Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Vaikuttaminen’ Category

jadsa

Tänään Facebookia selatessani sattui silmiini uutinen, jonka mukaan Pietarsaarelaiset ovat kaikkein tyytymättömimpiä omaan kaupunkiinsa. Näin kuntavaalien alla tulos on mielestäni mielenkiintoinen, vaikka en jaksakaan uskoa poliitikkojen heräävän tähän todellisuuteen.

Minun Facebook-kavereideni joukosta ensimmäisenä asiaa ehti kommentoimaan Kari Koskela. Omassa blogissaan Koskela nostaa esiin mahdollisia syitä Pietarsaaren huonoon tulokseen. Itse asiassa olen Karin kanssa samaa mieltä useimmista asioista. Olen myös siinä mielessä hänen kanssaan samoilla linjoilla, että uskon syitä olevan useampia. Myös toinen Facebook-kaverini, Esko Heinonen nosti uutisen esille. Eskon isä, entinen kaupunkisuunnittelija Ilmari Heinonen, kommentoi uutista näin:

Kun tuota listaa katsoo, niin tyytyväisimmät ihmiset asuvat ns. kehyskunnissa tai kaupungeissa, joihin kehyskunnat on jo liitetty. Siinä se 10 kärki jo olikin. Pietarsaaren kohdalla tilanne on se, että kehyskunnissa (luoto, Pedersöre) ollaan varmaankin tyytyväisiä omaan kuntaan. Meillä ongelmana on se, että kaupunki kärsii kaikilla mittareilla siitä, että pinta-ala on pieni, ja ”tyytyväiset omakotiasukkaat” asuvat kunnan rajan väärällä puolella – ja samaan aikaan keskittyvät kaikki seudun ongelmat kaupunkiin”

Lisäksi Esko itse totesi, että muutkin huonon tuloksen kunnat ovat ns. ”yhden puolueen kuntia”, joissa yksi puolue vie ja muut vikisevät. Uskoakseni molemmilla Heinosilla on ajatuksissaan osa totuudesta.

Itse olen aiemmin ottanut varovasti ja maltillisesti kantaa vaikkapa kielikysymyksiin tai toriparkkiin. Toriparkkia käsitellyt postaukseni sai myös ystäväni Jarmo Patanan kommentoimaan kaupungin tilannetta muun muassa kivijalkakauppojen osalta. Voit lukea keskustelua toriparkki-postausta seuraavasta kommenttiosiosta.

Samaan aikaan tämän uutisen kanssa Pietarsaaren kaupunki on päättänyt päivittää strategiaansa. Tätä kirjoitettaessa on vielä vähän toista viikkoa aikaa käydä vastaamassa kyselyyn, jossa kaupunki kerää tietoa kaupunkilaisten ajatuksista. Kun itse vastasin tuohon kyselyyn, niin nostin esille kaksi asiaa, jotka omalla kohdallani lisäävät tyytymättömyyttä kaupunkia kohtaan.

Syksyllä salibandyn harrastajia päätettiin kurittaa oikein kunnolla. Vuosien kamppailun jälkeen Rettigin kiinteistöön on valmistunut uusi salibandykaukalo. Lokakuussa tuli kuitenkin tieto, että kaupunki nostaa myös vanhojen salien vuokria roimasti. Itse asiassa hinta nousi Pietarsaaren Sanomien uutisen mukaan 14 eurosta 29 euroon tunnilta. Erityisen harmillista se on siitä syystä, että palvelu ei parane. Esimerkiksi urheilutalon sali on edelleen yhtä pieni kuin ennenkin, eikä palvelussa muutenkaan ole paljoa riemun aihetta.

Tyypillinen tilanne on esimerkiksi se, että salissa käy joku koululuokka pelaamassa koripalloa, jolloin korit lasketaan ala-asentoon. Jos et käy erikseen pyytämässä (ja aina sekään ei auta) koreja ei kuitenkaan nosteta takaisin ylös moneen viikkoon. Kolmessa metrissä olevat korit ovat liian matalalla salibandyn peluuta varten (Esimerkiksi maalivahdin torjunnasta pallo kimpoaa usein ylöspäin koriin, jolloin peli katkeaa ja jatkuu sisäänlyönnillä kulmasta). Luonnollisesti korit veivataan ylös käsikäyttöisellä veivillä, joka on lukittuna kiinni munalukolla, ettei vain kukaan itse pääse tekemään talonmiehen työtä. Tottakai tämä on pieni asia, mutta se on silti hyvä esimerkki siitä, miksi hinnankorotukset ärsyttävät, kun palvelu ei pelaa. Nostin tämän salibandyesimerkin esille, koska se on nyt akuutti. Pietarsaaressa on muitakin esimerkkejä siitä, että hintoja nostetaan, mutta palvelu ei parane.

