteesta, työttömyydestä, lapsettomuudesta tai sinkkuudesta. Ikävää on sekin, että joku saattoi olla sen verran kiusattu kouluaikana, ettei halua enää olla missään tekemisissä koulukaveriensa kanssa.

Mielestäni on ikävää, jos joku kokee häpeävänsä omaa elämäänsä. Meistä jokainen tajuaa jo tässä vaiheessa, etteivät kaikkien unelmat toteutuneet, eivätkä kaikki päässeet haluamaansa kouluun ja työpaikkaan. Senkin me ymmärrämme, että joillekin myös ne toteutuneet unelmat ja työpaikat osoittautuivat pettymyksiksi. Harvalla meistä on sellainen ote elämään, että me taivutamme elämän omaan tahtoomme. Taitaa olla niin, että elämä taivuttaa meistä jokaisen.

Erityisen hienoa oli huomata, kuinka meidän luonteenpiirteemme olivat näkyvissä jo kouluaikana. Tottakai kaksikymmentä vuotta jättää jälkensä jokaiseen, mutta iloiset ihmiset olivat edelleen iloisia, rempseät rempseitä ja pohdiskelijat mietteliäitä. Kun me esittelimme itsemme taas toisillemme, niin moni Pietarsaaressa tai lähistöllä asuva sanoikin jotenkin vähättelevästi, ettei ole “tämän pidemmälle päässyt”. Vähättely on turhaa. Elämänlaatua, menestystä tai onnea ei mitata kilometreissä.

Oma isäni asuu nyt talossa, josta lienee 300-400 m hänen lapsuudenkotiinsa. Isi on maailman meriä kiertänyt ja aina tähän samaan pieneen kaupunkiin palannut. Onnellinen hän silti on. Pietarsaaren tunnuslause pitää kyllä paikkansa: “Koti on siellä, missä sydän asuu.”

Siispä, jos tuo puolitoista kilometriä osoittautuu elämäni matkaksi, olen silti onnellinen. Ja toiveeni on, että myös kaikki me, jotka huusimme kuorma-auton lavalta: “ABI YSIKUUS, KANSAKUNNAN TOIVO UUS!”, olisimme onnellisia, vaikka kansakunnan toivoiksi meistä ei ehkä loppujen lopuksi ollutkaan.

Read Full Post »

susMielessäni on viime päivinä pyörinyt vanha, ja moneen kertaan kerrottu cherokee-intiaanien legenda. Tarinan mukaan iäkäs cherokee-intiaani kertoo pojanpojalleen kuinka jokaisen ihmisen sisällä käydään taistelua. ”Poikaseni”, mies sanoo, ”sisällämme asuu kaksi sutta ja ne taistelevat jatkuvasti keskenään.”

“Toinen susista on paha. Se on vihaa, kateutta, mustasukkaisuutta, surua, katumusta, ahneutta, itsesääliä, häpeää, halveksuntaa, huonommuutta, valheita, väärää ylpeyttä, ylemmyydentunnetta ja egoa.”

“Toinen susista on hyvä. Se on iloa, rauhaa, rakkautta, toivoa, tyyneyttä, nöyryyttä, ystävällisyyttä, hyväntahtoisuutta, empatiaa, anteliaisuutta, totuutta ja uskoa”

Poikanen mietti isoisän kertomusta hetken ja kysyi sitten: ”Kumpi susista sitten voittaa?”

Vanha cherokee vastasi vain: ”Se, kumpaa ruokit”

Mitä tuohon sudenruokintaan tulee, niin itselleni oli aikoinaan Facebookista ehtinyt muodostua melkoinen ruokinta-automaatti tuolle pahalle sudelle. Jopa siinä määrin, että pienestä pahasta sudesta oli kasvanut jo iso paha susi. Kenties olin tehnyt vääriä valintoja päästäessäni tai pyytäessäni kavereikseni sellaisiakin ihmisiä, joiden linkittämät asiat, uutiset tai artikkelit ruokkivat vain kaikkea negatiivista sisälläni. Usein samat ihmiset eivät myöskään kommentoinnissaan edustaneet valoisinta tulevaisuudenuskoa tai muutenkaan positiivista maailmankatsomusta.

