Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Visio’ Category

Kuva Wikipediasta

Kaikkien peruutusten äiti

”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap.t. 1:7-8)

”Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36)

Maailmanloppu ennustettiin tapahtuvaksi tänään 21.05.2011, mutta jo päivää ennen suurtapahtumaa saimme sitten kuulla, että se onkin peruutettu!

Aikaisemmat maailmanloput ovat yksinkertaisesti jääneet muuten vain toteutumatta kun Jumala ei ole niihin suostunut. Yhden tuollaisen muistan pikkupoikana kokeneeni (olen siitä aikaisemminkin kertonut, mutta kertaushan on opintojen äiti), odottaen selkä kyyryssä kellon lyövän kaksitoista päivällä, joka tuolloin taisi olla täsmällinen ajankohta. Oli kaunis kesäpäivä ja pikkupojan sydämeltä putosi raskas taakka kun keskipäivä meni, eikä mitään pudonnutkaan niskaan, vaan päivä jatkui yhtä kauniina kuin siihenkin asti.

Ylläolevissa Raamatun lainauksissa lausutut, Jeesuksen itsensä sanomat sanat, riittävät useimmille kristityille vastaukseksi mieltä askarruttavaan kysymykseen Jeesuksen paluun, ja maailmanlopun ajankohdasta. Mutta aina löytyy joku joka kokee saaneensa asiasta vuorenvarman tiedon päivämäärineen ja jopa kellonaikoineen!

En tiedä perustuuko moinen tarve kaikesta huolimatta ennusteluun jonkinmoiseen masokismiin, tarpeeseen tai haluun tulla julkisesti nolatuksi, vaiko vain haluun pelotella. Ehkäpä joku jossain tuohonkin osaa sanoa oikean diagnoosin.

Mitä maailmanloppuun tulee, tällainen talonpoikaisteologi ymmärtäisi tämän Telluksen pysyvän nykyisessä muodossaan kasassa vielä ainakin tuhat vuotta. Jonkinmoinen maailmanloppu se tietenkin on niille kiihkeästi vallankahvasta kiinni pitäville, jotka valtansa menettävät. Mutta tämän maan kamaralla minun ymmärrykseni mukaan näytetään ihmiskunnalle miten asiat hoidetaan ja valtakuntia hallitaan silloin, kun se tapahtuu niin kuin Jumala on sen alun perin ajatellut! Liitän tähän loppuun raamatullisen iskulauseen, joka meillä kaikilla kristityillä tulisi olla huulillamme liittyen Jeesuksen paluuseen, oli ajankohta sitten mikä onkin: ”Maranata! Herramme, tule!” (1. Kor. 16:22)

Journalistinen vapaus

Teinpä tuossa pienen kokeilun lähettämällä omalta Facebook-seinältäni löytyvän Maan tapa -nimisen kirjoituksen sekä Pohjalaisen, että Pietarsaaren Sanomien mielipide-osastolle. Jälkimmäisessä kirjoitus julkaistiin sellaisenaan (josta lähetin lehteen kiitokset), mutta Pohjalaiseen olin pakotettu lähettämään vähintäänkin närkästyneen palautteen johtuen siitä että sitä on niin paljon muokattu! Sillä saatetoteamuksella että jos tämä on käytäntö, ei Pohjalaiseen uskalla laittaa edes kuolinilmoitusta, koska saattaa lehden editoinnin johdosta tulla ilmoittaneeksi naapurin hyvinvoivan isännän kuolleeksi. Äkkinäinen ajattelisi, että jos mielipidekirjoitusta ei voi sellaisenaan julkaista, vain mahdolliset kirjoitusvirheet korjattuna, olisi parempi käytäntö (pienempi paha) jättää se kokonaan julkaisematta, kuin muokata se lähes tuntemattomaksi!

P.S. Kuten huomaatte, minäkin olen kuitenkin sen verran varovainen mies että jätin tämän kirjoittamisen näin myöhäiseen (noin klo 23:00) ajankohtaan.

Mainokset

Read Full Post »

Se lähti liikkeelle yhdestä elämäni satunnaisista päähänpistoista. Päätin hommata itselleni projektiautoksi Sunbeam Alpine GT:n. Ei projektiautossa sinänsä ole mitään ihmeellistä – sellaisia harrastavat lukemattomat ihmiset tässäkin maassa – minulla vain ei ollut minkäänlaista kokemusta autojen korjaamisesta. Sen, mikä osaamisesta puuttui korvasin sitäkin palavammalla innolla.

Niinpä päädyin hakemaan löytämäni auton Kangasalalta asti. Lähes käyttökuntoinen auto vedettiin trailerille ja matka kohti kotia alkoi. Matkalla haaveilin kovasti kesäisistä kilometreistä persoonallisen brittiautoni ratissa. Kotona ryhdyin töihin melko nopeasti ja purin autosta kaikki osat siististi pois. Moottorin ja vaihdelaatikon nostin autosta oikein varta vasten projektiani varten hankkimallani moottorinosturilla ja laitoin paketin odottamaan toiseen ostokseeni, moottoritelineeseen.