Palvelusta puhuttaessa nostan esiin myös toisen tyytymättömyyden aiheen: Virkamiehiä on hankala tavoittaa. Vuoden alussa Pietarsaaressa otettiin käytöön Front Office -järjestelmä, joka on hieno nimitys vastaanottotiskille. Ennen voit kävellä suoraan asioimaan sille osastolle, jolle asiaa oli. Nyt sinun on ilmoittauduttava tiskille. Siinä ei ole mitään vikaa. Ongelma on vain siinä, että kun itse olen tässä pariin kertaan asioinut rakennusvalvonnassa, niin kukaan ei vastaa Front Officen soittoihin. Ei edes silloin, kun kaikki henkilöt olivat kyllä paikalla.

Kaupungin nettisivuilla oli rakennusvalvonnasta maininta: ”Toiminta-ajatus on palvella ja ohjata rakentajia sekä suunnittelussa että rakentamisessa lupakäsittelyn ja valvonnan avulla.” Palvelu ja ohjaus toteutuvat vain tekstinä nettisivulla. Itse olen esimerkiksi odotellut tässä kohta neljä kuukautta, että kuuden neliö vajaani koskeva toimenpidelupa saadaan käsiteltyä. Muutenkin olen saanut kysyä jokaisen yksityiskohdan perään. Etukäteen en ole ohjausta saanut eikä edes hakemukseni puutteista kerrottu ennen kuin itse kyselin niiden perään.

Nämä ovat, kuten jo sanoin, aika pieniä asioita, mutta omiaan lisäämään tyytymättömyyttä. Ja kuten Koskela blogissaan totesi, on kaupungissa paljon hyvääkin. Siitä olen samaa mieltä. Mutta jos etsitään syitä tyytymättömyyteen, niin silloin on vähäksi aikaa laitettava hyvät asiat sivuun ja pohdittava niitä huonoja. Kerro siis omia kokemuksiasi. Mihin sinä olet tyytymätön Pietarsaaressa?

Read Full Post »

Global Leadership Summit -tapahtumasta on muodostunut yksi henkilökohtaisen elämäni kohokohdista. Odotan aina vuotuista tapahtumaa kuin lehmä kesää. Ensikosketukseni tapahtumaan oli vuonna 2009, kun kävin itsekseni tapahtumassa, joka sattui silloin olemaan Vaasassa. Olin kyllä kuullut monen tapahtumaa kehuvan, mutta mahtuuhan maailmaan hypetystä. Tässä tapauksessa se ei ollut turhaa. Viime vuonna sain mukaani Jyväskylään jo koko hallituksen ja tänä vuonna meitä oli kymmenen hengen ryhmä menossa samaan kaupunkiin. Yksi viime hetken peruutus (hyvästä syystä) pudotti ryhmämme 9 hengen kokoiseksi, mutta silläkin porukalla homma toimi upeasti.

Monien huippuhetkien joukosta jäi mieleeni muun muassa Henry Cloudin opetus kolmenlaisista ihmisistä: viisaista, tyhmistä ja pahoista. Cloud totesi, että harva ihminen kuuluu pelkästään yhteen ryhmään, vaan meissä kaikissa on näitä ominaisuuksia jossakin määrin. Erityisen avartavaa oli kuitenkin Cloudin esitys siitä, kuinka eri tavoin voit vaikuttaa eri ihmisiin. Siinä missä viisas ottaa vastaan negatiivistakin palautetta ja on siitä kiitollinen, tyhmä ei näin tee. Tyhmälle annettu palaute kimpoaa aina johonkin toiseen. Syy on on aina muualla kuin itsessä. Niinpä puhumalla voit vaikuttaa vain viisaaseen, tyhmään ei puhe tepsi. Pahoista kannattaa pysyä kokonaan erossa.

Myös John Dicksonin puhe nöyryydesta ja Patrick Lencionin ajatukset haavoittuvuudesta iskivät kuin märkä sukka. Molempien miesten nerokkaat oivallukset ovat aivan liian suuria referoitavaksi muutamaan lauseeseen tai edes kokonaiseen postaukseen, mutta jos sinulla on mahdollisuus ostaa tapahtuman DVD-kokoelma, niin niitä rahoja et laita huonoon kohteeseen.

