Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Usko’ Category

susMielessäni on viime päivinä pyörinyt vanha, ja moneen kertaan kerrottu cherokee-intiaanien legenda. Tarinan mukaan iäkäs cherokee-intiaani kertoo pojanpojalleen kuinka jokaisen ihmisen sisällä käydään taistelua. ”Poikaseni”, mies sanoo, ”sisällämme asuu kaksi sutta ja ne taistelevat jatkuvasti keskenään.”

“Toinen susista on paha. Se on vihaa, kateutta, mustasukkaisuutta, surua, katumusta, ahneutta, itsesääliä, häpeää, halveksuntaa, huonommuutta, valheita, väärää ylpeyttä, ylemmyydentunnetta ja egoa.”

“Toinen susista on hyvä. Se on iloa, rauhaa, rakkautta, toivoa, tyyneyttä, nöyryyttä, ystävällisyyttä, hyväntahtoisuutta, empatiaa, anteliaisuutta, totuutta ja uskoa”

Poikanen mietti isoisän kertomusta hetken ja kysyi sitten: ”Kumpi susista sitten voittaa?”

Vanha cherokee vastasi vain: ”Se, kumpaa ruokit”

Mitä tuohon sudenruokintaan tulee, niin itselleni oli aikoinaan Facebookista ehtinyt muodostua melkoinen ruokinta-automaatti tuolle pahalle sudelle. Jopa siinä määrin, että pienestä pahasta sudesta oli kasvanut jo iso paha susi. Kenties olin tehnyt vääriä valintoja päästäessäni tai pyytäessäni kavereikseni sellaisiakin ihmisiä, joiden linkittämät asiat, uutiset tai artikkelit ruokkivat vain kaikkea negatiivista sisälläni. Usein samat ihmiset eivät myöskään kommentoinnissaan edustaneet valoisinta tulevaisuudenuskoa tai muutenkaan positiivista maailmankatsomusta.

Ja kun aikasi seuraat kaikkea negatiivista, tulet huomaamattasi ruokkineeksi pahaa sutta sisälläsi. Tai niin ainakin minulle kävi. Edellisen postaukseni aikaan olin vielä jättänyt jäljelle Instagram-tilini, mutta jokin aika sitten poistuin sieltäkin. Ja toisin kuin moni tuulella käyvä luonnonlapsi, minä en tee comebackia palveluun, josta olen kerran lähtenyt. Omalla kohdallani viimeinen niitti oli Instagramin siirtyminen algoritmipohjaiseen kuvien esitystapaan. Toisin sanoen Instagram tietää mielestään parhaiten, mitä kuvia haluan nähdä. Ei kiitos, olen aikuinen ja osaan tehdä valintoja itse. Samalla on todettava, että myös Instagram on muuttunut paljon alkuajoista. Kauniiden kuvien ja hienojen oivallusten sekaan on tullut loputon määrä hämäriä mietelauseita ja kuvia, jotka ovat niin lähellä pornoa, kuin vain voi ilman, että sääntöjä rikotaan. Pitäkää tunkkinne! (Lisäys 10.1.2017: Palasin kuitenkin Instagramiin. Valitsen vain tarkemmin seurattavani, niin höttöiset mietelauseet ja pehmoporno pysyy poissa. Tuulella käyn siis minäkin.)

Mutta sen olen huomannut täällä somettomuudessa eläessäni, että on ihanan rauhallista ja mukavaa. Ei tule koko ajan eteen pseudotieteellisiä maahanmuuttotutkimuksia, vainoharhaisia tulevaisuudenkuvia tai maailmanloppua ennakoivia välimallin profeettoja. Saa ihan vain keskittyä tähän normaaliin elämän ja arjen haastavuuteen. Enkä nyt tarkoita, että siellä Facebookissa tai Instagramissa olisi ollut vain huonoa ja negatiivista, mutta yllättävän paljon sitäkin siellä oli. Enkä minä yksinkertaisesti halua ruokkia sitä sutta sisälläni, joka elää yltäkylläistä elämää negatiivisuuden voimalla. En suosittele sitä sinullekaan.

