Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Vaellus’ Category

Forum Romanum, Rom (Kuva Wikipediasta)

Forum Romanum, Rom (Wikipedia)


Puolimatka hämmästeli antiikin ajan raa`an ajattelumallin paluuta. -Meidän parhaat filosofit puolustavat nyt, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa. Hän kertoi olleensa paikalla luennolla, kun eräs kansainvälisesti tunnettu filosofi argumentoi ihmisten, vanhempien olevan vapaita.
Jos heille syntyy lapsi, on vanhemmilla oikeus päättää haluavatko he hoitaa lasta. Jos lasta ei kukaan hoida, lapsi kuolee parin päivän päästä. Puolimatkan mukaan heti, kun evankeliumin perusta lähtee pois, älykkäistä ihmisistä tulee typeriä. Hän hämmästelee, että kuka olisi voinut kuvitella, että yht-äkkiä syntyy kulttuuri, jossa aletaan puolustaa oikeutta tappaa lapsi. -Kristuksen viisaus näkyy maailman historiassa modernin tieteen ja demokratian synnyssä, ehdottomien ihmisoikeuksien perustassa.” (Pohjalainen 03.07.2011)

Tälle ajalle on ominaista se, että erilaisille perversioille haetaan väen väkisin oikeutusta ja tasa-arvoista kohtelua. Kuin myös se, että näitä asioita harjoittavat ja heidän kannattajansa ovat sen verran äänekästä väkeä, että syntyy helposti mielikuva heidän olemisestaan enemmistönä yhteiskunnassa. Juuri tällä hetkellä väännössä olevan sukupuolineutraalin lain läpimenon(?) seuraava vaihe lienee lukumäärän rajoittamattomuus?

Tahtoo sanoa, että saa solmia avioliiton useamman henkilön kanssa, jos vain rahkeet muuten siihen riittävät. Tähän kohtaan on jo pakko kerrata: ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Saman aikaisesti kauhistellaan raiskausten ja lapsiin sekaantumisten yleistymistä.

Miksi kauhistella? Mihin pitää vetää raja eri taipumusten toteuttamisen oikeutukselle, ja kuka sen määrittelee? Miksei pedofiili (pedofilian todettiin muuten samaisessa Puolimatkan puheessa olleen yleisesti hyväksyttyä antiikin aikana) saa vapaasti elää ja toimia taipumustensa mukaan? Tai vaikkapa nekrofiili? Naturalistisen luonnonkäsityksen mukaan me olemme kaikki eläimiä, joten kuinka voi eläin sanoa toiselle eläimelle: sinä teit väärin? Tai mikä ylipäätään on väärin? Homoseksuaalisten taipumusten vietäväksi antautumista puolustetaan kiivaasti sillä, että se on synnynnäinen ominaisuus. Uskallan väittää että meillä jokaisella on synnynnäisesti -ensimmäisen ihmisparin lankeemuksen jälkeen- taipumus kieroutua kuka mitenkin, kunhan oikeat olosuhteet toteutuvat.

Minun henkilökohtainen käsitykseni Raamatun Jumalasta on sellainen, että Hän ei valehtele. Jos Hän määrittelee esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen synniksi, josta on tehtävä parannus, ihmisen on parasta hyväksyä se ja ojentautua sen mukaan. Olisikin vähintäänkin kummallista ensin luoda ihmiseen ominaisuus, jonka mukaisesti hänen on pakko elää kun ei muuta voi, ja sitten määritellä sen mukaan eläminen synniksi ankarilla seuraamuksilla uhaten!

Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” ” (Ilm. 22:10-12)

Ja joka ei vielä ole ratkaissut kantaansa, voi sen yhä tehdä. Se on viisautta!

Read Full Post »

Pietarin ristiinnaulitseminen. Kuva Wikipediasta.

Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen.” (Saarnaaja 11:1)

Suomesta, kuten muistakin länsimaista on aikojen saatossa lähetetty lähetystyöntekijöitä Kiinaan ja sinne syntyi useita seurakuntia, joiden sittemmin arveltiin tulleen hävitetyiksi ateistisen kommunistihallinnon toimesta. Mutta mitä enemmän noita seurakuntia vainottiin, sitä enemmän ne kasvoivat. Ei virallisesti, mutta maan alla! Aivan uskomattomia kertomuksia tännekin asti kantautuu Jumalan ihmeellisestä huolenpidosta kaikesta kärsimyksestä huolimatta. Nyt on sitten tapahtunut se mitä tuossa Saarnaajan kirjan lainauksessa luvataan.

Mutta pitikö heidän lähettää meille pullamössökristityille takaisin leipä, jota meidän länsimaiseen hyvinvointiin tottuneet elimistömme eivät kestä! Eihän meille valistuneille länsikristityille saa tulla puhumaan sellaisesta Kristuksen seuraamisesta joka maksaa vapauden kaikkine kidutuksineen, ja jopa hengen!

Laitan tähän vertailun vuoksi Joel Kontisen (Bwana Joe) blogista lainaamani otoksen ruotsalaisen papin Ulla Karlssonin mielipiteistä, jotka hän kirjoitti Kyrkans tidningiin: ”kristittyjen on jo aika lopettaa puhumasta synnistä, syyllisyydestä, verestä, uhratusta karitsasta ja muista kauhistuttavista asioista. Ne eivät kuulu nykyajan valistuneille ihmisille.”