Ehkä yksi avainoivalluksistani sattui kuitenkin Viikinkiravintola Haraldissa. Tuo mieliravitolamme Jyväskylässä oli vain tapahtumapaikkana, kun kysyin koko ryhmältä palautetta ja huomautettavaa johtamisessani. Suoraan pyydetty palaute sai rymäläiset vähän kiemurtelemaan, sillä tarve positiivisen palautteen antamiseen tasapainon vuoksi oli kova. En kuitenkaan tällä kertaa tarvinnut sitä. Monenlaisen palautteen jälkeen mielessäni syttyi (vihdoin) valo. Jokin aika aiemmin olin saanut kuulla positiivista palautetta, kuinka olin tehnyt läheiseen henkilöön vaikutuksen sillä työmäärällä, mitä vapaaehtoisesti teen. Kuitenkin palautteessani minut koettiin vaativaksi ja (ehkä aavistuksen) armottomaksi johtajaksi. Tajusin noiden kahden palautteen yhteyden: minä olen itse kova tekemään töitä vapaaehtoisesti, mutta minulla on taipumus vaatia sitä myös muilta. Jos toinen ei pysty samaan kuin minä, olen taipuvainen ylenkatsomaan häntä.

Tämä on siis minun heikkouteni. Nyt kun olen nähnyt valon, koetan säätää itseäni paremmaksi. Toivottavasti onnistun.

Ps. Palautteesani sain arvioita, että minun olisi:

– opeteltava antamaan lepoa muille.
– oltava pitkämielisempi ja ymmärtäväisempi.
– jaettava vastuuta.
– tultava paremmaksi tiimityössä.
– hyväksyttävä vajavaisuutta eikä edellytettävä täydellisyyttä.
– otettava asioita vähemmän henkilökohtaisesti.
– kuunneltava paremmin muita.
– kysyttävä palautetta useammin.
– oltava armollisempi ja armahtavampi heikkouttakin kohtaan.
– oltava isällisempi ja huomioivampi.

Hyvää palautetta. Tuleeko sinulle mieleen jotakin lisää?

Pss. Palautteen antajilla oli myös paljon hyvää sanottavaa, mutta sen paikka on sitten myöhemmin.

Read Full Post »

Aina joskus tulee törmänneeksi ilmiöön, jonka tunnistaa ennenkuin tietää miksi sitä kutsua. Kliktivismi on juuri sellainen ilmiö. Ideana on se, että osoitetaan aktiivisuutta tai aktivismia osallistumalla erilaisiin kampanjoihin ja allekirjoittamalla vetoomuuksia ja adresseja. Facebook on pullollaan erilaisia solidaarisuusliikkeitä, joihin voi yhdellä napin painalluksella liittyä mukaan. En edes tiennyt, että tälle ilmiölle on jo nimikin, mutta ärsyyntyä olen kyllä ehtinyt. (Voit lukea laajemman englanninkielisen artikkelin kliktivismistä täältä ja Hesarin digilehdestä)

Sarvi rupesi oikein kunnolla kasvamaan vuosi sitten, kun minulle satoi kutsuja jos jonkinmoiseen tukiryhmään. Milloin oltiin tukemassa Israelia, milloin auttamassa AIDS -orpoja ja milloin taas etsimässä puhdasta vettä kaikille. Tuntui, että joku oikein etsimällä etsi Facebook-ryhmiä, joihin liittyä. Joku toinen saattoi törmätä ensimmäistä kertaa elämässään adressit.com-palveluun ja yhtäkkiä tuli tuutin täydeltä kutsua allekirjoittamaan adressia jonkun kulkukissan suojelun puolesta tai muun elintärkeän hankeen vuoksi.  Maailmassa on varmasti lukematon määrä epäkohtia, joiden korjaamiseksi kannattaa tehdä työtä. En vain usko, että Facebook-ryhmään kuuluminen auttaa asiaa millään tavalla. Itse asiassa pelkkä ryhmien ja solidaarisuussivustojen määrä on niin valtava, että kaunis ajatus on kuin pisara meressä.

Luulen jopa, että kliktivismistä on tullut tapa hankkia hyvää omaatuntoa ilmaiseksi. Useiden Facebook-ryhmien jäsenmäärä saatta olla kymmenissä tuhansissa mitattu, mutta ryhmän saamat lahjoitukset näyttävät nollaa. Nimi listalla ilman halua tehdä työtä ei auta ketään. Etenkin kun minikaivuritempauksellakin saa enemmän kannattajia kuin vaikkapa tulvauhrien auttamiseen tähtäävällä toiminnalla.