Ehkäpä sinäkin pysähdyt miettimään, että kumpaa sutta sisälläsi ruokitaan ja kuka sitä ruokaa oikein tarjoaa.

Mainokset

Read Full Post »

Forum Romanum, Rom (Kuva Wikipediasta)

Forum Romanum, Rom (Wikipedia)


Puolimatka hämmästeli antiikin ajan raa`an ajattelumallin paluuta. -Meidän parhaat filosofit puolustavat nyt, että vanhemmilla on oikeus tappaa lapsensa. Hän kertoi olleensa paikalla luennolla, kun eräs kansainvälisesti tunnettu filosofi argumentoi ihmisten, vanhempien olevan vapaita.
Jos heille syntyy lapsi, on vanhemmilla oikeus päättää haluavatko he hoitaa lasta. Jos lasta ei kukaan hoida, lapsi kuolee parin päivän päästä. Puolimatkan mukaan heti, kun evankeliumin perusta lähtee pois, älykkäistä ihmisistä tulee typeriä. Hän hämmästelee, että kuka olisi voinut kuvitella, että yht-äkkiä syntyy kulttuuri, jossa aletaan puolustaa oikeutta tappaa lapsi. -Kristuksen viisaus näkyy maailman historiassa modernin tieteen ja demokratian synnyssä, ehdottomien ihmisoikeuksien perustassa.” (Pohjalainen 03.07.2011)

Tälle ajalle on ominaista se, että erilaisille perversioille haetaan väen väkisin oikeutusta ja tasa-arvoista kohtelua. Kuin myös se, että näitä asioita harjoittavat ja heidän kannattajansa ovat sen verran äänekästä väkeä, että syntyy helposti mielikuva heidän olemisestaan enemmistönä yhteiskunnassa. Juuri tällä hetkellä väännössä olevan sukupuolineutraalin lain läpimenon(?) seuraava vaihe lienee lukumäärän rajoittamattomuus?

Tahtoo sanoa, että saa solmia avioliiton useamman henkilön kanssa, jos vain rahkeet muuten siihen riittävät. Tähän kohtaan on jo pakko kerrata: ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Saman aikaisesti kauhistellaan raiskausten ja lapsiin sekaantumisten yleistymistä.

Miksi kauhistella? Mihin pitää vetää raja eri taipumusten toteuttamisen oikeutukselle, ja kuka sen määrittelee? Miksei pedofiili (pedofilian todettiin muuten samaisessa Puolimatkan puheessa olleen yleisesti hyväksyttyä antiikin aikana) saa vapaasti elää ja toimia taipumustensa mukaan? Tai vaikkapa nekrofiili? Naturalistisen luonnonkäsityksen mukaan me olemme kaikki eläimiä, joten kuinka voi eläin sanoa toiselle eläimelle: sinä teit väärin? Tai mikä ylipäätään on väärin? Homoseksuaalisten taipumusten vietäväksi antautumista puolustetaan kiivaasti sillä, että se on synnynnäinen ominaisuus. Uskallan väittää että meillä jokaisella on synnynnäisesti -ensimmäisen ihmisparin lankeemuksen jälkeen- taipumus kieroutua kuka mitenkin, kunhan oikeat olosuhteet toteutuvat.

Minun henkilökohtainen käsitykseni Raamatun Jumalasta on sellainen, että Hän ei valehtele. Jos Hän määrittelee esimerkiksi homoseksualismin harjoittamisen synniksi, josta on tehtävä parannus, ihmisen on parasta hyväksyä se ja ojentautua sen mukaan. Olisikin vähintäänkin kummallista ensin luoda ihmiseen ominaisuus, jonka mukaisesti hänen on pakko elää kun ei muuta voi, ja sitten määritellä sen mukaan eläminen synniksi ankarilla seuraamuksilla uhaten!

Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.” ” (Ilm. 22:10-12)

Ja joka ei vielä ole ratkaissut kantaansa, voi sen yhä tehdä. Se on viisautta!

Read Full Post »

Pietarin ristiinnaulitseminen. Kuva Wikipediasta.

Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen.” (Saarnaaja 11:1)

Suomesta, kuten muistakin länsimaista on aikojen saatossa lähetetty lähetystyöntekijöitä Kiinaan ja sinne syntyi useita seurakuntia, joiden sittemmin arveltiin tulleen hävitetyiksi ateistisen kommunistihallinnon toimesta. Mutta mitä enemmän noita seurakuntia vainottiin, sitä enemmän ne kasvoivat. Ei virallisesti, mutta maan alla! Aivan uskomattomia kertomuksia tännekin asti kantautuu Jumalan ihmeellisestä huolenpidosta kaikesta kärsimyksestä huolimatta. Nyt on sitten tapahtunut se mitä tuossa Saarnaajan kirjan lainauksessa luvataan.

Mutta pitikö heidän lähettää meille pullamössökristityille takaisin leipä, jota meidän länsimaiseen hyvinvointiin tottuneet elimistömme eivät kestä! Eihän meille valistuneille länsikristityille saa tulla puhumaan sellaisesta Kristuksen seuraamisesta joka maksaa vapauden kaikkine kidutuksineen, ja jopa hengen!

Laitan tähän vertailun vuoksi Joel Kontisen (Bwana Joe) blogista lainaamani otoksen ruotsalaisen papin Ulla Karlssonin mielipiteistä, jotka hän kirjoitti Kyrkans tidningiin: ”kristittyjen on jo aika lopettaa puhumasta synnistä, syyllisyydestä, verestä, uhratusta karitsasta ja muista kauhistuttavista asioista. Ne eivät kuulu nykyajan valistuneille ihmisille.”

Niin, olen saanut jo jokin aika sitten luetuksi Veli Yunin elämästä kertovan kirjan: Elävää Vettä, ja olen siitä lähtien pyöritellyt mielessäni sitä, miten siitä voisi jonkinlaisen arvion esittää. Olen oman kristityn vaellukseni aikana törmännyt sellaiseenkin mielipiteeseen, -jo useita vuosia uskossa olleen henkilön sanomana, että ”en minä ainakaan haluakaan vahvaa ruokaa, minä haluan juoda vain maitoa”, kun puheen aiheena oli sisäisen hengellisen ihmisen ruokkiminen. Sen voin todellakin sanoa, että tuo kyseinen kirja ei ole hänen kaltaisensa lukemistoa!

”Tehkää parannus” taitaa olla jo muinaisjäännös nykyajan kristillisessä terminologiassa, mutta mistäpä sitä parannusta tekemään kun syntiäkään ei enää ole olemassa!

Hassu juttu muuten että meille pitää ateistisesta Kiinasta tulla mies herättelemään meidän uinuvaa kristillisyyttämme, sillä herättelevä tuo kirja kyllä parhaimmillaan on, jos sen annetaan sitä olla. Ehkäpä se on merkki siitä, että Jumala ei ole meitä suomalaisiakaan unohtanut eikä ole menettänyt toivoaan meidän suhteemme!

Siinä missä meidän kristillinen pohdiskelumme vakavimmillaan (tosin sitä vielä takavuosina kaskuna kerrottiin) keskittynee aiheeseen: ”Jos kärpänen putoaa ehtoollis-astiaan, pyhittyykö kärpänen vai saastuuko viini”, haluan laittaa tähän loppuun otteen mainitusta kirjasta maistiaisena siitä, minkälaista jälkeä kärsimyksen akatemia parhaimmillaan saa aikaan:

”Jumala olkoon todistajani, että kaikkien kokemieni kidutusten ja haakkaamisten jäljiltä en ole koskaan vihannut vainoojiani. Olen päinvastoin nähnyt heidät Jumalan siunauksen välikappaleina ja työvälineinä, jotka hän valitsi puhdistaakseen minut ja tehdäkseen minut enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Kun Jumalan lapsi kärsii, sinun tulisi ymmärtää, että sellaista tapahtuu ainoastaan silloin, kun Herra sallii niin tapahtua. Ei hän ole sinua unohtanut!”


