Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Yad Vashem’ Category

Kun saksalaiset olivat vuoden 1941 lopulla Moskovan porteilla, oli ”Lopullinen ratkaisu (Die Endlösung)” jo käynnissä. Lopullinen ratkaisu oli vastaus ”juutalaiskysymykseen (Judenfrage)”. Suurten aluevalloitusten mukana ilmeni tarve saada myös lisää poliisijoukkoja idässä valloitetuille alueille. Sotilailla on sotilaiden tehtävät ja poliiseilla poliisien tehtävät.

Yli 60 000 itään lähetetyn poliisin joukossa saapui itäiseen puolaan kesällä 1942 muuan viidensadan hengen joukko. Tämän Hampurista tulleiden poliisien komentajana oli muuan Trapp-niminen majuri. Poliisissa palvelivat yleensä hieman vanhemmat, ehkä 30-40 vuotiaat miehet, joilla useimmilla oli vaimo ja lapsia. Nämä 500 miestä saapuivat pieneen puolalaiseen kylään nimeltä Józefów. Kylässä asui 1600 juutalaista.

Eräänä aamuna majuri Trapp kertoi poliiseille heidän tehtävänsä. Jokaisen oli haettava asella uhaten yksi juutalainen ja vietävä hänet metsään, jossa poliisien tuli ampua hakemansa henkilö. Ennen liikkeelle lähtöä ryhmän lääkäri vielä opetti, että mihin piti ampua, että työ kävisi tehokkaasti. Majuri Trapp kertoi syynkin tappamiseen. Nuo Józefówin juutalaiset olivat kuulemma suoraan syynä liittoutuneiden pommituksiin, jotka kohdistuivat Hampuriin. Britit pommittivat Hampuria yöllä ja jenkit päivällä ja miehet tiesivät sen. Trapp sanoi miehilleen: ”Jos joku ei halua olla mukana tässä, niin nyt on aika laskea aseet.” Viisitoista miestä kieltäytyi. Heitä ei rankaistu mitenkään. Loput lähtivät työhön.

Nämä miehet olivat tavallisia miehiä. Heillä oli omia lapsia. Kun eräältä heistä kysyttiin sodan jälkeen: ”Miksi sinä ammuit lapsia? Sinullahan on omiakin lapsia!” Mies vastasi: ”Kun kaveri ampui vieressä heidän vanhempansa, ei lapsiakaan voinut henkiin jättää.” Sodan jälkeen löytyi elossa vielä 214 tämän ryhmän jäsentä. Jokainen myönsi ampuneensa juutalaisia. Vain kaksi tuomittiin rikoksistaan.

Nämä miehet – 485 poliisia – tappoivat vuoden 1942 loppuun mennessä yli 38 000 juutalaista. He olivat tavallisia miehiä.

Read Full Post »

Yksi kuolema on tragedia. Miljoona kuolemaa on tilasto – Josef Stalin

Sain kunnian ja etuoikeuden osallistua kristittyjen johtajien seminaariin Yad Vashemissa, Israelin holokaustimuseossa ja koulutuskeskuksessa. Olen käynyt paikalla monta kertaa, mutta vasta nyt tarjoutui ensimmäinen tilaisuus opiskella asiaa vähän pitemmän aikaa.

Tiesin jo tänne tullessani, että minulle on todennäköisesti tarjolla enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Haluan tarjota sinulle edes osan niistä kysymyksistä, joita mieleeni nousee näiden päivien aikana.

Yad Vashem keskittyy tutkimaan ja muistamaan erityisesti juutalaisten kärsimyksiä. Yad Vashemissa toimivat ihmiset tiedostavat silti, että moni muukin ihminen kärsi toisen maailmansodan aikana. Lähteestä riippuen 40-60 miljoonaa ihmistä kuoli tuolloin. Pelkästään Neuvostoliitossa arvioidaan kuolleen 20-30 miljoonaa ihmistä. Sodan aikana kuoli 3,8 miljoonaa neuvostoliittolaista sotavankia ja 200000 saksalaista vammautunutta ja kehitysvammaista tapettiin, ettei arjalainen rotu köyhtyisi. Romaneja, jehovantodistajia, toisinajattelijoita ja poliittisia vastustajia murhattiin läjäpäin.

Kysymyksiä tulvii mieleen niin, että päätä kivistää. Mikä tekee jostakusta uhrin? Miksi juuri hän joutuu kärsimään? Miksi joku toinen selviää? Mistä halu jatkaa elämää? Jos lääkkeitä ja ruokaa on vain vähän, kuka päättää kenelle ne jaetaan ja miksi? Miksi joku voidaan tappaa vain sen tähden, että hän on syntynyt väärään heimoon tai kylään tai uskontoon? Mitä minä tekisin vastaavassa tilanteessa?

Toisaalta on pakko pohtia, että miksi jostakusta tulee syyllinen järjestelmälliseen murhaan? Kuka oikein on vastuussa? Miksi saksalaiset ryhtyivät työhön? Miksi puolalaiset, romanialaiset, unkarilaiset tai ukrainalaiset päättivät myös hankkiutua eroon juutalaisista? Miksi puolalaisen kylän asukkaat tappoivat 1600 juutalaista, vaikka saksalaiset eivät olleet edes pysähtyneet kylään, vaan menneet ohi? Miksi 500 saksalaisesta poliisista vain 15 kieltäytyi tappamasta juutalaisia, kun siihen annettiin mahdollisuus? Kuinka voi olla mahdollista, että tavallinen ihminen voi pitää oikeana ihmisten tappamista polttamalla, ampumalla, kaasuttamalla tai näännyttämällä?

Lopuksi on pakko laittaa asia omalle kohdalleen. Mitä minä olisin tehnyt? Olisinko katsonut sivusta? Olisinko vetänyt verhot ikkunan eteen, etten näkisi kadulla marssivia ihmisiä? Mitä jos olisin nähnyt ystäväni, naapurini marssivan kohti leiriä? Olisinko auttanut? Olisinko ilmiantanut piilossa olevan? Olisinko osallistunut raakuuksiin? Olisinko henkeni kaupalle yrittänyt pelastaa edes jonkun? Miksi joskus pappi käänsi katseensa kun prostituoitu auttoi? Miksi saarnaaja ummisti silmänsä kun rikollinen tarjosi apuaan? Näenkö minä? Kuulenko minä? Toiminko minä?

Eiväthän ne tapahtumat enää koskaan uusiudu? Olemmehan me oppineet jotakin historiasta? Olemmehan?


Read Full Post »