Ja kun aikasi seuraat kaikkea negatiivista, tulet huomaamattasi ruokkineeksi pahaa sutta sisälläsi. Tai niin ainakin minulle kävi. Edellisen postaukseni aikaan olin vielä jättänyt jäljelle Instagram-tilini, mutta jokin aika sitten poistuin sieltäkin. Ja toisin kuin moni tuulella käyvä luonnonlapsi, minä en tee comebackia palveluun, josta olen kerran lähtenyt. Omalla kohdallani viimeinen niitti oli Instagramin siirtyminen algoritmipohjaiseen kuvien esitystapaan. Toisin sanoen Instagram tietää mielestään parhaiten, mitä kuvia haluan nähdä. Ei kiitos, olen aikuinen ja osaan tehdä valintoja itse. Samalla on todettava, että myös Instagram on muuttunut paljon alkuajoista. Kauniiden kuvien ja hienojen oivallusten sekaan on tullut loputon määrä hämäriä mietelauseita ja kuvia, jotka ovat niin lähellä pornoa, kuin vain voi ilman, että sääntöjä rikotaan. Pitäkää tunkkinne! (Lisäys 10.1.2017: Palasin kuitenkin Instagramiin. Valitsen vain tarkemmin seurattavani, niin höttöiset mietelauseet ja pehmoporno pysyy poissa. Tuulella käyn siis minäkin.)

Mutta sen olen huomannut täällä somettomuudessa eläessäni, että on ihanan rauhallista ja mukavaa. Ei tule koko ajan eteen pseudotieteellisiä maahanmuuttotutkimuksia, vainoharhaisia tulevaisuudenkuvia tai maailmanloppua ennakoivia välimallin profeettoja. Saa ihan vain keskittyä tähän normaaliin elämän ja arjen haastavuuteen. Enkä nyt tarkoita, että siellä Facebookissa tai Instagramissa olisi ollut vain huonoa ja negatiivista, mutta yllättävän paljon sitäkin siellä oli. Enkä minä yksinkertaisesti halua ruokkia sitä sutta sisälläni, joka elää yltäkylläistä elämää negatiivisuuden voimalla. En suosittele sitä sinullekaan.

Ehkäpä sinäkin pysähdyt miettimään, että kumpaa sutta sisälläsi ruokitaan ja kuka sitä ruokaa oikein tarjoaa.

Read Full Post »

glssemod

”Kaksikielisyys on rikkaus!” Tai ainakin me muistamme muistuttaa sitä toisillemme, kun yritämme tulla sivistyneesti toimeen pienellä kaksikielisellä paikkakunnalla. Kielitaito on yleisesti ottaen osa hyvää yleissivistystä ja olenkin saanut suuren siunauksen osakseni päästessäni tutustumaan äidinkielenään ruotsia puhuviin ihmisiin täällä ruotsinkielisellä rannikolla.

”Yhteistyötä yli kielirajojen!” on yksi monen yhteiskristillisen tapahtuman ja kampanjan haavekuvista. Itse olen käytännössä ollut koko elämäni aktiivinen seurakuntalainen ja me olemme enemmän tai vähemmän aktiivisesti etsineet mahdollisuuksia ja tilaisuuksia toimia yhteistyössä ruotsinkielisten seurakuntien kanssa. Tämä pyrkimys on ollut olemassa niin kauan kuin jaksan muistaa.

Pietarsaaressa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa GLS-tapahtuma. Global Leadership Summit on ollut syksyni kohokohta jo kuuden vuoden ajan. Itse asiassa pieni Vedä Henkeä –seurakuntamme on paljosta velkaa tälle upealle tapahtumalle. Arvaatte varmaankin innostukseni, kun kuulin, että tänä vuonna saisimme nauttia tapahtumasta ihan kotikaupungissamme.

Ei toki mennyt kauaa, kun kuulin, että tapahtumasta tulisi pelkästään ruotsinkielinen. Itse ymmärrän ruotsia hyvin ja englantia erinomaisesti, joten minulle se ei olisi ongelma, mutta osalle seurakunta-aktiiveistani kyllä. Otinkin saman tien yhteyttä tuttuun järjestäjään ja esitin vienon toiveen: Voisivatko videonäytöltä näytettävät puheet olla tekstitettyjä molemmilla kielillä? Sellainen kun oli mahdollista jo vuonna 2009 ensimmäisessä GLS-tapahtumassani Vaasassa. Kerroin lisäksi, että juontojen, laulujen ja muiden infojen ei tarvitse olla kahdella kielellä. Riittää, kun itse opetusta pystyy seuraamaan.