Read Full Post »

Kevättalvi on upeaa aikaa. Lisääntyvän valon ja lämmittävän auringon myötä alkaa tosiaan uskoa elämän palaavan tänne Suomeenkin. Jotenkin sitä vain nauttii ulkoilustakin aivan toisella tavalla, kun kaamoksen alla kiristyneet leukaperät alkavat natisten vääntyä yhteen hymyyn kevään kanssa. Oman kevääni liikuntasuoritukset ovat suurelta osin menneet salibandyn merkeissä, joten ulkoliikunta on ollut kovin vähäistä ja satunnaista.

Kaikesta satunnaisuudesta huolimatta törmäsin viimeisellä lenkilläni vanhaan tuttavaani, joka on minun laillani joskus työskennellyt nuorisopastorina omassa seurakunnassaan. Meren aavalla jäällä kävellessään ei välttämättä törmää yhteenkään henkilöön – eikä sitä välttämättä edes kaipaa – joten jonkinasteinen sattuma tai johdatus taisi osaksemme sattua. Pakollisten kysymysten ja koirien ihailun jälkeen pyysin kaveria vieraaksemme uuteen seurakuntaamme. Mies vastasi: ”Mä en halua. Olen kurkkuani myöten täynnä seurakuntaa. En enää kaiken tapahtuneen jälkeen.”

Oli kurjaa nähdä, kuinka syvät haavat tämä työtoverini oli saanut. Muistan, että aikoinaan hän oli kovinkin innokas ja idearikas kaveri täynnä energiaa ja halua työntekoon. Minä en edes kunnolla tiedä, että mitä kaikkea lienee tapahtunut, mutta mielestäni hänen kaltaisiaan ihmisiä ei olisi missään organisaatiossa varaa menettää. Jotakin ikävää on silti pakko ollut tapahtua, kun yhden seurakunnan koettelemukset estävät tutustumasta mihinkään seurakuntaan. ”Haluan olla vain omissa oloisssani”, mies lopetti.

Kuin kohtalon oikusta olin samana päivänä kysellyt aivan toiselta pastoriystävältäni hänen kuulumisiaan. Pikaisten terveistensä lomassa tämä toinen pohti sitä, miksi ei ollut toteuttanut lähtöään omasta seurakuntakuviostaan jo paljoa aiemmin. Hän totesi vielä, että mitä enemmän on aikaa kulunut, sitä tyytyväisempi hän on päätökseensä. Näiden kahden toisistaan tietämättömän ihmisen kommentit saivat minut pohtimaan asiaa.

Minä olen kasvanut hengellisissä piireissä. Lapsena istuin mukana tilaisuuksissa ja piirtelin lentokoneita hakaristeineen päivineen vihkooni. Myöhemmin, kun piirtäminen ei enää kiinnostanut, mutta saarnakaan ei juuri puhutellut – johtuen ihan minusta itsestäni – keksin uusia tapoja kuluttaa aikaani. Olen jopa lukenut hengellisen laulukirjan johdantotekstin moneen kertaan läpi, kun olen ollut liian laiska keskittymään puheeseen. Koko elämäni olen saanut seurata ihmisten ja ideoiden tulevan ja menevän.

Olen vuosien varrella nähnyt melko monta innokasta, energistä, luovaa, aktiivista ja kyvykästä ihmistä. Moni heistä on halunnut tuoda oman osaamisensa seurakunnan käyttöön. Silti liian moni on jättänyt touhun sikseen. Joku on saattanut siirtyä luonnollisesti aktiivivaiheesta ikäänkuin jäähdyttelemään tehden tilaa nuoremmille. Silti liian moni on mielessään sanonut: ”Mä en halua tulla enää seurakuntaan. Koskaan.” Sen päätöksen he ovat pitäneet.