Itse tulin poistuneeksi kaikista Facebook-ryhmistä. Ei siinäkään ole välttämättä mitään järkeä, mutta haluan osoittaa tukeni konkreettisemmin, silloin kun päätän tukeani antaa. Mitä mieltä olet kliktivismistä? Onko se silti tulevaisuuden tapa vaikuttaa? Onko nyt vasta menossa siirtymävaihe?

Read Full Post »

”Miten sä kehtaat?”, sanoi koulukaverini minulle nähdessään minut koulussa uusi pelipaita päällä. Siihen aikaan oli Pietarsaaressa kova salibandybuumi ja tulin itsekin pelanneeksi muutamassakin eri joukkueessa. En enää muista minkä joukkueen paita oli päälläni. Uskoisin, että pukeuduin paitaan sentään ennen peliä, enkä pelin jälkeen. Mulle ei ihan tarkkaan selvinnyt, että mitä kehtaamista oman pelipaidan pitämisessä oli, mutta ehkä mä olen vain jotenkin rajoittunut.

Mä muistan kuinka aikoinaan saimme silloiselle helluntaiseurakunnan joukkueelle uudet, hienot pelipaidat. (Linkin toisessa kuvassa näkyvät punasinivalkoiset paidat. Mika Tervaskankaan suunnittelemat n.1994) Ne olivat silloin ihan aidosti hyvännäköiset.  Toisin sanoen, mua ei hävettänyt pitää sellaista paitaa päälläni. Mä luulen, että sieltä jostakin on lähtenyt liikkeelle halu kokeilla tuotteistaa seurakuntaa.

Ajatus on aika simppeli: Voisiko seurakunnalla olla sellaisia tavaroita tai tuotteita, joita porukkaa ei hävettäisi käyttää? Voisiko seurakunnalla olla omalla logolla tai sloganilla varustettua promokamaa, jota voisivat käyttää jopa sellaiset, jotka eivät kuulu seurakuntaan? Ajattelin nyt aloitella kokeilua tilaamalla pienen olkalaukun (kuvassa) ja perinteisen kahvimukin. Että mihinkö näitä tarvitaan? Huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Tai näkyvyyden saamiseksi. Tai ihan vain sen takia, että mä kehtaan.

Mikä on sellainen promotuote, jota sinä voisit kuvitella käyttäväsi?

Ps. Aina joskus löytyy sellaisia tahoja, joiden palvelu tai osaaminen on vain kertakaikkisen kovalla tasolla. Mainitsemani promotuotteet tilasin Aitolahja.com -verkkopalvelusta ja toimitus oli äärinopea. Keskiviikkoaamun tilaus toimitettiin perjantaiksi postiin. Asiallista palvelua, kokeile vaikka itse. Toinen loistava yhteistyökumppani on Pietarsaarelainen Tervapaja Oy. Me olemme siirtäneet kaikki nettisivustomme ja sähköpostimme Tervapajan palvelimille ja palvelu toimii erinomaisesti. Nämä kaverit vastaavat puheluihin ja sähköposteihin nopeasti ja siellä todella etsitään ratkaisu ongelmiin eikä vain nuljata linjoilla. Kokeile näitä molempia, jos haluat hyvää palvelua. Hyvä palvelu ei ole itsestäänselvyys täällä Suomessa.

Read Full Post »

Maanantain Helsingin Sanomia lukiessani törmäsin kahteen uutiseen, joissa molemmissa kerrottiin oikeistopuolueiden noususta todellisiksi politiikan tekijöiksi. Ensimmäisessä jutussa kerrottiin Englannin tilanteesta, jossa äärioikeistolainen BNP puolue yrittää edetä suoranaisen muukalaisvihan tai ainakin maahanmuuttovastaisuuden turvin kohti valta-asemaa. Toinen, pienempi juttu kertoi Unkarin oikeiston saaneen jättipotin sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa. Maltillisen oikeistopuolueen ohella menestyjiin lasketaan äärioikeistolainen Jobbik-puolue, jonka kaartilaiset marssivat kuvassa. Jobbik-puolue on vahvasti muukalaisvastainen ja samalla juutalaisvastainen. Itse asissa Englannin ja Unkarin oikeistopuolueiden suosion nousu kertoo osaltaan siitä, että maahanmuuttopolitiikka on aina vain keskeisempi osa arkipäivän politiikkaa ja yhä useampi ihminen miettii omaa kantaansa ja suhtautumistaan maahanmuuttajiin.