Tulin koko projektin aikana purkaneeksi auton ihan atomeiksi. Kori hiekkapuhallettiin ja pohjamaalattiin, moottori koneistettiin ja tasapainotettiin. Löysin englannista varaosaliikkeen ja tilasin tiivistesarjoja, männänrenkaita ja muuta sälää. Jossakin vaiheessa hommasin toisenkin auton varaosiksi. Sitten vain kävi, kuten niin usein käy. Loppui rahat ja into. Ei mitään sen vakavampaa. Todettakoon vain, että autopurkaamon paalaimella ei mennyt kauaa pelkän korin rusentamisessa…

En silti jaksa olla itselleni kovin ankara. Itse asiassa innostuksen lopahtaminen on niin kovin tavallista meille ihmisille. Lähdin tänä talvena mukaan paikallisen salibandyseuran harjoituksiin ’pujottelukepiksi’ ja huomasin, että sama ilmiö toistuu sielläkin. Syyskauden harjoituksissa äijiä oli kuin meren mutaa, mutta kevätkaudella sai pelailla ihan ilman vaihtomiehiä. Jonnekin se into vain oli kadonnut.

Mielestäni Sunbeamin remontti-innon lopahtaminen on kuitenkin vain henkilökohtainen murhe ja salibandyjoukkueen harjoittelualttiuskin enimmäkseen valmentajan päänsärky. Tänä keväänä olen törmännyt samaan piirteeseen myös seurakunnassani ja se kirpaisee jo paljon syvemmältä. Olen huomannut pieniä rutinoitumisen ja apatiaan vaipumisen merkkejä siellä täällä. Koska olen aina inhonnut sitä niissä yhteisöissä, joissa olen toiminut, olen tietysti sopivasti kevätraivon vallassa. (Onneksi kevätraivo on kaikista raivoistani lievin.) Ei kyse ole mistään übervakavasta, mutta en myöskään halua päästää tilannetta täysin hoitamatta pahenemaan. Olen nähnyt tarpeeksi niitä tilanteita, joissa mitään ei ole enää tehtävissä. Me olemme sieltä vielä kaukana.

On kohtuullisen helppoa innostaa ihmisiä jonkin projektin tai hankkeen aloittamiseen. On melko yksinkertaista ylläpitää intoa, kun työ on alkuvaiheessa. Luulen, että ajan kuluessa innokkuuden säilyttämisen haastavuus kasvaa eksponentiaalisesti. Uskon, että jokainen ihminen on luonnostaan taipuvainen tyytymään vallitsevaan tilanteeseen. Erityisesti silloin, kun vallitseva tilanne on kohtalaisen mukava. Seurakuntaa ei kuitenkaan ole kutsuttu olemaan mukava, vaan tehokas. Jos voit saavuttaa molemmat, niin hyvä. Jos et, pyri tehokkuuteen.

Meidän seurakunnallamme on edessään aikalisä. Me yksinkertaisesti tarkistamme suuntaamme jo tässä vaiheessa. Me mietimme, mitä olemme tehneeet hyvin ja mitä huonosti. Koetamme löytää sellaisia kehityssuuntia, joihin meillä on mahdollisuuksia edetä. Ennenkaikkea me yritämme palauttaa mieliimme sen, mitä me oikein lähdimme tekemään. Yksi Sunbeam riittää.

Oletko sinä kadottanut innostuksesi? Mitä teet, että löydät sen jälleen? Onko sinulla antaa minulle hyviä neuvoja?

Sananlaskut 15:22 ”Jos harkinta puuttuu, hanke kaatuu, jos on neuvonantajia, se onnistuu.”

Read Full Post »

Kun ensimmäisen kerran kuulin Tri Bilezikianin Trinity Collegessa maalaavan näkyä raamatullisesti toimivan kristillisen yhteisön elämästä, sisälläni velloivat tunteet, joita en ollut koskaan tuntenut. Joskus, kun hän puhui paikallisseurakunnan potentiaalista, tunsin sisälläni niin vahvan kaipuun, että tuskin kykenin pidättelemään kyyneleitäni. -Bill Hybels

Bill Hybels on paljon minua  vahvempi (ja kaikinpuolin parempi) mies. Siinä, missä Bill taisteli kyyneleitä vastaan, minä hävisin taisteluni kuin akat. Itkin silmät sumeana ja yritin olla niin, ettei minua nähtäisi. Aivan samalla tavalla minä koin tunteita, joita en ollut koskaan kokenut. Minutkin sai valtaansa kaunis kuva siitä, mitä seurakunta voisi olla ja mitä sen pitäisi olla. Istuin takapenkissä ja taistelin koko ajatusta vastaan. Mikä minä olen mitään seurakuntaa perustamaan? Miksi minun pitäisi se tehdä? Voisitko Jumala pyytää minulta jotakin muuta?