Minä luulen, että seurakuntien kautta tehtävä hengellinen työ, syvä vakaumus ja luja usko voivat olla ihmisen elämän merkittävimpiä voimanlähteitä ja merkityksen tuojia. Uskon myös, että hengelliseen työhön liityvä reviiritaistelu, syvän vakaumuksen aikaansaama ehdottomuus ja lujan uskon mahdollistama manipulointi voivat lyödä ihmiseen mitä syvimpiä ja kipeimpiä haavoja. Vastuu on meidän.

Read Full Post »

Vieraiden kanssa iltaa istuessa keskustelu lainehti tavalliseen tapaan aiheesta toiseen. Jossakin vaiheessa villin illan maailmojasyleilevissä keskusteluissa vilahtivat jopa palohälytykset. Erityisesti rouvissa aiheutti tuohtumusta monet koetut väärät palohälytykset. Kun yhteiskunnan kaikilla aloilla tiukennetaan normeja ja säädöksiä, on siitä vääjäämättä myös huonoja seuraamuksia. Kun ennen ajettiin auton peräkontissa ja poljettiin pyörää vapaana, on nyt oltava isofixit, nelipistevyöt ja pyöräilykypärät. Ja kun ennen riitti muutama palovaroitin, on nyt joka paikka täynnä automaatteja ja sammuttimia.

Kaiken takana on toki tavoite turvallisuuteen. Silti juuri nuo automaattihälytykset työllistävät palomiehiä tavan takaa. Suurin osa hälytyksistä osoittautuu turhiksi. Sähköhäiriöiden, pölyn tai ukkosen aiheuttamiin hälytyksiin lähdetään silti samalla vakavuudella kuin aitoihin paloihinkin. Vaimoni arveli, että he ovat kokeneet niin monta väärää hälytystä, että oikean hälytyksen sattuessa kukaan ei ota sitä vakavasti. Itse asiassa sama ilmiö on todettu kaupunkien sireenihälytyksissä. Pietarsaaressa ainakin koekäytetään sireeneitä joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Muistan lukeneeni, että jossakin päin Suomea tehdyssä kokeilussa kukaan ei reagoinut kaupungin sireenien soittoon, koska sitä luultiin harjoitukseksi tai viaksi. Monet testit ovat myös osoittaneet, että autojen varashälyttimet saavat huutaa melko vapaasti, ennenkuin kukaan vaivautuu paikalle. Yleensä ihmisiä ei edes kiinnosta mahdollisen varkauden estäminen vaan melun lopettaminen. Me olemme vain turtuneet ja kyllästyneet jatkuviin vääriin hälytyksiin.

Seurakuntaskenessä on myös joskus tehty vääriä hälytyksiä. Ne, jotka ovat nyt keski-iässä, noin neljänkymmen ikävuoden molemmin puolin, muistavat kyllä 1970-80-lukujen opetuksia. Monet ovat kertoneet (ja muistan toki itsekin tämän), että Jeesusta odotettiin takaisin niin kovasti, että moni nuori toivoi vain ehtivänsä edes ajokortin saada tai mennä naimisiin. Pahimmat pelottelijasaarnamiehet saivat nuoren pojan pelkäämään kotiinpaluuta öisellä kadulla. Ettei vain joku demoni hyppää puun takaa ja vie helvettiin. Kotiin tullessa lattialla näkyvä vaatemytty sai sydämen pysähtymään: ”Nyt on tempaus tullut ja mä olen jäänyt tänne!” Tätä lukeva entinen helluntainuori tunnistaa varmasti osan näistä kokemuksista. Taas kaikelle tällaiselle ulkopuolinen tukehtuu aamukahviinsa tai nauraa lattialla ulvoen ja mahaansa pidellen. Niin erikoiselta kaiken tämmöisen täytyy kuulostaa. ”Jeesus tulee pian, oletko valmis?” -slogan koristi jokaisen telttakokoussarjan mainoksia. Monet ovat ne taloremontit, autokaupat tai opiskelut, jotka on jätetty tekemättä, ”koska Jeesus tulee pian, niin ei enää ehdi…”.