En kuitenkaan yllättynyt kun kuulin, että tekstitys kahdella kielellä koettiin hankalaksi. Oletan, että yhtä hankalaksi koettiin simultaanitulkkaus ja mahdollisesti erillinen huone ja siinä pieni näyttö, jolla sama opetus olisi ollut suomenkielisellä tekstillä (Tapahtumaan tehdään joka tapauksessa DVD:t suomenkielisellä tekstillä.), koska nekään vaihtoehdot eivät toteutuneet. En enää yllättynyt, koska surullisen usein lopputulos on juuri tämä. Itse ajattelen, että järjestäjien kohdalla oikea kysymys ei tässä tapauksessa ollut ”Onko se hankalaa?” tai ”Onko se helppoa?”, vaan ”Onko se oikein?” tai ”Onko se kristillistä?”.

En toki tiedä minkälaisen kysymyksen päättäjät ovat itselleen tehneet, mutta vastauksen tiedän. Olen näet kuullut saman vastauksen niin monta kertaa aiemminkin. Jeesus kyllä yhdistää yli kunta- ja valtakuntarajojen. Hän yhdistää eri kirkkokunnista ja tunnustuskunnista olevia ihmisiä. Jeesus kykenee yhdistämään ihmisiä yli ikäkuilujen ja kulttuurirajojen. Ainoa asia, jossa Jeesuksen valta hyytyy on suomen- ja ruotsinkielisten yhdistäminen Pietarsaaressa.

En tällä kaikella ole kuitenkaan nostattamassa kieliriitaa. Tai se ei siis ole tavoitteeni. Tiedän, että ymmärrystä ja puolestapuhumistakin esiintyi. Tiedän myös, että moni ruotsinkielinen ystäväni oli yhtä hämmästynyt, ellei enemmänkin, kuullessaan tästä kaikesta.

Se mikä minua todella harmittaa on se, että niin moni seurakunta on herännyt maailmassa vallitsevaan epäoikeudenmukaisuuteen. Moni seurakunta tekee työtä ihmiskaupan uhrien, orpojen, sorrettujen tai vaikka katulapsien parissa. Jotkut kampanjoivat reilun kaupan suklaan, kahvin tai muun tavaran puolesta. Joku sijoittaa mikrolainoihin tai hommaa kenkiä köyhille. Kuitenkin, kaiken jalon, ylevän ja oikean kanssa kisaillessamme me kompastumme edelleen ikiaikaiseen kysymykseen: ”Kuka on minun lähimmäiseni?”

Read Full Post »

screenshot

”Teologiset perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi” – Muistiinpano yhdysvaltalaispastorin Raamatun marginaalissa.

Loppukesän leirillä sain kuulla erikoisesta tapauksesta. Suomalaispastoria oli pyydetty tavan mukaan tulkiksi Yhdysvalloista saapuneelle puhujavieraalle. Tyypillisessä tulkkaustilanteessa sekä puhuja että tulkki seisovat saman puhujapöntön takana ja tulkilla on mahdollisuus jopa sivusilmällä seurata puhujan muistiinpanoista, että mitä on tulossa seuraavaksi. Tiedän, koska olen itsekin toiminut useita kertoja tulkkina.

Suomalaismies oli kiinnittänyt huomiota vieraansa Raamatun marginaaliin kirjoittamaan erikoiseen neuvoon: ”Teologiset perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi”. Traagista ja koomista yhtä aikaa. Hienoa on tietysti, että mies tajusi itsekin olevansa heikoilla jäillä, mutta ehkäpä äänen korottamisen sijaan olisi syytä etsiä aiheita, joille löytää vahvat perustelut.