Niin, olen saanut jo jokin aika sitten luetuksi Veli Yunin elämästä kertovan kirjan: Elävää Vettä, ja olen siitä lähtien pyöritellyt mielessäni sitä, miten siitä voisi jonkinlaisen arvion esittää. Olen oman kristityn vaellukseni aikana törmännyt sellaiseenkin mielipiteeseen, -jo useita vuosia uskossa olleen henkilön sanomana, että ”en minä ainakaan haluakaan vahvaa ruokaa, minä haluan juoda vain maitoa”, kun puheen aiheena oli sisäisen hengellisen ihmisen ruokkiminen. Sen voin todellakin sanoa, että tuo kyseinen kirja ei ole hänen kaltaisensa lukemistoa!

”Tehkää parannus” taitaa olla jo muinaisjäännös nykyajan kristillisessä terminologiassa, mutta mistäpä sitä parannusta tekemään kun syntiäkään ei enää ole olemassa!

Hassu juttu muuten että meille pitää ateistisesta Kiinasta tulla mies herättelemään meidän uinuvaa kristillisyyttämme, sillä herättelevä tuo kirja kyllä parhaimmillaan on, jos sen annetaan sitä olla. Ehkäpä se on merkki siitä, että Jumala ei ole meitä suomalaisiakaan unohtanut eikä ole menettänyt toivoaan meidän suhteemme!

Siinä missä meidän kristillinen pohdiskelumme vakavimmillaan (tosin sitä vielä takavuosina kaskuna kerrottiin) keskittynee aiheeseen: ”Jos kärpänen putoaa ehtoollis-astiaan, pyhittyykö kärpänen vai saastuuko viini”, haluan laittaa tähän loppuun otteen mainitusta kirjasta maistiaisena siitä, minkälaista jälkeä kärsimyksen akatemia parhaimmillaan saa aikaan:

”Jumala olkoon todistajani, että kaikkien kokemieni kidutusten ja haakkaamisten jäljiltä en ole koskaan vihannut vainoojiani. Olen päinvastoin nähnyt heidät Jumalan siunauksen välikappaleina ja työvälineinä, jotka hän valitsi puhdistaakseen minut ja tehdäkseen minut enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Kun Jumalan lapsi kärsii, sinun tulisi ymmärtää, että sellaista tapahtuu ainoastaan silloin, kun Herra sallii niin tapahtua. Ei hän ole sinua unohtanut!”


Read Full Post »

”Jos et tiedä minne olet menossa, päädyt todennäköisesti ihan muualle.”
~Lawrence J. Peter

On kenties yllättävää, että urbaanin cityihmisen poikana minä silti viihdyn luonnossa ja välillä suorastaan kaipaan pois kaupungista. Minä nautin eräpoluista ja umpimetsistä, joskin pääsen sellaisista nauttimaan liian harvoin. Sisäinen luolamieheni vetää minua kuitenkin aina silloin tällöin tunnustelemaan Pietarsaaren luontopolun tunnelmia. Pietarsaaren matkailua edistävät tahot ovat kyseisen luontopolun kohdalla tehneet luvattoman heikkoa työtä ja siksipä polusta on vaikeaa löytää asiallista tietoa.

Paikallinen luontopolkumme ei kenties yllä Suomen upeimpien luontopolkujen listalla kovin korkealle, mutta ihan asiallinen ja hyvin hoidettu se silti on. Laavuja, taukotupia ja suuntaviittoja on riittävästi ja niistä pidetään huolta. Taannoisella kävelyretkelelläni päätin hetken mielijohteesta lähteä seuraamaan minulle ennestään tuntematonta polkua. Tutun ja tuntemattoman polun risteyksessä oli viitta, jossa kerrottiin matka seuraavalle tuvalle: 1,9km. ”Äkkiähän minä tuonne hilpasen”, ajatteli erämaan ja merituulen karaisema Rami. Toimistotyötä ja siistejä sisähommia tehnyt nörtti-Rami yritti vikistä vastaan, mutta erä-Ramin karski ärjäisy vaiensi hänet nopeasti.

Skitsofreniasta havahduttuani lähdin patikoimaan uutta polua. Huomasin siinä tarpoessani, että 1,9km ei tunnu kovin pitkältä suuntaviitassa, mutta tuntemattomalla polulla alkaa kummasti epäillä suuntavaistoaan. Ilman karttaa on kovin helppoa ajatella tulleensa jo pitkän matkaa ja että kohteen pitäisi jo kyllä näkyä. Melko pitkään sai ensimmäisten epäilyjen jälkeenkin vielä kävellä ennenkuin kohdetupa löytyi. Paluumatkalla samalla reitillä monet mutkat ja juurakot tulivatkin sitten yllättävänkin nopeasti vastaan. Tiehän oli jo tuttu.

Tajusin siinä matkallani, että näinhän se menee tämä seurakuntaelämäkin (tai elämä ylensäkin). On aina helpompaa valita se polku, jonka tuntee ja jota on ennenkin kulkenut. Siellä ei tulle yllätyksiä, mutta ei myöskään löydä mitään uutta. Ihminen, joka haluaa löytää uutta, joutuu tarpomaan epäilysten ja epätietoisuuden keskellä. Voi olla, että tuntemattomat polut ovat pitempiä, yksinäisempiä ja vaikeakulkuisempia, mutta niiden varrelta löytyvät ne metsälammet, avosuot ja siirtolohkareet, joita toiset eivät ole vielä nähneet. Tutulla polulla voit rakentaa reittisi kilometrin päähän pelkän muistisi varassa. Tuntemattomalla polulla on uusi maisema jokaisen mutkan takana. Kun siis tulet elämässäsi seuraavaan risteykseen, valitse se vähemmän käytetty tie. Astu polulle, jota et ole vielä käynyt. Voit yllättyä näkemästäsi.

Read Full Post »