Ei siinä. Jos Raamattuun uskoo, niin tuleehan Jeesus joskus takaisinkin. Niin siellä kerrotaan. Minä kuitenkin luulen, että me saatamme olla niin kyllästyneitä ja turtuneita jatkuviin vääriin hälytyksiin, että oikean tilanteen tullessa emme jaksa reagoida? Näin jälkikäteen monelle ylilyönnille ja muulle kouhoilulle jaksaa jo naureskella. Silloin ennen oli ote vähän kurttuotsaisempaa. Joku voi silti luulla, että tuosta kaikesta jäi kauheat traumat. No ei sentään. Kyllä kaiken vastapainona oli silti loistavia ystäviä ja sisältörikasta elämää. Ja ehkä pahimmat kulmat ovat jo hiotuneet pois muutenkin.

Read Full Post »

Helsingin Sanomien sunnuntaitoimituksen esimies Laura Saarikoski kirjoitti tiistain 16.2. lehdessä tällä samaisella otsikolla. Näin Saarikoski liittyi siihen suureen joukkoon ihmisiä, jotka eri näkökulmista paheksuvat kirkkoa ja sen tapoja. Itse en eläissäni ole kuulunut kirkkoon, joten siltä osin en koe suurta sympatiaa heidän julkisuuskuvansa ongelmien suhteen. Kirjoituksessaan Saarikoski kertoo kuitenkin oman näkemyksensä siitä, miten asioista pitäisi puhua. Saarikoski oli arvostanut astetta vapaampaa seksuaalikasvatusta rippileirillä ja paheksui sitä, että jossakin oli oikein tultu uskoon. Kuulosti kuulemma pelottavalta.

Rivien välistä tulkitsin kirjoittajan ymmärtävän hyvin Antti Kylliäisen kantaa, jonka mukaan kaikki pääsevät taivaaseen. Naispappeuden vastustaminen tai homojen siunaamattomuus avioliittoon olivat myös selkeitä esimerkkejä siitä, että on syytä erota kirkosta. Suvaitsevaisuus on siis Saarikosken kaipaama etiikan avaintermi.

Joskus minusta tuntuu, että ihmisillä on hengellisten asioiden suhteen sellainen ”rusinat pullasta” -asenne. Tuntuu, että jokainen haluaisi kuulla olevansa hyvä ihminen, suvaitsevainen ja pääsevänsä taivaaseen. Ongelmana on vain se, että sama Raamattu, joka kertoo taivaasta, kertoo myös synnistä. Samalla kun kerrotaan armosta, mainitaan myös tuomio. Että sanoi Antti mitä tahansa, niin kaikki eivät pääse taivaaseen. Selkeästi rehellisempää on todeta, ettei usko Jumalaan, Raamattuun, syntiin, taivaaseen, Jeesukseen tai kuoleman jälkeiseen elämään. Outoa on uskoa Jumalaan ja taivaaseen, mutta ei uskoa sitä, mitä sama kaveri (Jumala) niistä kertoo. Samaan aiheeseenhan liittyy osin aiemmin kirjoittamani kirjoitus: Jääkiekkoteologiaa. Peliä ei ole pakko pelata, eikä siitä tarvitse tykätä, mutta jos pelaat, pelaa säännöillä.