Onnekseni en tiedä kyseisen pastorin nimeä, en aihetta enkä edes sitä, että liittyikö kyseinen neuvo sillä kertaa esillä olleen aiheen käsittelyyn. Asia muistui mieleeni, kun kävin pikaisesti torstaina 19.9. paikallisessa Siwassa. Huomasin siinä ohimennen iltapäivälehden lööpin, jossa kerrottiin järkyttyneestä kuntapomosta. Heitä lienee näinä aikoina monia, mutta tämä mies oli ilmeisesti pysähtynyt kysymään tietä pojilta, minkä johdosta häntä oli luultu namusedäksi. Ilmeisesti miehestä oli levitetty Facebookissa jopa tuntomerkkejä.

En tullut lehteä ostaneeksi ja tänään kun yritin uutista etsiä, löysin vain tuon otsikkokuvan kaksi linkkiä, joista kumpikaan ei johtanut oikeaan osoitteeseen. Vaikuttaa siltä, että uutinen oli syystä tai toisesta poistettu netistä. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että jos jenkkipastorin neuvosta poistaa viittauksen teologiaan, niin hänen neuvollaan on monia kannattajia. ”Perustelusi ovat hatarat, korota ääntäsi.”

Nähdäkseni sosiaalinen media ja elämämme internet-aika on tuonut mukanaan paljon hyvää. Ikävänä lieveilmiönä on kuitenkin ’ammu ensin, kysy vasta sitten’ -tyyppisen lynkkausviestinnän nousu. En valitettavasti tiedä kuntapomouutisen taustoja, mutta mieleeni nousee muita esimerkkejä siitä, kuinka tarkoitushakuisella viestillä, sopivasti kuvatulla videolla tai asiayhteydestään irrotetulla sanomisella saadaan aikaan melkoinen meteli. Kun perustelut ovat hatarat, on korotettava ääntään. Tänä päivänä ääni korotetaan kaiketi internetin ihmemaassa epäilystä nostattamalla.

Monet ovat ne facebookpostaukset, joiden kammottavan, pöyristyttävän, uskomattoman tai yltiöihmeellisen viestin takaa paljastuu aivan täysi huijaus. Yhtenä esimerkkinä, jonka äkkiä muistan on ulkomaalaisen ystäväni kauhisteleva postaus, jossa Barack Obama kuulemma lukee muslimikirjailijan kirjaa islamin hallitsemasta maailmasta. Lyhyellä tarkistuksella huomaa, että kirja ei ole muslimin kirjoittama, eikä se edes liity islamiin. Tämänkaltaiset viestit keräävät silti satoja jakoja ja linkityksiä ilman, että monikaan vaivautuisi ottamaan perusteluista selvää.

Minun neuvoni amerikkalaispastorille olisi tämä: ”Opeta asioita, joista tiedät varmasti. Ole nöyrä ja myönnä se, ettet tiedä jotakin asiaa. Jos perustelusi ovat hatarat, ole mieluummin hiljaa äläkä suinkaan korota ääntäsi.”

Sopinee neuvoksi meille muillekin?

Read Full Post »

1111Tänään, kun selailin perinteiseen tapaani Facebookissa kiertäviä juttuja, sattui silmiini tapaus MC Abdi. Kyseinen nuorimies oli ilmeisesti liittynyt monien muiden tykkäyksiä keräävien joukkoon ja laittanut itsestään kuvan facebookiin tekstillä: ”Jos 5000 tykkää tästä, menen takaisin Somaliaan”. Kuva keräsi hetkessä tuhansia tykkäyksiä ja satoja vihaisia ja suoraan sanoen pöyristyttäviä kommentteja.

Meidän aikamme uudissanoihin kuluu myös termi ”vihapuhe”. En ainakaan muista, että nuoruudessani olisin koskaan kuullut kenenkään puhuvan vihapuheesta. Tänä päivänä puolestaan vihapuhetta tuntuu olevan kaikkialla. Itse asiassa joskus vaikuttaa jopa siltä, että vihapuheeksi leimataan kaikki asiallinenkin argumentointi, oli sitten puheenaiheena seksuaalivähemmistöt, pakkoruotsi tai maahanmuuttajat.

Olen aiemmin kirjoittanut jonkin verran ajatuksiani maahanmuutosta. En koe tarvetta muuttaa mitään siitä, mitä kirjoitin tuolloin, yli kolme vuotta sitten. Olen saanut itse olla useammassakin sellaisessa työpaikassa, jossa on joukko maahanmuuttajia töissä. He ovat puolestaan edustaneet useaa eri kansallisuutta ja ovat poikkeuksetta olleet hyviä ja ahkeria työntekijöitä.