Minä kerron heti alkuun, että minulla ei ole tähänkään tilanteeseen ratkaisua. On vain monia kysymyksiä. Luulen, että yksi perusongelma on kuitenkin se, että maahanmuuttajat on helppo niputtaa yhteen ryhmään, vaikka maahanmuuttajiin sisältyy erilaisen kulttuuritaustan ja tilanteen omaavia ihmisiä. Oman kaupunkini suurimman maahanmuuttajaryhmän taitavat muodostaa vietnamilaiset. He ovat ahkeria ihmisiä. Oman subjektiivisen näkemykseni perusteella vietnamilaiset ovat sulautuneet hienosti osaksi suomalaista kulttuuria ja monen pietarsaarelaisen suosikkiravintola taitaa olla joku aasialaista ruokaa tarjoilevista vaihtoehdoista. Tästä huolimatta tiedän vanhempia, jotka eivät halua laittaa lapsiaan samaan kouluun heidän kanssaan. (Pietarsaaressa maahanmuuttajia on pääosin laitettu aluksi ruotsinkielisiin kouluihin osin kielipoliittisista syistä.) Toisaalta hiljattain avatun vastaanottokeskuksen jäljiltä on kaupungissa melko paljon sellaisia päämäärättömänä maleksivia nuorten miesten porukoita, jotka varmasti ainakin jonkin verran huolestuttavat etenkin vanhempaa väestöä. Onko se vain turhaa ennakkoluuloa?

Hankalaa on sekin, että joidenkin maahanmuuttajien taustalla on se ymmärrys, että nainen ei ole arvokas eikä ansaitse koulutusta. Ottamatta kantaa kyseisen ajatuksen etiikkaan on kai selvää, että hankaluuksiin joudutaan silloin kun tuon kyseisen ideologian kannattaja joutuu suomalaiseen kouluun, jossa tilastollisesti enemmistö opettajista on naisia. Mikä on prioriteetti? Onko maahanmuuttajan sijoittaminen luokkaan integroinnin nimissä tärkeämpää kuin suomalaislasten opetuksen tason takaaminen? Onko opettajan työnä opettaa lapsia vai paimentaa kielitaidotonta maahanmuuttajaa? Kun kaupungilla riehutaan, onko syynä rasistisen suomalaisen provosointi? Onko vaalea suomalaiskaunotar sekoittanut ulkomaalaisten ystäviemme pään vai onko heidän tapansa puhutella naisia vain normaali käytäntö heidän omassa kulttuurissaan? Tuleeko maahanmuuttajien olla ”maassa maan tavalla” vai onko suomalaisten kunnioitettava heidän kulttuuriaan ja oltava ”vähän avarakatseisempia, pliis”? Onko työttömyyden ja rahattomuuden loukku ajanut nuoret miehet purkamaan turhautumistaan rähinöintiin? Joidenkin maahanmuuttajien lähtömaassa on on melko raju lainsäädäntö esimerkiksi varkauksien suhteen. Kokevatko nämä maahanmuuttajat suomalaisen lainsäädännön järkevänä, maltillisena ja kunnioitettavana vai onko se heille naurettava, heikko ja hyväksikäytettävä? Onko ratkaisu työn tarjoaminen maahanmuuttajille vai avun tarjoaminen sinne, mistä ovat lähteneet? Voitko tarjota työtä täysin kielitaidottomalle ihmiselle vai haluatko tarjota sitä ensin suomalaiselle? Onko se oikein?

On totta, että aivan liian usein maahanmuuttokeskustelua leimaa yhtäältä suoranainen rasismi ja typeryys  ja toisaalta melkoinen naiviuus ja hyväuskoisuus. Joku huolehtii rahasta ja maahanmuuttajille maksetuista sosiaalietuuksista, toinen murehtii perheiden yhdistämisestä tai siitä, ettei joku tuo mukanaan kymmentä äitiä ja kahdeksaa isää helpon rahan perässä Suomeen. Kuinka helppoa se raha oikein on? Ja mitä me teemme kansakuntana, jonka syntyvyys ei riitä pitkällä tähtäimellä ylläpitämään suomalaista kansaa? Kuinka moni pakenee ihan aitoa tuskaa ja vainoa ja kuinka moni on vain elintasopakolainen? Minä en tiedä, tiedätkö sinä?