Tajuan senkin, että monessa tilanteessa on tilaa erilaisille tulkinnoille. Raamattua lukevat ja tutkivat ihmiset ovat törmänneet halki aikojen siihen kysymykseen, että mitä mikin ohje ja neuvo oikein tarkoittaa. Ja vaikka itse asia olisi selvä, voidaan aina miettiä asian kulttuurisidonnaisuutta tai sitä onko teksti vain ohimennen lausuttu ajatus vai syvällinen dogmi. Saarikosken kirjoituksen sävy kertoo kuitenkin sen ongelman laadun, jonka keskellä kirkko painiskelee. Nyt ei enää puhuta erilaisista tulkintaeroista. Kyse on enemmistön mielipiteistä, suvaitsevaisuudesta, demokratiasta, nykyajasta. Nykyaikainen ihminen peilaa maailmaa suvaitsen, hyväksyen, enemmistön mukaan edeten ja unohtaen vanhat ja aikansa eläneet opit. Jumalaa ja Raamattua ei kirkossa enää tarvita. Me päätämme itse, mikä meille on parasta. Tätähän ei ole koskaan vielä kokeiltu, eihän…?

Read Full Post »

Julkisuuskuva

Useat uutisviestimet ovat kertoneet, että Paavi patistelee pappeja Internetiin ja kirjoittamaan blogeja. Onpa vatikaani avannut oman YouTube-kanavakin. Vaikka katolista kirkkoa voi kai rehellisesti luonnehtia vanhoilliseksi, on sen julkisuuskuvalle tehnyt hyvää pyrkimys hyödyntää uutta teknologiaa. Toisenlaista julkisuuskuvaa tavoittelee kiihkokristillisyydestään kuuluisaksi tullut WestBoro Baptist Church. Pastori Fred Phelpsin johtama änkyräkiihkoilijoiden joukko on juuri sitä porukkaa, joka saa minut häpeämään syvästi niitä tekoja, joita Jumalan nimessä tehdään. Westboron nettisivut löytyvät osoitteesta GodHatesFags. Nopealla pääsivun silmäilyllä saa selkeän kuvan siitä sanomasta, joka seurakunnalla on ihmisille tarjolla. Sivuston pääsanoman, ”Jumala vihaa homoja” lisäksi näkyvillä on tehokkaita sloganeita ja linkkejä tyyliin: papit raiskaavat poikia, joudut helvettiin, antikristus Obama ja Jumala vihaa sinua.

Seurakunta on tunnettu siitä, että he häiriköivät amerikkalaissotilaiden, näyttelijöiden, muusikoiden ja tietysi homojen hautajaisia. He protestoivat homokulkueiden reitin varrella ja erotiikkamessujen pääsisäänkäynnillä haukkuen ihmisiä melko lailla törkeästi. Suomeen asti seurakunnan kannanotot ylsivät taannoisten kouluammuskeluiden jälkeen, kun seurakunta julkisti lehdistötiedotteen, jossa Suomi tuomittiin sodomalaiseksi ilotaloksi otsikolla: Kiitos Jumalalle yhdeksästä kuolleesta suomalaisesta. (Tiedote on liitteenä tämän tekstin lopussa.) En vain voi sille mitään, että minua ärsyttää niin rajusti se, että Jumalaa käytetään näin törkeällä tavalla väärin. En jaksa hyväksyä sitä, että kristinuskon nimissä tehdään tällaista vääryyttä ja että omat teot saadaan vieläpä jotenkin perusteltua Raamatulla. Voin vain toivoa, että ihmiset ymmärtävät, ettei tällaisella käytöksellä ole mitään tekemistä kristinuskon perussanoman kanssa. Kristinuskon ytimessä on aina ollut sanoma pelastuksesta ja armosta. Toivottavasti kristittyjen julkisuuskuvassa näkyisi armo tuomiota kirkkaammin. Synkkien pilvien hälventämiseksi pyydän lukijoita lähettämään tiedon tai linkin yhdestä sellaisesta teosta tai uutisesta, jossa seurakunta, kirkko tai kirstityt ovat toimineet siten, että siitä voi olla ylpeä. Tiedän, että seurakunnat tekevät paljon hyvää tässä maailmassa. Kerro siitä minulle.

Read Full Post »