Mielestäni niin pakkoruotsiin kuin maahanmuuttonkiin liittyy eräs yhteinen ongelma ja tyytymättömyyden aiheuttaja. Se on epäoikeudenmukaisuus. Selvennän sitä näin: Minä asun pienellä, kaksikielisellä paikkakunnalla. Minulla on useita kaksikielisiä tai pelkästään ruotsinkielisiä ystäviä. He ovat hyvää porukkaa ja luvalla sanoen ruotsinsuomalainen kulttuuri vaikuttaa monella tapaa rennommalta ja iloisemmalta kuin meidän suomenkielisten. En osaa, enkä halua ajatella heistä mitään pahaa.

Usein kielikysymyksessä otetaan esille se kiistaton tosiasia, että ruotsinkielinen ei välttämättä saa palvelua virastossa omalla äidinkielellään. Meillä on tilanne joskus toisinpäin. Tänä päivänä eteen tulee todennäköisimmin tilanne, jossa olet käymässä terveyskeskuksessa ja sinua hoitaa ummikkoruotsalainen lääkäri ja tulkkinasi toimii sairaanhoitaja, joka ei hänkään osaa suomenkieltä kunnolla. On jotenkin halju tunne selitellä omia oireitaan, kun ei ole varma, että kääntyykö kurkkukipu peräsuolentähystykseksi. No leikki sikseen, mutta tällaisista tilanteista alkaa aivan tavallisen ihmisen kohdalla kyteä tyytymättömyys. Uskoakseni perusmaukka kokee valtavan epäoikeudenmukaisena sen, ettei hän saa Suomessa palvelua omalla äidinkielellään. Omakohtaisen kokemuksen rinnalla kaikki muut argumentit tapaavat jäädä toissijaisiksi. Niin ikään RKP on politiikallaan näyttänyt, että elämä ei aina ole helppoa paikkakunnalla, jossa RKP on vallassa. Muistan koululautakunnassa istuneen ystäväni kertoneen, kuinka pätevän suomenkielisen sijaan johonkin tehtävään valittiin epäpätevä ruotsinkielinen ihan vain enemmistön turvin. Epäoikeudenmukaista? Ehdottomasti!

Maahanmuuttoon liittyy joskus sama epäoikeudenmukaisuuden tunne. Minulla on sellainen käsitys, ja korjaa jos olen väärässä, että maahanmuuttajille suunnatusta tuesta ja heihin liittyvistä kuluista ei oikein kukaan ole selvillä. Muistelen lukeneeni, että hekin, jotka ovat yrittäneet selvittää erilaisia tukia maahanmuuttajille, ovat hämmästyneet selvitystyön vaikeudesta. Uskon, että näihin liittyy juuri tästä syystä paljon käsityksiä, jotka eivät välttämättä perustu totuuteen, mutta totuuskaan ei ole tarjolla. Saattaa olla, että pitkäaikainen naapuri kertoo perusjonnelle, että hänen vaimonsa ei päässyt hammaslääkäriin, koska jono oli liian pitkä, mutta  Ahmed vietiin taksilla sadan kilometrin päähän yksityishammaslääkärille. Naapuri kertoo, että taksi oikein odotti siellä, toi Ahmedin takaisin ja kaupunki maksoi kaiken.  Jälleen kerran tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Naapurin sanaan on totuttu luottamaan.

Aika, jona elämme on täynnä yksittäisiä tarinoita epäoikeudenmukaisuudesta. Ylevät periaatteet ja julkilausumat hukkuvat yhden ihmisen kokemuksiin. Huomaathan, ettei Ahmedin tarinan tarvitse edes olla tosi. Silti se ruokkii sitä tunnetta, joka on alkanut kasvamaan jo jonkin muun syyn tähden. Toiset tarinat Facebookissa, työpaikkojen kahvihuoneissa ja väsähtäneillä huoltoasemilla syytävät lisää polttoainetta tyytymättömyyden liekkiin. Kun liekki yltyy, se roihahtaa raivoksi ja sitä raivoa saamme lukea kaikesta siitä vihapuheesta, jota aika, jona elämme, on pullollaan.

Read Full Post »

Older Posts »