Ps. Minä en ole maahanmuuttovastainen. Tunnen muutamia aivan upeita maahanmuuttajia ja toivon, että muutamat suomalaisetkin ottaisivat heistä oppia. Silti myönnän, että joskus ihmettelen, että mihin tämä kaikki oikein lopulta johtaa. Seuraako tästä äärioikeiston valtaannousu vai näenkö vain mörköjä kaikkialla?

Pss. Olen ensimmäisenä valmis myöntämään, etten tiedä oikeastaan mitään koko asiasta. Kerro ihmeessä, jos olen jotenkin ymmärtänyt jonkin asian väärin. Odotan mielenkiinnolla ajatuksiasi.

Read Full Post »

”Väittely on keskustelun kuolema.” -Kitty O’Neill Collins

Meilla kaikilla ihmisillä on joitakin vahvuuksia. Siinä missä toinen on musikaalinen, on joku urheilullinen, luova tai graafisesti lahjakas. Oma vahvuuteni on aina liittynyt verbaliikkaan. Oli sitten kyseessä puheiden pitäminen tai keskustelu, olen siinä aina pärjännyt ja joskus jopa loistavasti onnistunut. Sillä on myös ollut vaikutusta elämääni ja elämänfilosofiaani. Tälläkin hetkellä työtäni voi rehellisesti kuvata puheammattilaisen työksi, vaikka muitakin osa-alueita siihen liittyy. Olen myös aina uskonut siihen, että hyvin perustelemalla, asiallisesti keskutelemalla ja sopivasti retoriikalla höystämällä voi saada toisen ihmisen ymmärtämään kovinkin erilaisia näkemyksiä. Ehkäpä minun sisälläni todella asuu pieni diplomaatti/idealisti, mutta olen aina ajatellut, että ”pidetään vähän palaveria, niin kyllä se siitä etenee”.

Olen muutamille läheisilleni kertonut, että sekä työssäni että seurakuntakuvioissa uskoni keskustelun tehoon on täysin kuollut. Työni liittyy suurelta osin Israelin valtioon ja se ei ole koskaan suosittu aihe. Oli sitten kysymys palestiinalaistilanteesta, lähi-idän rauhasta tai teologisista linjauksista suhteesta juutalaisiin tai loputtomista eskatologisista väittelyistä, aina on joku joka on täysin eri mieltä asioista. Seurakunnissakin olen kiertänyt takuulla keskivertojannua enemmän ja niissä törmännyt mitä erilaisimpiin keskustelunaiheisiin. Voit marssia mihin tahansa seurakuntaan ja keskustella toimintatavoista, liturgiasta tai konsepteista, Pyhän Hengen voitelusta tai markkinoinnista, nuorista, vanhoista, perinteistä ja uudistamisesta ja jokaisesta aiheesta saat kuulla hyviä, huonoja, outoja, typeriä, mielenkiintoisia ja innovatiivisia mielipiteitä.

Se, mikä sitten loppujen lopuksi jää jäljelle on syvä käsitys, että loppujen lopuksi et voi juurikaan vaikuttaa toisen ihmisen ajatuksiin. Jos joku on päättänyt olla eri mieltä ja on päättänyt olla tajuamatta omia perustelujasi, on täysin mahdotonta tehdä mitään. Tässä siteeraan Raamattua: ”Sillä niin on: puheen paljous enentää turhuutta. Mitä etua on ihmisellä siitä?” (Saarnaaja 6:11). Ehkäpä mietit, että miksi ihmeessä sillä on mitään väliä, mitä joku toinen ajattelee? Sillä on se merkitys, että seurakuntakuvioissa ja hengellisessä työssä esiintyy myös usein opetuslastenkin osoittama asenne: Hän ei ole yksi meistä. New International Version sanoo asian kaikkein selvimmin: ”Master,” said John, ”we saw a man driving out demons in your name and we tried to stop him, because he is not one of us.” Luukas 9:49. Näinpä sitten joudut kohtamaan ihmisiä, jotka ajattelevat, ettet ole yksi heistä ja yrittävät samaan tapaan pysäyttää sinut.

Miksi sitten roikun mukana? Siitä yksinkertaisesta syystä, että minulle Jeesus on silti tärkeämpi kuin se, että ymmärtääkö joku minua. Sitä elämän täytetyttä, sisältöä, varmuutta ja rauhaa ei silti mikään muu voi minulle suoda. Vaikka en enää jaksa uskoa kanssaihmiseen, uskon silti Jobin sanoin: ”Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.” (Job 19:25)

Read Full Post »