Joitakin vuosia sitten pohdimme äitini kanssa lähipiirissämme ilmenneiden kiemuroiden vuoksi, että pitäisikö meidän jotenkin auttaa tai neuvoa henkilöä, jota nuo kiemurat suoranaisesti koskettivat. Muistan, kuinka pohdin asiaa hetken ja vastasin sitten: ”Minun käsitykseni on se, että valtaosa ihmisistä ei koskaan kysy neuvoa ja niistä jotka kysyvät, valtaosa ei koskaan noudata annettuja neuvoja. En usko, että neuvot auttavat tässä tapauksessa”.
Se oli siinä hetkessä sopivalta kuulostanut ajatus, mutta elämä on myöhemmin monta kertaa vahvistanut tuon yksinkertaisen toteamuksen olevan totta. Olen eri keskusteluissa tuonut esille montakin esimerkkiä ihmisistä, joiden elämän valinnat eivät yksinkertaisesti ole kovin viisaita. Nuo ihmiset eivät koskaan kuitenkaan edes kysy neuvoa ennen valintojaan. Ja edelleen nekin, jotka kysyvät, harvoin kuitenkaan noudattavat annettuja neuvoja.
Voi olla, että tämä kuulostaa sinusta ylimieliseltä. Voi olla että ajattelet, että mikä minä olen arvioimaan toisten valintojen viisautta. Minä olen kuitenkin varma, että myös sinä olet nähnyt ihmisten tekevän valintoja, joiden suoranainen typeryys hämmästyttää sinua. Ja nimenomaan valintojen seuraamuksista me voimme päätellä niiden viisauden.
Muistan erään tapauksen, jossa yksinhuoltajaäiti löysi uuden rakkauden. Tällä äidillä oli useampi lapsi, eikä kaikilla ollut edes sama isä. Tuo äiti yritti tehdä parhaansa kasvattaakseen lapsiaan, mutta hän oli myös kovin impulsiivinen. Kun hän sitten esitteli uuden rakkautensa, totesin heti, että tästä ei hyvää seuraa. Miehen habituksessa ja käytöksessä ei ollut mitään sellaista, joka olisi huokunut vakautta ja rauhallisuutta ailahtelevan naisen rinnalla. Yritin aluksi sivuuttaa omat epäilyni turhana ennakkoluulona, mutta pastorin työssä oppii myös ihmistuntijaksi ja loppujen lopuksi olin varma, ettei tämä mies ole hyvää seuraa tälle äidille. Tuo nuori äiti ei kuitenkaan kysynyt neuvoani. Ihmissuhdeasioissa on vaikeaa antaa neuvoa kysymättä. Joka tapauksessa nämä kaksi aloittivat suhteen, muuttivat muualle, sortuivat alkoholismiin ja surullista kyllä, tuon äidin lapset otettiin huostaan.
Muistan sellaisiakin tapauksia – itse asiassa useampia – joissa minulta on sentään kysytty neuvoa. Neuvojani on kysytty monenlaiseen asiaan, mutta kyllä suurin osa avuntarpeesta on liittynyt aina ihmissuhteisiin. Eräässä elävästi mieleeni tulevassa tapauksessa ystäväni halusi aloittaa seurustelun tuntemani naisen kanssa. Neuvoin ystävääni odottamaan ja toipumaan. Sekä mies että nainen olivat vähän rikkinäisiä oman taustansa vuoksi ja aika olisi mielestäni ollut sopiva lääke heille. Mielestäni olisi siis ollut viisasta antaa ajan vähän kulua ja antaa toipumisen edetä vähän pidemmälle. Mies päätti kuitenkin edetä nopeasti. Niinpä he solmivat avioliiton ja päätyivät sitten eroamaan melko pian. Lapsi ehdittiin kuitenkin tehdä. On selvää, että nämä kaksi esimerkkiä ovat sieltä karummasta päästä. Siksi ne ovatkin esimerkkinä. Eivät jokaisen kysymättä, antamatta ja noudattamatta jääneen neuvon seuraamukset ole yhtä rajuja.
Tarkoitukseni ei ole tällä kirjoituksella alleviivata omaa erinomaisuuttani. Itse asiassa näissä ja monissa muissakin tilanteissa minä olen ollut vain yksi monista, jotka ovat nähneet samat haasteet ja antaneet (tai toivoneet voivansa antaa) samat neuvot. Minä en ole se metsän viisas pöllö, jolla on vastaus kaikkeen. Tällä kertaa tämä aihepiiri kuitenkin palautui mieleeni, kun minuun otti yhteyttä eräs poikkeus tähän sääntöön.
Tämä ystäväni halusi nimenomaan kuulla neuvojani oman elämänsä haasteisiin. Hän oli älykkäästi pohtinut omaa käyttäytymistään ja tehnyt siitä oivaltavia havaintoja. Itse asiassa hän oli jo itse oivaltanut niin paljon tilanteestaan, että minun tehtäväkseni jäi vain jäsennellä hänen ajatuksensa paremmin käsiteltävään ja hahmotettavaan muotoon. Sen lisäksi olen vakuuttunut, että hän myös noudatti neuvojani. En kuitenkaan muista, että hänen kaltaisiaan olisi kohdalleni sattunut kovin montaa. Tämä alleviivatkoon alun ajatusta.
Tämä tekstin otsikkona on ”Joku tietää”. Pidin vappuna seurakunnassamme puheen, jolla on sama otsikko. Voit kuunnella puheen tästä, mutta siinä puheessa totean, että meistä luultavasti jokainen on tehnyt valintoja, joita me kadumme. Me olemme aloittaneet ihmissuhteita joita kadumme tai vaihtaneet työpaikkaa ja joutuneet katumaan sitä. Olemme tehneet hankintoja, joita kadumme. Ehkä olemme vain keskittyneet johonkin asiaan niin lujasti, että olemme sen vuoksi laiminlyöneet jonkin toisen osa-alueen elämästämme ja se kaduttaa meitä. Monesti me katselemme elämäämme taaksepäin ja ihmettelemme, että ”Miten en nähnyt, että tässä käy huonosti? Minun olisi pitänyt nähdä, että tämä ei pääty hyvin!”
Yksi vappupuheeni ydinkohtia on se, että jos meidän olisi pitänyt itse nähdä valintojemme heikkous, niin on todennäköistä, että joku toinen näki sen. Jos meidän olisi PITÄNYT tietää, että tämä ei ole viisasta, niin joku toinen TIESI. Aivan kuten noissa mainitsemissani esimerkeissä, meitä oli monta, jotka näkivät selvästi sen, mikä olisi ollut viisasta. Pastori Andy Stanley kysyy podcastissaan: ”Miksi on niin helppoa nähdä toisen elämästä ne parhaat valinnat ja niin vaikeaa nähdä niitä omasta elämästään?” Andyn vastaus kuuluu: ”Koska tunteet sotkevat kaiken. Me voimme katsella toisen elämää ilman tunteiden tuomaa sameutta ja tehdä järkiperäisiä ja viisaita ratkaisuja. Omaa elämäämme me katselemme tunteiden hämärtämin silmin ja tunteiden hidastamin ajatuksin ja teemme usein huonoja ratkaisuja.”
Mitä yritän tällä kaikella sanoa? Ehkä vain sitä, että kysy joskus neuvoa. Kysy neuvoa ennen kuin teet päätöksen ja mikä vielä tärkeämpää – kun saat hyviä neuvoja, noudata niitä.
Korpialttari 