Soitin sieltä penkistä hyvälle ystävälleni Teemulle, mutta puhelu meni säälittäväksi, itkunsekaiseksi tyrskimiseksi. Vain se, joka on saanut nähdä jotakin Jumalan maalaamaa, voi ymmärtää sen tunnemyrskyn jossa olin. Makasin myöhemmin illalla omassa hotellihuoneessani ja tajusin, että minun on vastattava jotakin Jumalalle. Tajusin, että jos ei tämä puhe ole Jumalan puhetta, niin minä en ole koskaan Jumalan puhetta edes kuullut. Minä sanoin Jumalalle, että: ”Minua pelottaa perustaa seurakuntaa, mutta vielä enemmän minua pelottaa kadottaa tämä näky”. Lupasin olla mukana tässä projektissa. Rukousten ja paaston jälkeen alkoi suuntakin selvitä.

Bill Hybels kirjoittaa: Johtajat, älkää koskaan pyytäkö anteeksi niiden tunteiden voimakkuutta, jotka teillä on Jumalan antaman näyn puolesta. Älkää piilottako tunteitanne… …maalatkaa näky perheellenne, ystävillenne, kollegoillenne ja aivan tuntemattomillekin. Kuvatkaa se niin intohimoisesti kuin voitte. Maalaa se niin, että ihmisten sydämet liikahtavat ja he sanovat. Minä olen mukana.

Minä tein juuri niin. Kerroin unelmastani perheelleni ja ystävilleni ja aina vain laajenevalle piirille ihmisiä. Toden totta. Yksitellen alkoivat ihmiset tulla mukaan: ”Minäkin haluan unelmoida, voinko minä olla mukana?” Ehkä yksi kauniimmista hetkistä oli se, kun oma isäni sanoi: ”Meni syteen tai saveen, niin me ollaan tässä mukana”. Oma vaimoni käytti osin samoja sanoja: ”Meni syteen tai saveen, mä olen sun rinnallasi”. Pikkuhiljaa heitä alkoi tulla lisää. Ihmisiä, joiden sydän liikahti sen verran, että hekin sanoivat: Minä olen mukana. Siksi olen Jumalalle äärimmäisen kiitollinen. Olen kiitollinen näystä. Olen kiitollinen ystävistä ja perheestä. Olen kiitollinen Vedä Henkeä -seurakunnasta. Olen kiitollinen elämästä ja siitä, että elämän taivaalta ovat vaihteeksi pilvet haihtuneet ja armon aurinko paistaa kirkkaana. Mistä sinä olet kiitollinen tänä pääsiäisenä?

Ps. Huomaan tuota yläkuvaa katsoessani, että jokuhan varmasti ajattelee: ”Katsos, parhaat kaverit samassa kuvassa…” 🙂

Read Full Post »

Minulla oli taannoin kunnia ja etuoikeus rukoilla nuorehkon mieshenkilön kanssa. Monien tärkeiden asioiden joukossa mies tuli pyytäneeksi selkeyttä siihen, mikä olisi hänen paikkansa maailmassa ja mikä Jumalan suunnitelma hänen kohdallaan on. Siinä rukoillessani tajusin, että en ollut tuota kysymystä itse miettinyt enää vuosikausiin. Syynä oli yksinkertaisesti se, että olin saanut vastauksen noihin kysymyksiin. Tiedostan kuitenkin, että tuo kyseinen pohdinta on monen ihmisen kohdalla arkipäivää. Siis ainakin sellaisten ihmisten, jotka uskovat, että Jumala on ja että hänellä on jonkinlainen suunnitelma ihmiselle.

Minä luulen, että useammat ihmiset seurakunnissa löytäisivät paikkansa, kunhan työllä olisi joku selkeä näky tai tavoite. Anna kun selitän. Tunnettu tarina kertoo John F. Kennedyn vierailleen NASAn päämajassa kuulentoa edeltävänä aikana ja tavanneen siellä lattioita lakaisevan talonmiehen. Presidentti pysähtyi ja kysyi: ”Mikä on sinun tehtäväsi?”. Talonmies vastasi: ”Olen lähettämästä ihmistä kuuhun”. Talonmies tiesi olevansa osa kokonaisvisiota ja sen vuoksi hänenkin tehtävänsä tuntui mielekkäältä.

Luulen, että jos seurakunnilla ja työyhteisöillä on selkeä tavoite ja näky, niin ihmiset alkavat löytää paikkansa tässä maailmassa. On vain kaksi tapaa saada näky. Joko sinä saat sen tai joku toinen saa sen ja sinä sitoudut sen toisen näkyyn. Kun me muutamia vuosia sitten aloitimme Vedä Henkeä -illat, oli kyseessä hyvän ystäväni saama visio. Minä en sitä ideaa keksinyt. Kun innostuin tekemään työtä ystäväni vision eteen, siitä tuli minunkin visioni. Kun miksaajat innostuivat samasta näystä, hekin kokivat vision omakseen. Miksaaja ei miksannut vain huvin vuoksi, vaan saavuttaakseen unelman. Tavoittaakseen maalin. Lähettääkseen ihmisen kuuhun.

Kun saat näyn, löydät myös paikkasi maailmassa.

Herkistele vaikka Michael W. Smithin laulua kuunnellen…

Read Full Post »